Ensimmäisen masennukseen tarkoitetun reseptipelin tulo markkinoille ei ole enää kaukana.
Masennusta sairastaville tarkoitetusta toimintavideopelistä on saatu lupaavia tuloksia. Aalto-yliopiston tutkijaryhmä on kehittämässä viihdepeliltä näyttävää peliä, jonka toiminnallisuuksien pitäisi saada aikaan terapeuttinen vaikutus pelaajassaan.
Tutkimusryhmän vetäjä, professori Matias Palva sanoo uuden pelin mahdollisuuksien näyttävän juuri nyt lupaavilta.
”Pelistä on kehitetty neljän vuoden aikana eri versioita, ja nyt käynnistymässä on hanke, jossa uusinta versiota testataan kontrolloidussa potilaskokeessa.”
Pelin edellistä versiota on jo testattu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, Helsingin yliopiston ja Mielenterveystalon yhteisessä kliinisessä tutkimuksessa. Kokeeseen osallistuneet pelasivat tietokonepeliä kahdeksan viikon ajan noin puoli tuntia päivässä.
Aktiivisten pelaajien masennusoireet helpottivat ja kognitiivinen toimintakyky parani. Muutos oli vähäisempi kuin tavanomaisilla hoitokeinoilla, kuten lääkkeillä ja psykoterapialla.
Peli ei ole Palvan mukaan mikään taikatemppu masennukseen, eikä se välttämättä riitä ainoaksi hoitokeinoksi tai vaikeaan masennukseen.
”Kokeissa tosin saatiin hyviä tuloksia myös niiltä, joille peli oli ainoa hoitokeino.”
Peli toimii esimerkiksi kognitiivisten taitojen harjoittelun tukena terapiakertojen välissä. Se vaatii käyttäjältään tietyt tekniset valmiudet, mikä voi rajata ulkopuolelle esimerkiksi vanhuksia.
Pelin kehittäminen sai alkunsa näöntutkimuksesta. Potilaiden näön tarkkuus parani tietokoneella toteutetulla harjoitusjärjestelmällä.
”Havaitsimme, että tietokonepeleillä pystytään parantamaan aivosairauksia, joiden kuviteltiin olevan pysyviä ja parantumattomia”, Palva taustoittaa.
Aivotutkimuksessa on aiemmin havaittu, että masentuneen ihmisen aivoverkostojen toiminta on häiriintynyt. Peli aktivoi potilaan aivoja tavoitellen esimerkiksi aktiivisuuden tai aloitekyvyn kohentamista.
Pelin yksityiskohtaisesta sisällöstä Palva ei voi kertoa. Myös kansainväliset kilpailijat kehittelevät parhaillaan terapeuttisia pelejä.
”Liiketoiminta-ala on vasta syntymässä, ja hyötylupaus on valtava”, Palva sanoo.
Toistaiseksi ensimmäinen ja ainoa lääkinnälliseksi välineeksi hyväksytty videopeli maailmassa on aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriön (ADHD) hoitoon kehitetty EndeavorRx.
Akili Interactiven kehittämä iPhone- ja iPad-peli on suunnattu 8–12-vuotiaille, ja sen saa vain reseptiä vastaan. Peli sai Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n hyväksynnän viime kesänä. Viraston mukaan on viitteitä, että peli auttaa keskittymistä. Pelissä edetään esteratojen halki ja kerätään energiaa.
”Ensimmäinen reseptivideopeli oli merkittävä askel. Se lisää myös sijoittajien uskoa reseptipelien kehittämiseen”, toteaa Palva.
Business Finland myönsi vastikään Palvan tutkimusryhmälle rahoitusta pelin kehitystyöhön ja kaupallistamisen tutkimukseen. Lisäksi Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö sekä Jane ja Aatos Erkon säätiö ovat myöntäneet rahoitusta peliin liittyvään aivotutkimukseen.
Masennus on globaalisti merkittävä toimintakyvyn alentaja ja työkyvyttömyyden syy, ja pandemian on arvioitu lisäävän masennusta maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi Britanniassa koronaviruksen arvioidaan kaksinkertaistaneen masennuksesta kärsivien määrän.
Masennuksen hoito on mullistunut monella tapaa viime vuosina. Masennuslääkkeiden ja psykoterapian rinnalle on nousemassa esimerkiksi hoitotapa, jossa aivoja stimuloidaan heikon sähkövirran avulla.
Masennuksen keskeiset oireet ovat alakuloinen tai surullinen mieliala, joka kestää katkeamatta vähintään kaksi viikkoa. Toinen oire on toimintatarmon ja aloitekyvyn heikkeneminen: Ihminen ei jaksa tehdä mitään eikä kiinnostua mistään. Kolmas oire on kyvyttömyys tuntea mielihyvää tai nautintoa.
