Опубликовано — Оставить комментарий

Masennus voi ilmetä monella tavalla.

Masennus oireilee monella eri tavalla.Masennuksella on monia erilaisia ilmenemismuotoja. Melankolisen masennuksen oireita ovat muun muassa mielialanvaihtelu vuorokauden ajan mukaan ja unettomuus, kun taas dystymia alkaa yleensä jo nuoruudessa ja jatkuu koko elämän. Kuinka hyvin osaat tunnistaa masennuksen alaryhmät?

Irina Holma esittelee kirjassaan Takaisin elämään: Uusin tieto masennuksesta ja siitä toipumisesta (Minerva Kustannus, 2019) 10 erilaista masennuksen alaryhmää:

1. Agitoitunut masennus

Luulitko, että masentunut on aina hiljainen ja seurasta vetäytyvä? Masentunut ihminen voi olla joko levoton ja kiihtynyt tai lamautunut. Agitoituneessa masennuksessa yksi masennuksen oire on agitaatio eli levottomuus.

2. Epätyypillinen eli atyyppinen masennus

Epätyypillisessä eli atyyppisessä masennustilassa ruokahalu lisääntyy ja ihminen lihoo kohtuuttomasti. Samalla unisuus lisääntyy. Levolta noustaan korkeintaan syömään, jonka jälkeen lepo jatkuu. Atyyppisestä masennuksesta kärsivän mieliala voi olla reaktiivinen ja vaihdella tilanteen mukaan. Oireiden takana piilevä masennus jää helposti ulkopuolisilta huomaamatta.

3. Psykoottinen masennus

Psykoottisesta masennuksesta kärsivän todellisuudentaju on hämärtynyt. Hänellä voi olla harhaluuloja ja jopa aistiharhoja. Psykoottisesti masentunut saattaa olla harhojen takia vaaraksi itselleen ja muille.

4. Melankolinen masennus

Melankolisesta depressiosta käytetään myös nimityksiä endogeeninen, sisäsyntyinen ja somaattinen depressio. Melankolisen masennuksen oireita ovat mielialanvaihtelu vuorokauden ajan mukaan, unettomuus, toimintojen hidastuminen tai kiihtyvyys, ruokahalun menetys, laihtuminen ja voimakkaat syyllisyydentunteet.

5. Dystymia

Dystymia on varsinaista masennusta lievempi mielialahäiriö. Dystymiassa masennuksen oireet ovat vähemmän voimakkaita kuin vakavassa masennustilassa ja kestävät minimissään kaksi vuotta. Dystymia alkaa yleensä nuoruudessa ja jatkuu koko elämän ajan. Mistään kevytmasennuksesta dystymiassa ei siis ole kyse. Dystymiasta kärsivillä on suurentunut todennäköisyys kokea myös vakavan masennuksen jaksoja.

Masennuksen alaryhmät voi olla vaikea erottaa toisistaan. Esimerkiksi agitoituneessa masennuksessa yksi masennuksen oire on levottomuus.

Masennuksen alaryhmät voi olla vaikea erottaa toisistaan. Esimerkiksi agitoituneessa masennuksessa yksi masennuksen oire on levottomuus.

6. Kaksoismasennus

Jos ihmisellä on dystymia ja sen lisäksi todettu vakavia masennusjaksoja, puhutaan kaksoismasennuksesta. Dystymia kehittyy ennen myöhemmin ilmeneviä yhtä tai useampaa vakavan masennuksen jaksoa.

7. Aivoinfarktin jälkeinen masennus

Tietyille aivoalueille kohdistunut aivoinfarkti aiheuttaa häiriöitä aivojen kemiallisessa ja sähköisessä toiminnassa. Aivoinfarktin jälkeinen masennus onkin varsin yleinen tila. Siitä kärsivä ihminen on alakuloinen ja saattaa purskahtaa hallitsemattomasti itkuun. Hän ei tunne iloa, vaikka ihmiset hänen ympärillään olisivat iloisia ja rohkaisisivat toipumiseen. Terapiasta voi olla hyötyä, mutta varsinaisen avun aivoinfarktin jälkeiseen masennukseen tuovat yleensä sopivat masennuslääkkeet.

