Опубликовано Оставить комментарий

Nuorten ja lasten vakavaan masennukseen enemmän apua terapioista kuin masennuslääkkeistä.

Vakavaa masennusta potevat lapset ja nuoret eivät todennäköisesti saa apua masennuslääkkeistä, tuore tutkimus vahvistaa. Erilaisten terapioiden pitäisikin aina olla ensisijainen hoito heille.
Lääkkeiden teho lasten ja nuorten masennuksen hoidossa on joutunut kyseenalaiseksi viime vuosina. Osa lääkkeistä on myös yhdistetty itsemurha-ajatusten lisääntymiseen.
Nyt julkaistut tulokset perustuvat 34 aikaisemman tutkimuksen aineistoihin, jotka koostuivat 5 300 potilaan terveystiedoista. Tutkimuksissa tarkasteltiin 14 eri masennuslääkettä.
Suuri osa tutkimuksista oli tutkijoiden mukaan heikkolaatuisia ja valtaosa lääkkeistä osoittautui tehottomiksi lasten ja nuorten hoidossa. Verrattuna lumelääkkeeseen ainoastaan fluoksetiini oli tehokkaampi ja sitä käyttäneet myös pysyivät lääkityksellään muita todennäköisemmin.
Tutkijat pitävät tuloksiaan osoituksena masennuslääkitysten tehottomuudesta lasten ja nuorten vakavien masennusten hoidossa. Jos lääkkeitä kuitenkin tarvitaan, paras vaihtoehto näyttäisi olevan fluoksetiini.
Suomessa masennusta sairastaa noin 3 prosenttia alle 13-vuotiaista ja 5–6 prosenttia 13–18-vuotiaista. Lasten ja nuorten masennuksia hoidetaan mm. yksilöterapialla ja kognitiivis-behavioraalisella terapialla. Varsinkin pienten lasten hoidossa huomioidaan myös koko perhe ja mahdolliset vanhempien masennukset. Lääkkeitä suositellaan lähinnä muiden hoitojen tueksi vaikean tai pitkäkestoisen masennuksen hoidossa. Tällöin suosituksissa parhaana pidetään fluoksetiinia.

Tulokset julkaistiin Lancet-lehdessä.
Lähde: Lancet Neurology 2016;8:p820–829
http://www.terve.fi

Опубликовано 2 комментария

Анна Каттанео. Антидепрессанты по анализу крови.

Антидепрессанты по анализу кровиПодобрать правильные антидепрессанты сложно. Действуют они не сразу, и часто приходится ждать несколько недель, чтобы в итоге обнаружить, что лекарство не помогает. Психолог Анна Каттанео нашла способ определить верное лечение в самом начале.

При тяжелых депрессиях часто существует реальный риск самоубийства. Поэтому так важно найти верный способ лечения с учетом индивидуальных особенностей каждого пациента, а не «наугад».
В последние годы врачи и ученые пришли к мнению, что многие психические расстройства, а особенно  депрессия, связаны с хроническими воспалительными процессами в организме. Воспаление после травмы или болезни абсолютно нормально, оно свидетельствует лишь о том, что наша иммунная система борется с патогенами и устраняет повреждения. Такое воспаление присутствует только в пораженной области организма и со временем проходит.
Однако системные хронические воспалительные процессы поражают весь организм в течение длительного периода времени. Развитию воспалений способствуют: хронический стресс, тяжелые условия жизни, ожирение и неправильное питание.Связь воспалительных процессов и депрессии двухсторонняя – они взаимно поддерживают и усиливают друг друга.

С помощью такого анализа врачи смогут заранее определить, что стандартные лекарства пациенту не помогут

Воспалительные процессы способствуют развитию так называемого окислительного стресса, возникающего из-за избытка свободных радикалов, которые убивают клетки мозга и нарушают связь между ними, что в конце концов приводит к развитию депрессии.
Психологи из Великобритании во главе с Анной Каттанео решили проверить, можно ли предсказывать эффективность антидепрессантов с помощью простого анализа крови, позволяющего определить воспалительные процессы1. Они изучили данные 2010 года, в котором сравнивались генетические (и не только) факторы, влияющие на действие антидепрессантов.
Оказалось, на пациентов, у которых активность воспалительных процессов превышала определенный порогне действовали обычные антидепрессанты. В будущем с помощью такого анализа врачи смогут заранее определить, что стандартные лекарства пациенту не помогут и нужно сразу назначать более сильные препараты или комбинацию из нескольких, включая противовоспалительные.
1 A. Cattaneo et al. «Absolute Measurements of Macrophage Migration Inhibitory Factor and Interleukin-1-β mRNA Levels Accurately Predict Treatment Response in Depressed Patients», International Journal of Neuropsychopharmacology, May 2016.
Опубликовано Оставить комментарий

Vanhempien mielenterveyshäiriöt ja kasvatusasenteet ennustavat lasten masennusta.

