В этом декабре группе Депрессивных Анонимных исполняется 10 лет. Десять лет я исполняю обязанности волонтерного ведущего, и лет семь каждую неделю, а последние годы два раза в месяц народ собирается, чтобы поговорить о делах своих бренных и не очень. Как это возможно на протяжении 10 лет без организации и материальных ресурсов – дело мотивации и техники, но сейчас более интересны другие итоги.
Депрессия случается. Теоретически и практически она может случиться с кем угодно и когда угодно. Не застрахован никто, даже самые отъявленные оптимисты. Они-то, кстати, как правило, страдают жестче всех, потому как разбиваются больнее. Конечно, для нее, как для любой болезни, есть свои предпосылки, факторы риска и триггеры, и далеко не всегда о них задумываются с точки зрения профилактики, хотя надо бы. Но даже несмотря на профилактические усилия, иногда депрессия все же оказывается сильнее нашей воли.
Еще раз: плохое настроение по конкретной причине, расстройство, беспокойство, грусть, тоска, скорбь, злость, фрустрация — это НОРМАЛЬНО. Не нормально как раз, когда этого нет. Плохое настроение — это еще не депрессия. Это даже хорошо. Это сигнал, что что-то идет не так, значит, нужно что-то поправить или просто пережить, как стихийное бедствие. Разбирайтесь с причинами и следствиями. Фобия плохого настроения, навязываемся в наше время психологией общества потребления, — прямое формирование невроза когнитивного диссонанса.
2. Если депрессия все же, не важно, почему именно, но случилась, чем раньше вы это поймете и признаете, что попали, чем раньше возьметесь за восстановление, тем будет лучше.
Juhani Koskinen, 32, tietää, millaista on, kun masennus lamaannuttaa siten, ettei pääse edes sängystä ylös. Nykyisin hän haluaa rohkaista muitakin puhumaan vaikeista tunteista piilottelun tai häpeämisen sijaan.
Turkulainen media-alan yrittäjä Juhani Koskinen, 32, tunnetaan Sohvis-Juhanina. Se johtuu siitä, että hän oli ystävänsä Osku Valtosen kanssa TV2:n suositussa Sohvaperunat-ohjelmassa mukana neljä vuotta eli vuodesta 2015 viime vuoden loppuun asti.
Sen jälkeen he ovat käyneet puhumassa nuorille kouluissa oman tien löytämisestä ja rohkeudesta olla oma itsensä. Ne ovat tärkeitä teemoja molemmille. Kaksi vuotta ennen kuin Juhani opittiin tuntemaan sanavalmiina, hauskana ja rentona ruutukommentaattorina, hän makasi opiskelijaboksissaan masennuksesta lamaantuneena.
– Masennus opetti minulle sen, että se on sairaus, johon kuka tahansa voi sairastua. Sitä ei tarvitse hävetä tai piilotella. On todellista rohkeutta uskaltaa puhua vaikeista asioita ja näyttää tunteensa.
Masennuksen taustalla oli ero
Juhani sairastui keskivaikeaan masennukseen 25-vuotiaana. Ulospäin kaikki näytti hyvältä. Hän opiskeli journalismia Turun ammattikorkeakoulussa, hänellä oli ystäviä, aktiivinen sosiaalinen elämä, hyvät välit vanhempiensa kanssa, urheiluharrastuksia… Silti hän voi huonosti.
– Minusta tuntui, että olin epäonnistunut kaikkein tärkeimmässä asiassa: parisuhteessa. Siitä kasvoi mieleen möykky, ja lopulta en pystynyt enää ajattelemaan mitään muuta kuin omaa epäonnistumistani, Juhani kertoo.
– Tajusin, että voin huonosti, mutta se taas hävetti minua. Minun oli vaikea myöntää sitä niin ulkopuolisille kuin itsellenikin.
On todellista rohkeutta uskaltaa puhua vaikeista asioita ja näyttää tunteensa.
Taustalla oli neljä vuotta kestäneen parisuhteen päättyminen. Lopetuspäätös oli tehty yhdessä, mutta ero oli Juhanille silti kova paikka. Hän oli tottunut pärjäämään kaikessa.
– Nuorten poikien on vaikea näyttää heikkoutta. Se oli yksi syy minunkin masennukseni kehittymiseen. En halunnut näyttää omaa heikkouttani itselleni tai muille.
