В статьи о депрессии
Почему мы уезжаем в другую страну? Или мы уезжаем зачем? В поисках работы и лучшей жизни? Чтобы создать семью и родить детей? Убегая от ужасов войны и увозя от них семью? Каждый из нас делает свой выбор на основании индивидуального комплекса факторов, которые впоследствии отразятся и на процессе интеграции. Но независимо от того, что и как привело нас на новое место жительства и каким образом будет налаживаться наша жизнь, этапы адаптации и переживаемые ощущения будут во многом схожими. Какими?
Начнем со времени до переезда. У каждого есть своя доэмиграционная жизнь, в которой радости сменялись горестями и победы чередовались с поражениями. Если эмиграция происходит уже во взрослом возрасте, то мы можем говорить о том, что практически у каждого человека на родине остаются место рождения, дом и работа, родные, близкие, друзья, коллеги. Мы уезжаем, вывозя с собой солидный багаж знаний, навыков и жизненного опыта, полученное образование, усвоенные культурные стереотипы и индивидуальные модели поведения, которые могут либо помогать нам в новой стране, либо стать бесполезными, либо даже мешать.
И принимая решение об эмиграции, думаем ли мы о том, что предстоящие нам изменения будут носить фундаментальный характер и какие трудности встретятся нам на пути? Наша жизнь может измениться целиком и полностью так, как мы даже и не предполагаем, даже несмотря на то, что мы переезжаем в соседнюю страну с близкими климатическими условиями и похожим образом жизни. Что уж говорить о том, если избранная цель находится на другом конце земного шара! Перед нами действительно непростой путь – и физически, и материально, и интеллектуально, но главное, психически. И чем больше геофизических и культурных различий между старой и новой странами, тем, надо думать, движение будет сложнее.
Все переживания будут носить индивидуальный характер, и на течение процесса в целом будут оказывать свое влияние пол, возраст, пережитый опыт, вероисповедание, воспитание и образование, этническая культура, причины эмиграции, травматические события, наличие семьи и социальной поддержки, миграционные перипетии, бытовые трудности и другие факторы. Плюс, как мы уже сказали, взрослый человек оставляет за плечами достаточно солидную часть своей жизни, и любой опыт эмиграции всегда будет связан с теми или иными по тяжести потерями – дом, работа, близкие, друзья… Кто-то расстается с прошлым легко, кто-то переживает как невосполнимую утрату, которая будет болезненно аукаться еще долгие годы. Надо думать, что особенно тяжело эти явления будут переживаться теми, кто беженцами уезжает из своей страны по воле катастрофических обстоятельств, но и обычные мигранты часто сталкиваются с подобными тяжелыми переживаниями.
В отличие от бытовых мигрантов, которые часто имеют возможность не только пропланировать свое будущее в новой стране, подготовиться к нему, собраться, организовать свои дела и попрощаться с близкими, беженцы часто вынуждены покидать родину под угрозой жизни, тайком, второпях, без вещей и близких, они даже не знают, как долог и опасен будет их путь и в какой стране они окажутся, примет ли их она. Чтобы выжить в часто нечеловеческих условиях, беженец вынужден заморозить свои чувства, вытеснить из сознания тяжелые переживания и волнения. Поэтому и адаптация в таких случаях может затягиваться дольше среднего и быть весьма болезненной. Читать целиком
Метка: suomi
Mari Rasimus. Oletko itsesi puolella vai itseäsi vastaan? Opettele itsemyötätunnon kolme askelta
Läksyihin
Sanomme joskus itsellemme niin kamalia asioita, ettemme sanoisi niitä pahimmalle vihamiehellemmekään. Miten voimme opetella olemaan myötätuntoisempia itseämme kohtaan?
Kuvittele tapaavasi ystäväsi. Sinulla on huono päivä, sillä olet saanut pakit ihastukseltasi. Ystäväsi on onneksi läsnä, antaa sinulle myötätuntoa ja muistuttaa, että olet hyvä ja rakastettava juuri tuollaisena: ”Se oli ihastuksen menetys, ei sinun”.
Kuvittele sama skenaario, mutta tällä kertaa ystäväsi lisäisikin tuskaasi laukaisemalla: ”Et sinä taaskaan kelvannut, no ei ihme, kun olet tuollainen kaikin tavoin epäkelpo.”
