Ystävä kirjoittaa Facebook-päivityksessä saaneensa selityksen kiukunpuuskille ja mielialan vaihteluille: synnytyksen jälkeinen masennus. Omat kokemukset kymmenen vuoden takaa palaavat heti mieleen. Tunsin samoin kuin ystäväni: vauva oli ihana, mutta minä en. Ei ollut oikein, että viaton vauva oli saanut niin kauhean äidin. Olisi ollut parempi, jos olisin kuollut pois. Tuhoaisin vain lasteni elämän, kun olin niin arvoton, kamala ja paha.
Päädyin hoitoon psykiatriselle osastolle. Se aiheutti syyllisyydentunnot: makasin valveilla märehtimässä, että Jumala tappaisikin vauvan rangaistukseksi minulle. Olin huono äiti, kun olin sairaalassa. Masennus oli kuin pimeä, kostea kaivo. Raavin seiniä, mutten päässyt kiipeämään ylös. Ajatukset kiersivät samoja kehiä: jos minä en kuolisi, eikä vauva, ainakin hänestä kasvaisi onneton ja häiriintynyt, koska hän vietti elämänsä ensi kuukaudet hourulassa.
Monissa maissa on edelleen käytössä rauhoitettu lapsivuodeaika. Kiinassa äiti ja vauva asuvat ensimmäiset kolme kuukautta isoäidin hoivissa. Kotitöitä ei tarvitse tehdä ja hoitoapua on aina saatavilla. Varakkaammat voivat hakeutua vauvahotelliin: sama palvelu, mutta koulutettujen ammattilaisten hoivissa. Vauvahotellissa on tarjolla jumppaa, hierontaa ja kauneushoitoja. Terveelliset ateriat tuodaan valmiina eteen. Kuulostaa kohtuulliselta!
Suomessa pikkuvauvan vanhemmat joutuvat pärjäämään keskenään. Itse asiassa on ihme, etteivät kaikki äidit masennu. Imetyshormonit jylläävät, paikat ovat kipeinä tai suorastaan vereslihalla, nukkua saa pahimmillaan pienissä pätkissä ja äänekäs diktaattori tuntuu panevan arkielämän mullin mallin. Isyysloma on lyhyt ja pian äiti viettää kaikki päivät kaksin vauvan kanssa.
Olin kiitollinen siitä, että ystäväni kertoi äitiysmasennuksestaan avoimesti. Äitiyttä ihannoidaan edelleen, vastasynnyttäneen pitäisi olla sekaisin onnesta, ei alakulosta. Moni masentunut tuntee syyllisyyttä samoin kuin minä. Jotkut kärsivät lapsettomuudesta, miten voin olla masentunut, vaikka minulla on ihana vauva! Syyllisyys on turhaa, äitiysmasennus voi iskeä keneen vain.
Masennus on kuin myrkyllinen kaasu tai pimeää LSD:tä, se sekoittaa ajatukset ja myöhemmin on vaikea tajuta, miksi oikein ajatteli niin kuin ajatteli. Nykyään olen sitä mieltä, että olen hyvä äiti, juuri sopiva lapsilleni. Ja se lapsi, joka aloitti elämäntaipaleensa pöpilässä, syvästi masentuneiden ihmisten keskellä? Hän on maailman valoisin ja iloisin ihminen, joka muistuttaa minua joka päivä siitä, mitä kaikkea hassua ja kiinnostavaa maailmassa on.
Teksti: Laura Honkasalo
Kirjoittaja on kirjailija, toimittaja, kääntäjä, filosofian maisteri ja kahden lapsen äiti.
http://www.mielenterveysseura.fi
Метка: suomi
Äiti on kipeä, näin autat lasta.
Kun perheessä on vaikeuksia, vanhempi huolehtii, miten se vaikuttaa lapseen ja kuinka lapsi pärjää? Lapsen näkökulma ja hänen tarpeensa ovatkin tärkeitä, mutta vanhempien yli ei saa kuitenkaan kävellä. Heitä tulee tukea ja kunnioittaa niin, että he voivat itse auttaa lastaan.
1. Lapsen arki on tärkeää saada sujumaan. Mitkä tekijät ovat lasta suojaavia? Kuinka niitä voidaan vahvistaa? Entä mitkä asiat ovat haavoittuvuuksia? Niihin on tarpeen kiinnittää huomiota.
