Опубликовано — Оставить комментарий

Joskus henkinen väsymys on pahempaa kuin fyysinen väsymys.

Väsyttää aamulla herätessä, lounaan jälkeen – ja illalla vasta väsyttääkin, vaikka nukkuu hyvin tai vähintään kohtalaisesti. Tuntuu, että juuri ja juuri selviytyy kaikesta välttämättömästä, mutta siihen sitten energiat loppuvatkin. Väsymyksessä ei aina ole kyse siitä perinteisestä univajeen aiheuttamasta väsymyksestä vaan kyse voi olla henkisestä väsymyksestä.

Eikä se ole ihme! Maailma on muuttunut lyhyessä ajassa siten, että elämän kuormittavuus kohdistuu erityisesti mieleen: Mieli ei ole ehtinyt mukautua maailman muutokseen. Emme ole ehtineet oppia niitä taitoja, joita muuttunut tilanne vaatii. Nykyisenkaltainen elämä uuvuttaa mielen.

Suomessa mielenterveyden häiriöt ovat yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeiden myöntämiselle ja ne ovat myös yleisin syy pitkäaikaisille sairauspoissaoloille. Henkisestä väsymyksestä on tullut uusi kansantautimme, mutta miten sitä hoidetaan? – Opettamalla mielelle uusia taitoja uudessa tilanteessa. Mieltä voi nimittäin kehittää samalla tavalla kuin fyysisiä ominaisuuksiakin. 

Tarvitaan selkeät ohjeet ja paljon toistoja. Mielen työhyvinvoinnin asiantuntija ja Mindui-taukosovelluksen kehittäjä Sanna Koskelan antaa viisi vinkkiä siihen, miten omaa henkistä väsymystä voi lievittää:

1. Rentouta kehosi

Mielen rauhoittaminen tapahtuu kehon kautta. Jos keho on kovilla kierroksilla, niin mielen on mahdotonta rentoutua, sillä kehon tuottamat stressihormonit ylläpitävät kuvitelmaa siitä, että nyt on hätä ja nyt täytyy toimia. Keho lähettää siis mielellekin viestiä siitä, että on kiire ja pakko ja täytyy ja nyt heti – tai jotain kamalaa tapahtuu. Opettele siis rentouttamaan kehosi.

2. Hengitä rauhallisesti ja syvään

Hengitämme, vaikka emme ajattele sitä, mutta miten hengitämme, on se olennaisin asia – ja sitä kannattaa tutkia! Kun hengitämme rauhallisesti ja syvään, pallea kohoaa hengityksen rytmissä rauhallisesti ylös ja alas. Kun taas on stressaantunut, on hengitys pinnallista ja nopeaa, ja pallea kohoaa ja laskee nopeasti. Pallea on osa autonomista hermostoa, ja kun sen rytmi rauhoittuu, se lähettää muulle hermostolle viestiä, että ”kaikki on hyvin, ei mitään hätää”. 

Keho alkaa reagoida tähän muuttuneeseen tilaan ja lähettää viestiä ”uhkaavaa tilannetta ei olekaan” ja alkaa rauhoittua. Rentoutunut keho lähettää aivoille viestiä muuttuneesta tilanteesta ja tällöin myös aivojen virittyneisyyden taso laskee, ja mieli pääsee rentoutumaan.

Hengityksen kautta voimme siis päästä vaikuttamaan kehoreaktioihin, kun opimme vaikuttamaan hengityksen laatuun.

3. Harjoittele tekemään yksi asia kerrallaan

Väsynyt ja stressaantunut mieli on poukkoileva, ja silloin ajatukset hyppivät asiasta toiseen. Asiasta toiseen poukkoileva mieli oppii siihen, että näin kuuluu tehdä ja siitä tulee mielelle tapa. Kaikki se, mitä toistamme, muuttuu tavaksi ja lopulta automaatioksi. 