Kumpi ylläolevista lauseista on lähempänä sitä, mitä itse sanoisit itsellesi vastaavassa tilanteessa? Ensimmäisessä tapauksessa harjoittaisit itsemyötätuntoa ja toisessa tapauksessa sisäinen puheesi olisi erittäin ankaraa. Ihan kuin pelkät pakit ihastukselta eivät riittäisi, vaan saisit pakit ja pari ruoskaniskua vielä itseltäsikin.
Tämänkaltainen, negatiivinen sisäinen puhemies löytyy lähes kaikilta. Sanomme joskus itsellemme niin kamalia asioita, ettemme sanoisi niitä välttämättä pahimmalle vihamiehellemmekään. Kuten Saara Sarvas kirjoitti kolumnissaan :
Sisäinen puhe on pirullisen nopeaa ja me hyväksymme sen yleensä mutisematta. Se on niin nopeaa, ettet edes tajua keskustelevasi itsesi kanssa, vaan hyväksyt kyseenalaistamatta kaiken negatiivisen, mitä ahdistuksissasi ehdit keksiä.
Miten voimme opetella olemaan myötätuntoisempia itseämme kohtaan?
Itsemyötätunnon ensimmäinen askel: tiedostaminen
Ensimmäinen askel on pysähtyä arjen tilanteissa, kääntää katse sisäänpäin ja alkaa tiedostaa omaa sisäistä puhetta. Tämä onnistuu esimerkiksi kirjoitusharjoitusten tai mindfulness-meditaation avulla, jossa tuot huomiosi tähän hetkeen ja alat havainnoida omia tuntemuksiasi ja ajatuksiasi. Tutkimusten mukaan mindfulness-harjoittelu korreloi suoraan myötätunnon kanssa: mitä paremmin tiedostat ja ymmärrät omaa sisäistä tilaasi, sitä myötätuntoisempi voit olla itsesi lisäksi myös muille.
Itsemyötätunnon toinen askel: hyväksyvä suhtautuminen
Toinen askel on muuttaa suhtautumistasi niitä asioita kohtaan, jotka tulevat näkyväksi pysähtyessäsi. Jos huomaat toistuvasti sättiväsi itseäsi, älä säti itseäsi vielä lisää tämän johdosta, vaan suhtaudu mielesi oikkuihin kuin vilkkaaseen, mutta söpöön koiranpentuun: uteliaasti, avoimesti ja hyväksyvästi. Mielesi saa tuottaa minkälaista puhetta tahansa, kaikki on siitä huolimatta tällä hetkellä ok. Sinä olet ok. Tällä hetkellä asiat ovat näin, huomenna ne voivat olla eri tavalla. Ei ole tarvetta muuttaa tilannetta.
Itsemyötätunnon kolmas askel: aktiivinen ystävällisyys
Kolmanneksi voit alkaa harjoittaa aktiivisesti ystävällisyyttä itseäsi kohtaan. Voit sanoa itsellesi kannustavia sanoja tai vaikka laittaa kädet sydämelle ja lähettää itsellesi myötätuntoa. Aluksi tämä saattaa tuntua oudolta ja pelkältä sanahelinältä, mutta vähitellen tunne alkaa seurata mukana.
Itsemyötätuntoa kannattaa harjoitella jo paljon ennen ”tositilannetta”, jossa joudut epämukavien tunnetilojen valtaan. Voit aloittaa aamusi lähettämällä itsellesi tsemppaavia ajatuksia tai nukkumaan mennessä kiittää itseäsi kaikista päivän onnistumisista. Tai istua pidemmäksi aikaa tekemään meditaatiota, jossa pyrit lähettämään ystävällisyyttä jokaiselle solullesi.
Miten selvitä haastavasta tilanteesta?
Ystävällisyyden harjoittaminen itseään kohtaan kuulostaa helpolta, mutta käytännössä on yksi vaikeimmista taidoista. Arjessa ja varsinkin ihmissuhteissa haastavia tilanteita itsemyötätunnon harjoittamiseen tulee lukuisia. Tilanne saattaa mennä vaikka näin:
1) Istut junassa ja vastapäinen nainen tuijottaa sinua huvittunut ilme kasvoillaan. Ajatuksesi ryhtyvät heti villeiksi – hän varmasti nauraa ulkonäölleni. En kelpaa enkä ole hyväksytty! Häpeä valtaa sinut ja yrität muuttua näkymättömäksi. Samalla mielesi valtaa kiukku – mikä tuo nainen on arvostelemaan minua.
