Опубликовано Оставить комментарий

Ahdistusoireet voivat olla myös fyysisiä.

Joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii ahdistus- ja masennusoireista.Moni havahtuu ahdistuneisuuteensa vasta fyysisten oireiden kautta.

TUTKIJAT ovat huolissaan ahdistus- ja masennusoireiden yleisyydestä opiskelijoilla, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Tuoreiden tutkimustulosten mukaan joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii näistä oireista.

Opiskelijoilla psyykkisiä oireita ja kuormittuneisuutta myös näkyi suhteessa enemmän kuin koko aikuisväestössä, selvisi THL:n ja Kelan viime vuonna toteuttamasta Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksesta (KOTT).

Tutkimukseen vastasi yli 6 000 iältään 18–34-vuotiasta perustutkinto-opiskelijaa ammattikorkeakouluista ja yliopistoista.

Tutkimuksen mukaan yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelevat naiset voivat kaikista huonoimmin: heistä peräti 40 prosenttia kertoi ahdistuksen ja masennuksen oireista.

THL:n kehittämispäällikön Suvi Parikan mukaan etäopiskelu on vähentänyt yhteisöllisyyttä, ja varsinkin nuorilla korkeakouluopiskelijoilla opiskeluryhmän tuen puute vaikeuttaa opiskelemista.

Huonoimmin tutkimuksen mukaan voivat korkeakouluissa opiskelevat naiset.

Huonoimmin tutkimuksen mukaan voivat korkeakouluissa opiskelevat naiset. 

Minkälainen ahdistus on normaalia?

Jokaiselle tulee vastaan kuormittavia aikoja, jolloin on täysin normaalia tuntea olonsa ahdistuneeksi.

Ahdistus tunteena ja ahdistuneisuushäiriö ovat kuitenkin eri asiat. Ahdistuneisuushäiriön puolella ollaan silloin, kun toimintakyky katoaa niin, että se haittaa tavallista arkielämää. Ihminen lamaantuu, mielen valtaavat ahdistus, huoli ja pelokkuus, sekä ilmaantuu erilaisia fyysisiä oireita.

Tunnetilana ahdistuneisuus liittyy usein pelkoon, häpeään tai muuhun todelliseen tai kuviteltuun uhkaan, kouluttajapsykoterapeutti Minna Martin kirjoittaa teoksessa Opiskeluterveys (Duodecim)

– Ahdistuneisuushäiriöksi se muodostuu silloin, kun ihminen ei tunnista ahdistuneisuuden syytä tai osaa toimia rakentavilla tavoilla tilanteen käsittelemiseksi ja tämä puolestaan alentaa toimintakykyä ja elämänlaatua, Martin kuvailee.

Ahdistuksen saattaa tuntea ruumiillisina oireina.

Ahdistuksen saattaa tuntea ruumiillisina oireina. 

Nuori aikuinen on altis ahdistumaan

On tyypillistä, että ahdistuneisuus alkaa nuorella aikuisiällä elämäntilanteessa, johon liittyy luonnollisia muutoksia ja elämänvalintojen tekemistä.

Opiskelija ei aina osaa liittää ahdistustaan epävarmuuden kokemuksiinsa, vaan saattaa tuntea sen ruumiillisina oireina, joihin hän lähtee hakemaan apua.

– Jos syytä oireisiin ei löydy, on hyvä tarkastella, mitä opiskelijan elämäntilanteessa on meneillään. Sairauspelot tai huoli läheisen sairastumisesta voi olla tyypillinen oire yleisestä ahdistuneisuudesta kärsivällä, Martin kertoo kirjassa.

Ahdistuksen synnyttämiä fyysisiä ja psyykkisiä tuntemuksia

Fyysisiä:

■ Pulssin kiihtyminen

■ Hengityksen tihentyminen

■ Hikoilu

■ Käsien ja jalkojen tärinä

■ Puutumisoireet

■ Äänen väriseminen

■ Punastuminen

■ Suun kuivuminen

■ Pahoinvointi

■ Huimaus

■ Lihasjännitys

Psyykkisiä:

■ Huomion kiinnittyminen oireisiin

■ Vaikeus keskittyä

■ Pelko siitä, mitä muut ajattelevat

■ Pelko siitä, että on kyse sairaudesta

■ Häpeän tunne

■ Halu paeta tilanteesta, välttely

Lähde: Kristina Kunttu, Anne Komulainen, Silja Kosola, Noora Seilo & Tommi Väyrynen (toim.): Opiskeluterveys, Duodecim, 2021.