2. Kun vanhempi sairastaa, oleellista ei ole diagnoosi, vaan se, kuinka vanhemman sairaus näyttäytyy lapselle. Jos arjen sujumisessa on haasteita, voidaan tarvita ulkopuolista apua. Avun on oltava konkreettista, se ei saa jäädä sanahelinäksi.
3. Asioista on tärkeää puhua avoimesti ja reilusti, niin että lapsi ymmärtää, mistä on kysymys. Lapsen oloa helpottaa tieto siitä, miksi äiti hermostuu pienestä asiasta suunnattomasti, tai miksi isä ei jaksakaan nousta sängystä aamulla. On tärkeää, että lapsi saa oikean ymmärryksen vanhemman sairaudesta. ”Muistatko, ei tämä ole sinun vikasi.” Lapsen tehtävä ei ole hoitaa vanhempaa. Hänellä on lupa omiin ystäviin ja harrastuksiin.
4. Lasta askarruttavat monet kysymykset: paraneeko vanhempi, voinko minäkin sairastua? Onko lapsella turvaton olo kotona? Lapsi tarvitsee toivon näkökulman ja ikkunan tulevaisuuteen: miten tästä eteenpäin. Hänen on saatava tietää, että vanhempi käy hoidoissa ja apua tulee tarvittaessa. Asiat järjestyvät ja ratkaisuja voidaan miettiä yhdessä.
5. Kun vanhemman kanssa puhutaan lapsen vahvuuksista ja asioista, jotka sujuvat, niin usko omaan vanhemmuuteen vahvistuu. Vanhempaa voimaannuttaa havainto, että vaikeuksista huolimatta moni asia sujuu hyvin. Jokaisesta perheestä löytyy myös ilonhetkiä!
Asiantuntijana perheterapeutti ja psykoterapiakouluttaja Tiina Pouta (projektipäällikkö, Suomen Mielenterveysseura)
Teksti: Ulla-Maija Paavilainen
Julkaistu Mielenterveys-lehdessä 3/2016
http://www.mielenterveysseura.fi
Milloin se tajutaan? Mielen sairaus ei ole sen ihmeellisempi juttu kuin murtunut jalka.
Hollywood-tähti Amanda Seyfried puhuu avoimesti mielenterveysongelmistaan, ja se on mahtava juttu.
Näyttelijä Amanda Seyfried, 30, kertoo tuoreessa haastattelussa Allurelle, että on syönyt pakko-oireisen häiriönsä eli OCD:n vuoksi 19-vuotiaasta asti mielialalääkkeitä.
Ulostulo on kaikkea muuta kuin yhdentekevä. On tärkeää, että yhä useampi julkkis Girls-tähti Lena Dunhamista suomalaisräppäri Cheekiin puhuu avoimesti mielenterveydestään ja sen hoidosta, kuten lääkityksestä.
Tähtien puheet muistuttavat, että mielenterveyden ongelmat ovat tavallisia ja että kuka tahansa voi kärsiä niistä.
Työpaikalla yleensä kerrotaan, jos joku on vatsataudissa tai flunssassa. Jos käsi kipsataan, yksi ja toinen kirjoittaa siitä somepäivityksen. Kun työkaveri taas jää pitkälle sairaslomalle eikä kukaan kerro syytä, moni veikkaa mielessään, että kyse on uupumuksesta tai masennuksesta. Mutta ei sitä sanota ääneen.
Ei kaikkien pidä päivittää mielenterveydestään Facebookissa. Jokainen voi tietenkin päättää itse, mistä avautuu. Tärkeintä on, ettei mielen sairauksia tarvitsisi hävetä – emmehän häpeä murtunutta rannetta tai influenssaakaan.
Kun ongelmista vaietaan julkisuudessa, yhä useampi vaikenee niistä myös läheisilleen. Vaikka usein puhuminen ja muut ihmiset auttavat voimaan paremmin. Psykologi Anna Salmi perustelee Väestöliiton blogissa, miksi.
”Pieni lapsi, joka on pois tolaltaan, tarvitsee vanhemman joka ymmärtää lapsen kokemusta. Vanhempi myötäelää ja vakuuttaa, että kipu ei kestä ikuisesti. Aikuiset eivät ole sen kummempia. Myös aikuinen tarvitsee toisen ihmisen, joka uskoo siihen, että kaikki muuttuu paremmaksi”, Salmi kirjoittaa.
