Метка: suomi

Опубликовано от — Оставить комментарий

Kilpirauhasen vajaatoiminta vei Piian, 47, voimat vuosiksi.

Kilpirauhasen vajaatoiminta vei Piian, 47, voimat vuosiksi | Anna.fiÄidin kuuluukin olla väsynyt, Piia Jyrinki vakuutti itselleen. Kilpirauhasen vajaatoiminta vei voimat vuosiksi, ennen kuin sairaus ja sopiva hoito löytyivät.

Vauva-arki on rankkaa. Mutta mitään niin rankkaa ei Piia Jyrinki osannut odottaa. Hän oli jatkuvasti tolkuttoman väsynyt. Aina kun vauva nukkui, Piia kellahti omaan sänkyynsä. Vaikka lapsi ei valvottanut öisin, Piia oli heti aamusta väsynyt.

– Ajattelin, että äitinä minun kuuluukin olla poikki, Piia, 47, muistelee nyt.

Väsymys on ainoa asia, jonka hän muistaa 20 vuoden takaa.

– Minulla ei ole lainkaan omia muistoja esikoiseni vauva-ajasta.

Esikoisen pari ensimmäistä elinvuotta kuluivat äidiltä aivosumussa.

– Ilman valokuvia ja läheisiäni en tietäisi, koska esikoiseni hymyili tai käveli ensimmäisen kerran. Ihanat vauvavuodet menivät minulta hukkaan.

Piia selitti oireensa raskauskiloilla ja hormoneilla

Vauva oli iloinen ja voi hyvin. Tuore äiti oli lapsensa vastakohta. Hänen silmäluomensa, vatsansa ja jalkansa olivat turvonneet. Iho oli harmaa ja huonossa kunnossa.

– En osannut huolestua turvotuksesta, sillä yhdistin sen raskauskiloihin. Hiustenlähtöä selittelin imetyksellä ja finnejä hormonitoiminnan muutoksilla.

Piia hengästyi helposti. Kävely ulko-ovelta ensimmäiseen kerrokseen kotiovelle taukosi puuskuttamiseen. Vauva-aikana liikunta oli jäänyt, joten hengästyminen kuului asiaan, Piia järkeili.

– Lihaskivut ja laiska vatsa menivät nekin liikkumattomuuden ja hajamielisyys väsymyksen piikkiin.

Palelu oli ainoa oire, jolle Piia ei keksinyt selitystä.

– Olin kuin syväjäässä enkä hikoillut edes saunassa.

Kun kuukautisia ei kuulunut, Piia hakeutui gynekologille. Esikoisen toinen syntymäpäivä lähestyi, ja perheeseen toivottiin toista lasta.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on helppo hoitaa, lääkäri lohdutti

Gynekologi lähetti huonovointisen näköisen potilaan laboratoriokokeisiin. Syy Piian oireisiin selvisi: hän sairasti kilpirauhasen vajaatoimintaa. Siinä kilpirauhanen erittää liian vähän kilpirauhashormonia (tyroksiini). Tyroksiini vaikuttaa solujen toimintakykyyn ja muun muassa aivojen toimintaan, vireystilaan, sydämen sykkeeseen ja lämmöntuottoon.

– Sain tyroksiinilääkkeen ja lähetteen sairaalaan sisätautilääkärille.

Piia sai kuulla, että sairaus on elinikäinen eikä sitä voi ehkäistä. Se on halpa ja helppo hoitaa, sairaalalääkäri lohdutti Piiaa. Jos lääkärin olisi pakko valita itselleen yksi sairaus, se olisi kilpirauhasen vajaatoiminta.

– Minä olisin kokemukseni perusteella valinnut toisin.

Piia sai ohjeeksi vuoroin nostaa ja vuoroin laskea lääkitystä

Piia ehti syödä tyroksiinia jonkin aikaa, ennen kuin kuukautiset palasivat. Olo kohentui vasta, kun hän tuli raskaaksi ja lääkitystä lisättiin raskauden ja imetyksen vuoksi.

– Sain nauttia neljä vuotta hyvästä olosta ja viettää kotiäitinä ihania hetkiä perheeni kanssa. Luulin, että sairauteni olisi hallinnassa.

