Метка: suomi

Опубликовано от — Оставить комментарий

Harri Virtanen uskoo, että rakkaus voi parantaa ihmisen syvimmätkin traumat

Psykoanalyytikko Harri Virtasen mukaan olemme paljon enemmän riippuvaisia ihmissuhteistamme kuin yksilöä korostava kulttuurimme antaa meidän olettaa. – Suhde on väline traumojen hoitamiseen, Virtanen sanoo.
Traumaattiset elämänkokemukset luovat epävakautta ihmisen tunne-elämään ja ihmissuhteisiin. Etenkin varhaisessa iässä rikkoutuneen kiintymyssuhteen seuraukset ovat pitkäkantoiset.
Varhaisten traumojen kanssa työskentelevä psykoanalyytikko Harri Virtasen mukaan lapsuudessa syntyneet traumat ovat usein kaikista haastavimpia.
– Kun luottamus järkkyy jo lapsena, seuraukset ovat usein kaikista vakavimmat, Virtanen sanoo.

Vaarallinen noidankehä

Trauma ei ole harvinaisuus. Virtasen mukaan noin kaksi kolmasosaa ihmisistä kokee ennen 16 ikävuotta jonkin traumaattisen tilanteen. Heistä yksi kolmasosa saa kokemuksesta jonkinasteisia posttraumaattisia oireita.

MAINOS

Virtasen mukaan usein onkin niin, että samankaltaisen taustan omaavat ihmiset ajautuvat yhteen. Se voi olla myös riskitekijä suhteelle.
– Kun molemmat suhteen osapuolet kantavat mukanaan traumaa, vaarana on, että molemmat toteuttavat suhteessa omaa traumamaailmaansa. Toinen nähdään vain omien pelkojen heijastuspintana, Virtanen kertoo.
Tilanne ajautuukin helposti noidankehään. Esimerkiksi Virtanen nostaa parisuhteessa ilmenevän mustasukkaisuuden. Kun puoliso epäilee alati kumppaniaan, toinen joutuu suhteessa jatkuvien syytösten kohteeksi.
– Mitä vähemmän parilla on välitöntä vuorovaikutusta, sitä vähemmän toinen nähdään ihmisenä. Tämä on usein myös se hetki, jolloin ihmiset hakeutuvat parisuhdeterapiaan – toinen on kadotettu erilaisiin uskomuksiin, väitteisiin ja tulkintoihin, Virtanen kertoo.

Voiko rakkaus parantaa?

Vaikka traumat ovat hankalia työstettäviä, ne eivät ole väistämättä ikuisia. Virtanen uskoo ihmissuhteiden olevan tärkeässä asemassa traumojen parantumisessa.
– Olemme paljon enemmän suhteissamme kiinni kuin yksilöä korostava kulttuurimme antaa olettaa. Synnymme suhteisiin, identiteettimme rakentuu suhteissa ja itseluottamuksemme on asia, jonka saamme sosiaalisesti, Virtanen sanoo.
Psykoanalyytikko esitti ajatuksensa rakkauden parantavasta voimasta ensimmäisen kerran vuonna 2019 julkaistussa Trauma ja rakkaus -kirjassaan. Teoksessaan Virtanen käsittelee traumoja, niiden syntymekanismeja sekä vaikutusta elämään ja ihmissuhteisiin.
Virtasen ajatus on, että kun pariskunnan molemmat osapuolet ovat tarpeeksi motivoituneita, suhteelle annetaan mahdollisuus edistyä ja parantua.
– Terapeuttia nähdään kerran viikossa, mutta ihmiset elävät yhdessä seitsemän päivää viikossa. Parisuhteessa on todella suuri voima, jos molemmat haluavat työskennellä suhteen eteen. Suhde on väline traumojen hoitamiseen.

Voiko rakkaus parantaa? Psykoanalyytikko Harri Virtasen mukaan parisuhteella ja rakkaudella voi olla parantava voima. Traumojen ylitsepääsemiksi pariskunnan on puhallettava yhteen hiileen.

Voiko rakkaus parantaa? Psykoanalyytikko Harri Virtasen mukaan parisuhteella ja rakkaudella voi olla parantava voima. Traumojen ylitsepääsemiksi pariskunnan on puhallettava yhteen hiileen.