Jos mieli saa hyppiä asiasta toiseen toistuvasti, on tuloksena mieli, joka ei pysty keskittymään yhteen asiaan, vaan ajatus karkailee alvariinsa tuhanteen muuhun asiaan. Tämä on hyvin stressaava ja kuormittava olotila, mutta varsin yleinen nykypäivänä. Aivotutkijat ovat jopa nimenneet tällaisen keskittymishäiriön, sillä siitä on tullut niin yleinen. Kyseessä on ADT, eli ”itse itsensä keskeyttämisen häiriö”.

Kun olet rauhoittanut kehosi ja hengityksesi, voit rauhoittaa myös ajatuksesi virtaa. Pyri ajattelemaan yhtä asiaa kerrallaan. Jos mieli harhautuu muihin ajatuksiin, palauta se takaisin siihen asiaan, mihin olit keskittymässä. Tällä tavalla opetat mieleltä olemaan järjestelmällisempi. Tämä auttaa sinua myös parantamaan keskittymiskykyäsi.

4. Tarkkaile mielen hyvinvointia

Uupumus hiipii hiljaa. Mielellä on taipumus sopeutua vallitsevaan tilanteeseen ja siksi väsynyt tai uupuva henkilö harvoin itse huomaa omaa tilannettaan – ennen kuin se on muuttunut vakavaksi. Usein lähipiiri havaitsee uupumuksen muodostumisen ennen kuin asianomainen itse. Kuuntele siis läheisten havaintoja! Jos heillä on huolta jaksamisestasi, hidasta tahtia vaikka vain varmuuden vuoksi, sillä heidän havainnossaan todennäköisesti piilee totuuden siemen. 

Mielen liiallisesta kuormittumisesta kertoo myös se, jos olet pitkin päivää väsynyt, nukahtaminen on vaikeaa ja heräilet öisin, unohtelet asioita ja keskittyminen on vaikeaa, et saa asioita tehdyksi tai edes aloitetuksi, olet ärtynyt ja lyhytpinnainen. 

Mielen kuormittuminen on yksilöllistä ja siksi olisi tärkeä oppia tunnistamaan, että mikä on oikea määrä stressiä juuri itselle. Tätä varten on olemassa myös luotettava mittari: Moodmetricin älysormus mittaa hermoston aktiivisuutta ja kertoo reaaliaikaisesti, lähes laboratoriolaitteiden tarkkuudella, mielen kuormittumisesta ja palautumisesta. Sormuksen datasta voi myös yksilöllisesti nähdä, mitkä asiat kuormittavat juuri omaa mieltä ja mitkä ovat palauttavia. Näin voi löytää itselle sopiva kuormituksen taso.

5. Priorisoi ja ota vastuu omasta hyvinvoinnista

Meiltä ihmisiltä löytyy tuhat ja miljoona syytä siihen, miksi emme voi rauhoittua tai hidastaa tahtia – ehkä sinulla on jo oma lista mielessäsi? Syyt vaihtelevat sisäisistä odotuksista ulkoisiin, ja ne menevät niin kauan hyvinvoinnin edelle, kun annamme sen tapahtua. Tai niin kauan kuin toimintakykyä riittää edes hitusen. 

Lopulta kuitenkin jokainen on vastuussa omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan. Kyse on priorisoinnista. Jos meillä ei ole aikaa pitää huolta omasta jaksamisesta, silloin olemme priorisoineet asiat väärin. 

Pienistä ja vähäpätöisistä asioista tulee usein niitä, jotka ovat prioriteettilistan kärjessä ja ne kuormittavat silloin kohtuuttomasti. Kun väärät asiat laittaa listan kärkeen, siitä tulee myös helposti riistetty ja hyväksikäytetty olo itselle. Kun prioriteettilistan laittaa uusiksi ja asettaa oman jaksamisen ensimmäiselle paikalle, niin maailma muuttuu kovin erilaiseksi. Silloin ei enää tule sitä tunnetta, että kukaan ei pidä minusta huolta ja ”aina minun täytyy…” ja minua riistetään ja imetään kuiviin. 

Vastuun ottaminen itsestä ja oman hyvinvoinnin laittaminen ykköseksi ei ole itsekkyyttä, vaan välttämättömyys. Jos et ole itse kunnossa, et voi vastata odotuksiin lainkaan. Sinun tehtäväsi on pitää sinut elämäsi tärkeimpänä ihmisenä!

