Psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman väittää, että lasten ongelmat kynsien syömisestä kiusaamiseen ratkeavat leikin avulla. Voiko se oikeasti olla niin helppoa?
Lapsi syö jatkuvasti kynsiään, vaikka vanhemmat kieltävät.
«Joo joo», lapsi sanoo, mutta pian vanhemmat löytävät hänet taas piilosta järsimässä kynsiään.
Miksi lapsen käytöksessä ei tapahdu mitään muutosta, vaikka vanhemmat sanovat «ei»?
Moni vanhempi ja ammattikasvattaja on ollut vastaavassa tilanteessa. Seinilläkin tuntuu olevan paremmat korvat kuin lapsilla. Mikään ei vain mene perille.
Psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman kuitenkin väittää, että lasten ongelmat voi kääntää taidoiksi. Miten hän sen tekee?
Voimavarat valjastetaan ratkaisuun
Kun lapsi syö kynsiään tai käyttäytyy muuten ei-toivotulla tavalla, vanhempien pitäisi Furmanin mukaan lopettaa puhe kynsien syömisestä ja puhua ainoastaan kynsien kasvattamisesta. Se on taito, jonka lapsi voisi haluta oppia, että sormenpäät eivät olisi punaiset ja kipeät.
– Kun lapsella on ongelmia tai vaikeuksia, hänen kanssaan ryhdytään miettimään, mitä taitoa pitäisi opetella. Sitten valitaan yksi asia, johon keskitytään, ja lähdetään opettelemaan sitä hauskalla tavalla. Koko perhe tukee lasta. Heti alkuun sovitaan, että lapselle järjestetään juhlat, kun taito on opittu, Furman sanoo.
Hänen mukaansa jotkut lapset ovat jopa keksineet kasvattaa yhden kynnen kerrallaan, jotta he saavat juhlia kymmenen kertaa. Juhliin osallistuu koko kannustusryhmä eli perhe.
Furman lähestyy ihmisten ongelmia ratkaisukeskeisesti, olivatpa he sitten lapsia tai aikuisia. Ratkaisukeskeinen psykoterapia keskittyy ihmisen voimavaroihin ja siihen, miten niitä voidaan hyödyntää ongelmien ratkaisussa. Perinteisessä psykoterapiassa on puolestaan suurempi painotus ongelmien syillä ja taustoilla.
Kiusaajasta kannustajaksi
Furman väittää, että kannustusryhmämenetelmä toimii muissakin hankalissa tilanteissa, kuten kiusaamistapauksissa päiväkodissa tai alakoulussa.
Hänen ystävänsä, ala-asteen opettaja Sue Young kansainvälisestä ratkaisukeskeisten kasvattajien verkostosta on soveltanut menetelmää Britanniassa Hullin kaupungissa hyvin tuloksin. Furman on tehnyt useita YouTube-videoita,(siirryt toiseen palveluun) joissa Young kertoo kokemuksistaan.
Furman toivoo, että menetelmä saadaan käytäntöön myös Suomessa.
– Se on erilainen kuin perinteinen tapa, joka keskittyy siihen, että kiusaajat pitää ottaa kiinni ja antaa heille jokin rangaistus. On keskitytty kiusaamiseen sen sijaan että keskityttäisiin siihen, miten lapset voivat auttaa toisiaan viihtymään. Kun he keskittyvät hyvinvoinnin parantamiseen, he eivät kerkiä olemaan ilkeitä toisilleen.
Kannustusryhmämenetelmässä kiusaamista kokeneelta lapselta kysytään, keitä on läsnä, kun hänellä ei ole kivaa tai hän on onneton. Pienillä lapsilla saattaa olla erilainen käsitys siitä, mikä on kiusaamista ja kuka kiusasi ketä, mutta sen tietää, kun on jäänyt paha mieli.
Lisäksi lapselta kysytään, ketkä ovat hänen ystäviään. Jos ystäviä ei ole, hän saa kertoa, keitä hän haluaisi ystävikseen.
Näistä kaikista lapsista, kiusaajista ja ystävistä, kootaan lapselle noin 5-8 oppilaan kannustusryhmä. Ryhmälle annetaan tehtäväksi saada itsensä kiusatuksi kokeva lapsi iloiselle mielelle. Aikuiset seuraavat ryhmän edistymistä.
Furmanin mukaan kiusaaminen loppuu, kun kiusaajista tulee kannustajia.
– Usein kiusaamisen taustalla on halu saada huomiota ja päteä ryhmässä. Sekä hyviksenä että pahiksena saa statusta lasten nokkimisjärjestyksessä. Kun kiusaajalle annetaan mahdollisuus toimia kannustajana, hänestä voi tulla hyvis. Jos lapsi haluaa kivuta lasten keskinäisessä nokkimisjärjestyksessä, ei kannata tuhlata paukkuja hänen rankaisemiseensa siitä, että hän käyttää vääriä strategioita. Toimivampi vaihtoehto on auttaa häntä löytämään parempia strategioita hänen omien tavoitteidensa saavuttamiseen.
Kannustusryhmässä kiusaaja saa huomiota ja hyvää palautetta, kun hän oppii keinoja, joilla toisen saa hyvälle mielelle.
– Miten olet hyvä kaveri ja pidät huolta toisesta. Jos joku on onneton, miten autat häntä. Miten tervehdit kaveria ja sanot jotain kohteliasta, Furman kuvailee.
Mitä tehdä, jos kiellot eivät toimi?
Perinteiset kasvatusmenetelmät ovat perustuneet rangaistuksiin ja kieltoihin. Auttaako kannustava lähestymistapa, jos lapsi vaikka lyö muita lapsia, vai pitääkö hänelle vain yksinkertaisesti sanoa, että «Ei saa lyödä».
– Tietenkin lapselle sanotaan ensin «ei», mutta yleensä se toimii aika huonosti. Silloin voi kokeilla muksuoppia. Siinä lapselle kerrotaan, että kun suututtaa, pitää oppia tekemään jotain muuta kuin lyödä toisia. Lapsen kanssa mietitään, mitä se muu voisi olla, ja sitten sitä ruvetaan leikin avulla harjoittelemaan. Lasta palkitaan ja kehutaan aina, kun hän käyttää uutta reaktiotapaa. Se on paljon hauskempaa kuin jankuttaminen, joka kuluttaa sekä vanhempien että lapsen hermoja.
Furman on kehittänyt Muksuoppi-sovelluksen erilaisiin pulmallisiin tilanteisiin, joita vanhempi tai kasvattaja voi lasten kanssa kohdata. Sen voi ladata ilmaiseksi täältä(siirryt toiseen palveluun).
Mistä on kyse?
- Ratkaisukeskeinen psykologia keskittyy ihmisen voimavaroihin ja siihen, miten niiden avulla voidaan ratkaista ongelmia
- Psykiatrian erikoislääkärin Ben Furmanin mukaan ratkaisukeskeisillä menetelmillä voidaan muuttaa lasten häiritsevää käytöstä parempaan suuntaan
- Kieltojen ja moitteiden sijaan tulisi painottaa kannustamista ja palkitsemista
- Koko perheen tai yhteisön tulee tukea lasta uusien taitojen saavuttamisessa
Взгляд известного французского нейропсихолога Бориса Цирюльника на то, как изменилось сегодня воспитание детей и положение молодежи в обществе.