Tasapainoinen suhde antaa mahdollisuuden parantua

Parisuhteessa toinen ei voi kuitenkaan pelastaa toista. Traumoista ylitsepääsemiseksi parisuhteen tuleekin olla tasapainoinen ja välittävä. Uhrautuva marttyyrirakkaus ei pelasta ketään.
– Parantumiseen tarvitaan aina myös ihmisen oma motivaatio. Kumppanin on oltava valmis muuttamaan käytöstään ja työskentelemään omien tunteidensa kanssa, Virtanen lisää.
Yhteisen sävelen löydyttyä ensimmäisenä käytännön askeleena on opetella tunnistamaan vahingolliset, traumasta aiheutuneet käyttäytymismallit. Tehtävä ei ole helppo, sillä trauman aktivoituessa ihminen reagoi tilanteeseen herkästi automaattisesti.
 – Puoliso ei välttämättä voi auttaa siinä hetkessä, kun tuhoava kela lähtee pyörimään. Trauma voi olla niin syvällä ja voimakas, ettei sitä tietoisella tahdolla pysty käsittelemään, Virtanen huomauttaa.
Tärkeintä siinä tilanteessa onkin ymmärtää, että oma käytös johtuu traumasta. Virtanen muistuttaa, että syyllistämisen sijaan tilanteessa tulisi pyrkiä puhumaan avoimesti.
– Suhteen traumatisoitunut osapuoli joutuu myös ottamaan vastuuta, eikä hylkäämispelkoinen saa jatkuvasti syyttää toista.

Yhteiset pelisäännöt auttavat

Haastavien hetkien varalle Virtanen suosittelee pariskuntia allekirjoittamaan yhteiset pelisäännöt.
– Yhdessä voidaan sopia esimerkiksi tekstiviestin lähettämisestä, jos toiselle on vaikeaa, että kumppani tulee kotiin myöhemmin kuin on sovittu, Virtanen ohjeistaa.
Traumareaktiota on myös vaikea puhaltaa kerrasta poikki. Traumojen työstämiseksi pariskunnan on opittava kohtaamaan vaikeat hetket uudelleen ja uudelleen.
– Tie on pitkä, ja parantuminen tapahtuu pikkuhiljaa. Tuloksia voidaan saada nopeasti, jos molemmat ovat sitoutuneita saamaan asiat kuntoon, Virtanen summaa.
Lue myös:
Psykoanalyytikko Harri Virtanen oppi elämään traumojensa kanssa: ”Syvimmän trauman aiheuttaa toinen ihminen”
anna.fi
 

Опубликовано от — Оставить комментарий

Tubettaja Mmiisas luuli kuolevansa satojen fanien edessä, kun keho taisteli yltyvää paniikkia vastaan

Miisa Rotola-PukkilaMiisa Rotola-Pukkila ei tiennyt paniikkihäiriöstä mitään, kunnes sai itse ensimmäisen kohtauksensa. Pahimpina aikoina Miisa joutui suunnittelemaan pakoreitit valmiiksi niin työkeikoilla, leffateatterissa kuin yliopiston luentosalissa. Enää häpeä ei vaienna häntä.
Keho tuntuu turralta. Kädet ovat tunnottamat, eivätkä jalat kanna kunnolla. Päässä humisee. Itkettää.
Tubettaja Mmiisas eli Miisa Rotola-Pukkila seisoo Rovaniemen torilla keskellä ihmisjoukkoa. Koko viikonlopun kestänyt some road trip on enää viimeistä meet and greet -tapahtumaa vailla. Miisan ympärillä tungeksii seuraajia. Jokainen haluaa osan suositun tubettajan ajasta. Ihmisten paine puristaa Miisaa joka puolelta. Hänen vaatteitaan revitään.
Äänet ympärillä kaikuvat entistä kovempana. Happi ei kulje. Miisalla ei ole omaan kehoonsa kontrollia ja se pelottaa. Miisa luulee saaneensa sydänkohtauksen. Ajatus lisää paniikkia entisestään. Kuolen tähän, hän ajattelee.

Erilaisuus tai omien heikkouksien ääneen sanominen on vaikeaa.

Väsymys, stressi ja kasautuneet paineet laukaisivat Miisan ensimmäisen ja samalla pahimman paniikkihäiriökohtauksen keskellä satoja seuraajia neljä vuotta sitten. Seuraavan vuoden aikana kohtauksia tuli useita.
– Aluksi mietin, että mikä vika minussa on. En tuntenut ketään toista, jolla on paniikkihäiriö ja häpesin kohtauksiani.