Perhe muutti Sveitsiin, jossa Piian oireet pikkuhiljaa palasivat. Lisäksi hänelle tuli uusina oireina rytmihäiriöitä ja nivelkipuja. Vatsa oli koko ajan sekaisin.

– Kaipasin Suomeen, jossa saisin hoitaa asiani lääkärin vastaanotolla omalla kielelläni.

Kahden ja puolen vuoden jälkeen perhe palasi Suomeen ja Piia entiseen työhönsä kello- ja kulta-alalle. Piian toive lääkärin vastaanotosta ei toteutunut. Hänen vointiaan seurattiin laboratoriokontrolleilla ja hoitajapuheluilla, joissa hän sai ohjeeksi vuoroin nostaa ja vuoroin laskea reippaasti lääkitystä.

– Voin entistä huonommin. Kuihduin ripulin vuoksi muutamassa vuodessa koosta 42 kokoon 36.

Pahinta oli palelu, joka valvotti öisin.

– Nukuin kolmen peiton alla, kahdet villasukat jalassa, yöpuku, oloasu ja fleecetakki päällä, ja hytisin.

Piian laihtumista pidettiin kilpirauhasen liikatoiminnan ja liian suuren lääkeannoksen merkkinä. Vaikka laboratoriokokeiden mukaan Piialla oli vajaatoiminta, lääkitystä vähennettiin. Hänelle alkoi tulla näköhäiriöitä. Puhe ja ajatus takkuilivat, ja olo oli kuin humalassa.

– Töissä tsemppasin niin, etten kotona enää jaksanut kuin nukkua. Nukuin myös vapaapäivät, jotta selviäisin tulevasta työviikosta.

Kun väsynyt Piia pyysi hoitajalta apua, hoitaja lupasi keskustella hänen tilanteestaan lääkärin kanssa.

– Lääkärin mukaan minulla oli masennus. Lääkäri ei ollut koskaan tavannut minua.

”Kuihduin ripulin vuoksi muutamassa vuodessa koosta 42 kokoon 36.”

Tyroksiini ei imeytynyt kunnolla

Piia oli niin huonossa kunnossa, ettei ymmärtänyt ja jaksanut hakea itselleen apua. Huolestuneet läheiset ohjasivat hänet yksityislääkärille.

Tämä lääkäri aloitti hoidon Piian vatsasta. Vatsan huono kunto oli syy siihen, ettei tyroksiini imeytynyt kunnolla. Vaikka Piialla ei ollut todettu keliakiaa, gluteeniton ja laktoositon ruokavalio auttoi.

– Lähes viisi vuotta kestänyt ripuli parani neljässä viikossa.

Lääkitystä muutettiin vähitellen, pienillä annoksilla. Muutokset näkyivät voinnissa hitaasti, mutta varmasti. Vuoden kuluttua Piia huomasi, ettei häntä ensimmäistä kertaan kymmeneen vuoteen paleltanut.

– Kaikkein parasta oli, kun heräsin aivosumusta ja sain takaisin entisen minäni.

Piia oli jo Sveitsissä haaveillut alanvaihdosta, mutta uskallus puuttui. Kun työnantaja sulki toimipisteensä Piian kotikaupungissa, Piia hakeutui opiskelemaan viheralaa. Kaksi vuotta sitten hän valmistui viherrakentajaksi.

– Teen raskasta työtä kehollani ja nautin jokaisesta hikipisarasta.

”Nyt keskityn omaan ja perheen hyvinvointiin”

Piian kilpirauhasarvoja ja lääkitystä seurataan säännöllisesti. Hän osaa myös hakeutua itse tutkimuksiin. Puoliso huolehtii, että Piian lääkitystä korjataan tarvittaessa ajoissa.

– Puoliso huomaa muutoksen voinnissani monesti ennen minua. En tahdo saada asioita aikaiseksi ja muutun kiukkuiseksi.

Äidin sairastuminen on ollut koko perheelle rankkaa. Eniten Piiaa harmittaa, ettei hän jaksanut leikkiä ja osallistua lastensa arkeen kovin usein, kun he olivat pieniä.

– Nyt keskityn omaan ja perheen hyvinvointiin. Tärkeintä on, että jaksan kotona.

Lähde: Kilpirauhasliitto

https://anna.fi/

 

Опубликовано от — Оставить комментарий

Isovanhempiemme traumat koskettavat meitä kaikkia.