8. Vaskulaariseen dementiaan liittyvä masennus

Tämä masennustyyppi liittyy ikääntymiseen. Aivojen verenkierto on vajavaista, eikä hapekasta verta riitä tunteiden säätelykeskukseen. Tässä tapauksessa masennus ei siis johdu mielialasta vaan verenkiertoelimistön häiriöstä. Tästä masennuksesta kärsivä on apaattinen ja sanallisen avun ulottumattomissa.

9. Synnytyksen jälkeinen masennus

Synnytyksen jälkeinen masennus alkaa kahden vuoden sisällä synnytyksestä. Äidin raskauden aikana kohonnut estrogeenitaso romahtaa synnytyksen jälkeen, mikä vaikuttaa fysiologisesti mielialaan. Synnytyksen jälkeinen alakulo eli baby blues on suhteellisen tavallinen ilmiö. Vakavaksi se muuttuu jatkuessaan ja syventyessään, jolloin voidaan puhua synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Tila voi olla vaaraksi sekä äidille että lapselle, joten siihen on puututtava niin varhain kuin mahdollista.

Apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen saa terapiasta, mutta osa pian synnytyksen jälkeen vaikeasti masentuneista äideistä saattaa hyötyä erityisesti hormonihoidosta eli estrogeenilääkityksestä. Synnytyksen jälkeiseen masennukseen voidaan määrätä myös psyykenlääkkeitä. Kaikkein vaikeimmissa tapauksissa nopein apu saadaan aivojen sähköhoidosta eli ECT-hoidosta.

10. Vuodenaikaan liittyvä masennus

Valon vähentyminen voi aiheuttaa kaamosmasennusta. Kaamosmasennus alkaa usein atyyppisena eli epätyypillisenä masennuksena.

Lähde: Irina Holma: Takaisin elämään: Uusin tieto masennuksesta ja siitä toipumisesta (Minerva Kustannus, 2019)

https://anna.fi/

 

Опубликовано — Оставить комментарий

Iida tappoi itsensä 17-vuotiaana.

Tositarinoita elämästä: Iida tappoi itsensä 17-vuotiaana – äidin kuoleman jälkeen löytämät piirustukset maalaavat synkkää kuvaa masennuksesta – katso maksutta MTV KatsomossaIida tappoi itsensä viime syyskuussa ainoastaan 17-vuotiaana. Äiti Hanna Ruotanen on yrittänyt löytää vastauksia tyttärensä peruuttamattomaan ratkaisuun lahjakkaan tytön piirustuksista. Iidan tarina on osa Tositarinoita elämästä -sarjaa.

Hanna Ruotanen kantaa keittiön pöydän ääreen 15 paksua vihkoa. Kirjat on piirretty kannesta kanteen täyteen kuvia.

Suurin osa piirustuksista maalaa synkkää kuvaa maailmasta. Kuvien tekijä, Hannan tytär Iida, ei ole enää selittämässä ajatuksia surumielisten piirrosten taustalla.

Miksi Iida tappoi itsensä? Siihen kysymykseen Hanna on yrittänyt löytää vastausta nyt neljän kuukauden ajan. Hän on etsinyt johtolankoja niin piirustuksista kuin Iidan ystäviltä.

Yksiselitteistä vastausta ei ole löytynyt, eikä varmasti tulekaan löytymään. Tyttären tekemät piirrokset avaavat äidille sitä ulkopuolisuutta, mitä tytär eläessään tunsi.

Katso yllä olevalta videolta, miltä Iidan elämä näytti piirustusten kautta. Kaikki Tositarinoita elämästä -minidokumentit katsottavissa MTV Katsomossa.

«Suru on kaiken alleen peittävää» – Hanna Ruotasen pitkä haastattelu julkaistaan mtvuutiset.fi-sivustolla sunnuntaina 22. tammikuuta.

https://www.mtv.fi/

 

Опубликовано — Оставить комментарий

Uutta tietoa kävelyn ihmeellisestä voimasta.