Miisa Rotola-Pukkila
Kuva: Yle / Mira Pelo

Miisa kertoi paniikkihäiriöstään julkisesti kaksi vuotta ensimmäisen kohtauksensa jälkeen. Kohtaukset olivat niin henkilökohtainen asia, ettei niistä puhuminen ollut helppoa. Vertaistuen jakaminen tuntui kuitenkin tärkeältä ja Miisa julkaisi YouTube-videon, jossa hän kertoi paniikkihäiriöstään.
– Erilaisuus tai omien heikkouksien ääneen sanominen on edelleen yhteiskunnassamme vaikeaa. Mutta jos kukaan ei puhu, ei häpeä näiden asioiden ympäriltä laannu tai tietoisuus lisäänny, Miisa pohtii.
– Puhuminen on tosi tärkeää. Se helpottaa omaa oloa ja sitä kautta ihmiset saavat vertaistukea ja samaistumispintaa. On helpottavaa huomata, ettei olekaan ainoa ihminen, jolla on tällaisia ongelmia.

“Olen varma, ettei minulla olisi paniikkihäiriötä ilman tätä työtä”

Kun Keuruulta, alle 10 000 asukkaan kaupungista kotoisin oleva Miisa teki ensimmäisen videonsa, ei tavoitteena ollut julkisuus ja suuri suosio. Miisa kuvasi ja editoi videoita, koska se oli mukavaa. Nykyään Miisa on kuitenkin yksi Suomen tunnetuimmista Youtube-tähdistä. Tänä vuonna hänet valittiin Suomen vaikuttavimmaksi vaikuttajaksi. Mmiisas nimellä vloggaavalla Miisalla on YouTubessa lähes 390 000 tilaajaa ja Instagramissa yli 430 000 seuraajaa.

Miisa Rotola-Pukkila
Kuva: Yle / Mira Pelo

Suuri suosio on saanut Miisan tajuamaan, että hänen videoillaan on merkitystä seuraajille. Se tuntuu hyvältä. Julkisuudella on kuitenkin myös toinen puoli. Ihmiset tunnistavat kaduilla. He seuraavat, stalkkaavat ja levittelevät juoruja. Kaikki tämä lisää paineita työhön.
– Ihan ensimmäisissä haastatteluissani olen sanonut, että olisi paljon siistimpää, jos tämä kaikki voisi olla vain internetissä, eikä kukaan tunnistaisi minua ulkomaailmassa. Kuuden vuoden jälkeen fiilis on ihan sama, Miisa sanoo.
Tykkään työstäni paljon, mutta olen varma, ettei minulla olisi esimerkiksi paniikkihäiriötä ilman työtäni ja sen luomia paineita, hän lisää.
Mä oon mä -sarja kertoo erilaisuuden voimasta ja nuorista, jotka ovat raivanneet maailmaan omannäköisensä tilan. Sanna-Mari ei uskalla poistua kotoaan, mutta kirjoittaminen pitää hänet kiinni ulkomaailmassa. Miisa katsoi ennakkoon Sanna-Marin tarinan.

Kotona mielensä vankina

Vaikka naisten tarinat eroavat toisistaan, löytää Miisa heidän tarinoistaan myös yhtäläisyyksiä.
– Kauppareissu on hyvä esimerkki paniikkikohtauksen konkretisoinnissa. Niinkin tavallinen asia on ollut minullekin vaikeaa. Olen pelännyt kaupassa käyntiä etukäteen ja saanutkin paniikkikohtauksen hedelmä- ja vihannesosastolla, kun en löytänyt hyllyistä sitä, mitä olin etsimässä.
Pahimpina aikoina Miisa yritti suojella itseään ja miettiä kaikki tilanteet etukäteen. Pakoreitit oli suunniteltava valmiiksi mahdollista kohtausta varten niin työkeikoilla, leffateatterissa kuin yliopiston luentosalissa. Ennen festarikeikoilla eturivissä fiilistellyt Miisa ei hakeudu enää permantopaikoille tai mene istumaan luennoilla keskelle salia.
– Pahin ajatus minulle on ollut, että saan paniikkikohtauksen keskellä isoa luentosalia ja päästäkseni pois, joudun pyytämään kaikkia nousemaan. Näin ei ole onneksi kertaakaan käynyt, mutta vielä tänäkin päivänä tuo ajatus kolkuttelee mielessäni pienenä pelkona ja hakeudun aina istumaan reunapaikoille.
– Paniikkihäiriössä on hankalaa nimenomaan tuo kohtausten pelko. Se lisää ahdistusta entisestään ja sitä kautta uudet kohtaukset laukeavat entistä helpommin, Miisa selittää.