Jos sinun on vaikea löytää palautumistaukoja arkeesi, kokeile Mindui-taukosovellusta, jossa on lyhyitä pysähdyksiä päivään – myös uniäänite nukahtamista varten! Taukosovellus auttaa mieltä palautumaan ja rytmittämään palautumishetkiä päivän aikana. Sovellus sopii loistavasti myös työpaikoille (esim. työnantaja voi tarjota sen työntekijöilleen!) Sovelluksessa on työyhteisön Taukohaaste -peli, joka auttaa tekemään mikrotauoista yhteisen asian ja muokkaamaan työnteon kulttuuria aivoystävällisempään muotoon. Lue lisää taukosovelluksesta TÄSTÄ.

Mindui on suomalainen hyvinvointiteknologia-innovaatio. Se on kehitetty erityisesti tukemaan mielen työhyvinvointia. Palveluun kuuluu mielen taukosovellus, eri teemaiset koulutuspalvelut sekä mielen kuormittuneisuuden ja palautumisen mittaus Moodmetric -älysormuksen avulla. Mindui tuo tauon mielelle työpäivän aikana. 

Etusivu

 

Опубликовано — Оставить комментарий

«Olen loppu», sanoo 35-vuotias helsinkiläisnainen.

Ihmisiä luistelemassa tekojääradalla Espoossa.Kolmannen koronavuoden kynnyksellä kysyimme lukijoiltamme, miten pitkittynyt pandemia on vaikuttanut heidän hyvinvointiinsa. Vastauksissa näkyivät poikkeusajan ääripäät, mutta myös perustavanlaatuisesti järkkynyt arki.

Asiantuntijan mukaan on selvää, että ihmiset ovat tällä hetkellä kuormittuneita. Tässä jutussa Ylen lukijat kertovat, miten voivat kolmannen koronavuoden alkaessa. Kuvassa ihmisiä luistelemassa Espoon Tapiolassa 5. tammikuuta 2022. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Loputtomalta tuntuva korona-aika on voinut kuormittaa arkea ja järkyttää perusturvallisuuden kokemusta ratkaisevasti, vaikka olisi saanut pitää työpaikkansa eikä ole menettänyt terveyttään tai läheisiään pandemialle.

Helsinkiläinen kirjailija ja erikoiskirjastonhoitaja Sini Helminen kertoi korona-ajan kokemuksistaan viikko sitten Ylelle. Helminen koki saaneensa voimaa siitä, että on voinut sosiaalisessa mediassa(siirryt toiseen palveluun) jakaa tunteensa ja kokemuksensa muiden kanssa. On ollut lohdullista kuulla, että on kohtalotovereita.

Kohtalotovereita tuli Ylen haastattelun myötä enemmänkin.

Keräsimme nimittäin jutun yhteydessä suomalaisten kommentteja siitä, miten pandemia-aika on vaikuttanut hyvinvointiin. Vastauksia tuli muutaman päivän aikana liki neljäsataa ympäri Suomen. Heistä kaksi kolmannesta ilmoitti sukupuolekseen naisen. Nuorin vastaaja oli 13-vuotias ja vanhin 79-vuotias. Valtaosa oli työikäisiä.

Ei ole yllättävää, että työikäisten naisten osuus vastanneissa korostuu. Samanlaisia tuloksia on saanut myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tutkimuksissaan(siirryt toiseen palveluun), joissa on selvitetty koronan henkistä kuormitusta.

Mielenterveysjärjestö Mieli ry:n asiantuntijalääkäri Meri Larivaara muistuttaa, että on tavallista, että naiset vastaavat hanakammin avoimiin vastauksiin ja vapaaehtoisuuteen perustuviin kyselyihin.

Ylen koostaman kyselyn anti havainnollistaa hänen mukaansa hyvin sitä, mitä suomalaisten tämänhetkisestä voinnista tiedetään väestökyselyiden ja tutkimusten perusteella.

– On selvää, että tällä hetkellä ihmiset ovat kerta kaikkiaan kuormittuneita.

