Neuvolassa välteltiin avun tarjoamista, vaikka tuore äiti sitä suoraan pyysi.
Iloinen ja pirskahteleva. Sellaisena Annakaisa Hinkkanen oli totuttu tuntemaan. Kuitenkin esikoisen syntymän jälkeen Annakaisa oli muuttunut vaisuksi. Puheliaisuus ja hyväntuulinen touhuaminen oli tiessään.
Vaunulenkille lähteminen tuntui lähes mahdottomalta. Annakaisa mainitsi asiasta useita kertoja neuvolassa.
Hoitaja kehotti juttelemaan ajatuksista ystäville ja puolisolle, sillä perheellä oli hyvä tukiverkosto. Myös isovanhemmat asuivat lähettyvillä.
Juttelutuokiot läheisten kanssa eivät kuitenkaan tuntuneet riittävän. Apea ja vetämätön olo jatkui edelleen.
Annakaisa yritti neuvolassa selittää, että isovanhemmat käyvät töissä, eivätkä pääse päivisin auttamaan vauvan kanssa. Tuore äiti myös aavisteli, ettei kyseessä ollut vain valvomisen tuoma väsymys. Jotain vakavampaa oli meneillään.
– Lopulta kysyin useampaan kertaan suoraan, että löytyykö teiltä sitä neuvolapsykologia. En siltikään päässyt tapaamaan häntä.
Muutaman päivän kuluttua neuvolakäynnistä Annakaisa romahti täysin. Hän luhistui keittiön lattialle itkemään vauva sylissään, eikä epätoivoinen olo ottanut loppuakseen.
Silloin Annakaisan ystävä ymmärsi puuttua peliin. Hän kaivoi psykologin puhelinnumeron ja käski soittaa siihen.
– Edelleen mietin, että olenko tarpeeksi masentunut. Minullahan pitäisi olla kaikki hyvin. Toisaalta joku ääni minussa sanoi, että ystäväni varmasti tuntee minut niin hyvin, että hän näkee vointini tilan.
Numerosta vastattiin ja Annakaisalta tiedusteltiin, millä asialla hän soittaa. Annakaisa sai sanottua, että ei oikein tiedä itsekään, oliko numero edes oikea. Samalla hän alkoi itkeä.
Linjan toisessa päässä lempeä ääni vastasi, että hän kuulee jo nyt, että Annakaisa soittaa juuri sinne, minne pitääkin.
”Se puhelu valoi toivoa”
Vielä kolme vuotta myöhemminkin Annakaisa muistaa edelleen sen hetken, kun hän tajusi, että nyt hänen voinnistaan oikeasti välitetään.
– Se puhelu valoi toivoa. Ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että minua kannatellaan.
Pian puhelinsoiton jälkeen Annakaisa pääsi tapaamaan neuvolapsykologia. Keskusteluista hän sai ensiapua, mutta varsinainen käänne tapahtui, kun Annakaisa alkoi odottaa perheen kuopusta.
– Neuvolapsykologi totesi, että riski synnytyksen jälkeiselle masennukselle on suuri. Silloin sisäistin sen, että masennuksen uhka oli edelleen olemassa.
Vasta silloin Annakaisa haki lääkärin määräämät masennuslääkkeet. Yhdessä keskusteluavun ja lääkkeiden kanssa vointi pysyi parempana kuin esikoisen syntymän jälkeen. Takaisku tuli kuitenkin myös kuopuksen vauva-aikana.
Silloin neuvolapsykologin apu oli korvaamatonta.
– Aloin nähdä valveilla ollessani eräänlaisia välähdyksiä pelottavista asioista, kuten siitä, että tiputan vahingossa vauvan parvekkeelta.
Neuvolapsykologi sai Annakaisan vakuuttumaan siitä, että hetket ovat melko tyypillinen merkki ahdistuksesta pienten lasten vanhemmilla. Hän kannusti Annakaisaa rauhoittamaan mieltä ja hermostoa tilanteissa, joissa pakko-oireiset ajatukset meinasivat vallata mielen.
Hiljalleen kuvajaiset alkoivat hälvetä ja Annakaisan vointi kohentua.
Äitiysfysioterapeuttina työskentelevä Annakaisa kohtaa äitejä päivittäin
Tammikuussa 2023 Annakaisa palasi töidensä pariin äitiysfysioterapeuttina. Omista kokemuksista riittää ammennettavaa, kun hän kohtaa pienten vauvojen ja lasten äitejä. Psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä.
– Jos vastaanotolleni tuleva äiti vihjaisee, että hän epäilee omaa jaksamistaan, otan asian aina vakavasti. En missään nimessä halua sivuuttaa sitä, kuten minulle itselleni tehtiin.
Annakaisa tarjoaa asiakkailleen valmennuskokonaisuutta, jossa pureudutaan fyysisten harjoitteiden lisäksi myös henkiseen hyvinvointiin, jotta äidillä on mahdollisuus tehdä myös sille tilaa ja saada muutos aikaiseksi.
Töihin palaaminen on myös antanut Annakaisalle energiaa ja uudenlaista ajateltavaa lapsiperhe-elämän keskellä, vaikka yrittäjänä toimimisessa onkin omat paineensa. Myös elokuussa aloitettu psykoterapia on ollut avuksi.
– Tärkeä teesi itselleni arjen pyörteessä on se, että minä olen yhtä tärkeä kuin muutkin perheenjäsenet. Äidit ovat yleensä taipuvaisia laittamaan kaikkien muiden hyvinvoinnin etusijalle, vaikka heillä on lupa seistä samalla viivalla.
Большинство из нас, когда делятся с друзьями плохими новостями, ожидают не совет или разбор полетов, а немного поддержки и эмпатии. Почему же это редко происходит, если все мы хотя бы раз оказывались по эту сторону черты?