Onko tämä todella kaiken kärsimyksen arvoista?

Paniikkihäiriö on vaikuttanut Miisan elämään merkittävästi. Pahimmillaan tilanne oli keväällä 2016, kun Miisan kotirauhaa häirittiin vain puoli vuotta ensimmäisen kohtauksen jälkeen.
– Sanna-Mari puhui kodistaan turvapaikkana, jonka ulkopuolella kaikki kamalat asiat tapahtuvat. Minäkin ajattelin niin, kunnes muutamat seuraajat löysivät asuntoni ja tulivat hakkaamaan ovea ja ikkunoita. Silloin mietin, etten ole turvassa enää kotonakaan ja paniikkihäiriöni paheni.
– Varsinkin silloin mietin, onko työni todella kaiken sen arvoista. Nyt kun tilanne on helpottanut ja edellisestä kohtauksesta on kulunut jo vuosi, olen eri mieltä.

“Arjen hektisyys väistyy luonnossa ja juoksulenkeillä”

Miisan paniikkikohtaukset ovat sidoksissa stressiin. Siksi palautumisesta ja lepäämisestä on tullut tärkeä osa Miisan elämää. Hektistä elämää on pakko rauhoittaa välillä.
– Yritän saada kiireisen arjen ja vapaa-ajan hyvään tasapainoon. On tärkeää, että minulla on ainakin yksi lepopäivä viikossa ja laitan somen kiinni joka päivä klo 21 mennessä.

Miisa Rotola-Pukkila
Kuva: Yle / Mira Pelo

Helsingissä hektisyys katoaa juoksulenkeillä ja sohvalla poikaystävän kainalossa lempisarjoja katsoen. Ihan parhaita kiireen katkaisijoita ovat kuitenkin reissut lapsuudenperheen luo ja retkeily luonnossa Keuruun maisemissa.
– Olen edelleen se keuruulainen kiltti tyttö, joka haluaa pitää kiinni omista juuristaan ja sitä kautta myös sisältöjen luonnollisuudesta. En halua kadottaa pienen kaupungin fiilistä, mikä minussa on.

Paniikki on vain tunne, eikä se liity sinuun ihmisenä mitenkään.

Läheisten tuki on ollut Miisalle suuri apu. Poikaystävä Tomas Grekov saa Miisalta erityiskiitokset. Tomas tietää, miten paniikkikohtauksen aikana pitää toimia ja miten kohtaus menee ohi. Se luo Miisalle turvallisen olon.
– Yleensä jo se auttaa, että hengitän Tomasin tai jonkun toisen ihmisen kanssa yhdessä samaan tahtiin. Se pitää minut tässä hetkessä.
Paniikki on vain tunne, eikä se liity sinuun ihmisenä mitenkään. Tämä ajatus on auttanut Miisaa paniikkihäiriön ymmärtämisessä ja kohtauksista selviämisessä.
– Pitää olla parempi kuin paniikki ja voittaa se. Itseä pitää muistuttaa, ettei tässä ole oikeasti mitään hätää. On tietysti eri asia, mistä löytää vahvuuden taistella sitä vastaan, jos voimat ovat muuten lopussa, Miisa miettii.

Mä oon mä – sarja erilaisuuden voimasta

Mä oon mä -sarja antaa äänen viidelle nuorelle, jotka ovat raivanneet maailmaan omannäköisensä tilan. Runoilija Sanna-Mari ei uskalla poistua kotoaan, mutta kirjoittaminen pitää hänet kiinni ulkomaailmassa. Sonja kokee itsensä erityis- ja sähköherkäksi ja pyörittää keppihevostilaa. Joel on autistinen stand up -koomikko ja Christer kuuro jääkiekkoilija kuulevien joukkueessa. Elokuvaohjaaja Emilia kärsii monikemikaalioireyhtymästä ja tekee tilanteestaan rap-riimejä. Kaikkia yhdistää vahva halu ilmaista itseään ja rikkoa rajoja, joita yhteiskunta heille asettaa.