Ihmisen lahja sekä haaste on samaan aikaan käsittämätön kyky selviytyä. On uskomatonta, että lapsi selviytyy lähes minkälaisessa tunneilmastossa hyvänsä. Selviytyy sopeuttamalla itsensä sellaiseen koloon, missä selviää.

Nämä selviytymismallit jäävät kuitenkin päälle. Niistä alkaa tulla automaatioita, joita toistamme aikuisena elämässämme ja ihmissuhteissamme.

Vaikka enää ei tarvitsisi vain selviytyä, suojamuurit suojaavat meitä alitajuntaan painetulta kivulta, turvattomuudelta ja hädältä, jonka kanssa on joskus jäänyt toistuvasti yksin. Hyvässä ja turvallisessa terapia- tai ohjaussuhteessa on tilaa sanoittaa ja kohdata näitä tunteita ääneen ilman pelkoa siitä, että oma kokemus tulee mitätöidyksi tai että sen päälle tarjotaan jotain näppärää ”kaikella on tarkoitus” -korttia liian nopeasti.

Taakkasiirtymästä on ollut viime aikoina yhä enemmän puhetta. Se tarkoittaa sitä, että ne traumat ja tuskat, jotka jäävät tunnetasolla vanhemmalta käsittelemättä, siirtyvät lapsen kannettavaksi jollain tavalla. Minun tuskani on samaan aikaan minulle yksilöllistä, mutta sen juuret voivat olla pitkällä sukupolvien ketjussa.

Olen kuullut sanottavan, että sota-ajan traumoista eheytymiseen menee 5–6 sukupolvea. En valitettasti tiedä lähdettä, mutta jokin tässä tuntuu todelta. Ei ole vielä montaakaan sukupolvea, kun elämä on ollut lähes pelkkää selviytymistä. Ei silloin ole ollut tilaa syvempien tarpeiden täyttämiselle, tunnesäätelytaitojen harjoittelulle tai edes välttämättä toisen ihmisen kohtaamiselle. Tämä historia kulkee jollain tavalla suorasti tai epäsuorasti jokaisen meidän matkassa.

Haluan uskoa, että tässä maailman ajassa meillä on riittävästi resursseja pysähtyä ja tehdä oma osamme, jotta emme enää jatkaisi kivun kierteitä. Ja nyt aletaankin olla jo aika herkällä alueella: Syytetäänkö vanhempia ja isovanhempia? Auttaako menneisyyden miettiminen?

Itse uskon syvästi (ja myös ohjauksissani toistuvasti tämän havaitsen), että eheytymisen tiellä auttaa, kun menneestä voidaan puhua ja tunteita sallia ilman, että ketään täytyy puolustella tai nimetä kaiken syntipukiksikaan. Helpottaa, kun näkee ja antaa itsensä kokea, että on todella jäänyt vaille.

Yksi omaa prosessiani kantanut lause on: ”The cure for the pain, is in the pain” eli suomennettuna ”Vastaus kipuun, on kivun keskellä”. Se on juuri siellä, missä sitä vähiten odottaisi, juuri siellä, minne ei ainakaan haluaisi katsoa.

Meillä on enemmän tai vähemmän käsittelemättömiä tiedostamattomaan painettuja kipuja ja traumoja, joita on vältelty ehkä vuosia addiktioilla, suorittamisella tai millä hyvänsä. Syvän kivun äärelle pysähtyminen ei ole mikään vitsi. Siihen saa kaivata apua. Suositukseni onkin löytää sellainen turvallinen tila ja ihminen, jossa kipu saa kannatellun tilan tulla näkyville.

Lapsena me kaikki synnymme hyvin herkkään kohtaan. Olemme täydellisen riippuvaisia vanhempiemme hoivasta ja rakkaudesta, riippumatta siitä, miten tasapainoisia tai kykeneviä he ovat turvallisen kiintymyksen luomiseen. Lapsi ei tarvitse täydellistä vanhempaa, mutta hän tarvitsee riittävän tasapainoisen vanhemman.

Vanhemman omat käsittelemättömät traumat voivat hankaloittaa suhdetta lapseen. Osa näistä traumaattisista kokemuksista voi olla varastoituneena implisiittisen muistin aluelle, eli aikuisen omaan tiedostomattomaan. Ei-kielellinen vuorovaikutus taas on paljon impliittisen muistin ohjaamaa.

