Я живу — но каково это для меня? Что делает жизнь ценной? Почувствовать это могу только я сам: в этом месте, в этой семье, с этим телом, с этими чертами характера. Как складываются мои отношения с жизнью каждый день, каждый час? Экзистенциальный психотерапевт Альфрид Лэнгле делится с нами самым глубоким чувством — любовью к жизни.
Альфрид Лэнгле прочел в Москве лекцию «Что делает нашу жизнь ценной? Значение ценностей, чувств и отношений для того, чтобы взрастить любовь к жизни». Вот несколько наиболее интересных выдержек из нее.
1. Мы формируем свою жизнь
Эта задача стоит перед каждым из нас. Нам доверена жизнь, мы ответственны за нее. Мы постоянно задаем себе вопрос: что я сделаю со своей жизнью? Пойду ли на лекцию, проведу ли вечер перед телевизором, встречусь ли с друзьями?
В большой степени от нас самих зависит, будет наша жизнь хорошей или нет. Жизнь удается только в том случае, если мы ее любим. Нам нужны позитивные отношения с жизнью — иначе мы ее утратим.
2. Что бы изменил миллион?
Та жизнь, которую мы проживаем, никогда не будет идеальной. Мы всегда будем представлять себе нечто лучшее. Но действительно ли она станет лучше, появись у нас миллион долларов? Нам может так казаться.
Но что бы это изменило? Да, я мог бы больше путешествовать, но внутри ничего бы не изменилось. Я мог бы покупать себе более красивую одежду, но улучшились ли бы мои отношения с родителями? А нам нужны эти отношения, они формируют нас, влияют на нас. Без хороших отношений у нас не будет хорошей жизни.
Мы можем купить кровать, но не сон. Мы можем купить секс, но не любовь. И все то, что действительно важно в жизни, купить нельзя.
3. Как ощутить ценность повседневного
Может ли жизнь быть хорошей в самый обычный день? Это вопрос чувствительности, внимательности.
Сегодня утром я принял теплый душ. Разве это не прекрасно – возможность принять душ, почувствовать струю теплой воды? Я выпил кофе на завтрак. В течение всего дня мне не пришлось страдать от голода. Я хожу, дышу, я здоров.
Многие элементы придают моей жизни ценность. Но, как правило, мы осознаем это, лишь лишившись их.
В наших силах обратить внимание на все то ценное, что делает нашу жизнь лучше, и бережнее обращаться с ним
Мой друг по полгода живет в Кении. Он говорит, что именно там познал ценность теплого душа.
Но в наших силах обратить внимание на все то ценное, что делает нашу жизнь лучше, бережнее обращаться с ним. Остановиться и сказать себе: сейчас я иду в душ. И, принимая душ, обратить внимание на свои ощущения.
4. Когда мне легче сказать жизни «да»
Ценности – это то, что усиливает мои фундаментальные отношения с жизнью, способствует ей. Если я что-то переживаю как ценность, мне легче сказать жизни «да».
Ценностями могут быть как мелочи, так и нечто грандиозное. Для верующих самая большая ценность – это Бог.
Ценности укрепляют нас. Поэтому мы должны искать ценность во всем, что делаем и что нас окружает. Что в этом есть такого, что питает нашу жизнь?
5. Жертвуя, мы нарушаем симметрию
Многие люди делают что-то ради других, от чего-то отказываются, жертвуют собой: для детей, друга, родителей, партнера.
Но не стоит только ради партнера готовить еду, заниматься сексом – это должно доставлять удовольствие и приносить пользу и вам тоже, иначе происходит утрата ценности. Это не эгоизм, а симметрия ценностей.
Впоследствии родители упрекают детей: «Мы все для тебя сделали, а ты такой неблагодарный»
Родители жертвуют жизнью ради детей: отказываются от отпуска, чтобы построить дом, чтобы дети могли путешествовать. Но впоследствии они будут упрекать детей: «Мы все для тебя сделали, а ты такой неблагодарный». Фактически они говорят: «Оплати по счету. Будь благодарен и сделай что-нибудь для меня».