Vaikean elämäntilanteen tai huolen tai murheen kanssa ei tarvitse jaksaa yksin. Kokosimme listan apua tarjoavista tahoista tänne.
yle.fi
 

Опубликовано от — Оставить комментарий

Soili jätti gradunsa kesken masennuksen vuoksi ja jäi lääkekoukkuun 20 vuodeksi

Kuvahaun tulos haulle Soili jätti gradunsa kesken masennuksen vuoksi ja jäi lääkekoukkuun 20 vuodeksiMasennuslääkkeiden suosio kasvaa edelleen. Viime vuonna Kela-korvattavia masennuslääkkeitä osti noin 488 000 suomalaista. 10 vuotta sitten vastaava luku oli alle 410 000. Asiantuntijan mukaan lääkkeiden suosiota selittää se, että hoitoaikojen pidentymisten lisäksi niitä määrätään yhä moninaisimpiin vaivoihin.

Samaan aikaan moni kokee vaikeuksia silloin, kun lääkkeestä olisi aika päästä eroon.
Yksi heistä on Soili Takkala, joka jätti gradunsa kesken parikymmentä vuotta sitten masennuksen vuoksi.

– Olin ihan syrjäytymisvaarassa.

Lääkkeet auttoivat, aluksi

Takkala aloitti lääkityksen ja terapian ja toipuminen alkoi. Lääkkeet auttoivat, aluksi. Ongelmat alkoivat kun oli aika lopettaa.
– Vakavimmat vieroitusoireet voivat tulla kuukausia lopettamisen jälkeen, ja tässä tilanteessa yleensä ihmisille sitten määrätään uusi SSRI-resepti niihin vieroitusoireisiin. Tämä on se, joka aiheuttaa SSRI-riippuvuuden, Takkala kertoo.
– Haluan korostaa, että tässä riippuvuudessa ei ole kyse lääkkeiden väärinkäytöstä, vaan tässä on kyse näiden lääkkeiden käyttämisestä oikein eli lääkärin ohjeiden mukaan.

Oireilu tulkittiin masennuksen uusiutumiseksi

Oikein kohdennettu ja annosteltu depressiolääkitys palauttaa toimintakykyä, mutta Takkalalla lääkkeet jäivät osaksi arkea pariksikymmeneksi vuodeksi lukuisista vähentämis- ja lopettamisyrityksistä huolimatta. Oireilu oli vakavaa.
– Mitä pidempään sitä lääkitystä oli jatkettu, niin sitä pahemmaksi ne oireet tulivat. Yleensä se lopettamisyritys kompastui siihen, että minulla tuli totaalinen ahdistus muutaman kuukauden lääkkeen lopettamisen jälkeen. Se oli ihan erilaista kuin se, mihin olin saanut ne lääkkeet. Täydellistä unettomuutta, voimakasta levottomuutta, en pystynyt ajamaan autoa.

gr-2110-Masennuslaakkeet-Joonas

Takkalan mukaan lääkärit tulkitsivat lopettamisten jälkeiset oireilut masennuksen uusiutumiseksi ja suosittelivat pysyvää lääkitystä.

– Siinä pedattiin tietä sille, että tämä on krooninen tila, on kyseessä aivosairaus, joka ei parane, ja minä en voi tehdä sille mitään. Minun on syötävä niitä lääkkeitä, jos haluan pysyä työkykyisenä.

«Sitten menikin 17 vuotta lääkkeen parissa»

Takkala pääsi lopulta lääkkeistä eroon tämän vuosikymmenen alkupuolella.
– Viimeisellä lopettamiskerralla selkeästi muistan, että tuli sähköiskutuntemuksia, hermosäpsyjä, ja ne kestivät useita kuukausia. Lihaskivut olivat todella pahoja. Fibromyalgia on se krooninen vaiva, mikä on jäänyt. Ennenaikaiset vaihdevuodet tulivat myöskin näiden lääkkeiden seurauksena.

Vertaistukiryhmä auttaa vieroittautumisessa

Takkala perusti SSRI-masennuslääkkeiden vieroitukseen liittyvän tukiryhmän. Jäseniä siellä on yli 500. Jäsenet ovat käyttäneet lääkettä pitkiä aikoja. Ryhmän kyselyssä vain yksi yli 85 vastaajasta kertoo saaneensa lääkäriltä tietoa mahdollisista lopetukseen liittyvistä oireista, kun lääkitystä oltiin aloittamassa.
– Ei varoitettu sanallakaan, vaan psykiatri sanoi, että tämä lääke parantaa minut ja kun lopetan, minulla ei ole enää paniikkihäiriötä. Sitten menikin 17 vuotta lääkkeen parissa ilman mitään kontrollia terveydenhuollon puolelta. Resepti uusittiin aina puhelimitse, kertoo eräs ryhmän jäsen.
– Lääkärit ovat aina korostaneet, että näihin lääkkeisiin ei kehity minkäänlaista riippuvuutta, koska annosta ei tarvitse kasvattaa toisin kuin usein esimerkiksi «bentsojen» kohdalla. Minun kohdallani näyttää siltä, että Cymbalta-lääkkeen pienikin vähennys on aivan hiton vaikeaa eli kyllä siihen taitaa melkoinen riippuvuus olla tullut, sanoo toinen ryhmän jäsen.