Jutussa käytettyjen kommenttien kirjoittajat ovat toimituksen tiedossa.

Kodista tuli vankila ja vanhat möröt kaivautuivat esiin

Vastauksissa toistuivat yleisimmin ahdistus, masennus, yksinäisyys ja esimerkiksi jatkuvana ylivireystilana ilmenevä stressi.

– Olen loppu, vaikka minä ja läheiseni emme ole sairastuneet. Etätöitä takana kohta kaksi vuotta, harrastukset tauolla. Koko ajan miettii, milloin tämä päättyy. Stressaa ja ahdistaa, 35-vuotias helsinkiläisnainen summaa vastauksessaan monen tuntemukset.

Vastauksissa kirjoitetaan, että koronarajoitusten pienentäessä elinpiiriä oma koti ei olekaan enää tarjonnut mahdollisuutta lepoon ja latautumiseen. Kodista on tullut pandemian pitkittyessä stressaava vankila.

– Pandemia-aika on romuttanut mielenterveyteni. Minulla on masennustaustaa, ja pandemian alusta saakka olen pelännyt masennuksen uusimista huomattavasti enemmän kuin koronatartuntaa. Nyt pahin skenaario on realisoitunut. Käsky pysyä kotona on käytännössä käsky vahingoittaa mielenterveyttään, kirjoittaa nelikymppinen helsinkiläisnainen ja lisää, että asiat, jotka ovat hoivanneet hänen mielenterveyttään, ovat nyt kiellettyjä. Ystävien vapautunut tapaaminen ja salitreenaaminen ovat haave vain.

– Suunnitelmallisuuden väheneminen, väsymys, uupumus, jatkuva huoli läheisistä riskiryhmään kuuluvista, jatkuva stressi näkymättömästä uhasta, jatkuva valppaana ja varuillaan olo, luettelee puolestaan nainen, 47, Mäntsälästä.

– Synkissä vesissä tunnun kelluvani, ja kun tämä tilannekin vain jatkuu ja jatkuu… kirjoittaa 56-vuotias helsinkiläisnainen.

Larivaara muistuttaa, että jokainen kohtaa pandemian omalla tavallaan. Se, millaisia kuormittavia tai kannattelevia olosuhteita ihmisellä on nyt – ja on aiemmin ollut – vaikuttaa siihen, miten pitkittynyt poikkeustila tuntuu elämässä.

– Hyvinvointia lisää, jos on voinut säilyttää elämässään sellaista merkityksellisyyttä, mikä on itselle tärkeää, hän sanoo.

Korona teki kuolemanpelosta jokapäiväistä

Moni kertoo vastauksessaan, että korona-aika on saanut jopa pelkäämään muita ihmisiä.

Kehotukset eristäytymisestä ja turvaväleistä ovat iskostuneet päähän niin voimakkaasti, että se kuormittaa ratkaisevasti omaa elämää. 36-vuotias Seinäjoella asuva nainen kertoo tulleensa säikyksi.

– Jos joudun hetken esimerkiksi jonottamaan ihmisten keskellä, alkaa ahdistaa ja tarkkailen muiden maskeja ja käyttäytymistä. Mietin jatkuvasti, teenkö terveysturvallisia valintoja, mikä on järkevää tai meneekö jokin jo niin sanotusti yli. Aina tuntuu, että itse on jonkun mielestä liian lepsu ja jonkun mielestä liian tiukkapipoinen.

Parikymppinen nainen Pudasjärveltä kuvailee oloaan:

– Tuntuu kuin olisi koko ajan tietyllä tapaa alitajunnassa taistele tai pakene -reaktio käynnissä.

69-vuotias Nokialla asuva nainen kertoo päivien kuluvan odottaen. Joka ilta odottaa aamua ja joka aamu sitä, että päivä kääntyy iltaan.

– Pelottaa ja ahdistaa. Ei uskalla oikein tavata lapsia eikä lastenlapsia, mihinkään ei uskalla lähteä.

Jotkut kyselyyn vastanneista kertovat elävänsä jatkuvassa kuolemanpelossa. Taustalla on sairauksia, jotka voisivat olla koronan vakavan tautimuodon kanssa kohtalokkaita.

