Uudet Käypä hoito -suositukset kertovat tehokkaan tavan hoitaa pakko-oireista häiriötä.Pakko-oireinen häiriö on pakkoajatuksina ja -toimintoina ilmenevä psykiatrinen sairaus. Häiriö alkaa useimmiten lapsuudessa tai nuoruudessa.
Häiriön tausta on monitekijäinen. Geneettisillä ja neurobiologisilla tekijöillä on keskeinen merkitys, mutta kokemukset ja ympäristötekijät voivat laukaista oireita ja muokata oirekuvaa.
Suurin osa potilaista sairastuu elämänsä aikana toiseen psykiatriseen häiriöön, tavallisimmin masennukseen tai ahdistuneisuushäiriöön.
Pakko-ajatukset ovat mieleen tunkeutuvia, epämiellyttäviä, vastentahtoisia ja vieraan tuntuisia ajatuksia, mielikuvia tai yllykkeitä.
Pakkotoiminnot ovat tietyn kaavan tai säännön mukaan tehtäviä aikaa vieviä toimintoja, joilla pyritään vähentämään pakkoajatuksiin liittyvää ahdistusta tai estämään vahingolliseksi pelätty teko tai tapahtuma.
Oireisiin voi liittyä häpeää ja ahdistusta, joka vaikeuttaa sairauden tunnistamista.
Merkittävä osa potilaista saavuttaa oireettomuuden hoidolla
Pakko-oireista häiriötä voidaan hoitaa tehokkaasti kognitiivis-käyttäytymisterapeuttisilla menetelmillä, lääkehoidolla ja niiden yhdistelmällä kaiken ikäisillä, todetaan uudessa Käypä hoito -suosituksessa.
Ilman hoitoa sairaus on pitkäaikainen. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsii vuoden aikana 1–2 prosenttia väestöstä.
Suosituksen mukaan sairauden hoito on tarpeen, kun oireista on haittaa potilaalle ja mahdollisesti hänen läheisilleen, tai kun oireet heikentävät hänen toimintakykyään.
Lieväoireista ja keskivaikeaa häiriötä hoidetaan tehokkaasti perusterveydenhuollossa.

– Pakko-oireista häiriötä kannattaa hoitaa. Hyvällä hoidolla, kuten kognitiivis-käyttäytymisterapeuttisilla menetelmillä saavutetaan erinomaisia tuloksia ja merkittävä osa potilaista saavuttaa oireettomuuden, sanoo suositustyöryhmän puheenjohtaja, ylilääkäri Suoma Saarni tiedotteessa.
Kognitiivinen käyttäytymisterapia on yksi psykoterapian muodoista, jossa keskitytään pääasiallisesti nykytilanteessa vaikuttaviin käyttäytymisongelmiin ja etsitään käyttökelpoisimpia tapoja ratkaista ongelmia.
Altistushoito on vaikuttavaa hoitoa
Kognitiivis-käyttäytymisterapeuttiset menetelmät, kuten altistushoito, toimivat kaiken ikäisillä potilailla.
Mielenterveystalo.fi -sivustolla on tarjolla omahoito-ohjelmia, tietoa nettiterapiasta ja ohjeita ammattilaisille esimerkiksi altistusterapian toteuttamiseksi.
Aikuisilla hoito voidaan aloittaa myös lääkehoitona tai lääkkeen ja psykoterapian yhdistelmänä.
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/
Stressi aktivoi elimistön sympaattista hermostoa, jolloin hengitys tihenee, hartiat sekä niska kiristyvät, ja rintakehä painuu kasaan, psykologi Pirkko Lahti kirjoittaa.
Alun perin Birgit Vuori-Metsämäen (2019) kehittämä stressikuppimalli liittyy olennaisesti stressin säätelyyn. Stressikuppi auttaa havainnollistamaan kuormitusta kumuloituvana tekijänä sekä toimii apuvälineenä sen pohtimisessa, mikä kaikki täyttää lapsen kuppia. Lasten kohdalla nämä stressitekijät voivat olla aikuisten näkökulmasta yllättäviäkin, kuten aistiyliherkkyyksien aiheuttama kuormitus. Toinen harjoitus, minkä stressikupin avulla voi toteuttaa, on pohtia millaiset merkit, puhutaan stressikupin ”sensorista”, kertovat, että kuppi on tulossa piripintaan, esimerkiksi miten hermostuneisuus alkaa näkyä lapsen kehossa ja toiminnassa. Tällöin saattaa pystyä ennakoimaan tilannetta ennen kuin kuppi on nurin. Kolmas stressikuppi-harjoituksen tarkoitus on pohtia, millaiset asiat tyhjentävät kuppia. On tärkeää tunnistaa lapselle sopivia keinoja palautua. Lasten stressitekijät sekä palautumisen keinot ovat hyvin yksilöllisiä. Kuvaan on listattu erilaisia tekijöitä, jotka esimerkiksi voivat kuormittaa lasta sekä asioita, mitkä usein vähentävät lapsen stressiä. Stressikuppimalliin saattaa törmätä erityisesti puhuttaessa erityislapsista ja tämä toimiikin hyvin juuri lasten erityispiirteiden huomioimisessa, mutta on myös sovellettavissa ihan kaikkiin lapsiin ja aikuisiin.