Однако если возникает давление, ценность утрачивается. Испытывая радость, что можем от чего-то отказаться ради детей, мы переживаем ценность собственного действия. Но если такого чувства нет, мы чувствуем себя опустошенными, и тогда возникает потребность в благодарности.
6. Ценное подобно магниту
Ценности притягивают, манят нас. Я хочу туда, хочу прочитать эту книгу, съесть этот пирог, увидеть своих друзей.
Задайте себе вопрос: что меня притягивает в данный момент? Куда меня тянет сейчас? Куда меня влечет эта магнетическая сила? Если я с чем-то или кем-то давно разлучен, возникает тоска, я начинаю хотеть повторения.
Если это для нас ценность, мы охотно снова и снова идем в фитнес-клуб, встречаемся с другом, остаемся в отношениях. Если отношения с кем-то ценны, мы хотим продолжения, будущего, перспектив.
7. Чувства – самое главное
Когда у меня появляются чувства, это означает, я чем-то затронут, моя жизненная сила благодаря кому-то или чему-то пришла в движение.
Меня трогает музыка Чайковского или Моцарта, лицо моего ребенка, его глаза. Между нами что-то происходит, зарождается.
Какой была бы моя жизнь, если бы ничего этого не было? Бедной, холодной, деловой.
Именно поэтому, если мы влюблены, мы чувствуем себя живыми. Жизнь бурлит, кипит в нас.
8. Жизнь происходит в отношениях, а иначе ее нет
Чтобы установить отношения, нужно хотеть близости, быть готовым почувствовать другого, быть затронутым им.
Вступая в отношения, я делаю себя доступным для другого, перебрасываю мостик к нему. По этому мостику мы идем друг к другу. Когда я устанавливаю отношения, у меня уже есть предположение о той ценности, которую ты собой представляешь.
Если я буду невнимателен к другим, я могу утратить фундаментальную ценность – отношения с ними.
9. Я могу стать себе чужим
Важно в течение всего дня чувствовать себя, снова и снова задавать себе вопрос: что я сейчас чувствую? Как я себя чувствую? Какие чувства возникают, когда я с другими? Если я не установлю отношения с собой, то отчасти потеряю себя, стану себе чужим.
Отношения с другими могут быть хорошими, только если все в порядке в отношениях с самим собой.
10. Нравится ли мне жить?
Я живу – а значит, расту, созреваю, переживаю некий опыт. У меня есть чувства: прекрасные, болезненные. У меня есть мысли, я чем-то занят в течение дня, у меня есть необходимость обеспечивать свою жизнь.
Я прожил какое-то количество лет. Нравится ли мне жить? Есть ли в моей жизни что-то хорошее? Или, может быть, она тяжелая, полная мучений? Скорее всего, хотя бы время от времени это так. Но в целом лично я рад тому, что живу. Я чувствую, что жизнь меня трогает, возникает какой-то резонанс, движение, я рад этому.
Моя жизнь не идеальная, но все же хорошая. Кофе вкусный, душ приятный, а вокруг люди, которых я люблю и которые любят меня.
Об эксперте
Альфрид Лэнгле (Alfried Längle) – австрийский психотерапевт, клинический психолог, профессор медицины и философии, основатель Международного общества логотерапии и экзистенциального анализа GLE-International. http://www.psychologies.ru
Lahtelainen räppäri Miro «Isä» Kuokkanen söi neljä vuotta lääkkeitä ja yritti samaan aikaan turhaan päästä terapiaan.
Miro Kuokkanen, 25, sai lapsena ADHD-diagnoosin. Myöhemmin hänellä todettiin pakko-oireinen häiriö OCD ja lopulta pakkoajatukset suistivat nuoren miehen masennukseen.
Kuokkasen tarinan käännekohtia on eräs vierailu työterveydessä pari vuotta sitten. Hän odotti vihdoin saavansa keskusteluapua vaikeaan ahdistukseen ja masennukseen.