– On havaittu, että minimissään 2–3 käyntikertaa luonnossa riittää mielenterveyden ja mielialan ylläpitoon, tutkimusprofessori kertoo.Jo lyhyelläkin käynnillä luonnossa voi olla merkitystä, sanoo tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen.

TUORE suomalaistutkimus osoittaa, että kaupunkilaisten käveleminen puistossa ja vesistöjen äärellä voi vähentää mielenterveys-, verenpaine- tai astmalääkityksen tarvetta. Tutkimukseen osallistui aikuisia, jotka elävät Suomen eräillä tiheimmin asutuilla alueilla.

Tulokset perustuvat vuosina 2015–2016 Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla tehtyyn kyselytutkimukseen, jossa selvitettiin myös osallistujien asuinalueiden vehreyttä ja vesistöjen määrää kilometrin säteellä kodista. Tutkimukseen osallistui 7 300 yli 25-vuotiasta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin luontoalueiden tarjonnan ja luonnossa ulkoilun yhteyttä mielenterveys-, verenpaine- tai astmalääkkeiden käyttöön.

Tutkimus julkaistiin Occupational & Environmental Medicine -lehdessä.

Tutkimuksessa havaittiin, että luonnossa vierailu 3–4 kertaa viikossa johti 36 prosenttia pienempään todennäköisyyteen käyttää verenpainelääkkeitä, 33 prosenttia pienempään todennäköisyyteen käyttää mielenterveyslääkkeitä ja 26 prosenttia pienempään todennäköisyyteen käyttää astmalääkkeitä.

Luontokäynti katkaisee stressiä ja antaa tauon arkeen

Tutkimustulosten valossa näyttäisi siltä, että luonnossa käveleminen voi edistää kaupunkilaisen terveyttä katsomatta tämän sosiaaliseen tai taloudelliseen tilanteeseen. Puistot ja viheralueet on yhdistetty kaupunkilaisten terveyteen useissa aiemmissakin tutkimuksissa.

”
Tällaisia tuloksia on aika vähän kansainvälisestikin.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori ja tutkimuksen kirjoittajajoukkoon kuuluva Liisa Tyrväinen kertoo, että tutkimus tarkasteli ensikertaa Suomessa asiaa laajalla, tuhansien vastaajien kyselyllä ja erityyppisiä aineistoja yhdistelemällä.

– Tärkeä tulos tässä on siinä, miten luonnossa oleskelu voi vaikuttaa lääkityksen käyttötarpeeseen. Tällaisia tuloksia on aika vähän kansainvälisestikin, hän kertoo.

Suomalaistutkimus noteerattiin aiemmin esimerkiksi yhdysvaltalaisella uutissivusto CNN:llä.

– Aiemmissa tutkimuksissa on saatu samansuuntaisia tuloksia. On havaittu, että minimissään 2–3 käyntikertaa luonnossa riittää mielenterveyden ja mielialan ylläpitoon. Mitä enemmän käyntejä on, niin sitä vahvemmat ovat vaikutukset.

Aiempien tutkimusten valossa jo puolen tunnin luontokäynti parantaa mielialaa, Tyrväinen kertoo. Kaupungin viheralueilla useiden tuntien vaellukset tuskin tulevat monella luonnostaankaan mieleen, koska alueiden koko on rajallinen.

– Lyhyelläkin käynnillä on merkitystä, koska palautumine stressistä alkaa varsin nopeasti. Se katkaisee stressiä ja antaa ihmiselle tauon arjen keskellä.

– On havaittu, että minimissään 2–3 käyntikertaa luonnossa riittää mielenterveyden ja mielialan ylläpitoon, tutkimusprofessori kertoo.

– On havaittu, että minimissään 2–3 käyntikertaa luonnossa riittää mielenterveyden ja mielialan ylläpitoon, tutkimusprofessori kertoo. 

