Tunteiden kohtaamisesta puhutaan nykyään paljon. Tiedämme myös, miten tärkeää olisi jakaa raskaatkin tunteet ja kokemukset toisen ihmisen kanssa. Silti joskus elämässä on hetkiä, jolloin puhuminen tuntuu vaikealta tai jopa mahdottomalta.
Ehkä kehollinen tunnereaktio on niin voimakas, että sen joko tietoisesti tai tiedostamattaan blokkaa pois mielestään. Tai ehkä tunne vyöryy päälle sellaisella voimalla, että jokainen yritys eritellä sen olemusta ja sanallistaa se toiselle, hukkuu tuon myräkän alle. On hankalaa kertoa, mitä tuntee ja miksi, jos ei edes itse saa kiinni siitä, missä mennään.
Omien kipukohtien ääneen sanoittaminen vaatii myös rohkeutta ja luottamusta. Aina meillä ei ole sellaista ihmistä lähellä, jonka puoleen uskaltaisimme, haluaisimme tai voisimme kääntyä. Onneksi tunteiden sisäiseen maailmaan on olemassa muitakin reittejä. Yksi niistä on kirjoittaminen. Joskus tunteen tunnusteleminen kirjoittamalla on paljon helpompaa kuin puhumalla.
Kipeistä tapahtumista ja tunnekokemuksista kirjoittaminen keventää myös tutkitusti mieltä ja kehoa*. Kun meidän ei tarvitse miettiä, miten toinen asiamme vastaanottaa, voimme tutkia syvimpiä tunteitamme vapaammin ja turvallisemmin.
Kirjoittaminen voi avata sisimpään aivan uuden ikkunan. Traumatutkija Bessel van der Kolkin mukaan kirjoittaessa aivojen itseä havainnoiva puoli ja kertova puoli pääsevät yhdistymään tavalla, joka nostaa esiin uusia, usein yllättäviäkin asioita. Synkkien vesien seasta saattaa nousta oivalluksen kirkkaita helmiä.
Kirjoittamisen avulla voi myös ottaa pientä etäisyyttä voimakkaina velloviin tunteisiin, jolloin tunteen syitä ja seurauksia on helpompi analysoida. Epämääräisestä möykystä tulee vähemmän pelottava, kun ymmärtää, mitä tuntee ja miksi tuntee niin kuin tuntee.
Seuraavan kerran, kun sanat tuntuvat pakkautuvan kurkkuun, mitä jos kokeilisit tarttua kynään? Unohda hetkeksi kielioppi ja kirjoita vain itseäsi varten – vapaasti ja mitään sensuroimatta.
Voit myös kokeilla seuraavia harjoituksia Sielun sopukoita -kirjoituskorteista:
1. ”ANNA VALOA VARJOILLESI.
Mitä toivoisit, että toiset ihmiset tietäisivät sinusta? Mitä asiaa, tunnetta tai kokemusta et haluaisi kantaa enää yksin? Kirjoita taakkasi paperille ja pysähdy hetkeksi tarkastelemaan sitä. Onko jokin osa siitä tullut tiensä päähän?”
Vaikka et olisi vielä valmis jakamaan koko taakkaasi toisen ihmisen kanssa, löydät ehkä jotain, mistä aloittaa.
2. ”HOIDA SISÄISTÄ LASTASI.
Palaa mielikuvissasi lapsuuteen. Voit halutessasi käyttää apuna vanhaa valokuvaa itsestäsi lapsena. Mitä näet itsessäsi? Millaista tukea tuo lapsi olisi kaivannut? Mitä olisit halunnut silloin kuulla tai tuntea? Kirjoita kirje sisäiselle lapsellesi ja pue sanoiksi kaikki se ymmärrys ja viisaus, joka sinulla nyt on.”
Monesti voimakkaan tunnekokemuksen juuret ulottuvat lapsuuteen asti. Kun saat yhteyden tuohon pieneen ihmiseen sisälläsi, on sinun helpompi ymmärtää itseäsi myös tässä hetkessä.
3. ”KOHTAA ITSESI LEMPEÄSTI.
Kannatko mukanasi jotakin kipeää muistoa? Missä kohtaa kehoasi se tuntuu? Miltä se tuntuu? Kokeile katsoa tuota kipeää kohtaa myötätuntoisin silmin, niin kuin katsoisit rakasta ystävää. Mitä haluaisit sanoa hänelle? Kirjoita kipeälle kohdallesi kirje lempeydestä käsin.”
Tunteet asuvat kehossa ja ilmenevät kehollisesti. Kun tarkastelet itseäsi ja kokemustasi myötätunnolla, voit auttaa myös kehoasi hellittämään.
*Lähde: Bessel van der Kolk, Jäljet kehossa. Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla. (Suom. Teija Hartikainen, Viisas elämä 2019).
Lisää itsemyötätuntoa, itsetuntemusta ja oman tarinasi voimaa vahvistavia kirjoitusharjoituksia löydät Sielun sopukoita -kirjoituskorteista:
Patrik Hagmanin poika kuoli syöpään kuusivuotiaana. Kaksi ja puoli vuotta sen jälkeen hänen vaimonsa menehtyi äkilliseen aivoverenvuotoon. Patrik jäi yksin suureen taloon ja kirjoitti kirjan. Se oli hänen tapansa surra, muistella ja yrittää ymmärtää, kuka hän on menetystensä jälkeen.
Tunnemme tyypillisesti ahdistusta sekä arkisista, esimerkiksi työhön liittyvistä huolista että isommista asioista ja tapahtumista, varsinkin jos emme voi vaikuttaa niihin toivomallamme tavalla. Ahdistukset ja huolet eivät ole vain ajatus- ja tunnetason haasteita. Kuten me jo tiedämme, tunteidemme asuinpaikka on kehossa.
