Депрессия, по прогнозам, к 2030 году станет наибольшим фактором в бремени болезней, поскольку ее распространение составляет приблизительно 20%, а частота рецидивов 75%. Кроме того, даже в случае фармакотерапии, только около 30% взрослых людей с депрессией достигают ремиссии. The National Academy of Medicine призвала активно развивать, вычислять и внедрять стратегии предупреждения, сфокусированные на депрессии [1]. В то же время, для создания такой стратегии, сначала необходимо идентифицировать биоповеденческие факторы, несущие наибольший риск.
Нарушения сна (т.е. бессонница) встречаются примерно у 15% населения, причем у пациентов, обращающихся за неспециализированной медицинской помощью, вплоть до 70% [2]. Среди пациентов с депрессией, нарушения сна являются одной из самых частых жалоб, которая часто сохраняется в качестве потенциального предиктора рецидива депрессии [2]. Из-за того, что использование антидепрессантов не уменьшает этот риск [3], мероприятия, которые нацелены на нарушения сна, необходимы для предотвращении рецидива депрессии [3].
Впрочем, не у всех людей с нарушениями сна развивается эпизод депрессии, что повышает вероятность того, что другие факторы совместно с бессонницей провоцируют возникновение клинически важных депрессивных симптомов. Кроме того, неизвестно, как именно бессонница становится биологическим и аффективным фактором риска для возникновения депрессии, что является решающим для идентификации молекулярных мишеней фармакологических вмешательств и усовершенствования лечения бессонницы, нацеленного на аффективный ответ.
Реальные эмпирические, проспективные и экспериментальные данные показывают, что нарушения сна связаны с увеличением концентрации в плазме крови системных маркеров воспаления, таких как С-реактивный белок и интерлейкин-6 [4], которые, как было выявлено, являются предикторами депрессии. Таким же образом, значительные отклонения в длительности сна, такие как сон меньше, чем 6 часов или больше, чем 8 часов за ночь, приводят к повышению уровня системного воспаления4. Более того, было обнаружено, что нарушения сна в рамках экспериментов индуцирует активацию биологического воспаления на различных уровнях, включая увеличение системного воспаления; моноцитарную продукцию про-воспалительных цитокинов; активацию ядерного фактора(NF)-κB транскрипции, контролирующего патологический путь преобразователя сигнала и активатора транскрипции; транскрипцию интерлейкина-6 и фактора некроза опухолей мРНК; и экспрессию про-воспалительных транскриптом. Занимательно, что такая иммунная активация в ответ на нарушения сна является наиболее сильной у молодых людей, и у женщин по сравнению с мужчинами, соответствуя эпидемиологическим доказательствам, показывающим, что молодые женщины имеют самый большой риск возникновения депрессии.
Принимая во внимание, что воспаление может вызывать глубокие поведенческие изменения, которые включают появление депрессивных симптомов, таких как плохое настроение, ангедония, усталость, психомоторное торможение и социально-поведенческая замкнутость [5,7,8], воспалительный биотип под воздействием нарушений сна может быть ключевым феноменом, движущим патогенез депрессии и рецидива. Более того, нарушения сна и депрессии перекрываются с тяжелыми соматическими заболеваниями, имеющими воспалительную основу, такими как астма, ревматоидный артрит и кардиоваскулярные заболевания.
Воспаление не статично, оно скорее показывает динамическую вариабельность, отчасти благодаря многим способствующим факторам, включая специфические заболевания (т.е. инфекции) и психосоциальные факторы (т.е.межличностный стресс). Такие острые усиление активности воспаления могут объяснить проспективную связь между этими многоуровневыми процессами и последующим приступом депрессии.
Например, в контролируемых экспериментальных моделях, которые имитируют воздействие инфекций, воспалительная активация индуцирует усиление депрессивного настроения, которое коррелирует с активацией областей головного мозга, играющих роль в патофизиологии большого депрессивного расстройства, и с уменьшением процессов вознаграждения или ангедонии, которые коррелируют со снижением активности вентрального стриатума [5].
Кроме того, такие экспериментальные стратегии поддерживают «двуударную» модель депрессии, в которой нарушения сна выступают в качестве уязвимого фактора усиления тяжести депрессивных симптомов после воздействия воспалительных симптоматики6, в соответствии в клиническими соображениями, риск возникновения депрессии повышается, когда нарушения сна встречаются совместно в воспалением, таким как инфекция или психосоциальный стресс. И наоборот, имеются доказательства, что воспаление самостоятельно может выступать в качестве уязвимого фактора и увеличивать риск возникновения депрессии, когда человек с воспалительный биотипом испытывает нарушения сна.
