Juhani Koskinen, 32, tietää, millaista on, kun masennus lamaannuttaa siten, ettei pääse edes sängystä ylös. Nykyisin hän haluaa rohkaista muitakin puhumaan vaikeista tunteista piilottelun tai häpeämisen sijaan.
Turkulainen media-alan yrittäjä Juhani Koskinen, 32, tunnetaan Sohvis-Juhanina. Se johtuu siitä, että hän oli ystävänsä Osku Valtosen kanssa TV2:n suositussa Sohvaperunat-ohjelmassa mukana neljä vuotta eli vuodesta 2015 viime vuoden loppuun asti.
Sen jälkeen he ovat käyneet puhumassa nuorille kouluissa oman tien löytämisestä ja rohkeudesta olla oma itsensä. Ne ovat tärkeitä teemoja molemmille. Kaksi vuotta ennen kuin Juhani opittiin tuntemaan sanavalmiina, hauskana ja rentona ruutukommentaattorina, hän makasi opiskelijaboksissaan masennuksesta lamaantuneena.
– Masennus opetti minulle sen, että se on sairaus, johon kuka tahansa voi sairastua. Sitä ei tarvitse hävetä tai piilotella. On todellista rohkeutta uskaltaa puhua vaikeista asioita ja näyttää tunteensa.
Masennuksen taustalla oli ero
Juhani sairastui keskivaikeaan masennukseen 25-vuotiaana. Ulospäin kaikki näytti hyvältä. Hän opiskeli journalismia Turun ammattikorkeakoulussa, hänellä oli ystäviä, aktiivinen sosiaalinen elämä, hyvät välit vanhempiensa kanssa, urheiluharrastuksia… Silti hän voi huonosti.
– Minusta tuntui, että olin epäonnistunut kaikkein tärkeimmässä asiassa: parisuhteessa. Siitä kasvoi mieleen möykky, ja lopulta en pystynyt enää ajattelemaan mitään muuta kuin omaa epäonnistumistani, Juhani kertoo.
– Tajusin, että voin huonosti, mutta se taas hävetti minua. Minun oli vaikea myöntää sitä niin ulkopuolisille kuin itsellenikin.
On todellista rohkeutta uskaltaa puhua vaikeista asioita ja näyttää tunteensa.
Taustalla oli neljä vuotta kestäneen parisuhteen päättyminen. Lopetuspäätös oli tehty yhdessä, mutta ero oli Juhanille silti kova paikka. Hän oli tottunut pärjäämään kaikessa.
– Nuorten poikien on vaikea näyttää heikkoutta. Se oli yksi syy minunkin masennukseni kehittymiseen. En halunnut näyttää omaa heikkouttani itselleni tai muille.
Juhani 25-vuotiaana, kun hän sairastui keskivaikeaan masennukseen.
Toipuminen vei vuoden
Masennus alkoi vaikuttaa pikkuhiljaa kaikkeen. Ensin hävisi ruokahalu, sitten vireystaso laski olemattomiin. Keskittymiskyky ei enää riittänyt opiskeluun.
– Arjesta ei tullut oikein mitään. En päässyt sängystä ylös enkä pystynyt syömään kunnolla. Laihduin 10 kiloa muutamassa kuukaudessa. Olin täysin lamaantunut. Oli päiviä, jolloin en päässyt sängystä kuin vessaan. Se vei minulta kaiken energian.
Juhani tajusi itsekin noin kuukauden jälkeen, että kaikki ei ole kunnossa. Hän sai sanottua sen ensimmäiseksi vanhemmilleen, joiden kanssa hänellä on ollut aina läheiset välit.
– Kertominen oli valtava helpotus, koska sen jälkeen en enää ollut yksin asian kanssa.
Vanhemmat saivat Juhanin menemään lääkäriin, joka diagnosoi keskivaikean masennuksen. Hoidoksi hän sai mielialalääkityksen ja lähetteen terapiaan. Toipuminen kesti vuoden ajan. Sairastumisen takia Juhanin tutkinnon valmistuminen myöhästyi puolella vuodella.
– Aloin ymmärtää, ettei parisuhteen päättyminen ole maailman loppu, vaan jokaisen elämässä tapahtuu samanlaisia asioita. Siihen ei aina voi itse varautua, miten kovaa mikäkin kolahtaa.
”On tärkeää, ettei masennuksen kanssa jää yksin”
Ammattiavun, puhumisen ja lääkityksen avulla Juhanin vointi alkoi vähitellen kohentua.
– Aloin ymmärtää, ettei parisuhteen päättyminen ole maailman loppu, vaan jokaisen elämässä tapahtuu samanlaisia asioita. Siihen ei aina voi itse varautua, miten kovaa mikäkin kolahtaa.
– Häpeän yli pääsin puhumalla: ensin vanhemmille, sitten lääkärille ja terapeutille. Lopulta pystyin puhumaan masennuksesta myös muutamalla läheiselle ystävälle. En voi tarpeeksi korostaa puhumisen merkitystä. On tärkeää, ettei masennuksen kanssa jää yksin.
Kaikille ei ole tukiverkostoja ja mahdollisuuksia kertoa läheisille voinnistaan. Heitä Juhani neuvoo tarttumaan puhelimeen ja soittamaan esimerkiksi Mielenterveysseuran valtakunnalliseen kriisipuhelimeen.
– Ulkopuoliselle ammattilaiselle voi muutenkin olla matalampi kynnys puhua kipeistä asioista kuin kaikkein läheisimmille.
Urheileminen auttoi Juhania myös paljon pahimman vaiheen jälkeen.
– Liikunnan koin tosi tärkeänä, mutta en sairauden pahimmassa vaiheessa. Silloin ei olisi tullut mieleenkään lähteä lenkille, en olisi pystynyt.
”Masennus helpotti olemistani”
Juhanin parantumisesta on nyt kuusi vuotta aikaa. Masennus ei ole uusinut.
– Mutta tiedostan sen, että masennus on kuin mikä tahansa sairaus: se voi tulla uudestaankin. Turha sitä on etukäteen pelätä.
Muuttiko masennus sinua ja sitä, miten suhtaudut itseesi?
– Omalla tavallaan se helpotti olemistani. Enää minun ei tarvitse esittää voittajatyyppiä. Minulla on ongelmia ihan niin kuin muillakin, ei siinä ole mitään piiloteltavaa.
Sitä Juhani haluaa tuoda esiin sosiaalisessa mediassakin, jossa hänellä on tuhansia seuraajia.
– En halua esittää somessa jotakin sellaista, mitä en ole. Että joka päivä olisi ihanaa, hauskaa, fitnesspuuroa ja high lifeä. Totta kai sitäkin joskus on, mutta yhtälailla elämään kuuluvat ne vähän ikävämmätkin asiat. Kaikki ei aina ole nätisti, hienosti ja näyttävästi. On paljon tärkeämpiäkin asioita kuin se, miltä asiat näyttävät netissä.
Kuten se, miten oikeasti voi.
«Vaikka on aina ollut vahva, se ei tarkoita, etteikö voisi pyytää apua»
Человек приходит в терапию тогда, когда он нуждается в каких-то изменениях или хочет облегчить переживаемую им боль. Но не всегда терапия даёт облегчение сразу, и не всегда эффект заметен даже после долгой работы. В данной статье я обозначу основные причины такой ситуации.