Lapsen tulo voi nostaa esiin vanhemman omia traumoja, ja heikosti tiedostettuna ne voivat saada reagoimaan tavoilla jotka ovat emotionaalisesti tai fyysisesti turvattomia. Toivottavasti tällaisista asioista voitaisiin puhua jo vaikka neuvolassa ja ohjata ihmisiä avun piiriin jo hyvissä ajoin. Apua ei ole häpeä hakea, vaan se on suurta viisautta.

Vanhemmat parhaimmillaan luovat lapselle turvallisen pohjan elämään. Alla erittelen vielä hieman kohtia, jotka tähän turvalliseen pohjaan vaikuttavat.

Turvallinen pohja

  • Vanhemman riittävä henkinen taspainoisuus
  • Kyky huolehtia lapsen fyysisistä JA emotionaalista tarpeista (esim. kuulluksi ja nähdyksi tulo, tarve yhteyteen)
  • Kyky jakaa iloa lapsen kanssa ja antaa myönteistä palautetta
  • Kyky erottaa omat tarpeet lapsen tarpeista ja tunteista
  • Kyky asettautua lapsen asemaan
  • Pääasiassa johdonmukaisuus ja selkeys kasvatuksessa 
  • Kyky luoda ja ilmaista turvallisia rajoja lapselle 
  • Kyky vastaanottaa ja sietää lapsentunnereaktioita

Voit tutkailla omaa kokemustasi, miten nämä kohdat ovat sinulla täyttyneet. Entä mitä olet jäänyt vaille? Mitä olisit kaivannut enemmän? Entä miten nämä asiat ovat täyttyneet sinun vanhemmillesi? Mitä he olisivat kaivanneet? Entä mahdollisesti isovanhemmillesi?

Huomaat varmasti, että jokainen kantaa omaa lastiaan. Se ei silti ole oikeutus satuttavalle kohtelulle, vaikka tuokin ymmärrystä.

Rakkauden ja yhteyden alueella alkunsa saaneet haavat pääsevät parhaimmillaan eheytymään turvallisessa vuorovaikutussuhteessa.

Esimerkiksi terapiassa tekniikoita keskeisempää on turvallinen terapiasuhde sekä kuulluksi ja nähdyksi tuleminen. Jos tarvitset tukea oman lapsuutesi käsittelyyn, kannustan siihen  lämpimästi. Olen itse hyötynyt valtavasti hyvästä terapiasuhteesta, ja ohjauksissani jatkuvasti huomaan, miten arvokasta on turvallisessa vuorovaikutuksessa pysähtyä kipeiden asioiden äärelle. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta suhdetta siihen voi.

Kirjoituksessa olen käyttänyt lähteeenä mm. Duodecimin Psykiatria-kirjaa ja Terapiasuhteessa olemisen taito -kirjaa sekä omia kokemuksiani.

Etusivu

 

Опубликовано от — Оставить комментарий

Psykoterapeutti Emilia Kujala sairastaa korkean toimintakyvyn masennusta.

Emilia luennoi ja esiintyy, vaikka hä peää joka kerta. ”Silti se kannattaa, kun kyse on itselle tärkeistä asioista.”Emilia Kujala masentui äidiksi tultuaan. Vasta kun on saanut itse apua, hän on voinut olla psykoterapeutti muille. ”Tuntuisi kamalalta elää kaksoiselämää, jossa olisin julkista työtä tekevä psykoterapeutti ja sitten salaa söisin mielialalääkkeitä ja kävisin terapiassa.”

Ylikontrollointiin taipuvainen nuori nainen. Vaativa itseään kohtaan, vaikeuksia sietää epävarmuutta. Näin psykoterapeutti Emilia Kujala luultavasti kirjaisi potilastietojärjestelmään, jos saisi itsensä asiakkaakseen.

Terapeutin asiakkaana Emilia on ollutkin, monta kertaa. Vasta kun on saanut itse apua, hän on voinut olla muille terapeutti.

”Avun hakeminen ei hävetä ollenkaan. Eihän lääkärillekään naureskella, jos häneltä murtuu jalka. Tuntuisi kamalalta elää kaksoiselämää, jossa olisin julkista työtä tekevä psykoterapeutti ja sitten salaa söisin mielialalääkkeitä ja kävisin terapiassa. Mieluummin kerron senkin julkisesti.”