Если бессонница связана с воспалением и депрессией, и в свою очередь, воспаление свидетельствует о возникновении депрессивной симптоматики, убедительна гипотеза о том, что лечение нарушений сна может убрать воспаление и снизить риск возникновения депрессии. Перспективные доказательства поддерживают эту возможность.
Среди различных возможностей лечения бессонницы, когнитивно-поведенческая терапия бессонницы (CBT-I) признана «золотым стандартом», при этом эффекты устойчивы и более долговременны, чем фармакологическая терапия. В рандомизированных контролируемых исследованиях CBT-I показывает выраженный положительный эффект на исходы бессонницы, которые также связаны с долгосрочным (т.е. один год) и большим (>50%) снижением уровня С-реактивного белка, так же как и снижением доли пациентов с бессонницей, у которых уровень С-реактивного белка достигает уровней, связанных с высоким риском (>3.0 mg/ dl) [6]. Важно, что эти улучшения при бессоннице и воспалении совпадают по времени со снижением депрессивной симптоматики.
Кроме того, было обнаружено, что телесно-психические вмешательства, такие как тай-чи (т.е. двигательная медитация) и медитация ясного ума, для которых известно влияние на механизмы ответа на стресс, не уступают CBT-I в эффективности лечения бессонницы9, а также способствуют нормализации функции связанного с бессонницей воспалительного лейкоцитарного транскрипционного профиля (т.е. генов, регулируемых про-воспалительными факторами группы NF-κB/Rel) и дезактивации клеточного воспаления, причем с большим эффектом, чем при лечении CBT-I.
В то время как антагонисты эндогенного воспаления, по-видимому, снижают выраженность депрессивной симптоматики, по крайней мере, у тех пациентов с депрессией, для которых был доказан воспалительный подтип заболевания, такое лечение является дорогостоящим и несет в себе риски побочных эффектов, которые не наблюдаются при психотерапевтических вмешательствах, что делает эти вмешательства оптимальными для масштабирования в рамках всего общества с целью улучшения исходов бессонницы и уменьшения воспаления, а также возможной профилактики депрессии.
Бессонница и воспаление наносят согласованный двойной удар, создавая популяцию особенно уязвимую для возникновения и/или рецидива депрессии. Лечение, которое нацелено на воспалительный биотип и/или вызывающий бессонницу поведенческий фенотип является перспективной многообещающей стратегией предупреждения возникновения депрессии.
Institute for Medicine. Preventing mental, emotional, and behavioral disorders among young people: progress and possibilities. Washington: National Academy Press, 2009.
Irwin MR. Annu Rev Psychol 2015;66:143-72.
Cho HJ, Lavretsky H, Olmstead R et al. Am J Psychiatry 2008;165:1543-50.
Yksinäisyys nakertaa ihmisen terveyttä fyysisesti ja henkisesti. Tutkija Siiri-Liisi Krav avaa yksinäisyyden monimutkaisia terveysvaikutuksia niin kansantajuisesti kuin pystyy.
Sydän- ja verisuonitauteja! Kohonnut syöpäriski! Masennusta! Muistisairauksia! Yhtä vaarallista kuin tupakointi tai ylipaino! Yksinäisyys tappaa!
Yksinäisyyden dramaattiset terveysvaikutukset ovat viime vuosina nousseet otsikoihin. Niiden takaa löytyy monenkirjavia tutkimustuloksia. Neurobiologit ovat todenneet, että yksinäisyys aiheuttaa elimistössä saman reaktion kuin fyysinen kipu. Yksinäisyys näyttää tutkimusten mukaan muuttavan paitsi ihmisen käyttäytymistä myös biologista toimintaa ja äärimmillään ehkä jopa elimistön rakenteita.
Mikä aiheuttaa mitä? Mikä on syy ja mikä on seuraus?
Yksinäisyys on kiistatta vakava kansanterveysongelma. Silti edelleenkään ei kattavasti tunneta, millä mekanismeilla yksinäisyys aiheuttaa terveyshaittoja. Kysymystä on yrittänyt osaltaan selvittää myös Itä-Suomen yliopiston tutkija Siiri-Liisi Kraav, joka väittelee aiheesta tohtoriksi helmikuussa 2022.
– Koko kuva yksinäisyyden vaikutusmekanismeista on todella monimutkainen. Mikä aiheuttaa mitä? Mikä on syy ja mikä on seuraus? Onko esimerkiksi masennus yksinäisyyden oire, seurausta siitä, vaikutusmekanismi vai niitä kaikkia?
Kraav toteaa, että erilaisia hypoteeseja syistä ja seurauksista voi toki pohtia. Havaintojen herättämät kysymykset voivat kyllä poikia aiheita uusille tutkimuksille, mutta tutkija ei voi vetää johtopäätöksiä oletusten pohjalta. Siksi Kraav kehottaa suhtautumaan varauksella otsikoihin, jotka lupaavat suoraviivaisia syy- ja seuraussuhteita.