2) Tässä vaiheessa pysähdyt ja alat havainnoida itseäsi. Huomaat ajattelevasi itsestäsi vähätteleviä ajatuksia. Kehossasi tuntuu epämiellyttävä tunne rinnan kohdalla ja poskesi kuumottavat. Aivoissasi on käynnissä defenssireaktio, koska koet itsesi uhatuksi. Syyttelet samanaikaisesti itseäsi ja vastapäistä naista.
3) Huomaat sisäisen lapsesi hädän ja alat lähettää hänelle myötätuntoa ja rakkautta. Kuvittelet mielessäni ottavasi oman sisäisen lapseni syliin ja antavasi hänelle halauksen. Olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet. Kaikki on hyvin. Rakastan sinua. Vahvistat myötätunnon elettä laittamalla käden sydämesi päälle.
4) Kun defenssireaktio laantuu, alat nähdä tilanteen selkeämmin. Katsoiko nainen edes sinua? Ehkä hän ajatteli jotain ihan muuta? Ja vaikka hän olisikin ajatellut sinusta ikävää, eikö silloin olisi entistä tärkeämpää olla itsesi puolella?
Itsemyötätuntotaidot karttuvat sekä harjoittelemalla arjen tositilanteissa että muodollisilla harjoituksilla, kuten meditoimalla. Aivotutkimus on todistanut, että aivomme uudistuvat kuolemaan asti ja voimme itse kehittää omaa mieltämme. Emme siis ole geeniemme tai ympäristömme uhreja, vaan voimme ajatella tietoisuus- ja myötätuntotaitojen olevan ikään kuin ”mielen lihas”, jota voi vahvistaa parantaen samalla omaa elämänlaatua.
Mari Rasimus on mindfulness-ohjaaja ja media-alan ammattilainen, entinen supersuorittaja & tunnesyöjä ja nykyinen tietoisen ja myötätuntoisen elämän sanansaattaja
http://yle.fi
Olympiasankari Phelps avautuu: Lihoi 20 kiloa ja ajatteli itsemurhaa
Peräti 18 olympialaisten kultamitalia urallaan voittanut tähtiuimari Michael Phelps avautuu Lontoon kisojen jälkeisestä alamäestään NBC-kanavan haastattelussa.
Amerikkalainen Phelps nousi olympiatasolle jo Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000 ja eli siitä asti elämää pelkästään uimariminänsä kanssa. Hänen mukaansa hyvin harva tunsi häntä urheilijaimagon takaa.
Ennen vuoden 2012 Lontoon olympialaisia Phelps laiminlöi harjoittelun täysin ja otti yhteen valmentajiensa kanssa.
– Minua ei vain kiinnostanut, Phelps kertoo NBC:lle.
Kaikesta huolimatta hän voitti Lontoossa neljä kultaa ja kaksi hopeaa, jotka olivat edellisten kisojen menestykseen peilaten pettymys. Phelps ilmoitti lopettavansa uransa ja syöksyi henkilökohtaiseen alamäkeen.
Phelps kertoo painonsa nousseen puolessa vuodessa 85 kilosta lähes 104 kiloon. Hän alkoi tässä vaiheessa käyttää päihteitä kiihtyvällä tahdilla.
– Siinä vaiheessa ei pystynyt erottamaan vatsalihasta, timmissä kunnossa aiemmin ollut uimari sanoo.
– Muistan edelleen, etten halunnut nähdä ketään enkä puhua kenellekään — enkä oikeastaan elääkään. Olin pikahississä pohjakerrokseen. Missä ikinä se onkaan.
Phelps myöntää, että myös itsemurha kävi mielessä.
– Minulla oli ajatuksia siitä, miten tekisin sen, mutta en olisi koskaan tehnyt sitä, koska se olisi satuttanut niin monia ihmisiä minun lisäkseni.
Syyskuussa 2014 Phelps kärysi törkeästä rattijuopumuksesta, jonka jälkeen hän suostui palauttamaan elämänsä raiteilleen kuntoutushoidossa. Hän ei ole omien sanojensa mukaan koskenut alkoholiin tuon syksyn jälkeen.
– Voin kai sanoa, että olen kiitollinen sille illalle, koska kuka tietää, missä olisin, jos olisin päässyt silloin turvallisesti kotiin, Phelps pohtii.
Nyt 31-vuotias Phelps osallistuu jo viidensiin olympialaisiinsa ja tavoittelee kultaa vapaauintiviestin lisäksi 100 ja 200 metrin perhosuinnissa sekä 200 metrin sekauinnissa.
http://www.mtv.fi
http://www.mtv.fi