– Olen pahinta riskiryhmää, ja kuolemaan johtavan sairauden vuoksi lääkärit ovat rajanneet minut tehohoidon sekä avustetun hengityksen ulkopuolelle ja on tehty DNR-päätös (elvytyskielto). Tartunta merkitsisi melko varmasti kuolemaa, kirjoittaa nelikymppinen porvoolaisnainen.

Mieli ry:n Meri Larivaaran mukaan on ymmärrettävää, että pandemia teki pelon tunteesta arkea. Tultiinhan uuteen tilanteeseen rankoilla uhkakuvilla kaksi vuotta sitten ja vähäisellä tietopohjalla.

Hän suosittelee jäsentämään pelkoa nykytilanteessa siten, että kukin miettisi, mikä oma tai läheisen todellinen riski on nykytiedon valossa.

– Kannattaa kuulostella omaa pelkoa ja pohtia, mitä oikeastaan pelkää. Mitä voisi niille asioille tehdä, Larivaara sanoo.

Pelon kohtaaminen ja käsittely ovat tarpeen, sillä stressi ja pelko voivat jäävät pysyväksi olotilaksi. Larivaara muistuttaa, että pitkittynyt pelko voi aiheuttaa aivoissa tilan, joka syventää pelon tunnetta ja ylläpitää siten pahoinvointia.

– On hyvin tärkeää, että jos oireilu alkaa pidentyä, pyytää itselleen apua. Kaikkea ei voi hoitaa itse. Pitää saada pyytää ammattilaisen apua, Larivaara sanoo ja kannustaa tekemään niin, vaikka mediassa on puhuttu paljon koronan aiheuttamasta mielenterveyden hoitovelasta.

Epävarmuus tulevasta tappoi unelmat

Epävarmuus on pandemian raastavimpia vaikutuksia. Moni kirjoittaa, että kaksi vuotta kestäneen koronapandemian aikana koetut lukuisat takapakit ovat heikentäneet tulevaisuudenuskoa.

– Ei voi enää luottaa siihen, että mikään suunnitelma toteutuu. Usein puolet vaikka matkan ilosta on sen odottaminen ja suunnittelu, kirjoittaa 29-vuotias espoolainen.

27-vuotias Janakkalassa asuva nainen kirjoittaa, että lukuisten peruuntuneiden tapahtumien ja kohtaamisten takia hänen elämänsä parhaita vuosia on mennyt hukkaan.

– Päällimmäisinä ovat kuitenkin epätoivo hallitusta kohtaan ja petetyt lupaukset siitä, kuinka rokotteet auttavat meitä pääsemään tästä tilanteesta ja aloittamaan vuosi 2022 ilman koronaa. Päästäänkö edes vuonna 2032? hän kysyy.

Tampereella asuva 46-vuotias nainen sanoo, että pandemian pitkittyminen on vähentänyt toiveikkuutta ja sen myötä ovat vähentyneet myös unelmat.

– En oikein tiedä, mistä tässä uudenlaisessa maailmassa haaveilen, paitsi tietenkin siitä, että elämä palaisi sellaiseksi normaaliksi kuin ennen pandemiaa. Luottamus siihen, että vielä jonain päivänä maailma toimii kuten ennen pandemiaa, ei ole kovin korkealla, ja se masentaa mieltä. Surettaa myös lasten ja nuorten puolesta. Osaan todella haikailla sen perään, miten huolettomana olen saanut omaa lapsuuttani ja nuoruuttani elää.

Meri Larivaara kannustaa unelmoimaan, vaikka se tuntuisi tässä ajassa hankalalta. Unelmat kun tuovat mukanaan toivoa ja merkityksellisyyttä.

– Unelmat kertovat siitä, mitä haluamme saada elämässämme. Unelmilla on iso merkitys mielen kannalta, ja vaikeissa olosuhteissa unelmat voivat myös lohduttaa, hän kertoo.

Näköalattomuuden ja toivottomuuden ilmapiirin synnyttämisestä syytetään useissa vastauksissa myös mediaa. Usea vastaaja sanoo, että välinpitämättömyys pitkittyneeseen korona-aikaan kasvaa toistuvien uutissisältöjen myötä.