– Tutkijan tehtävä on kertoa se, mitä hänen käsittelemästään aineistosta voi päätellä, ja lehdistön tehtävä on myydä klikkejä. Olen lukenut sadoittain tutkimuksia, eivätkä tutkijat useimmiten puhu kausaliteeteista vaan yhteydestä. Otsikoissa tietysti joudutaan välillä oikaisemaan, että saadaan monimutkainen tieto helposti ymmärrettävään muotoon.
Ennen kuin yksinäisyyttä voi tutkia, se täytyy määritellä. Tutkimuksen näkökulmasta yksinäisyys tarkoittaa tunnetta: ihmisen omakohtaista kokemusta. Tiivistettynä ihminen on yksinäinen, jos hänellä on vähemmän läheisiä ihmissuhteita kuin hän itse haluaisi. Kyse on siis todellisuuden ja toiveen välisestä ristiriidasta. Kokemusta mitataan laadulla eikä määrällä.
Yksinäisyys tarkoittaa tunnetta: ihmisen omakohtaista kokemusta.
Joku voi olla pitkäänkin yksin tuntematta itseään yksinäiseksi. Toinen taas voi kokea itsensä yksinäiseksi suuressakin joukossa tai vaikkapa avioliitossa. Yksinäisyys on siis eri asia kuin sosiaalinen eristyneisyys, jota puolestaan mitataan ihmiskontaktien määrällä. Kraav myös muistuttaa, ettei yksinäisyys ole vain yhdessä hetkessä mitattava asia vaan jatkumo.
– Jokaisella on joskus ajoittaista yksinäisyyttä, jos esimerkiksi muuttaa uudelle paikkakunnalle, vaihtaa koulua, tulee avioero tai puoliso kuolee. Elämään liittyy yksinäisyyden kokemuksia, mutta normaalisti ne menevät myös ohi. Ongelma siitä tulee, kun yksinäisyys pitkittyy ja ihminen kokee, ettei hän voi tehdä sille mitään.
Mitä yksinäisyys sitten elimistölle tekee ja miksi se on niin vaarallista terveydelle? Tiede ei tarjoa yksinkertaisia syitä ja suoria seurauksia. Pikemminkin tutkimuksissa on löydetty tiukasti yhteen kietoutuneita ongelmavyyhtejä, joita nyt yritämme purkaa osa osalta auki. Tutkija Kraav lupaa tehdä parhaansa, jotta maallikkokin ymmärtäisi.
– Terveysvaikutuksia ei ole ihan helppoa selittää yksinkertaisesti, sillä ne ovat monimutkaisia prosesseja.
Kuva: Mikko Lehtola / Yle
Siiri-Liisi Kraav avaa yksinäisyyden kahdeksaa terveysriskiä, alkaen tulehdustilasta ja päätyen kuolleisuuteen.
1. Matala-asteinen tulehdustila eli inflammaatio
Yksinäisyyden terveysriskejä aiheuttavien mekanismien taustalla on todennäköisesti kehitysbiologia. Metsästäjä-keräilijänä ihminen pärjäsi luonnon armoilla vain yhteisön suojissa. Jos hän jäi yksin ja eksyi kauas kylästään, hän ei pystynyt suojautumaan vaikkapa villieläimien hyökkäyksiltä. Siksi elimistö reagoi yksinäisyyteen uhkatilanteena, jolta täytyy varautua puolustautumaan. Käynnissä on niin sanottu pakene tai taistele -reaktio.
Turvattomuuden ja sosiaalisen uhan tunne aiheuttaa siis stressiä. Lääketieteellisesti ilmaistuna autonomisen hermoston sympaattinen osa virittyy yliaktiiviseen tilaan. Tutkimuksissa yksinäisillä on osoitettu kohonneita stressivasteita niin sanotulla HPA-akselilla (hypotalamus–aivolisäke–lisämunuaiskuori).
Tulehdustila eli inflammaatio on yksi keino, jolla elimistö virittyy torjumaan uhkia. Kraav toteaa, että tutkimusten mukaan sekä yksinäisyys että sosiaalinen eristyneisyys nostavat matala-asteisen tulehdustilan tasoa.
– Inflammaation rooli on suojata kehoa vakavalta sairaudelta. Jos ihminen haavoittuu, inflammaatio tuhoaa kehoon tunkeutuneet mikrobit ja auttaa haavaa paranemaan. Hypoteesi on, että kun ihminen on yksin ja kokee, ettei hänellä ole sosiaalista tukea, hän ikään kuin valmistautuu siihen, että tulisi haavoitetuksi.