– Minulle annettiin kuva, että tämä on kuin Buranan ottaisi, kuulemma alkuun voi olla vähän päänsärkyä ja huonovointisuutta, mutta ei arkea haittavaa. Ei koukuta, mutta ei saa lopettaa hoitoa kesken, sanoi lääkäri. Myöhemmin vähätteli vaikeita haittavaikutuksia ja vihjasi, että joillain on nyt vain tapana keksiä niitä. Myös lopetukseen en mielestäni viisaita ohjeita saanut: lääkäri sanoi, että lopeta seinään tai ota vaikka joka toinen päivä pari viikkoa, sanoo kolmas ryhmän jäsen.

«Uusittiin uusimislaatikon kautta»

Eräs jäsen kuvailee tilannettaan näin:
– Kun olin syönyt lääkettä jo vuosia jotkut lääkärit sanoivat, että «käytännössä voidaan puhua jo elinikäisestä lääkityksestä». Lääkettä uusittiin vuosi toisensa perään terveysaseman reseptien uusimislaatikon kautta, eikä kukaan edes kysellyt mitä minulle kuuluu, minkälainen vointini on tai kyseenalaistanut lääkityksen tarvetta.
– Nyt olen syönyt kyseistä lääkettä jo yli 20 vuotta ja siitä eroon pääseminen on suorastaan helvetillistä. Tarvitsisin jonkinlaisen «vieroitusklinikan» apua siihen, yksin kotona se ei onnistu.

«Jos olisin tiennyt, mitä näistä seuraa, en olisi ikinä aloittanut»

Takkala kertoo, että moni on sanonut, että jos olisi tiennyt, mitä lääkkeistä seuraa, ei olisi aloittanut lainkaan. Ryhmän kyselyn mukaan yleisimmät jäsenien kokemat vieroitusoireet ovat huimaus, unettomuus, itsetuhoisuus, sähköiskukivut ja ahdistus.
– Meidän ryhmässä on monia ihmisiä, jotka ovat joutuneet ensimmäistä kertaa elämässään psykiatriseen sairaalahoitoon vieroitusoireiden takia. Se on iso järkytys, jos on saanut lääkityksen aikanaan 20 vuotta sitten lievään ahdistukseen tai on muutettu toisella paikkakunnalle, erottu poikaystävästä – tällaisia tavallisia elämän ongelmia.
– Moni on sanonut, että jos olisin tiennyt, mitä näistä seuraa, en olisi ikinä aloittanut, Takkala toteaa.

Mikä on vertaistukiryhmän viesti?
– Näitä lääkkeitä ei pitäisi määrätä niin kuin vitamiineja – kaikkiin mahdollisiin vaivoihin. Tietty määrä kärsimystä kuuluu ihmiselämään ja ihmisellä on voimavaroja, joilla hän pääsee sen ylitse, kun hän saa oikeata tukea.
– Jos lääkitys määrätään, ihmiselle pitäisi kertoa, että näitä ei ole tarkoitettu eikä suunniteltu pitkäaikaiseen käyttöön ja turvallista voisi olla käyttää niitä alle vuoden pituinen jakso.
Takkala painottaa, että mikään masennuksen hoito ei saisi jäädä pelkästään lääkityksen varaan.
– Ihmisten kokemukset pitää ottaa vakavasti ja niihin pitää tarjota hoitoa. Sitä tietoa, kuinka näistä vieroitusoireista pääsee yli, ei tällä hetkellä terveydenhuollossa ole. Vertaisryhmissä sitä on, kansainvälisissä tutkimuksissa sitä on.
– Näitä ihmisten kokemuksia pitää kuunnella ja lääkärit sekä psykiatrit, ne jotka oikeasti haluavat auttaa potilasta, voisivat yhteistyössä asiakkaiden kanssa ruveta suunnittelemaan hillittyä lääkityksen alasajoa.
Viesti lähtee myös teollisuuden suuntaan.
– Näistä lääkkeistä pitäisi tehdä aina pieneneviä annoskokoja niin, että hidas ja tasainen vieroitus onnistuu. Meidän ryhmän kokemuksen mukaan se on paras tie päästä lääkkeestä eroon. Lääkeannosta pienennetään korkeintaan 10 prosenttia kerrallaan ja sillä tasolla ollaan niin kauan, kun vieroitusoireita ei enää tule.