Juhani 25-vuotiaana, kun hän sairastui keskivaikeaan masennukseen.
Toipuminen vei vuoden
Masennus alkoi vaikuttaa pikkuhiljaa kaikkeen. Ensin hävisi ruokahalu, sitten vireystaso laski olemattomiin. Keskittymiskyky ei enää riittänyt opiskeluun.
– Arjesta ei tullut oikein mitään. En päässyt sängystä ylös enkä pystynyt syömään kunnolla. Laihduin 10 kiloa muutamassa kuukaudessa. Olin täysin lamaantunut. Oli päiviä, jolloin en päässyt sängystä kuin vessaan. Se vei minulta kaiken energian.
Juhani tajusi itsekin noin kuukauden jälkeen, että kaikki ei ole kunnossa. Hän sai sanottua sen ensimmäiseksi vanhemmilleen, joiden kanssa hänellä on ollut aina läheiset välit.
– Kertominen oli valtava helpotus, koska sen jälkeen en enää ollut yksin asian kanssa.
Vanhemmat saivat Juhanin menemään lääkäriin, joka diagnosoi keskivaikean masennuksen. Hoidoksi hän sai mielialalääkityksen ja lähetteen terapiaan. Toipuminen kesti vuoden ajan. Sairastumisen takia Juhanin tutkinnon valmistuminen myöhästyi puolella vuodella.
– Aloin ymmärtää, ettei parisuhteen päättyminen ole maailman loppu, vaan jokaisen elämässä tapahtuu samanlaisia asioita. Siihen ei aina voi itse varautua, miten kovaa mikäkin kolahtaa.
”On tärkeää, ettei masennuksen kanssa jää yksin”
Ammattiavun, puhumisen ja lääkityksen avulla Juhanin vointi alkoi vähitellen kohentua.
– Aloin ymmärtää, ettei parisuhteen päättyminen ole maailman loppu, vaan jokaisen elämässä tapahtuu samanlaisia asioita. Siihen ei aina voi itse varautua, miten kovaa mikäkin kolahtaa.
– Häpeän yli pääsin puhumalla: ensin vanhemmille, sitten lääkärille ja terapeutille. Lopulta pystyin puhumaan masennuksesta myös muutamalla läheiselle ystävälle. En voi tarpeeksi korostaa puhumisen merkitystä. On tärkeää, ettei masennuksen kanssa jää yksin.
Kaikille ei ole tukiverkostoja ja mahdollisuuksia kertoa läheisille voinnistaan. Heitä Juhani neuvoo tarttumaan puhelimeen ja soittamaan esimerkiksi Mielenterveysseuran valtakunnalliseen kriisipuhelimeen.
– Ulkopuoliselle ammattilaiselle voi muutenkin olla matalampi kynnys puhua kipeistä asioista kuin kaikkein läheisimmille.
Urheileminen auttoi Juhania myös paljon pahimman vaiheen jälkeen.
– Liikunnan koin tosi tärkeänä, mutta en sairauden pahimmassa vaiheessa. Silloin ei olisi tullut mieleenkään lähteä lenkille, en olisi pystynyt.
”Masennus helpotti olemistani”
Juhanin parantumisesta on nyt kuusi vuotta aikaa. Masennus ei ole uusinut.
– Mutta tiedostan sen, että masennus on kuin mikä tahansa sairaus: se voi tulla uudestaankin. Turha sitä on etukäteen pelätä.
Muuttiko masennus sinua ja sitä, miten suhtaudut itseesi?
– Omalla tavallaan se helpotti olemistani. Enää minun ei tarvitse esittää voittajatyyppiä. Minulla on ongelmia ihan niin kuin muillakin, ei siinä ole mitään piiloteltavaa.
Sitä Juhani haluaa tuoda esiin sosiaalisessa mediassakin, jossa hänellä on tuhansia seuraajia.
– En halua esittää somessa jotakin sellaista, mitä en ole. Että joka päivä olisi ihanaa, hauskaa, fitnesspuuroa ja high lifeä. Totta kai sitäkin joskus on, mutta yhtälailla elämään kuuluvat ne vähän ikävämmätkin asiat. Kaikki ei aina ole nätisti, hienosti ja näyttävästi. On paljon tärkeämpiäkin asioita kuin se, miltä asiat näyttävät netissä.