Univaikeudet merkki, jonka moni huomaa

Psykoterapeutti Minna Tuominen sanoi aiemmassa jutussamme, että moni havahtuu ahdistuneisuuteensa nimenomaan vasta fyysisten oireiden kautta.

– Joku saattaa säikähtää sitä, miksi sydän tykyttää eikä saa henkeä – ja vasta sen jälkeen tunnistaa ahdistuksen tunteena. Toisilla taas tunne tulee ennen fyysisiä oireita, Tuominen sanoi.

Hyvin monella ahdistuneisuushäiriöstä kärsivällä on samaan aikaan univaikeuksia.

– Tyypillisesti on pitkittynyttä stressiä ja huonovointisuutta, ja sitten ihminen alkaa heräillä öisin tai ei nukahda enää ollenkaan. Univaikeudet ovat se merkki, josta moni huomaa, että voinnissa on tapahtunut jokin iso muutos.

Milloin pitää hakea apua?

Jos ahdistuneisuus on jo saanut tunteet jumittumaan, omaa tilaa voi olla vaikea arvioida.

Tuomisen suositus on mennä lääkäriin mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.

– Ammattiapua on syytä hakea, jos et ole kuukauteen tuntenut mitään iloa, eikä mikään piristä. Esimerkiksi ystävän tapaaminen ei tee sinua iloiseksi, tai et enää tiedä, mistä ruoasta tykkäät. Jos mikään ei tunnu miltään, tai tunnet vain ahdistusta.

Ammattiapua on syytä hakea, jos et ole kuukauteen tuntenut mitään iloa, eikä mikään piristä.

Ajoissa avun piiriin hakeutuminen ennustaa, ettei ahdistuneisuushäiriö pääse pitkittymään. Aina ei myöskään tarvita pitkää terapiaa, vaan apu voi löytyä 5–10 kerran lyhytterapiasta, jossa tehdään myös hengitysharjoituksia ja mielikuvatyöskentelyä.

Näin voit lievittää ahdistuksen tunnetta

■ Maadoita itsesi. Istu tukevasti jalkapohjat lattiaa vasten ja kiedo kädet ympärillesi.

■ Pidä käsistäsi kiinni ja hengitä syvään muutaman kerran.

■ Voit myös silittää itseäsi myötäkarvaan ja sanoa ”ei mitään hätää” ja ”kaikki järjestyy”.

■ Aivot uskovat paremmin, kun sanot lauseet ääneen.

■ Jos elät vaikeaa elämänjaksoa, voit ottaa esimerkiksi aamurutiiniksi, että hengität syvään, silität itseäsi käsistä ja sanot, että kaikki järjestyy.

■ Kun olet ikään kuin itse itsesi puolella, pääset eteenpäin ajatuksista, ettei mistään tule mitään tai ettei kukaan voi sinua auttaa.

■ Sisäisen puheen voima on valtava: jos hoet itsellesi, että elämäsi tulee aina olemaan yhtä kurjaa, alat uskoa siihen, ja jumi vahvistuu.

■ Jos kärsit ahdistuksen tunteen sijaan varsinaisesta ahdistuneisuushäiriöstä, pelkkä itsehoito ei usein auta vaan tarvitaan ammattiapua.

Lähde: Psykoterapeutti Minna Tuominen

https://www.is.fi/

 

Опубликовано Оставить комментарий

Itsemurhan tehneistä joka viides kävi vastaanotolla kuolinpäivänään.

Itsemurhan tehneistä joka viides kävi vastaanotolla kuolinpäivänään –  "Jotain kohtaamisessa menee pieleen", sanoo asiantuntijaItsetuhoisuus jää terveydenhuollossa usein tunnistamatta, koska asiaa ei oteta puheeksi. Mieli ry:n hankepäällikön Marena Kukkosen mukaan on myytti, että itsemurhasta puhuminen lisäisi itsemurhakuolemia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan itsetuhoisuus jää terveydenhuollossa tunnistamatta hyvin usein.

Koko maassa viidennes itsemurhaan kuolleista oli käynyt terveydenhuollon vastaanotolla itsemurhapäivänään ja lähes joka toinen viimeisen elinviikon aikana.

THL on tutkinut noin 2 400 itsemurhatapausta vuosilta 2016–2018. Tulosten perusteella voidaan arvioida, että hoitoon hakeutuminen on yleistynyt, mutta vastaanotolla on edelleen ongelmia tunnistaa itsemurhavaara ja lievittää sitä.