Autismi.Sekä vanhempien mielenterveyshäiriöiden että vihamielisten kasvatusasenteiden on osoitettu ennustavan kohonnutta riskiä lasten masennukselle. Toistaiseksi ei kuitenkaan vielä tunneta riittävän hyvin sitä, miten nämä tekijät yhdessä vaikuttavat jälkeläisten masentuneisuuteen nuoruudesta aikuisuuteen.
Kia Gluschkoff tutki tätä vaikutusta seuraamalla kuutta suomalaista ikäkohorttia 32 vuoden ajalta. Tutkimus on osa vuonna 1980 alkanutta Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimusta, jonka ensimmäisessä mittauksessa tutkittavat olivat 3-18-vuotiaita. Tutkittavien vanhemmilta kerättiin tietoa tutkimuksen alussa heidän kasvatusasenteistaan, kuten emotionaalisesta etäisyydestä ja suvaitsemattomuudesta lapsen normaalia käytöstä kohtaan, ja siitä olivatko he kärsineet mielenterveyshäiriöistä jossain vaiheessa elämäänsä. Tutkittavat raportoivat masennusoireensa yhteensä viitenä mittauskertana ollessaan 15–50 vuoden ikäisiä.
Aineiston analysoimisessa hyödynnettiin toistettujen mittausten monitasomallinnusta. Tulokset osoittivat, että vaikka keskimäärin tutkittavien masentuneisuus väheni nuoruudesta aikuisuuteen, niillä tutkittavilla, joiden vanhemmilla oli sekä mielenterveyshäiriöhistoriaa että suvaitsemattomat kasvatusasenteet, masentuneisuus lisääntyi varhaisaikuisuudesta alkaen. Sen sijaan ne tutkittavat, joiden vanhemmilla oli mielenterveyshäiriöhistoriaa mutta suvaitsevat kasvatusasenteet, masentuneisuus väheni keskimääräistä nopeammin tutkittavien kasvaessa aikuisikään. Vanhempien emotionaalisella etäisyydellä ja mielenterveyshäiriöhistorialla ei ollut vastaavaa yhteisvaikutusta jälkeläisten masentuneisuuteen.

Mielenterveyshäiriöt yhdistettynä suvaitsemattomuuteen lasta kohtaan lisäävät masentuneisuutta

Kokonaisuudessaan Gluschkoffin tulokset tukevat ajatusta siitä, että kasvuympäristön ominaisuudet, kuten vanhempien suvaitsemattomat kasvatusasenteet, saattavat vaikuttaa voimakkaammin lapsiin, joiden vanhemmat ovat kärsineet mielenterveyshäiriöistä. Suvaitsemattomuus ja vihamielisyys lasta kohtaan voivat osoittautua erityisen haitallisiksi perheissä, joissa lapsella on kohonnut riski masennuksen kehittymiselle vanhempien mielenterveyshäiriöhistorian takia. Suvaitsevainen, lapsen normaalin käytöksen hyväksyvä kasvatus voi toisaalta suojata niitä lapsia, joilla on vastaava alttius masennukselle. Gluschkoff ehdottaa, että mielenterveyshäiriöistä kärsiviä tai kärsineitä vanhempia tulisi tukea suvaitsevuuteen kasvatusasenteissaan jälkeläisten masennuksen varhaisessa ennaltaehkäisyssä.
Helsingin yliopistossa väitöskirjaa tekevän Kia Gluschkoffin artikkeli Hostile parenting, parental psychopathology, and depressive symptoms in the offspring: a 32-year follow-up in the Young Finns study julkaistiin hiljattain lehdessä Journal of Affective Disorders

Artikkelin muut kirjoittajat ovat Liisa Keltikangas-JärvinenLaura Pulkki-RåbackMarkus JokelaJorma ViikariOlli Raitakari ja Mirka Hintsanen.
Lähde: Helsingin yliopiston tiedote 15.11.2016