Yksi hamstraa vessapaperia, toinen lukee uutisia rillit huurussa, kolmas tekee mitä huvittaa ja neljäs panikoi jokaisesta tuntemattoman yskähdyksestä. Ymmärrettävästi!
Kaikki reagoivat muutoksiin, yllättäviin tilanteisiin, puskista rysähtäviin kriiseihin ja epävarmuustilanteisiin omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan, elämänkaarensa kokemusten saattelemana. Myös pandemian keskellä.
Mutta yksi asia on varmaa. Jokainen tarvitsee tällaisissa tilanteissa turvaa. Ja jokainen etsii sitä tavallaan, kuka tietoisesti, kuka tiedostamattaan. Kun alkaa ymmärtää, että aina kun meissä herää pelon, epävarmuuden tai ahdistuksen tunteita on kyse turvan tarpeesta, tuosta tarpeesta voi itse alkaa ottaa vastuuta. Ja silloin voi alkaa löytää luottamusta, rauhaa ja iloakin, onpa elämässä meneillään mitä hyvänsä.
Mitä on turva ja mistä sitä saa?
Rehellisesti sanottuna: sisäinen turva oli minulle ihan hepreaa pitkään. En tunnistanut turvattomuuttani ja tarpeitani, enkä tiennyt, että tunteisiin voi saada hyvin toimivan, syvän suhteen. En tiennyt, että itsensä ja elämän kanssa voisi olla isossa kuvassa luottavainen olo, no matter what. Tai tiesin teoriassa, mutta en tiennyt miten, vaikka kuinka luin self-helppiä, olin henkisen tien kulkija ja työstin itseäni työstämästä päästyäni. Siksi on intohimoni puhua näistä asioista näinä päivinä, jeesata toisiakin kohti elämää, jossa itsensä kanssa on hyvä olla.
Toinen rehellinen huomautus: en myöskään tiennyt, mitä tarpeet oikeastaan ovat, miten ne liittyvät tunteisiin ja miten tästä koko vyyhdestä voisi ikinä saada mitään otetta.
Nämä ovat isoja, koko elämään vaikuttavia juttuja, mutta eivät rakettitiedettä. Keskityn tässä jutussa turvaan.
Tunteet eivät ole positiivisia eivätkä negatiivisia, ne ovat elämänvoiman virtaa systeemissämme. Kun olemme yhteydessä kaikkiin tunteisiimme, emme peittele emmekä sysää niitä muiden kannetavaksi vaan voimaannumme. Tunteet kertovat tarpeistamme, ja kun alamme itse huolehtia omista tarpeistamme, vapaudumme elämään itsemme näköistä elämää ilolla, kulkemaan kohti itseämme kutsuvia juttuja. Vapaudumme riippuvuuksista ja kontrolloimisesta, ja kun energia ei enää kulu niihin (eli tunteiden ja tarpeiden väistämiseen), se pääsee virtaamaan hyvinvointiimme.
Sisäinen turva on:
yhteyttä omaan kehoon – simppelisti sanottuna sitä, että kykenee pysähtymään, laskeutumaan mielen pörinästä, draamoista ja ulkoisista tapahtumista kehon tuntemuksia kuulostelemaan ja läsnäoloon tässä hetkessä
aistitasolla mm. lämpöä kehossa, eri kehon osiensa tuntemista ja aistimista samanaikaisesti, levollisuutta, rentoutuneisuutta, ”hereillä olevaa pehmeyttä” kehossa, kaikkien kehon tuntemusten huomioimista ja niille tilan tekemistä
kehon kuulemisen kautta omien tunteiden kuulemista
omien tunteiden kuulemisen ja tunnistamisen kautta omien tarpeiden kuulemista
omien tarpeiden kuulemisen kautta niistä vastuun ottamista toiminnan kautta
kun sisäinen lapsemme eli kehossa elävät tunteemme ja tarpeemme saavat jatkuvaa kokemusta siitä, että aikuinen meissä huolehtii hänestä, syntyy sisäistä turvaa ja rajoittavat uskomukset alkavat vapautua – alamme nähdä itseämme ja asioita uusin silmin
parasympaattisen hermoston säännöllistä aktivoitumista eli kehon ja sisäisyyden rentoutumista