Masennuksesta kärsii 200 000–300 000 suomalaista vuosittain.
Mielenterveyskuntoutujia ei pitäisi lokeroida diagnoosien perusteella lieviin ja vakavasti sairastuneisiin, sanoo väitöstutkija Johanna Vilppola.
Väitöstutkija Johanna Vilppola uskoo, että jokaisella on ympärillään joku, jolla on haasteita mielenterveyden kanssa. Jos se et ole juuri sinä, se löytynee jostain hyvin läheltä sinua.
Tänään perjantaina Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan kasvatustieteiden maisteri Vilppola esittää, ettei mielenterveyskuntoutujia pitäisi lokeroida diagnoosien perusteella lieviin ja vakavasti sairastuneisiin. Ihmisen työ- tai opiskelukykyä ei määritä vain diagnoosi, vaan huomioon pitäisi ottaa myös mielenterveyskuntoutujan oma arvio toimijuudesta.
Vilppola on luonut työkalun, jolla mielenterveyden haasteiden kanssa kamppailevat voidaan jaotella erilaisin kriteerein toimijoihin, taistelijoihin ja tipahtajiin. Näistä toimijat ovat karkeasti katsoen yhteiskunnallisesti aktiivinen joukko, taistelijat näkevät omassa arjessaan riskejä ja tipahtaneet ovat luovuttaneet.
Väitöskirjaa varten Vilppola analysoi 42 mielenterveyskuntoutujan elämänkerrontaa. Vipppola on koulutukseltaan muun muassa psykiatrinen sairaanhoitaja ja hän on toiminut kriisityössä.
Vilppolan mukaan mielenterveyskuntoutujat saatetaan nähdä edelleen yksipuolisena joukkona.
– Tutkimus ja työkokemus kuitenkin osoittavat, että jokainen tarina on erilainen. Niissä on samankaltaisuuksia ja samoja elementtejä, mutta ne painottuvat eri tavalla.
Vilppolan toiveena olisi, että jokaiselle pystyttäisiin tarjoamaan yksilöllisempää apua, jossa koko henkilöhistoria ja ihmisen omat vahvuudet tuotaisiin paremmin esille.
Mielenterveyden janalla
Mielenterveyden ongelmat näyttävät kasvavan esimerkiksi sairauspoissaolotilastoissa. Vuonna 2019 noin 84 000 suomalaista jäi yli yhdeksän päivän sairauslomalle mielenterveyden häiriöistä johtuen. Viime vuonna Kelan korvaamat sairauspoissaolot kääntyivät kuitenkin laskuun: siihen vaikutti muun muassa etätyöt ja yhteiskunnan sulkeminen.
Tutkimuksensa perusteella Johanna Vilppola on kiinnostunut myös siitä, mitä jää näiden tilastojen ulkopuolelle. Suomalaisilla työpaikoilla on monia, jotka pärjäävät ja sinnittelevät työelämässä mielenterveyden häiriöiden kanssa, mutta heidän määräänsä ei tilastoi kukaan.
– Masennus ja ahdistuneisuushäiriöt ovat meillä yleisiä, mutta ei ole tilastoa, paljonko on heitä, jotka kamppailevat niiden kanssa työelämässä. Ei näy se, kuinka paljon on onnistujia, jotka kamppailevat sen kanssa, säilyttävät oman toimintakykynsä ja identiteettinsä ja saavat palkkatuloja.
Johanna Vilppolalla on pitkä työkokemus mielenterveystyöstä. Osana väitöskirjaansa hän kehitti työkalun, jota voidaan käyttää helpottamaan mielenterveyskuntoutujan työ- ja opiskelukyvyn arviointia. Turun yliopisto
Kun väitöstutkija Johanna Vilppola puhuu mielenterveyden haasteiden kanssa elävistä, hän puhuu meistä. Siksi, että mielenterveyden haasteet koskevat koko väestöä, mutta myös sen tähden, ettei hän halua erotella ihmisiä meihin ja heihin.
Vilppola sanoo, että hänellä saattaa olla mielenterveyden oireilua esimerkiksi kuukauden päästä, sillä niin nopeasti mielenterveys saattaa hetkellisesti horjahtaa.
Unettomuus, parisuhde, teini-ikäiset lapset, vanhenevat vanhemmat – Vilppola luettelee syitä, jotka saattavat horjuttaa mielenterveyttä.
Siksi hän haluaisi, että mielenterveys nähtäisiin janana, jolle me kaikki voisimme asettua. Jana-ajattelun historia on 1800-luvulla, jolloin ranskalainen lääkäri Philippe Pinel ryhtyi puhumaan mielenterveyden haasteista. Vilppolan mukaan väitöstutkimus vahvistaa nyt tätä näkemystä.