– Media voisi olla rakentavampi eikä keikuttaa yhteistä venettä sekavilla kohujutuillaan, kirjoittaa 68-vuotias oululaismies.

55-vuotias Askolassa asuva mies sanoo suoraan, että korona ei kiinnosta enää pätkääkään:

– Median aiheuttaman paniikin jatkuva lietsonta ja ylläpitäminen on todella kuormittavaa. Osa ihmisistä pelkää, vaikka ei olisi mitään syytäkään. Viime aikoina on tuntunut, että lääkäreiltä tulee järkeviä kannanottoja asiaan eikä yritetä ampua tykillä itikkaa.

Joidenkin elämän pandemia käänsi parempaan suuntaan

Satojen vastauksien joukossa erottuvat selkeästi myös ne tarinat, joissa korona-aika ei ole lisännyt pahoinvointia, vaan on oikeastaan vienyt elämää parempaan suuntaan.

33-vuotias espoolaisnainen kertoo, että lisääntynyt oma aika on kasvattanut itsetuntemusta, kahdenkeskiset videokeskustelut ovat mahdollistaneet aiempaa luottamuksellisemmat välit useampaan ihmiseen ja ulkoliikunnan kasvanut määrä on kääntänyt puntarin selkeästi plussan puolelle.

– Olen elämäni kunnossa, innoissani etätyöstäni ja onnellinen ihmissuhteistani. Pandemia saisi jo mennä, mutta toivon, että nämä muutokset pysyvät.

Myös 51-vuotias nainen Lempäälästä toteaa voivansa paremmin kuin aikana ennen koronaa.

– Muutin 12 vuotta sitten pääkaupunkiseudulta metsän keskelle hirsitaloon, kun rauha ja hiljaisuus kutsuivat. Kaikki pitivät hulluna silloin, mutta eivätpä pidä enää. Metsä on kirkkoni.

Historiallinen, koko maailmaa koskeva pandemia on tarjonnut mahdollisuuden myös syvempään pohdintaan. 53-vuotias espoolaismies esimerkiksi kertoo kokeneensa eksistentiaalista tarkoitusta koronasaagan alkaessa.

– Se vaikutti minuun myönteisesti henkisellä tasolla. Hyvinvointini lisääntyi. Tällainen ihmiskunnan yhteinen koetus on näyttänyt, että paljon on ainesta hyvään. Tämä on jättänyt ehkä jäljen ihmiskuntaan, hän tuumaa.

Toivon ylläpitäminen on puuduttavaksi muuttuneessa ajassa erityisen tärkeää. Asiantuntijalääkäri Meri Larivaara muistuttaa, ettei siihen välttämättä tarvita paljon. Pysähtyminen tähän hetkeen ja keskittyminen niihin asioihin, jotka ovat juuri tässä hetkessä hyvin. Lisäksi voi esittää itselleen kysymyksen:

– Mikä tekisi juuri tässä hetkessä arjesta antoisampaa? Mitä olisi mahdollista tehdä näissä puitteissa, jotta elämä olisi parempaa? Sen ei tarvitse olla mikään iso asia, Larivaara neuvoo.

Korona järkytti 41-vuotiaan Klaukkalassa asuvan naisen perusturvallisuuden tunnetta ja toi mukanaan pysyvän astmadiagnoosin. Silti hän kirjoittaa haluavansa keskittyä positiivisiin asioihin. Elämä jatkuu.

– Päihitämme yhdessä tämän viruksen. Huoli, pelko ja toivo – ne kulkevat käsikkäin.

https://yle.fi/

 

Опубликовано — Оставить комментарий

Milloin ja miksi psykoterapiaan?

Terapia käynnissäKenen kannattaa hakeutua terapiaan ja mitä terapiassa oikein tapahtuu? Psykoterapeutti vastaa
Välillä murheet ja musta mieli eivät väisty ilman ammattilaisen apua. Terapiassa saa työkaluja, joilla harmit haalenevat. Joskus terapiasta voi hyötyä myös ennakkoon.