kykyä tukea ja auttaa itseään, myös silloin kun on vaikeaa
itselle lempeästi ja kannustavasti puhumista – myönteistä sisäistä ääntä
itsen ja oman hyvinvoinnin puolesta lempeästi toimimista joka päivä
oman sisäisyyden, intuition ja totuuden kuulemista – omassa ”keskuksessa” pysymistä
kykyä tehdä omaa elämää ja kasvua lempeästi tukevia – vaikeitakin – valintoja
paradoksaalisesti kykyä ja uskallusta kohdata pelkojaan, tutkia uteliaasti ahdistuksiaan ja tutustua itseensä niiden kautta syvemmin
Turvattomuus meissä näkyy mm. näin:
kun sisällämme olevaa pientä lasta (eli tunteitamme ja tarpeitamme) ei kuulla tai sivuutetaan, yhteys itseen on katkolla
kun yhteys itseen on katkolla, pelkäämme tai väistämme tunteitamme (ja sitä kautta myös tarpeitamme)
silloin olemme riippuvaisia itsemme ulkopuolelta tulevista asioista: hoivasta, hyväksynnästä, siitä että muut ihmiset ja maailma olisivat sellaisia kuin me haluamme
riippuvuus näkyy kontrolloimisena, itsen lääkitsemisenä tai turruttamisena (esim. alkoholin, ruuan, huumeiden, seksin, ostelun, pakkomielteisen urheilun avulla, jatkuvan somettamisen tai tv:n katsomisen avulla)
suorittamisena, kilpailemisena, vastakkainasetteluina, oman edun tavoitteluna (alkaako kuulostaa perus-bisneksen tekemiseltä…?)
kontrolloiminen ihmissuhteissa näkyy mm. muiden ajatusten ja toiminnan manipuloimisena – silloin yritämme saada muut ajattelemaan, tuntemaan ja toimimaan niin kuin me haluaisimme, esimerkiksi miellyttämällä, fiksaamalla, komentamalla, pelottelemalla, nalkuttamalla, ylenkatseella, nöyristelemällä, salailemalla, uhkailemalla, olemalla epäsuoria tai valtapeleillä
sopeudumme ihmissuhdedynamiikkoihin, jotka eivät tunnu hyviltä, luotettavilta tai vastavuoroisilta: emme uskalla kertoa näkemyksiämme tai kuulla toisen tunteita tai ajatuksia, pysyttelemme kuvioissa jotka ovat epäterveitä, koska ne jollain tavalla muistuttavat varhaisten kiintymyssuhteidemme dynamiikkoja ja uskomuksia joita meillä on turvaan, rakkauteen ja itseemme liittyen
kontrolloiminen elämän suhteen näkyy mm. niin, että turvattomuutta johon emme ole yhteydessä yritetään fiksata ”turvallisuushakuisuudella”, niin, ettei parisuhteessa tai työ- tai elämän muissa asioissa uskalleta katsoa tarkemmin omia tunteita ja tarpeita – tyydytään ihan kivaan tai ei niin kivaan siksi, ettei elämän vene keikkuisi. Kontrolloiminen voi näkyä myös niin, että elämän kulissit näyttävät superhyvältä: vaatteet, koti ja tsydeemit ovat tip top, mutta mielihyvä niistä on hetkellistä eikä täytä omia alemmuuden- tai merkityksettömyyden tunteita
tyhjyyden tai merkityksettömyyden tunteena
vaikeutena tehdä valintoja ja päätöksiä
jatkuvana itsensä (tai toisten) epäilemisenä
kasvun ja muutoksen vastustamisena
suuri osa turvaan ja turvattomuuteen liittyvästä ajattelusta ja toiminnasta on alitajuisia, koska ne kumpuavat jo varhain omaksumistamme uskomus- ajattelu- ja toimintamalleista. Aikuisuus, kypsyminen ja itsensä rakastaminen on sitä, että alkaa purkaa näitä ulkoapäin varhaisissa kiintymyssuhteissa ja elämänkokemuksissa opittuja kaavoja. Se lähtee siitä, että alkaa pikku hiljaa sisäistää tällaisia ajatuksia ja asenteita:
Kukaan muu kuin minä itse ei määrittele arvoani.
Kukaan muu kuin minä itse ei ole vastuussa siitä, mitä minä ajattelen ja tunnen ja millaisia valintoja teen.