– Liikumme janalla. Jos nukun huonosti, en ole niin vahva toimija kuin sellaisena päivänä, kun olen nukkunut hyvin. Se on myös lohdullista: sitä voi ajatella päivittäin, mikä on oma työkyky ja vapaa-aikakyky.
Vilppolan tutkimuksesta käykin ilmi, että mielenterveyskuntoutujat saattavat tarvita enemmän tukea eri elämänvaiheissa, oman toimijuutensa ja työkykynsä rajoissa.
Toivoa keskusteluun
Miten apua sitten voitaisiin tarjota yksilöllisemmin?
Vilppolan mielestä lähtökohta on ainakin yksinkertainen: toivottomia tapauksia ei ole. Hän sanoo, että toivon ylläpitäminen on ensisijaisen tärkeää ja mistä tahansa lähtökohdista tai diagnoosista voi kivuta janalla ylöspäin.
Vilppola jaotteli ihmisen toimintakyvyn neljään kategoriaan: yhteiskunnalliseen osallisuuteen, minän toimijuuteen, terveyteen ja reflektiokyky. Hänen mielestään nämä kaikki tulisi ottaa huomioon, kun puhutaan mielenterveydestä ja niistä kaikista voi löytyä apua mielenterveyden haasteisiin.
– Joku ei esimerkiksi innostu mindfulness-harjoittelusta, mutta joku, jolla on varat vähissä, saa onnistumisen kokemuksen siitä, että saa rahat riittämään. Siinä kasvaa itsetunto ja itseluottamus.
Osana väitöskirjaa Vilppola kehitti työkalun, jonka avulla mielenterveyskuntoutujat ja ammattilaiset voivat arvioida toimijuutta pisteytyksen avulla. Väitöskirjan ja pisteytystaulukon löydät täältä (siirryt toiseen palveluun).
Alppihiihtäjä Nette Kiviranta nukahti takapenkille, kun SM-kisat Tahkolla oli laskettu ja joukkueen auto suuntasi kohti seuraavaa kisaa. Hän heräsi kolariin, joka muutti urheilijan elämän rajusti – ja lopullisesti. Kun onnettomuudesta on kulunut vuosi, Nette on palannut lukioon ja suunnittelee jo toisenlaista urheilu-uraa. Mikä tekee ihmisestä selviytyjän, joka taipuu vaan ei katkea? Nette Kiviranta nukkui aina mielellään pitkät ajomatkat, joita kisareissuilla riitti. Myös 2.4.2018 hän kömpi autoon levollisin mielin kännykkä kädessään. Viikonlopun alppihiihdon nuorten SM-kisoissa Tahkolla oli tullut pronssia. Tulevat suurpujottelun SM-kisat Levillä pyörivät jo mielessä.
Nette heräsi rysähdykseen ja näki edessään säröillä olevan tuulilasin.
– Huusin vain, että mitä helvettiä.
He olivat ajaneet kolarin ja Nette oli pahasti puristuksissa.
– En tunne mun jalkaa!
Seuraavaksi Nette avasi puhelimen soittaakseen äidilleen, muttei kyennyt nostamaan kännykkää korvalleen.
– Päätin vain keskittyä hengittämiseen ja rauhallisena pysymiseen.
Ajattelin, että tästä selvitään ja palaudutaan. Tällainen perus urheiluvamma.― Nette Kiviranta
Seuraavista hetkistä mielessä on vain sirpaleisia kuvia sieltä täältä. Joku saapui autoon takakontin kautta kannattelemaan Neten päätä ja käski pysyä rauhallisena. Auton katto irroitettiin ja lopulta pahoin jumissa ollut Nette saatiin ulos. Sitten Nette olikin jo helikopterissa matkalla Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
Kaiken aikaa Neten puhelin tallensi sijaintitietoja, joita Neten äiti mielellään seurasi tyttären kisamatkojen aikana. Tällä kertaa tyttären piti olla matkalla Tahkolta Leville Suomen itäistä puolta pitkin. Matkan suunta oli kuitenkin muuttunut.
– Lopulta äiti näki sijaintitietojen päivittyvän Oulun yliopistolliseen sairaalaan ennen kuin kukaan oli edes ehtinyt soittaa ja kertoa, että olen ollut onnettomuudessa.
Halvaantumisesta alkoi taistelu eteenpäin
Sairaalassa Nette leikattiin ja vietiin teho-osastolle.
– Ajattelin, että tästä selvitään ja palaudutaan. Tällainen perus urheiluvamma.
Neten vanhemmilla tilanteen vakavuus oli paremmin selvillä. Alppihiihtäjien auto oli ajanut rajun nokkakolarin Ranualla. Vastaantulleen auton kuljettaja ja matkustaja olivat kuolleet onnettomuudessa.