Toisin kävi.
Ensin kyseinen terveydenhuollon ammattilainen sanoi Kuokkasen potevan paniikkihäiriötä, sehän ei ollut totta. Tämän jälkeen tapahtui jotain, mikä yhä hämmentää nuorta miestä.
– Yhtäkkiä ammattiauttaja pisti Kummeli-videot pyörimään. En vieläkään tiedä mihin hän sillä pyrki, naurahtaa Kuokkanen.
Miro Kuokkanen tunnetaan paremmin räppinimellään Isä Kuokkanen. Hän purkaa omaa masennustaan uusimmassa biisissään Tekohymyi, jonka työstäminen valmiiksi vei pari vuotta.
OCD jumitti elämän
Kouluvuosina todettu ADHD selitti paljon. Kuokkanen oli vilkas lapsi, luokkansa hulivili. Diagnoosin saaminen helpotti, koska nyt hän tiesi miksi keskittyminen oli vaikeaa.
Kuokkasella on lisäksi OCD, eli pakko-oireinen häiriö, joka usein esiintyy yhdessä ADHD:n kanssa. Hänellä pakko-oireet ilmenevät päässä kuohuvina ajatuksina.
– Se on hassu tunne. Minulla jää yhdentekevä ajatus aivoissa päälle. En saa kehää katki.
Eniten pakkoajatuksia pyörii päässä stressitilanteessa tai jonkin tärkeän asian yhteydessä. Esimerkiksi silloin, kun räppäri on studiossa työstämässä uutta kappaletta. Tai nyt, kun istumme samaisessa studiossa juttelemassa masennuksesta ja pakkoajatuksista.
– Päässä alkaa jumittaa jokin ihan tyhmä ajatus, se toistuu pahimmillaan satoja kertoja.
Ulospäin miehestä ei näy, että hänellä on tälläkin hetkellä jyllännyt päässään mielen jumittavia pakkoajatuksia. Kuokkanen katsoo silmiin ja on vahvasti läsnä.
Älypuhelin on tärkeä myös siksi, että siitä on tullut apuväline pakkoajatusten hallitsemisessa. Johanna Talasterä / Yle
Välillä hän pakenee lyhyiksi hetkiksi puhelimensa pariin. Se saattaa paljastaa hänet tunteville ihmisille, että aivoissa kiertää parhaillaan pakonomainen ajatus. Kokoajan käsillä olevasta älypuhelimesta on tullut hänelle yksi apuvälinen taistelussa pakko-oireista häiriötä vastaan.
Rukoillu apuu, ehkä joku sittenki vastais.
Pakoillu elämää, ku poltin vaa itteni paskaks.
Harva kestää tätä ja suurimpii käänteit.
Sit muokataan sut masennuksest uusiks lääkkeil.
(Isä Kuokkanen: Tekohymyi)
Päästyään vihdoin terapiaan Kuokkanen on löytänyt keinoja hallita pakkoajatuksia. Hän osaa siirtää ne syrjään, jotta pääsee keskittymään tekeillä olevaan asiaan.
– Kirjoitan jumituksen puhelimeen muistiinpanoihin ja siten saan sen siirrettyä sivuun. Illalla katson puhelimesta päivän jumitukset.
Masennus oksettaa fyysisesti
Pakkoajatusten kanssa eläminen tuntuu raskaalta. Päätä ylikuormittavat ajatukset ovat johtaneet ahdistukseen. Urheilullinen mies on mustimpina päivinä jäänyt sängyn pohjalle. Joskus on niin paha olla, että mikään ruoka ei mene alas.
– Kovan masennuksen iskiessä minua oksettaa heti aamulla. Se tekee fyysisesti niin pahan olon.
Silloin töihin lähteminen tai musiikin tekeminen ei onnistu. Kuokkanen ei halua tavata muita ihmisiä. Kaikki asiat ärsyttävät.
– Jopa tavallinen liikennemerkki voi siinä tilassa ärsyttää suunnattomasti.