Miksi terapia kannattaa? Eikö riitä, jos ongelmistaan puhuu kaverille? Mistä tietää, millainen terapiamuoto sopii itselle parhaiten? Perheterapeutti, psykoterapeutti Ritva Huusko Oulun Terapeuttitalosta vastaa 11 kysymykseen terapiasta.

1. Mistä tietää, että tarvitsee terapiaa?

Jokainen ihminen kokee itsensä aika ajoin alavireiseksi. Mutta jos olo on jatkuvasti paha ja ahdistunut, elämästä on kadonnut ilo tai oikein mikään ei innosta, kannattaa hakeutua terapiaan.

Terapiasta on hyötyä, jos huomaa, ­että samat asiat pyörivät mielessä päivästä toiseen. Mietteistä on vaikea irrottautua, ja ne alkavat kaventaa elämää.

2. Kannattaako terapiaan tulla hyvin vanhojen ongelmien kanssa?

Jos jokin asia herättää vaikeita tunteita, se kannattaa ottaa tarkempaan tarkasteluun. Menneiden vatvominen vie voimia ja madaltaa mielialaa.

Vanhat asiat eivät muutu terapiassa miksikään, mutta terapia voi auttaa suhtautumaan niihin vähemmän kuormittavalla tavalla. Olo kevenee, kun oivaltaa, kuinka eri kantilta asioita voi katsoa.

3. Voiko terapialla ehkäistä ongelmia?

Ennaltaehkäisy on parasta hoitoa myös mielen ongelmissa. Terapiassa voi oppia ajatusmalleja ja vuorovaikutusta, joilla voi selvitä hankalista asioista ja ajoista.

Puolison sairastuminen esimerkiksi muistisairauteen on rankkaa. Terapia voi auttaa parin tervettä osapuolta suojaamaan mieltään ja lisäämään jaksamistaan.

4. Mitä terapiassa tapahtuu?

Terapiassa keskustellaan asiakkaan haluamista asioista. Terapeutti auttaa asiakasta ymmärtämään asiaa ja tiedostamaan omaa ongelmallista käyttäytymistään ja ajatteluaan. Hän voi ohjata asiakasta muuttamaan ajattelutapaansa ja miettiä tämän kanssa keinoja, miten selvitä hankalien asioiden ja ajatusten kanssa.

Terapeutti ei voi antaa suoria ohjeita eikä neuvoa, miten asiakkaan pitäisi elää elämäänsä. Vastuu omasta elämästä on jokaisella itsellään.

Tulosten saavuttaminen terapialla edellyttää asiakkaalta aktiivisuutta. Hänen pitää olla valmis työskentelemään muutosten eteen.

5. Miksi tarvitaan terapiaa, jos ystävä kuuntelee murheet?

Omista murheista puhuminen ystävälle helpottaa oloa. Jos ystävä joutuu kuuntelemaan toisen murheita vuodesta toiseen, ystävyyssuhde kärsii. Ystävä on liian lähellä ja usein puolueellinen mielipiteissään. Terapeutti näkee asiat ulkopuolisen silmin.

Asioiden pähkäileminen itsekseenkään ei auta, elleivät pähkäilyt johda mihinkään. Moni hakee vastauksia ongelmiinsa kirjoista, mutta nekään eivät voi korvata vuorovaikutussuhdetta terapeutin kanssa. Kirja ei kysy eikä välttämättä haasta omaa ajattelua, vaan voi jopa vahvistaa vanhaa.

6. Miten terapiat eroavat toisistaan?

Kaikissa terapiasuuntauksissa katse käännetään itseen, omiin ajattelu- ja reagointitapoihin ja siihen, miten ne vaikuttavat omaan elämään. Suuntauksilla on erityispiirteensä, ja osa niistä yhdistelee niitä.

Analyyttinen terapia sukeltaa hyvin syvälle itseen. Se auttaa ymmärtämään, miten lapsuuden vuorovaikutussuhteet vaikuttavat minuun ja ihmissuhteisiini. Kognitiivisessa terapiassa opetellaan uusia toimintamalleja vaikeisiin tilanteisiin. Ratkaisu- eli voimavarakeskeinen terapia paneutuu asiakkaan omiin voimavaroihin.