Pitkittyessään elimistön puolustusreaktiot kääntyvätkin selviytymistä vastaan: niistä tulee itsessään vahingollisia. Yksinäisyyden aiheuttama inflammaatio ei suojele kehoa vaan rasittaa sitä. Kraavin mukaan esimerkiksi solujen vanhentuminen nopeutuu ja elimistön kyky tulla toimeen tulehdustilan kanssa heikkenee. Tutkimuskirjallisuudesta löytyy pitkä lista sairauksista, joiden kehittymistä matala-asteinen tulehdustila edistää: niitä ovat muun muassa verenkiertoelinten sairaudet, syöpäsairaudet sekä aineenvaihdunnan häiriöt, jotka altistavat aikuistyypin diabetekselle.
Yksinäisyyden aiheuttama tulehdustila ei suojele kehoa vaan rasittaa sitä.
Selitys vaikuttaa houkuttelevan yksinkertaiselta, mutta tutkija Kraav palauttaa oitis maan pinnalle. Asia ei olekaan niin simppeli. Yhteys inflammaation ja yksinäisyyden välillä on mahdollisesti kaksisuuntainen. Yksinäisyys näyttää vaikuttavan tulehdustilaan, mutta samaan aikaan tulehdustila näyttää muuttavan käyttäytymistä sosiaalisissa suhteissa. On esitetty teoria, että ihmiset, joiden elimistöä kuormittaa tulehdustila, hakeutuvat sellaisten ihmisten pariin, joilta he kokevat voivansa saada tukea. Ilmiöstä käytetään englanninkielistä nimeä ”sickness behavior” – ”sairauskäyttäytyminen”.
– Sickness behavior lienee tämän hetken seksikkäin selitys. Itse suhtaudun tähän selitykseen hieman varovaisesti, mutta siitä on kuitenkin julkaistu monta tieteellistä artikkelia. Jos jokin psyykkinen tai fyysinen asia aiheuttaa kehoon inflammaatiota, ihminen reagoi herkemmin sosiaalisiin virikkeisiin. Hän pyrkii vetäytymään niistä ihmissuhteista, jotka eivät paranna hänen kuntoutumistaan, ja hakee niitä, joista toivoo saavansa apua. Tämä taas vaikuttaa terveyteen.
Kraavin mukaan yksinäisyys näyttää vaikuttavan tulehdustilaan enemmän kuin sosiaalinen eristyneisyys. Taustalla voi olla juuri ”sickness behavior”. Mutta sekin on vain yksi mahdollinen mekanismi muiden joukossa. Myös masennus aiheuttaa inflammaatiota – ja on kaksisuuntaisesti yhteydessä yksinäisyyteen. Ongelmakimpun monimutkaisuus alkaa hahmottua. Tätä vyyhtiä täytyy avata lisää.
2. Sydän- ja verisuonisairaudet
Yksinäisyys ja sosiaalinen eristyneisyys nostavat sydän- ja verisuonitautien riskiä. Yksinäisyyden yhteydestä esimerkiksi kohonneeseen verenpaineeseen on julkaistu paljon tutkimuksia. Maallikko voisi tempaista tästä yksinkertaisen johtopäätöksen: koska elimistö on hälytystilassa ja stressihormonit nostavat verenpainetta, totta kai siinä joutuu pumppu lujille. Rasitusta lisäävät vielä matala-asteisen tulehduksen vaikutukset.
Kraavin mukaan nämä syyt ovat vain yksi mahdollinen selitys. Totuus on moniulotteisempi. Mekanismeiksi epäillään psykologisia, käyttäytymiseen liittyviä, sosiaalisia ja fysiologisia tekijöitä. Kraav kertoo tästä kirjosta pari esimerkkiä.
– On käynyt ilmi, että yksinäiset liikkuvat vähemmän ja syövät epäterveellisemmin. Se voi olla yksi elämäntapoihin liittyvä hypoteesi. Yksinäisyys vaikuttaa myös unen laatuun, jolla on yhteys sydänsairauksiin.
Väestötasolla verenkiertoelinten sairauksista merkittävimpiä ovat sydämeen kohdistuva sepelvaltimotauti sekä aivoverenkierron häiriöt, joiden dramaattisimpia seurauksia ovat sydänkohtaukset ja aivohalvaukset. Tutkimusten perusteella yksinäisyydellä on yhteys molempiin sekä akuuttien sairauskohtausten uusiutumiseen. Yksittäistä suoraa vaikutusmekanismia tämän taustalla ei tunneta – eikä sellaista Kraavin mukaan välttämättä edes ole.
– On mielettömän paljon väyliä, joiden kautta yksinäisyys voi vaikuttaa sydän- ja verisuoniterveyteen. Voidaan tietysti pohtia, mikä niistä väylistä on oikea vastaus. Todennäköisesti oikea vastaus on kuitenkin: kaikki yhdessä.