Kävelisinkö järveen?

Nuku nyt, nukahda edes hetkeksi. Vauva kitisee vaunuissa, kun Emilia kävelee loputtomia kilometrejä ympäri Lahtea. Vastaan tulevat vanhemmat naiset katsovat lempeästi tuoretta äitiä. Mikä onni onkaan pieni nyytti, heidän silmänsä sanovat, tai siltä Emiliasta tuntuu.

Hän puree hampaita yhteen, ettei itkisi. Kyyneleet valuvat silti. Jo loppuraskaudesta ja viimeistään synnytyksen jälkeen lokakuussa 2021 tutut oireet ovat koputtaneet olkapäälle. Masennus.

Emilia laskee tunteja ja minuutteja siihen, että puoliso pääsee töistä ja ottaa vauvan.

Pelottavin hetki on joulukuussa, kun vauva on kaksi kuukautta vanha. Sade piiskaa harmaata maisemaa, eikä lumi vielä valaise. Emilia vaunuttelee Joutjärven ympäri.

Hän miettii, että mitä jos kävelisi tuonne järveen. Mitä tekisi lapselle, ettei hän joudu heitteille? Antaisiko hänet jollekin ohikulkijalle ja pyytäisi viemään puolisolle?

”Puristin vaunuja ja ajattelin, että nyt pitää skarpata. Vaikka minulla oli itsetuhoisia ajatuksia, en missään vaiheessa halunnut tehdä lapselle mitään.”

Emilia oli halunnut olla lapselleen turvallinen aikuinen.

Anttilanmäki Lahdessa on Emilialle paikka, jossa voi palautua. ”Innostun helposti, mutta joskus myös väsytän itseni sillä innostumisella.”

Anttilanmäki Lahdessa on Emilialle paikka, jossa voi palautua. ”Innostun helposti, mutta joskus myös väsytän itseni sillä innostumisella.”

”Kun vauva sitten syntyi, minusta tuntui, että olin pilannut puolisoni elämän, oman elämäni ja pienen lapseni elämän.”

Pari kuukautta lapsen syntymän jälkeen Emilia täyttää neuvolassa EPDS-mielialalomakkeen. Sillä kartoitetaan mielialaa synnytyksen jälkeisen masennuksen tunnistamiseksi.

Viimeisten seitsemän päivän aikana olen syyttänyt tarpeettomasti itseäni, kun asiat ovat menneet vikaan: kyllä, useimmiten.

Olen ollut niin onneton, että minulla on ollut univaikeuksia: kyllä, useimmiten.

Ajatus itseni vahingoittamisesta on tullut mieleeni: joskus.

Kymmenen kysymystä, korkeat pisteet. Kyselyn teettänyt terveydenhoitaja kysyy, vastasiko Emilia totuudenmukaisesti. Hän ei terveydenhoitajan mielestä näytä siltä, että voisi näin huonosti.

”Jos on pärjäävä ja koti on siisti, helposti jää uskomatta, että sielläkin alla voi olla paljon pahoinvointia.”

”Sanoin, että rehellisesti vastasin ja olen todella masentunut, vaikka olen kammannut tukan ja laittanut pinkin paidan päälle. Että tältäkin voi näyttää masentunut ihminen.”

 

Emiliasta on tärkeää muistuttaa itseään ja muitakin, että koko ajan ei tarvitse kehittää itsestään parempaa versiota.

Emiliasta on tärkeää muistuttaa itseään ja muitakin, että koko ajan ei tarvitse kehittää itsestään parempaa versiota.

Tilanne on Emilialle tuttu. Hän on uupunut ja masentunut aiemminkin, mutta koska hän silti on hoitanut velvollisuutensa ja kammannut hiuksensa, tilanteen vakavuus on saattanut mennä muilta ohi.

”Sairastan korkean toimintakyvyn masennusta ja ahdistusta. Se ei ole virallinen diagnoosi Suomessa, mutta minä itse ja moni maailmalla näkee sen kasvavana ilmiönä. Jos on pärjäävä ja koti on siisti, helposti jää uskomatta, että sielläkin alla voi olla paljon pahoinvointia.”

https://www.kodinkuvalehti.fi/