Myös luontomaiseman ihastelu ikkunasta voi rentouttaa

Tuoreimmassa suomalaistutkimuksessa arvioitiin, että osallistujien sosiaalinen ja taloudellinen tilanne ei vaikuttanut yhteyksiin, mutta osa tuloksista saattoi selittyä painoindeksillä. Puistoja käyttävät olivat jonkin verran muita osallistujia hoikempia, tutkijat havaitsivat.

Tutkimuksen valossa näyttää siltä, että vastaavanlaisia terveyshyötyjä ei saanut, jos kaupunkilainen tyytyi ihailemaan luontoa sisätiloista käsin.

Tyrväisen mukaan myös ”passiivisella” luonnon ihastelulla on kuitenkin esimerkiksi aiemmissa kenttätutkimuksessa havaittu terveydellistä hyötyä: luontomaisema voi rentouttaa.

– Tässä [uudessa] tutkimuksessa vahvin selittäjä terveysvaikutuksille oli luontokohteessa liikkuminen.

Metsä voi laskea sydämen sykettä

Havainnot olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta ne viittaavat puistoja ja muuta kaupunkiluontoa hyödyntävien säästyvän lääkitystä vaativilta mielenterveysongelmilta, korkealta verenpaineelta ja astmalta muita kaupunkilaisia todennäköisemmin.

On kuitenkin myös mahdollista, että terveemmät yksilöt vain liikkuvat enemmän puistoissa ja metsissä.

Puistojen, viheralueiden ja luonnon terveyshyödyistä on saatu viitteitä monissa tutkimuksissa. Metsä ja viheralueet voivat muun muassa vähentää stressiä, parantaa mielialaa ja laskea sydämen sykettä. Viheralueiden lähellä asuvilla on myös vähemmän sydän- ja verisuonitauteja.

”
Koronapandemia lisäsi suomalaisten arvostusta luontoon.

Mutta mikä on luonnon parantava vaikutus? Tyrväisen mukaan näyttää siltä, että se monille tärkeä vastapaino värikkäiden mainostaulujen välkkeelle, tiheälle liikenteelle ja melulle.

– Luonnossa on vähemmän melua, ilmansaasteita sekä muita aisteja rasittavia ärsykkeitä. Kaunis, hiljainen luonto vie parhaimmillaan huomion mukanaan.

– Luonto lepuuttaa aisteja ja parasympaattinen hermosto rauhoittaa ihmisen. Monille suomalaisille luonto on tärkeä arjen hyvinvointia lisäävä resurssi. Koronapandemia myös lisäsi suomalaisten arvostusta luontoon.

30 minuuttia kävelyä riittää

KÄVELEMINEN sitten luonnossa tai sen ulkopuolella on tutkimusten valossa yksi kannattavimmista liikuntamuodoista, kun halutaan vaalia omaa hyvinvointia.

Päivittäisillä vain puolen tunnin kävelyillä on huomattavia terveysvaikutuksia.

Jos kävelee keski-iässä puoli tuntia päivässä, Alzheimerin taudin riski putoaa tutkimuksen mukaan 60 prosenttia. Tutkimuksissa on todettu, että puolen tunnin kävely päivässä vähentää lisäksi ennenaikaisen kuoleman riskiä, kasvattaa kestävyys­kuntoa, laskee verenpainetta, parantaa unen laatua ja polttaa rasvaa tehokkaasti. Myös stressi helpottaa ja mieliala paranee.

Kävelyn on havaittu kasvattavan lisäksi kestävyys- ja lihaskuntoa, ja helpottavan hartiaseudun jumeista aiheutuvaa päänsärkyä.

Esimerkiksi huippuyliopisto Harvardin tutkijat ovat arvioineet kävelemisen yhdeksi parhaista liikuntamuodoista. Yliopiston kevään 2020 julkaisussa hehkutettiin, että käveleminen toimii kuin ”henkivakuutus”. Julkaisu tehtiin korona-aikana, jolloin eristäytymisen aiheuttama liikkumattomuus uhkasi monien terveyttä.

https://www.is.fi/

https://www.is.fi/