Miksi itsemurhavaara sitten jää huomaamatta, mikä estää ottamasta itsetuhoisuutta puheeksi?

«Kun ei kohdata, puhutaan helpommista asioista: keskitytään flunssaoireisiin, selkäkipuun tai muihin kolotuksiin.»

Marena Kukkonen

– Syitä voi olla monia. Ehkä ei ole osaamista tai uskallusta tai ei pidetä tarpeellisena ottaa asiaa esille. Jotain siinä kohtaamisessa menee pieleen, pohtii Marena Kukkonen, joka työskentelee Mieli ry:ssä itsemurhien ehkäisytyössä.

Kukkosen mukaan kyse voi olla esimerkiksi siitä, että vastaanotolle tullut toivoo, että terveydenhoidon ammattilainen kysyisi asiasta, ja lääkäri tai hoitaja taas ajattelee, että kyllä asiakas ottaa asian esille, jos sen vuoksi on vastaanotolle on tullut.

– Kun ei kohdata, puhutaan helpommista asioista: keskitytään flunssaoireisiin, selkäkipuun tai muihin kolotuksiin, Kukkonen sanoo.

Myös Länsi-Pohjan yleissairaalapsykiatrian poliklinikalla toimiva psykologi Elina Valkonen uskoo, että taustalla on monia syitä, esimerkiksi kiire.

– Ja ehkä keskitytään kehon ongelmiin ja mietitään vaikkapa kipulääkitystä. Ei tulla kysyneeksi, voiko olla muitakin kuin kehollisia tekijöitä, jotka vaikuttavat tilanteeseen, hän miettii.

Vastaanottokäynnin syy jää epäselväksi

Yksi piirre, joka kielii kohtaamisen vaikeuksista on se, että itsemurhapäivänä hoitosuhteessa olleista yli puolelle ei ollut kirjattu käynnin syytä. Tutkimusprofessori Timo Partonen THL:stä pitää tätä huolestuttavana.

– Ei siis tiedetä, mihin apua on haettu. Tätä toimintaa vastaanotoilla pitäisi korjata. Tutkimusaineiston perusteella ei tiedetä tarpeeksi siitä, onko apua tarjottu tai onko ihminen kieltäytynyt hoidosta.

Aiemmin tehdyssä tutkimuksessa on tullut ilmi, että itsemurhakuolemaansa edeltävän kuukauden aikana vastaanotolla käyneistä vain viidenneksen kanssa oli keskusteltu itsetuhoisuudesta.

Yksi keino tehostaa itsemurhien ehkäisytyötä on parantaa erilaisten ammattiryhmien valmiuksia puheeksiottokoulutuksella.

Psykologi Elina Valkosella on alan koulutuksen lisäksi 15 vuoden kokemus mielenterveystyöstä, mutta hän piti puheeksiottokoulutusta hyvänä muistutuksena siitä, että pitää puhua ja kysyä suoraan. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Suoraan kysymykseen saa suoran vastauksen

Miten sitten ihmiset suhtautuvat kysymykseen itsetuhoisuudesta? Suututaanko, loukkaannutaanko?

Ammattilaisten kokemus on, että ihmiset ovat hyvillään huolen osoittamisesta. Suoraan kysymykseen saa suoran vastauksen.

– Ihmiset kyllä rohkeasti ja avoimesti kertovat. He ovat helpottuneita, kun asiasta voi puhua, Valkonen sanoo.

Myös Marena Kukkonen kannustaa suoruuteen. Itsemurhasta puhuminen ei lisää itsemurhavaaraa. Päinvastoin se aukaisee polun siihen, kuinka asiaa lähdetään selvittämään.

Mieli ry:n kouluttaja Harri Sihvola rohkaisee myös muita kuin sote-ammattilaisia ottamaan esille huolen läheisestään.

– Olen ollut monesti ensimmäinen, joka on kysynyt, onko toisella mielessä itsemurha-ajatuksia. Kukaan ei ole loukkaantunut, vaan kaikki ovat olleet hyvin helpottuneita, että joku kysyy.

«Olen ollut usein ensimmäinen, joka on kysynyt itsemurha-ajatuksista. Kukaan ei ole loukkaantunut. He ovat olleet hyvin helpottuneita, että joku kysyy.»