Masentuneen maailma menettää värit. Ihminen on turta, hän ei innostu mistään. Mikään ei tunnu miltään.
– Ulkomaille lomallekin on ihan turha lähteä masistelemaan.
Tekohymy peittää ahdistuksen
Pahasti masentunut ihminen ei välttämättä jatkuvasti näytä synkältä. Kuokkanen kertoo eläneensä masennuksen kanssa jo viitisen vuotta. Silti hänet tunnetaan menevänä miehenä, jolla on aina ollut paljon kavereita. Hän urheilee paljon ja on käynyt töissä 16-vuotiaasta lähtien.
Tekohymyi-biisi kertoo siitä, kuinka vaikeaa on päästä terapiaan. Johanna Talasterä / Yle
Myyntialalla työskennellyt ja muita myyjiä kouluttanut nuori mies osaa tarvittaessa piilottaa todelliset tunteensa hymyn taakse.
– Olen todella hyvä peittämään masennukseni.
Moni masentunut on oppinut teeskentelemään energistä ja iloista samalla, kun sisällä on pelkkää mustaa ja tyhjää. Jossain vaiheessa kulissi sortuu. Kuokkanen on ollut useaan otteeseen sairauslomalla masennuksen takia.
Lopetin kaiken paskan ku sano pää seis.
Mielenterveyt ei pysty ostaa maksupäätteil.
Kai tääl pitää vaa kantaa mun raivoni,
samal ku sairaat jutut valtaa mun aivoni.
(Isä Kuokkanen: Tekohymyi)
Viiteen masennuksen vuoteen mahtuu erilaisia jaksoja. Välillä on ollut helpompaa, välillä vaikeampaa. Pidempien hyvien ja huonojen jaksojen lisäksi nopeat mielialan vaihtelut kuuluvat kuvaan.
– Fiilis voi vaihdella tosi rajusti päivän mittaan.
Lääke toi helpotuksen, mutta vei luovuuden
Pahimman masennuskauden aikana Kuokkanen sai apua mielialalääkkeestä. Hän söi jonkin aikaa essitalopraamia, jonka avulla hän pääsi ylös aallonpohjasta. Lääke kuuluu SSRI–lääkkeiden eli selektiivisten serotoniinin takaisinoton estäjien ryhmään. Sitä käytetään masennuksen, ahdistuneisuushäiriöiden ja paniikkihäiriön hoitoon.
Räppärin susisormus viittaa siihen, että hän kuulemma pitää eläimistä enemmän kuin ihmisistä. Johanna Talasterä / Yle
Lääkityksen voimalla synkin masennus hellitti ja Kuokkanen palasi sairauslomien jälkeen töihin myyntialalle.
Hänen mielestään elämästä tuli liian tasaista.
– Samalla kun lääke vei pahimman masennuksen, se vei myös ne vähät ilonaiheet. Elämästä tuli tasapaksua.
Musiikkia tekevä mies ei saanut biisejä tehtyä masennuslääkityksen aikana. Hänen mielestään lääkitys on hyvä tukihoito siinä vaiheessa, kun ihminen on vajonnut syvälle ahdistuksen tai masennuksen syövereihin. Se ei silti saisi korvata terapiaa.
– Ongelmiin puuttuminen keskusteluhoidon avulla on mielestäni kaikkein tärkein asia.
Vuosien tie terapeutin vastaanotolle
Heti masennuksen alussa Kuokkanen yritti päästä terapiaan keskustelemaan. Hän kävi useammalla lääkärillä, mutta kaikki tarjosivat vaihtoehdoksi lääkehoitoa. Kuokkanen söi erilaisia mieliala- ja masennuslääkkeitä neljä vuotta. Polku terapeutin sohvalle muodostui pitkäksi ja vaikeaksi.
– Aina kun pyysin päästä terapiaan, minulle sanottiin, että et ole vielä kokeillut tätä lääkettä.
Se turhautti.