Professori: Koulutuksessa parantamisen varaa

Masennuslääkkeet muokkaavat kemiallista hermovälitystä, esimerkiksi serotoniinihermovälitystä vahvistaen. Tämän seurauksena keskushermostossa tapahtuu niin kutsuttuja adaptaatiomuutoksia.
– Kun masennuslääkeannosta vähennetään, ja lopetetaan lääkehoito, syntyy sellainen tilanne, jossa osa näistä adaptaatioista on vielä jäljellä. Siellä on sellaisia reseptori- ja transportteriproteiinien saatavuuksien muutoksia, jotka korjaantuvat viikkojen kuluessa. Yleensä on viisasta hoidollisesti antaa aikaa, että se tapahtuu pehmeämmin, kertoo psykiatrian professori Erkki Isometsä Helsingin yliopistosta.
Isometsän mukaan pitkään oireista kärsivien joukko on vain pieni osa potilaista.
– Kyllä tämä ryhmä potilaita, joilla se jatkuu kuukausitolkulla, on kuitenkin pieni vähemmistö. Suurella osalla potilaista tämä menee suhteellisen pehmeästi tai lievin oirein, jos ongelmia ehkäistään sillä tavoin, että lääkeannoksen lasku tehdään asteittain ja muutaman viikon aikana.
– Ongelmia on enemmän, jos hoito on kestänyt pitkään eli vuosia, ja jos se on hyvin korkea-annoksista. Ja sitten on sellaisia yksilöllisiä haavoittuvuustekijöitä, joita me ei yksinkertaisesti tiedetä. Kukaan ei hyvin pysty ennustamaan, kuka kuuluu siihen ihmisryhmään, joka on herkempi saamaan vieroitusoireita, arvioi Isometsä.

Professori: Lääkäreiden koulutuksessa parantamisen varaa

Masennuslääkkeisiin liittyvässä vieroitusryhmässä on ilmennyt, että lääkärit eivät potilaiden mukaan ole kertoneet lopettamiseen liittyvistä mahdollisista oireista lääkehoitoa aloittaessa.
Pitäisikö lääkäreille tarkentaa tätä viestiä nykyisestä?
– Tämä on varmaan yksi niitä asioita, joissa olisi hyvä kommunikoida enemmän potilaille niistä potentiaalisista ongelmista. Tämä on sillä tavalla hankala kysymys, että kun on vaikea ennustaa niitä haittavaikutuksia etukäteen, mitä lopettamisesta tulee, niin sitten pitää löytää se sopiva tapa.
– Kaikkein tärkeintä on se, että potilas on tietoinen, että tällainen mahdollisuus on olemassa, ja että mitä sitten tehdään, että on jokin sovittu toimintamalli, miten edetään. Kyllä siitä asiasta kommunikoida pitää ja kyllä tässä meillä varmaan on ihan koulutuksessa parantamisen varaa, Isometsä arvioi.

Arvaamattomuus ja yleisyys mietityttää kuluttajatutkimuskeskuksessa

Helsingin yliopistossa julkaistiin syksyllä tutkimus masennuslääkkeiden käyttäjäkokemuksista.
– Se, mitä meidän tutkimus kertoo, on se, että se on hyvin tavallista. Masennuslääkeitä määrätään myös muihin asioihin kuin masennukseen kuten krooniseen kipuun, väsymykseen tai vaihdevuosioireisiin, arvioi apulaisprofessori Minna Ruckenstein Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuskeskuksessa.
Masennuslääkkeet ovat yksi tapa vastata siihen, että ihmisillä on paljon erilaisia vaikeuksia elämässä. Tutkija nostaa esille niiden arvaamattomuuden.
– Tutkimuksessa kiinnostavaa oli se, että masennuslääkkeet ovat loppujen lopuksi aika arvaamattomia vaikutuksiltaan yksittäisten käyttäjien näkökulmasta. Ja sitten kun sitä ajattelee suhteessa siihen, miten yleistä masennuslääkkeiden käyttö on, niin tässä on mielenkiintoinen ristiriita. Lääkkeet, jotka voivat vaikuttaa hyvin monin tavoin, on kuitenkin hyvin tavallinen tapa hoitaa mielenterveyden ongelmia, kertoo Ruckenstein.