Harri Sihvola

Puheeksiottokoulutus antaa eväitä tarttua asiaan

Suomen synkimpiin itsemurha-alueisiin kuuluvalla Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella alkoi viime syksynä ITRO-hanke, joka eri tavoin pyrkii vähentämään itsemurhia.

Muutamassa kuukaudessa seudulla on järjestetty puheeksiottokoulutus jo 350 henkilölle, jotka työskentelevät esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa, opettajina, seurakunnissa tai järjestötyössä. Muun muassa poliiseja koulutetaan syksyllä.

Puheeksiotto-opetuksen lisäksi annetaan turvasuunnitelmakoulutusta ja koulutetaan alueelle kuusi LINITY- eli lyhytinterventioterapeuttia.

Hankepäällikkö Marena Kukkonen Mieli ry:stä toivoo, että itsemurhien ehkäisytyöstä saataisiin nykyistä systemaattisempaa ja se näkyisi selvästi esimerkiksi opetussuunnitelmissa.

Tarvitaan nopeaa apua ja tiivistä yhteydenpitoa

Yksi osa ongelmaa on tunnetusti se, että vaikka itsemurhavaara havaittaisiinkin, tarpeeksi nopeaa ja riittävää apua ei ole saatavissa läheskään aina.

– Jos seuraava vastaanottoaika häämöttää vasta viikkojen päässä, se voi olla liian pitkä aika, sanoo Timo Partonen THL:stä.

Jonot mielenterveyspalveluihin ovat pidentyneet entisestään korona-aikana.

Yksi THL:n tutkimuksen johtopäätöksistä on, että itsemurhavaaran toteamisen jälkeen käyntejä terveydenhuoltoon tulisi tihentää vähintään viikoittaisiksi, jotta vaaraa pienennettäisiin.

Kaikki haastatellut haluavat muistuttaa, että itsemurhien määrä on Suomessa puolittunut 1990-luvun alkuun verrattuna. Kun tuolloin noin 1 500 suomalaista vuodessa kuoli oman käden kautta, nyt määrä on noin 700.

Edelleen kuitenkin itsemurhaan päätyy joka päivä kaksi suomalaista.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Nopeet uutisaudiot.

Vaivaako sua itsetuhoiset ajatukset? Apua saa Lapissa netin ja puhelimen lisäksi paikan päältä – kuuntele 4 vinkkiä

 

Kuuntele
Itsetuhoisista ajatuksista on vielä matkaa itse tekoihin — onneksi. Mitä tehdä, jos näköalat alkavat kutistua liikaa? Psykologi Frans Horneman Mieli ry:n Itsemurhien ehkäisykeskuksesta kertoo, että itsetuhoisten ajatusten kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Toimittajana Heidi Kononen.
Опубликовано Оставить комментарий

Moni suomalainen saa masennukseensa samankaltaisia lääkkeitä, jotka eivät tehoa.

Nuori nainen istuu pimeässä huoneessa missä verhot ovat kiinni.Joka kymmenes masennuspotilas sairastaa tuoreen tutkimuksen mukaan lääkehoitoresistenttiä masennusta. Heistä moni hyötyisi lääkkeiden yhdistelmistä, painottaa tutkija ja ylilääkäri Markku Lähteenvuo.

Tuoreen tutkimuksen mukaan joka kymmenes (11 %) masennusta sairastavista suomalaisista kärsii lääkehoitoresistentistä masennuksesta.

– Suurin osa masennuspotilaista hyötyy jo ensimmäisestä lääkkeestä ja pienempi osa toisesta. Jos kahdellakaan lääkehoitokokeilulla ei saada riittävää vastetta, puhutaan hoitoresistentistä masennuksesta, sanoo Itä-Suomen yliopiston oikeuspsykiatrian dosentti ja Niuvanniemen sairaalan ylilääkäri Markku Lähteenvuo.

Itä-Suomen yliopiston tutkimus selvitti lääkehoitoresistentin masennuksen esiintyvyyttä, riskitekijöitä ja hoitolinjoja suomalaisessa väestössä. Suomessa aihetta ei ole näin laajasti aiemmin tutkittu.

Kansallisiin rekistereihin perustuvassa tutkimuksessa oli mukana noin 177 000 masennuspotilasta vuosilta 2004–2016.

– Halusimme seurata uusia masennuspotilaita, joille aloitetaan ensimmäistä hoitoa, ja sitä, miten heidän hoitolinjansa kehittyy, Lähteenvuo kertoo.

Hoitoresistentti masennus on tuoreen tutkimuksen mukaan miehillä yleisempää kuin naisilla.