Yksinäisyys on yhteydessä syöpään sairastuvuuteen. Samoin on sosiaalinen eristyneisyys, mutta ei yhtä vahvasti. Yhteysmekanismiksi on Kraavin mukaan epäilty yksinäisyyden aiheuttamaa kroonista stressiä. Kuten jo todettiin, se aktivoi autonomisen hermoston ja vaikuttaa moneen prosessiin, jotka ovat yhteydessä kasvainten kehittymiseen.
– Näyttää siltä, että inflammaatio on kytkeytynyt kaikkeen. Se näyttää keskeisimmältä mekanismilta tässäkin. Se on yhteydessä masennukseen, kuolleisuuteen, syöpään ja vaikka mihin.
Kraavin työryhmä julkaisi huhtikuussa 2021 tutkimuksen, jonka mukaan keski-ikäisten miesten yksinäisyys on yhteydessä kohonneeseen syöpäriskiin. Yksinäisyys lisäsi syöpään sairastumisen riskiä noin kymmenen prosenttia riippumatta muista taustatekijöistä. Myös yksin asuminen on yhteydessä syöpäpotilaiden suurempaan kuolleisuuteen. Kraav esittää kaksi mahdollista syytä: joko yksin asuvien sairaus havaitaan myöhemmässä vaiheessa tai syöpähoidon kestämiseen tarvitaan tukea.
Aineiston perusteella Kraav pystyi myös tarkastelemaan, mihin syöpätyyppeihin miesten yksinäisyys oli yhteydessä. Hänelle oli yllätys, että eturauhassyövällä tai paksusuolensyövällä ei ollut yhteyttä yksinäisyyteen. Sen sijaan keuhkosyövän yhteys yksinäisyyteen oli hyvin vahva. Tupakointi ei tätä havaintoa selittänyt. Vaikutusmekanismin selvittäminen jatkotutkimuksilla vaatisi Kraavin mukaan syöpälääkärin, jolla on epidemiologista osaamista eli pätevyys tutkia sairauksien yleisyyttä väestössä. Toistaiseksi jää siis arvoitukseksi, miksi yksinäiset miehet sairastuvat muita useammin nimenomaan keuhkosyöpään.
Kuva: Mikko Lehtola / Yle
4. Masennus
Yksinäisillä on tavanomaista enemmän ahdistuneisuutta ja masennusoireita sekä varsinaista kliinistä depressiota. Yhtenä mekanismina on havaittu, että yksinäisyys ohjaa ihmisen huomion negatiivisiin kokemuksiin ja muistoihin. Se myös saa negatiiviset tunteet kestämään pidempään kuin positiiviset. Masennukseen liittyy vastaava ilmiö.
Kraavin mukaan yhteys on tutkitusti kaksisuuntainen: yksinäisyys voi olla masennuksen syy tai masennuksen oire. Todennäköisimmin se on hänestä molempia. Yksinäisyys aiheuttaa masennusta, ja masentuneet ihmiset vetäytyvät sosiaalisista kontakteista. Tästä voi syntyä alati syvenevä kierre.
Omassa tutkimuksessaan Kraav on löytänyt yksinäisyyden ja masennuksen välillä erittäin vahvan yhteyden. Se ei ole selitettävissä muilla taustatekijöillä, kuten iällä, sosioekonomisella taustalla, elämäntavalla tai terveydellä. Masennus on myös yhteydessä matala-asteiseen tulehdustilaan ja sitä kautta mahdollisesti myös kohonneeseen kuolleisuusriskiin. Vastaavanlaisia tuloksia ei käynyt ilmi sosiaalisesta eristyneisyydestä.
Yksinäisyys ja mielenterveyden ongelmat siis kietoutuvat monin tavoin toisiinsa. Yksinäisyys on myös yhteydessä esimerkiksi päihteiden liikakäyttöön. Eikä yksinäisyys aina ole syy tai seuraus – se voi olla myös linkki niiden välissä.
– Yksinäisyys on starttipiste monelle huonolle asialle, mutta se voi olla myös välittävä tekijä, joka sotkeutuu siihen monimutkaiseen kuvaan muiden psyykkisten ja fyysisten tekijöiden välimaastossa.
5. Unihäiriöt
Yksinäisillä on tavanomaista heikompi unen laatu, lyhyemmät yöunet ja enemmän nukahtamisvaikeuksia. Kraav kertoo, että tässäkin epäillään kaksisuuntaista yhteyttä: kokeiden perusteella vastaavasti huonounisuuteen liittyy taipumus vetäytyä sosiaalisesti.