Lopulta Kuokkanen luovutti ja omien sanojensa mukaan hän alkoi sekoilla. Kuvio on tuttu masennuksesta kärsivien kohdalla.
– Kuvaan tulivat mukaan päihteet ja meno oli välillä tosi hurjaa.
Kuokkasen äiti puhalsi pelin poikki. Hän varasi pojalleen ajan yksityiseltä psykoterapeutilta ja maksoi laskun. Vihdoin löytyi ammattilainen, joka osasi auttaa muutenkin kuin lääkkeitä tyrkyttämällä.
Moni luovuttaa koska terapiaan on vaikea päästä
Ilman äidin puuttumista asiaan nuori mies olisi todennäköisesti jäänyt ilman terapiaa.
– Masentunut ihminen ei jaksa pitkää taistelua, mikä Suomessa usein on käytävä, että pääsee psykoterapiaan.
Kuokkasen mukaan ei siis ole ihme, että moni lyö tässä vaiheessa hanskat tiskiin. Tämä on näkynyt hänen kaveripiirissään.
– Tiedän useita kurjia tarinoita. Voi käydä tosi huonosti, jos ihminen ei saa apua, vaikka hän on sitä hädissään jo useita kertoja pyytänyt.
Pian terapian aloittamisen jälkeen Kuokkasen olo alkoi parantua. Terapeutti neuvoi konsteja siihen, kuinka masennuksen ja pakko-ajatusten kanssa voi pärjätä.
– Keinoja on paljon, kunhan joku vain osaa kertoa niistä.
Isä Kuokkanen kuuntelee studiolla uutta biisiään. Johanna Talasterä / Yle
Kuokkasen mielestä kaikki ammattiauttajat eivät tiedä tarpeeksi erilaisista psykiatrisista ongelmista tai sairauksista. Hän otaksuu sen syyksi siihen, että lääkkeitä tarjotaan niin mielellään.
Tai laitetaan ne Kummeli-videot pyörimään.
– Se on törkeää. Olet hädissäsi ja valmis maksamaan kalliin yksityisen lääkärin, että saisit apua. Sitten vastaanotolla joku laittaa videolta Kummelit päälle.
Ihmiset ovat ilkeitä toisilleen
Nuoremmat sukupolvet uskaltavat onneksi puhua kipeistä asioista. Kuokkasen kaveripiirissä ei karteta vaikeita aiheita ja masennuksesta jutellaan avoimesti.
– Puhuminen helpottaa. Asiat eivät enää tunnu niin isoilta.
Räppipiireissä useampi on käynyt läpi samoja fiiliksiä. Cheek ja Nikke Ankara ovat kertoneet lehtien palstoilla mielenterveysongelmistaan. Kuokkasen kavereista osa on jossain vaiheessa käynyt läpi vaikeita jaksoja elämässään.
Moni sen huomaamattaan kieltää,
vaik ei pysty enää ruokaansakaan niellä.
Tekohymyist ei voi tääl tietää.
Vähä onnellisii loppui, mut kuha pysyy tien pääl.
(Isä Kuokkanen: Tekohymyi)
Yhdeksi masennuksen lähteeksi Kuokkanen epäilee maailmaa, jossa me nykyään elämme. Sosiaalisen median todellisuus on kaunisteltu. Kuvissa on onnellisia ihmisiä, hyviä bileitä ja drinkkejä tropiikin rantakohteessa.
– Kaikilla menee muka niin sairaan hyvin. Eihän se ole totta, mutta kyllä se silti joskus kolahtaa.
Tuntuu siltä, että itse ei voi koskaan saavuttaa samaa onnea ja menestystä. Kuokkasen mukaan se masentaa, vaikka syvällä sisimmässä tietäisi somekuvien valheellisuuden.
Studiolla tulee vietettyä aikaa kavereiden kanssa muutenkin kuin musiikin teossa. Siellä myös jutellaan ja hengaillaan. Johanna Talasterä / Yle
Hänen mielestään ihmiset ovat inhottavia toisilleen. Facebookissa kirjoitetaan paljon päivityksiä siitä, kuinka väärin kiusaaminen on.