Keskustelu auttaa myös ottamaan haltuun omia tunteita ja itselle tapahtuneita asioita.
Jokainen meistä menee lääkäriin, jos polvi menee sijoiltaan tai viisaudenhammas tulehtuu. Harmillisen usein ihminen ei kuitenkaan hae apua, kun mieli murtuu.
Kaikissa sairauksissa tilanne on usein helpompi korjata, mitä nopeammin kääntyy asiantuntijan tai edes läheisen puoleen. Amanda Seyfried uskoo, että mielenterveysongelmiin liittyvä häpeä estää monia hakemasta apua.
– Ihmiset luokittelevat mielenterveyden sairaudet erikseen, mutta mielestäni ne eivät eroa muista sairauksista. Ne pitäisi ottaa yhtä vakavasti kuin mikä tahansa muu. Mielenterveysongelmat eivät näy päällepäin, ei ole pattia tai kystaa. Mutta sairaus on olemassa. Miksi sinun täytyy todistaa se? Jos voit hoitaa sen, voit hoitaa sen, näyttelijä sanoo.
Toivottavasti jaottelu on jonain päivänä historiaa, koska siitä ei ole mitään hyötyä.
http://www.menaiset.fi
Ulostulo on kaikkea muuta kuin yhdentekevä. On tärkeää, että yhä useampi julkkis Girls-tähti Lena Dunhamista suomalaisräppäri Cheekiin puhuu avoimesti mielenterveydestään ja sen hoidosta, kuten lääkityksestä.
Tähtien puheet muistuttavat, että mielenterveyden ongelmat ovat tavallisia ja että kuka tahansa voi kärsiä niistä.
Työpaikalla yleensä kerrotaan, jos joku on vatsataudissa tai flunssassa. Jos käsi kipsataan, yksi ja toinen kirjoittaa siitä somepäivityksen. Kun työkaveri taas jää pitkälle sairaslomalle eikä kukaan kerro syytä, moni veikkaa mielessään, että kyse on uupumuksesta tai masennuksesta. Mutta ei sitä sanota ääneen.
Ei kaikkien pidä päivittää mielenterveydestään Facebookissa. Jokainen voi tietenkin päättää itse, mistä avautuu. Tärkeintä on, ettei mielen sairauksia tarvitsisi hävetä – emmehän häpeä murtunutta rannetta tai influenssaakaan.
Kun ongelmista vaietaan julkisuudessa, yhä useampi vaikenee niistä myös läheisilleen. Vaikka usein puhuminen ja muut ihmiset auttavat voimaan paremmin. Psykologi Anna Salmi perustelee Väestöliiton blogissa, miksi.
”Pieni lapsi, joka on pois tolaltaan, tarvitsee vanhemman joka ymmärtää lapsen kokemusta. Vanhempi myötäelää ja vakuuttaa, että kipu ei kestä ikuisesti. Aikuiset eivät ole sen kummempia. Myös aikuinen tarvitsee toisen ihmisen, joka uskoo siihen, että kaikki muuttuu paremmaksi”, Salmi kirjoittaa.
Keskustelu auttaa myös ottamaan haltuun omia tunteita ja itselle tapahtuneita asioita.
Jokainen meistä menee lääkäriin, jos polvi menee sijoiltaan tai viisaudenhammas tulehtuu. Harmillisen usein ihminen ei kuitenkaan hae apua, kun mieli murtuu.
Kaikissa sairauksissa tilanne on usein helpompi korjata, mitä nopeammin kääntyy asiantuntijan tai edes läheisen puoleen. Amanda Seyfried uskoo, että mielenterveysongelmiin liittyvä häpeä estää monia hakemasta apua.
– Ihmiset luokittelevat mielenterveyden sairaudet erikseen, mutta mielestäni ne eivät eroa muista sairauksista. Ne pitäisi ottaa yhtä vakavasti kuin mikä tahansa muu. Mielenterveysongelmat eivät näy päällepäin, ei ole pattia tai kystaa. Mutta sairaus on olemassa. Miksi sinun täytyy todistaa se? Jos voit hoitaa sen, voit hoitaa sen, näyttelijä sanoo.
Toivottavasti jaottelu on jonain päivänä historiaa, koska siitä ei ole mitään hyötyä.
http://www.menaiset.fi