Liki puoli miljoonaa lääkkeiden ostajaa

Viime vuonna Kela-korvattavia masennuslääkkeitä osti liki 490 000 suomalaista. Isometsän mukaan masennuslääkkeet eivät ole enää pitkään aikaan olleet puhtaasti masennuslääkkeitä.
– Pidentyneet hoitoajat selittää sitä, että lääkemyynti on kasvanut, koska ylläpitohoito, joka voi jatkua vuosia, niin toki se lisää lääkemyyntiä ja lääkkeiden käyttöä, toteaa professori.
– Keskeinen syy siihen, että lääkkeiden käyttö on lisääntynyt, on se, että niiden indikaatiot ovat laajentuneet.
Professorin mukaan masennusindikaatio on hoidon käytön peruste reilussa puolessa tapauksista.
– Näillä lääkkeillä hoidetaan montaa muutakin asiaa. Ahdistuneisuushäiriöitä ja kroonista kipua ja syömishäiriöitä. Siltä osin Suomessa on rauhoittavien lääkkeiden käyttö vähentynyt tänä aikana merkittävästi, 30-40 prosenttia.

Takkala suunnittelee aiheesta väitöskirjaa

Takkala pääsi lopulta 2010-luvun puolella lääkkeistä eroon ja palasi opintojen pariin. Tänä vuonna valmistunut Takkala suunnittelee aiheesta väitöskirjaa.
– Uusimpien arvioiden mukaan yli 50:llä prosentilla on vaikeuksia päästä siitä lääkkeestä eroon, kertoo Takkala.

Kokemuksia vieroitustukiryhmän jäseniltä
Jäsen D:Puolitin lääkeannoksen noin 9 kuukauden aikana, siis paljon hitaammin, mitä lääkärit yleisesti suosittelevat. Lopulta olin «kestopaniikissa» 24/7. Vatsa vesiripulilla, sähköiskut päässä, valoyliherkkyys, epämääräiset kivut ympäri kroppaa, jatkuva huimaus ja tukehtumisen tunne, ehkä pahimpana kuitenkin totaalinen unettomuus, joka sai nostamaan lääkkeen takaisin alkuperäisannokselle 6 kuukauden vieroitushelvetin jälkeen.
Jäsen E: Pari vuotta sitten halusin tosissani lopettaa, koska tunsin, että lääke ei auta mitenkään. Puoli vuotta vähennystä, kunnes itkuisuus vei mahdollisuuden normaaliin elämään. Nukuin (hyvä asia) suurimman osan päivää, muutaman valveillaolotunnin itkin. Oksennutti kaiken aikaa, jatkuva (8-9 krt/päivä) ripuli esti liikkumisen ulkona. Palasin jälleen lääkkeeseen. Puoli vuotta sitten yritin jälleen: sama itkuisuus, ripuli, pahoinvointi. Lopetin, enkä aio enää yrittää.
​​​​​​​Jäsen F: En syö lääkkeitä masennukseen, vaan ne on määrätty alunperin kroonisen neuropaattisen kivun hoitoon. Ovat kuulemma turvallisempia ja vähemmän koukuttavampia kuin opioidit. Ja kuinka kävi: todella paha riippuvuus lääkkeeseen, ja jos lääkkeen otto myöhästyi edes pari tuntia, heti alkoivat oireet. Lääkäri ei ikinä maininnut näistä mitään. Nyt käytössä on opioidit, joiden haittavaikutukset ovat minimaalisen pienet masennuslääkkeeseen verrattuna. Eikä niistä tule juurikaan vieroitusoireita.
Jäsen A: Itse käytin lääkettä myös odottaessani lapsiani, lääkärin luvalla. Seroxatia (vaikuttava aine paroksetiini) raskausaikana käyttävien vauvoilla on todettu sydämen rakennevikoja. Niin myös minun ihanalla tytöllä. Tyttöni sydämen rakennevika korjautui. Näin ei välttämättä käy aina.
Jäsen B: Lääkäri ei usko, että johtuvat Brintellixin lopettamisesta. Olen ihan toivoton uskooko kukaan. Yli 20 vuotta määrätty eri lääkkeitä tutkimatta tarvitsenko, Effexor, Paroxetin, Sertralin, Mirtzapin, Brintellix. Lopetin 3 kuukautta sitten,lääkärin mukaan ei voi

www.mtvuutiset.fi