– Laboratoriokokeissa koehenkilöitä ei päästetty nukkumaan. Kun he olivat valvoneet, he eristyivät, eivät hakeutuneet seuraan eivätkä olleet yhtä sosiaalisia.
Kuten todettua, unen laadulla on yhteys myös sydänsairauksiin. Masennus ja unihäiriöt kulkevat niin ikään käsi kädessä. Jälleen kerran näyttää siltä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen.
6. Muistisairaudet
Yksinäisyys on riskitekijä dementialle. Tämä yhteys havaittiin vuonna 2015 tehdyssä meta-analyysissa, joka yhdisti parikymmentä eri tutkimusta. Sen mukaan yksinäisyyden yhteys dementiariskiin on tilastollisesti suunnilleen yhtä vahva kuin muillakin tunnetuilla riskitekijöillä, kuten matalalla koulutustasolla, liikunnan puutteella sekä ikäihmisten masennuksella.
Vaikka yhteys on osoitettu useissa tutkimuksissa, Kraavin mukaan syytä ja seurausta on jälleen vaikea osoittaa. Kumpi tulee ensin: altistaako yksinäisyys muistisairaudelle vai saako alkava muistisairaus vähitellen ihmisen eristymään omiin oloihinsa? Todennäköisesti yhteys on tässäkin kaksisuuntainen: molemmat ruokkivat toisiaan.
Nunnilla, joilla ei ollut havaittu dementian oireita, löydettiin ruumiinavauksissa Alzheimerin tautiin liittyviä muutoksia.
Kraavin lukemien tutkimusten mukaan niiden ihmisten osuus, jotka tuntevat itsensä usein yksinäiseksi, näyttää iän myötä lisääntyvän. Erityisen paljon heitä on yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä.
– Koska dementian kohdalla on useimmiten kyse vanhemmista ihmisistä, asiaan liittyy myös teveydentila ja esimerkiksi kuulon heikkeneminen. Yksinäisyydellä ja sosiaalisella eristyneisyydelläkin näyttäisi olevan eri vaikutusmekanismit. Eli tämä on taas aika monimutkainen paketti.
Kraav poimii mielenkiintoisen esimerkin eräästä tutkimuksesta: nunnilla, joilla ei ollut havaittu dementian oireita, löydettiin kuitenkin ruumiinavauksissa Alzheimerin tautiin liittyviä muutoksia.
Tutkija vääntää varmuuden vuoksi rautalangasta havainnon merkityksen: kaikkien ei suinkaan pitäisi ryhtyä nunniksi, jos he haluavat säästyä dementialta. Erityisryhmiä tutkimalla voidaan kuitenkin havaita mekanismeja, joiden tuntemisesta on apua myös laajemmin.
– On esitetty, että koska nunnilla tapahtuu jatkuvaa oppimista ja he toimivat koko ajan yhteisönä, heillä nämä aivomuutokset eivät johda dementiaan.
7. Ylipaino ja aliravitsemus
Yksinäisyys vaikeuttaa painonhallintaa monella tavalla, alkaen jo aineenvaihdunnasta. Kun ihminen kokee turvattomuuden tai sosiaalisen uhan tunnetta, lisämunuainen alkaa erittää verenkiertoon stressihormoniksi kutsuttua kortisolia. Kohonnut kortisolipitoisuus voi heikentää glukoosinsietoa sekä lisätä diabetesriskiä ja painoa.
Toisaalta yksinäisyys vaikuttaa käyttäytymiseen ja elämänhallintaan. Yksinäiset, mutta erityisesti sosiaalisesti eristyneet ihmiset eivät tutkimusten perusteella syö terveellisesti eivätkä liiku suositusten mukaan. Ylipainon riski nousee, mutta seurauksena voi olla myös aliravitsemus. Jälkimmäinen on tyypillistä etenkin vanhuksille.
– Vanhuksista on havaittu laadullisessa tutkimuksessa, että kun puoliso kuolee, he eivät yksinkertaisesti enää viitsi laittaa ruokaa. Tai sitten he eivät jaksa mennä kauppaan, koska siellä myydään isoja pakkauksia, joista pitäisi aina heittää loput pois. On siis jopa rakenteellisia tekijöitä, joiden vuoksi yksinäisen vanhuksen on vaikea saada terveellistä ruokaa lautaselle.
Tutkitusti yksinäisyys on yhteydessä masennukseen. Masentunut ihminen voi olla taipuvainen lohtusyömiseen tai toisessa ääripäässä menettää ruokahalunsa. Ylipainoon liittyvä häpeä voi vaikuttaa sosiaaliseen elämään ja esimerkiksi liikuntaharrastuksiin osallistumiseen. Tällaisia ketjuja on itse kunkin helppo mielessään rakennella. Tästä herää maallikon kysymys: voiko muut taustatekijät ylipäätään sulkea tutkimustulosten käsittelystä pois ja eristää yksinäisyyden ainoaksi muuttujaksi?