Yksilöterapian ohella on olemassa ryhmä-, pari-, perhe- ja traumaterapiaa.

HUSin tuottamasta Mielenterveystalo-verkkopalvelusta löytyy Psykoterapiaan hakeutujan opas, josta voi lukea psykoterapiasuuntauksista.

7. Mikä terapia sopii minulle?

Terapiasuuntausta tärkeämpää on, ­että kemiat terapeutin kanssa osuvat yhteen. Ensimmäisellä kerralla kannattaa kuulostella, onko terapeutti ihminen, jolle voit puhua avoimesti ja koet tulevasi ymmärretyksi.

Tapaamiseen voi valmistautua miettimällä, miten kuvailisit ongelmiasi, nyky­tilannetta ja millaista apua toivoisit.

Osa terapioista toteutetaan lyhytterapiana eli yleensä 10–20 kerran jaksona. Lyhytterapia sopii, kun ongelma on lievä ja rajoittuu kapealle elämänalueelle, kuten tiettyihin tilanteisiin liittyvä pelko.

Jos ongelmat ovat laajoja ja jatkuneet pitkään, niiden ratkaisu voi viedä pari kolmekin vuotta. Terapiassa käydään yleensä kerran tai kaksi viikossa.

8. Joutuuko terapian maksamaan itse?

Kela voi myöntää lakisääteistä kuntoutuspsykoterapiaa 16–67-vuotiaille, joilla mielenterveys uhkaa työ- tai opiskelukykyä. Kelan tukemaa terapiaa haetaan terveydenhuollon lähetteellä. Psykoterapiaan voi hakeutua myös yksityisesti, mutta tällöin kustannukset maksetaan kokonaan itse.

Yksilöterapian hintahaarukka on laaja, 65–150 euroa. Kun terapia on pitkä ja asiakas maksaa sen itse, käyntivälejä voidaan säätää asiakkaan kukkaron mukaan.

Kummassakin tapauksessa asiakas valitsee ja varaa itse ajan terapeutille. Yksi yksilöterapiakäyntikerta kestää kolmesta vartista tuntiin.

Terapian tarkoituksena ei ole, että asia­kas jää roikkumaan terapiaan. Hän oppii terapiassa kannustavaa sisäistä puhetta ja saa työkaluja, joilla ­selviää ongelmia aiheut­taneiden asioiden kanssa.

9. Miten estetään, etteivät omat arat asiat joudu vääriin käsiin?

Huoli omaa mielenterveyttä koskevien asioiden joutumisesta vääriin käsiin on ymmärrettävä.

Terveydenhoidon ammattihenkilöillä on velvollisuus laatia potilasasiakirjamerkinnät kaikista terapiatapahtumista. Terapeutilta kannattaakin kysyä suoraan, mitä hän kirjaa ylös ja mihin hän tallentaa tiedot. Yleensä merkinnät ovat yleisluontoisia ja niiden tarkoitus on auttaa terapeuttia muistamaan, mitä keskusteluissa on käsitelty.

Kelan kuntoutusterapia-asiakkaiden asioita kirjataan Kanta-arkistoon. Tällaisia asioita ovat tieto hoidon kulusta ja asiak­kaan voinnista.

10. Miksi terapiassa käymistä on hävetty?

Meillä on pitkään ajateltu, ettei omista asioista pidä puhua perheen ulkopuolisille eikä ongelmia ja heikkouksia saa paljastaa. Moni on kasvanut pärjäämisen kulttuurissa, jossa jokaisen tulee selvitä omillaan. Tämä liittyy vahvasti välttelevään vuorovaikutukseen, jossa ei puhuta tunteista.

Välttelevä vuorovaikutus on tyypillistä sodan jälkeiselle sukupolvelle, joka yritti selvitä vaikeista asioista sulkemalla vaikeat tunteet pois. Siinä ajatellaan, että mitä vähemmän on puhuttu, sitä nopeammin asia on unohdettu. Nyt tiedetään, että tunteiden torjuminen voimistaa niitä.