Minä en ole vastuussa siitä, mitä kukaan toinen ajattelee tai valitsee.
On minun tehtäväni oppia olemaan itselleni rakastava, läsnäoleva, turvallinen aikuinen.
Ei ole minun tehtäväni olla näitä asioita muille kuin alaikäisille lapsilleni, ja heillekin annan rakkauden mallin sen kautta, kuinka kohtelen itse itseäni (ja sitä kautta myös heitä). J
os en ole saanut rakastavan ja turvallisen aikuisen mallia tai jos siinä on ollut kröhinää, joudun itse sitäkin enemmän opettelemaan näitä taitoja aikuisena. Niitä voi oppia. Valinta on minun. (Ja huom: vaikka olisi saanut rakkautta osakseen, joutuu usein silti opettelemaan sisäistä, rakastavaa vanhemmuutta itsensä kanssa).
Sisäinen turva ei tule ulkopuoleltamme. Voimme saada lohtua, apua ja turvaa läheisiltämme, mutta mitä enemmän olemme kiinni toisissa ahdistuksemme, epävarmuutemme ja pelkojemme rauhoittamisessa, sitä läheisriippuvaisempia olemme. Sori, mutta näin se on. Läheisriippuvuudesta ei tarvitse jotenkin hienosti työstyä pois, vaan se alkaa tapahtua, kun itselleen oppii turvalliseksi aikuiseksi. Eli ei hätää! Itsensä kanssa voi oppia luomaan turvaa ihan yltäkylläisesti! Se ei tarkoita, että mikään ei koskaan pelota tai ahdista vaan sitä, että kun nämä tunteet hyökyvät, osaa auttaa itseään, pyytää apua ja ennen kaikkea kykenee kannattelemaan itseään. Se ei tarkoita yksin pärjäämistä vaan voimaantumista.
Turvaa voi oppia luomaan itse itselleen
Turvaa voi oppia luomaan itselleen, mutta sisäiseen psykologiseen turvaan liittyy myös paradoksi. Turvattomuus eli yhteydettömyys omaan kehoon, tunteisiin ja tarpeisiin syntyy suhteissa toisiin ihmisiin, varhaisista vaiheistamme lähtien. Siksi tarvitaan yleensä myös korjaavia kokemuksia. Niitä voi saada ammattiauttajien ja aikuisuuden terveiden kiintymyssuhteiden kautta. Itse suosittelisin lähes kaikille edes jonkinlaista terapeuttista prosessia, koska osa sisäisen turvan syntymistä on saada uusi, terve, selkeä malli sisäisestä turvasta – ja sen voi saada vain oman turvansa löytäneen aikuisen kanssa – yleensä ammattiauttajan. Osa sisäisen turvan syntymistä on, että oppii luottamaan ja nojaamaan toisiin osana itseensä nojaamista. Eli oppii pyytämään apua, tulemaan näkyväksi tunteidensa kanssa, oppii että tunteeni ja tarpeeni ovat sallittuja ja minä olen rakastettava juuri tällaisenani. (Olet lämpimästi tervetullut myös minun vastaanotolleni – poikkeusaikanakin myös etänä – rakastan sisäisen turvan syntymisen prosessissa tukena ja läsnä olemista <3 )
Turvan luomista voi kuitenkin lähteä opettelemaan itse. Sisäinen turva on ykkösjuttu, kun haluaa lähteä syventämään yhteyttä tai suhdetta itseensä ja tutkimaan mahdollisia uusia suuntia elämässä. Ilman turvaa ei tapahdu sisäistä kasvua. Seuraava juttuni kertoo sisäisen turvan synnyttämisestä konkreettisesti omassa arjessa, maailman- ja elämäntilanteesta riippumatta.
В рубрику Статьи о депрессии и ее преодолении
Juhani Koskinen, 32, tietää, millaista on, kun masennus lamaannuttaa siten, ettei pääse edes sängystä ylös. Nykyisin hän haluaa rohkaista muitakin puhumaan vaikeista tunteista piilottelun tai häpeämisen sijaan.
Yksi hamstraa vessapaperia, toinen lukee uutisia rillit huurussa, kolmas tekee mitä huvittaa ja neljäs panikoi jokaisesta tuntemattoman yskähdyksestä. Ymmärrettävästi!