Sellaista asiaa kuin pelkkä yksinäisyys ei ole olemassakaan.
Kraav selittää, että tutkimuksia voi kyllä kontrolloida tilastollisin menetelmin. Jos yksinäisyyden yhteys tutkittavaan asiaan nousee merkittävänä esiin, vaikka elintapojen, terveyden ja sosioekonomisen aseman kaltaiset muuttujat on vakioitu, tulosta voi pitää riippumattomana.
Teoriassa pelkän yksinäisyyden vaikutusta esimerkiksi painonhallinnan ongelmiin voi siis mitata. Mutta Kraav lisää heti perään, ettei sekään teoria ole kovin vedenpitävä.
– Samaan analyysiin voi laittaa muuttujia vain rajallisen määrän. Voi olla, että on olemassa vielä kolmekymmentä muuta muuttujaa, jotka vaikuttavat asiaan, mutta me emme vain tiedä niitä. Vaikka me tutkijat yritämme miten paljon tehdä analyysiamme pomminvarmaksi, tutkimus ei voi mitenkään kuvata koko totuutta.
Nyt maallikkokin alkaa tajuta, miksi pelkän yksinäisyyden vaikutusmekanismeja on mahdoton tutkia. Sellaista asiaa kuin pelkkä yksinäisyys ei ole olemassakaan.
Kuva: Mikko Lehtola / Yle
8. Kuolleisuus
Yksinäisyyden terveysvaikutuksia leimaa myös häilyvyys. Sairaudet voivat olle lieviä tai vakavia, ne voivat ilmetä eri tavoilla ja kehittyä vaihtelevalla nopeudella suuntaan tai toiseen. Tästäkin syystä tutkimuksista on vaikea tehdä yksiselitteisiä johtopäätöksiä. Poikkeuksen tekee vain yksi lopullinen seuraus: kuolema.
Eräässä yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa yksinäisyys lisäsi kuuden vuoden aikana kuolleisuutta noin 10–15 prosentilla. Vertailun vuoksi tupakointi lisäsi kuolleisuutta samana aikana noin 60 prosentilla. Joka tapauksessa yksinäisyyden vaikutus kuolleisuuteen oli tilastollisesti merkitsevä ja pysyi samana, vaikka muita muuttujia vakioitiin. Hollantilaisessa tutkimuksessa ikääntyneitä ihmisiä seurattiin 10 vuoden ajan. Tuona aikana koettu yksinäisyys lisäsi miesten kuolleisuutta noin 30 prosentilla. Naisten kuolleisuus ei muuttunut tilastollisesti merkitsevästi.
Yksinäisyys on tutkitusti tappava ongelma.
Myös suomalaisissa tutkimuksissa on havaittu, että ihmisten kokema yksinäisyys lisää merkitsevästi kuolleisuutta. Yksinäisyyden vaikutuksia kuolleisuuteen ei ole voitu selittää pelkästään elintapaeroilla. Toki ne selittävät osan: yksinäisille kertyy tavanomaista enemmän terveyskäyttäytymiseen liittyviä riskejä.
Kraav nostaa esiin havainnot Itä-Suomen yliopistossa tehdystä KIHD-seurantatutkimuksen aineistosta. Niissä yksinäisyys oli yhteydessä kokonais-, sydän- ja verisuonitauti- sekä syöpäkuolleisuuteen. Sosiaalinen eristyneisyys oli puolestaan yhteydessä kokonais- ja tapaturmakuolleisuuteen.
– On jännää, miksi sosiaalinen eristyneisyys on yhteydessä tapaturmakuolleisuuteen mutta yksinäisyys ei. Entä miksi yksinäisyys on yhteydessä johonkin sairauskuolleisuuteen ja eristyneisyys ei? Nämä mekanismit vaatisivat taas selvittämistä.
Yksinäisyys on siis tutkitusti tappava ongelma. Äärimmäisin esimerkki on iäkkään puolison kuolema pitkäaikaisessa parisuhteessa: leski saattaa usein menehtyä suhteellisen nopeasti äkilliseen sydänkohtaukseen tai aivoverenkiertohäiriöön. Siinä syy ja seuraus ovat niin lähellä toisiaan, että yhteys on hätkähdyttävän selvä. Sen sijaan terveyttä hiljaa jäytävä yksinäisyys pysyy helpommin piilossa.