– Samat ihmiset saattavat muka vitsinä jakaa törkeitä nettimeemejä ihan tunnistettavista ihmisistä ja naureskella niille. Se on tekopyhää ja ilkeää.
«Kaikilla on jotain paskaa»
Räp-musiikki on ollut yksi Kuokkasen selviytymiskeinoista. Hän on kirjoittanut riimejä jo alaluokilla koulussa. Enemmän tosissaan Kuokkanen alkoi kirjoittaa biisejä muutama vuosi sitten.
Hänen tavoitteensa on tuoda yhteiskunnallinen sanoma takaisin suomalaiseen räp-musiikkiin.
– Minusta räp on menettänyt sanomansa vuosien aikana. Haluan omassa musiikissani ottaa vahvasti kantaa asioihin.
Uusimmassa biisissä Kuokkanen nostaa pöydälle masennuksen ja mielenterveysongelmat. Tekohymyi-kappale kertoo miltä tuntuu silloin, kun masennus on potkaissut ihmisen kunnolla kanveesiin.
Депрессию не зря называют бичом современного общества. В возрасте старше 40 лет ею страдает каждый десятый, а если говорить о тинейджерах, то по данным ВОЗ, депрессия — ведущая причина нетрудоспособности подростков. Оценки распространённости этого расстройства в подростковом возрасте разнятся — от 15 до 40 процентов, но даже по самой низкой планке, это — огромное число. И при этом современные антидепрессанты далеко не идеальны. Даже если забыть о побочных эффектах, на миллионы пациентов они просто не действуют, на сопоставимое количество — действуют кратковременно. Исследователи из Северо-Западного университета предложили новую мишень для потенциальных антидепрессантов. На мышиной модели всё работало. Исследование опубликовано в 2016 году в журнале Molecular Psychiatry.
Как известно, большинство антидепрессантов влияют на эмоции и настроение путём повышения уровня нейромедиаторов: норадреналина, дофамина, серотонина. Но то, что на некоторых пациентов препараты не действуют, заставляет искать новые молекулярные механизмы депрессии.
Авторы работы, проведенной под руководством профессора Дэйна Четковича (Dane Chetkovich) обратили внимание на так называемые HCN-каналы, белки, точное название которых на русском языке звучит зубодробительно: «Управляемые циклическими нуклеотидами гиперполяризационно-активируемые каналы» (аббревиатура взята из английского “hyperpolarization-activated cyclic nucleotide-gated channels”). В предыдущих работах учёные показали, что эти каналы, участвующие в регуляции возбуждения клеток сердца и мозга, тоже могут быть задействованы в механизмах возникновения депрессии.
Исследователи продемонстировали, что уменьшение набора HCN-каналов в клетках мышей снижают депрессивное поведение грызунов. Для этого мышам с депрессивным поведением вводили искусственно созданный вирус, вводящий ген, выключающий HCN-каналы.
«Как только мы выключили HCN-каналы, мыши стали вести себя, как будто мы дали им антидепрессант», — говорит Четкович.
По словам исследователей, их будущая работа пойдёт по двум направлениям: адаптации генной терапии депрессии для человека и поиск малых молекул для создания лекарств перорального приёма (попросту говоря, таблеток), блокирующих HCN-каналы.
«Наша работа не только определяет совершенно новую цель в терапии депрессии, она предоставляет подробное молекулярное описание структур, которыми необходимо манипулировать, чтобы это работало как антидепрессант, и разрабатывает вирусные инструменты для подобных манипуляций», — продолжает Четкович.
Текст: Алексей Паевский “HCN-channel dendritic targeting requires bipartite interaction with TRIP8b and regulates antidepressant-like behavioral effects” by Y Han, R J Heuermann, K A Lyman, D Fisher, Q-A Ismail and D M Chetkovich in Molecular Psychiatry. Published online July 12 2016 doi:10.1038/mp.2016.99