Hoitoresistentin masennuksen korkeampaan riskiin on yhteydessä myös se, että masennus alkaa nuorella iällä. Samoin se, että heti ensimmäisen masennusjakson aikana oirekuva on niin vaikea, että potilas tarvitsee sairaalahoitoa.

Monien lääkitys vaihdetaan kerta toisensa jälkeen toisiin samankaltaisiin lääkkeisiin

Masennuksen akuuttihoidossa keskeisimpiä hoitomuotoja ovat psykoterapia ja masennuslääkeet tai näiden yhdistelmä. Mitä vaikeammasta depressiosta on kyse, sitä tärkeämpää on lääkehoito, todetaan Käypä hoito -suosituksessa(siirryt toiseen palveluun).

Tutkimus osoittaa, etteivät hoitoresistenttiä masennusta sairastavat potilaat monesti saa tehokasta hoitoa.

– Näyttää siltä, ettei Käypä hoito -suosituksia käytännössä kovin hyvin noudateta, Markku Lähteenvuo sanoo.

Suomalaistutkimus osoittaa, etteivät hoitoresistenttiä masennusta sairastavat potilaat monesti saa tehokasta hoitoa. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Tutkimusaineiston mukaan monien masennuspotilaiden hoidossa lääkettä vaihdetaan kerta toisensa jälkeen toiseen samankaltaiseen, samalla mekanismilla toimivaan lääkkeeseen. Näin siitä huolimatta, että samankaltaiset lääkkeet eivät ole merkittävästi auttaneet potilasta.

– Kaikkein miedoimpia, lievimpiä serotoniinimasennuslääkkeitä vaihdellaan yksi toisensa perään, vielä viidennenkin lääkehoidon aikana, Lähteenvuo sanoo.

Jos masennus ei ala talttua masennuslääkkeellä kahden ensimmäisen lääkekokeilun aikana, ja erityisesti jos potilaan toimintakyky on masennuksen vuoksi selvästi heikentynyt, suosituksena on psykiatrian erikoislääkärin konsultaatio.

Hoito olisi Lähteenvuon mukaan vaihdettava toisenlaisella mekanismilla vaikuttavaan lääkitykseen. Hänen mukaansa on näyttöä siitä, että moni hoitoresistentistä masennuksesta kärsivä potilas hyötyy lääkkeiden yhdistelmistä.

– Psykiatri harkitsee masennuslääkkeiden yhdistämistä tai mielialan tasaajien tai pienellä annoksella käytettävien toisen polven psykoosilääkkeiden lisäämistä, varsinkin jos masennuksessa on psykoottisia oireita. Tai sitten ihan sähköhoitoa.

Käypä hoito -suosituksessa mainitaan lääkehoitoyhdistelmien käytön edellyttävän hoitavalta lääkäriltä perehtyneisyyttä ja yhteisvaikutuksiin liittyvien riskien tuntemusta.

«Potilaiden hoitoa täytyy seurata, potilaita täytyy tavata»

Itä-Suomen yliopiston tutkimus pohjautuu rekisteriaineistoihin, joiden tiedot päättyvät vuoteen 2016.

Lääkevalikoima ja hoitomuodot ovat aineistossa mukana olevien vuosien jälkeen jonkin verran laajentuneet, mutta Markku Lähteenvuo arvioi, ettei hoidossa ole suuressa kuvassa viime vuosina tapahtunut oleellisia muutoksia.

– Kyllä tilanne edelleen on se, että hoidossa aika pitkään käytetään yksittäisiä masennuslääkkeitä tänäkin päivänä.

Markku Lähteenvuo korostaa, että lääkehoitoresistenttiä masennusta sairastavilla potilailla on oikeus saada tehokasta hoitoa ja seurantaa. Hän toivoo, että uudet tutkimustulokset herättäisivät myös lääkäreitä tehokkaamman hoidon toteuttamiseen.

– Potilaiden hoitoa täytyy seurata, potilaita täytyy tavata, hoidon tehoa täytyy arvioida säännöllisesti ja tehoton hoito kannattaa vaihtaa johonkin toisella mekanismilla toimivaan hoitoon, Lähteenvuo sanoo.

Itä-Suomen yliopiston tutkimus julkaistiin tällä viikolla Journal of Affective Disorders(siirryt toiseen palveluun) -tiedejulkaisussa. Tiedot kerättiin muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Kelan rekistereistä.

https://yle.fi/