– Se, mitä yksinäisyystutkimuksissa terveydestä näkyy, on usein vuosikymmenten tulos. Masennus on nuorilla vahvasti esillä, mutta tutkimuksissa on havaittu paljon keski-ikäisten ja vanhempien ihmisten ongelmia. Vaikka yksinäisyyden haittavaikutuksia ei voisi vielä nuorella havaita, se ei tarkoita, etteikö niitä tulevaisuudessa näkyisi. Yksinäisyys on todella pitkävaikutteinen ja hidas tappaja. Se tulee vastaan joka paikassa siitä lähtien, kun sitä on ymmärretty kysyä.
Vaikka yksinäisyyden haittavaikutuksia ei voisi vielä nuorella havaita, se ei tarkoita, etteikö niitä tulevaisuudessa näkyisi.
Yksinäisyyden yhteyksiä mitä moninaisimpiin sairauksiin eri elämänvaiheissa voi tutkia vain keräämällä riittävästi tietoa. Tämä työ on vasta alussa. Yhtenä ratkaisuna Kraav ehdottaa, että yksinäisyyden ja sosiaalisen eristymisen mittaaminen otettaisiin osaksi yleistä potilastiedon keräämistä.
– Samalla lailla kuin kaavakkeissa kysytään, mitä lääkkeitä syöt, ihmisiltä voitaisiin kysyä, keitä sosiaaliseen verkostoosi kuuluu ja onko läheisiä ihmisiä tarpeeksi monta. Silloin saisimme väestötasolla tietoa siitä, mikä on kehityksen suunta, ja voisimme ehkä myös tarjota interventiota tarpeeksi varhain. Yksinäisyyden vaikutukset yhteiskunnalle maksavat paljon, joten veikkaan tiedon keräämisen olevan myös taloudellisesti kannattavaa.
Taustatiedon lähde: Juho Saari (toim.): Yksinäisten Suomi (2016, Gaudeamus)
Neljä tarinaa yksinäisyydestä:
Voisinpa ottaa jonkun kainaloon ja rakastaa!
CP-vammainen Miika, 24, elää kaksoiselämää: reaalimaailmassa hän on tietokoneen avulla puhuva datanomi, mutta verkossa hän on levy-yhtiön omistaja.
Mircolla, 30, oli turvaton lapsuus ja nuoruus. Aikuisena hän alkoi kokea ulkopuolisuutta ja syytti äitiään kaikesta. Hän ryhtyi turruttamaan pahaa oloaan päihteillä.
Vaikka Jaanalla, 27, on aviopuoliso ja ihmisiä ympärillään, hän tuntee ajoittain suurta yksinäisyyttä. Hän kokee, ettei hänen seuraansa erityisemmin kaivata.
что такое токсичный человек? я — токсичный человек? можно ли эксплуатировать близких для постоянного слива своего негатива или нужно обращаться к психотерапевту? почему мне хочется говорить лишь о плохом?
две главные идеи терапии принятия и ответственности: отделение от своих мыслей и жизнь согласно ценностям.
Следующая встреча 22.1 в 12.00.
Домашнее задание из книжки Брауна и Гиллард «Терапия принятия и ответственности для чайников».
Оценка уровня самосострадания.
Прочитайте следующие 10 утверждений и оцените каждое из них по шкале от 1 до 5: не согласен, отчасти согласен, полностью согласен.
Мне проще быть критичным к самому себе, чем добрым или заботливым.
Я не заслуживаю доброты по отношению к себе.
Чтобы добиться успеха в жизни, важно быть жестким, а не добрым или заботливым.
Я не знаю, что значит быть добрым к самому себе.
Я боюсь, что если буду потакать своим потребностям и чувствам, то не справлюсь.
Быть добрым — это не обо мне, я предпочитаю заниматься делом.
Я никогда не был по-настоящему добр к себе.
Критическое отношение к самому себе помогает мне держать планку.
Если я начну быть более добрым к себе, то перестану быть собой.
Я заслуживаю всю ту критику, которую адресую самому себе.
Но прежде, чем ответить на эти вопросы, сформулируйте, что значат для вас «доброта и забота».
Медитация дня
Время и случай ничего не могут сделать для тех, кто ничего не делает для себя самого.
Депрессия, по прогнозам, к 2030 году станет наибольшим фактором в бремени болезней, поскольку ее распространение составляет приблизительно 20%, а частота рецидивов 75%. Кроме того, даже в случае фармакотерапии, только около 30% взрослых людей с депрессией достигают ремиссии. The National Academy of Medicine призвала активно развивать, вычислять и внедрять стратегии предупреждения, сфокусированные на депрессии [1]. В то же время, для создания такой стратегии, сначала необходимо идентифицировать биоповеденческие факторы, несущие наибольший риск.
Yksinäisyys nakertaa ihmisen terveyttä fyysisesti ja henkisesti. Tutkija Siiri-Liisi Krav avaa yksinäisyyden monimutkaisia terveysvaikutuksia niin kansantajuisesti kuin pystyy.