Neten rintalasta ja kolme kylkiluuta olivat murtuneet turvavyön pysäytysvoimasta. Maksa ja munuainen olivat revenneet. Rintarangasta oli murtunut nikama, joka painoi selkäytimeen ja aiheutti alaraajojen halvaantumisen. Leikkauksessa Neten selkään laitettiin raudat tukemaan murtunutta nikamaa.
– Vanhemmat sanoivat mulle, että tästä lähtee suuri taistelu eteenpäin.
Vakavasta vammasta huolimatta Nette ei ole jäänyt surkuttelemaan tilannettaan. Vain reilut neljä kuukautta onnettomuuden jälkeen hän oli jo kotiutunut kuntoutuksesta. Koulujen alkaessa Nette palasi Mäkelänrinteen lukion urheiluluokalle.
Nyt, vain alle vuosi kohtalokkaasta päivästä ja halvaantumisesta, Nette sanoo olevansa tyytyväinen elämäänsä. Muuttuneeseen sellaiseen.
– Kaikki ei ole parhaimmillaan, mutta asiat ovat hyvin.
Elämään on löytynyt myös uusi harrastus crossfit ja usko tulevaan on kova. Ajatuksissa pyörii jopa mahdollisuus kilpaurheilijan urasta. Paraurheilijan urasta.
Miten on mahdollista, että Nette on selviytynyt elämän mullistaneesta onnettomuudesta ehjin mielin, vaikka samassa tilanteessa moni muu olisi kenties masentunut ja katkeroitunut?
Neten kaltaisille selviytyjille on olemassa psykologiassa oma termi. He ovat resilienttejä.
Kuva: Petri Krook / Yle
Resilientti ihminen taipuu, mutta ei katkea
– Resilientti ihminen kestää paremmin vaikeita vaiheita elämässä. Hän myös palautuu nopeammin elämän äkillisistä muutoksista ja pysyy toimintakykyisenä, täydentää psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula.
– Taipuu, mutta ei katkea. Siten voisi kuvailla resilienttiä ihmistä, kertoo Itä-Suomen yliopiston dosentti, professori Hannu Kokki, jonka tutkimusryhmässä selvitetään resilienssin vaikutusta potilaiden selviämiseen haastavista lääketieteellisistä hoidoista.
Resilienssiin vaikuttavat sekä perimä että elinympäristö. Tutkimusten mukaan ympäristö on kuitenkin tärkeämpi resilienssin kehittymiseen kuin perimä. Sillä kuinka eri ikävaiheissa saa tukea, on iso merkitys resilienssin kehittymiselle.
– Jos jo lapsuudessa on kokenut haasteita ja vastoinkäymisiä, joista on selvinnyt ja joihin on saanut apua, on jo se voinut kasvattaa resilienssiä, Soili Poijula kertoo
Vaikka perimä ja kasvuympäristö vaikuttavat siihen kuinka resilienttejä olemme, voimme vaikuttaa siihen myös itse.
Kuva: Petri Krook / Yle
Näin vahvistat kykyäsi selviytyä
Resilienssi vahvistuu loppujen lopuksi hyvin arkisilla teoilla ja valinnoilla. Jos koet, että sinulla on taipumusta ottaa elämän vastoinkäymiset raskaasti, voit kiinnittää erityistä huomiota seuraaviin resilienssiä parantaviin asioihin.
1. Vietä aikaa läheistesi kanssa
Resilientit ihmiset ovat sosiaalisesti taitavia, empatiakykyisiä ja tunneälykkäitä. Nämä taidot kehittyvät ihmiskontakteissa.
– Läheisiltä saatu tuki ja kannustus lisäävät resilienssiä, kertoo dosentti Hannu Kokki.
Jo lyhyt myönteinen ihmiskontakti, pieni arkinen kannustus tai kohtaaminen, auttaa rakentamaan mielen selviytymiskykyä. Vietä siis aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka kannustavat sinua ja antavat tukea vaikeissakin tilanteissa.
Nettekään ei jäänyt yksin onnettomuuden jälkeen vaan ystävät auttoivat häntä eteenpäin – kirjaimellisesti. Kun Nette ei vielä pystynyt liikkumaan itsenäisesti, ystävät työnsivät häntä pyörätuolissa ulos jäätelölle.
Ystävien tsemppaaminen oli suurena apuna myös silloin, kun istuminenkin piti opetella alusta alkaen uudelleen. Päivä päivältä istuvaan asentoon nouseminen sujui helpommin ja Nette jaksoi istua aina vain pidempään pyörätuolissa. Etenkin silloin, kun seurana oli ystäviä.
Kuva: Petri Krook / Yle
2. Puhu ja pyydä apua
Resilienttejä ihmisiä yhdistää kyky pohtia mitä minulle ja minussa tapahtuu, ja kertoa ajatuksistaan muille ihmisille, kertoo kriisityöntekijä sekä pari– ja perhepsykoterapeutti Veli-Matti Husso Mielenterveysseurasta.
Myös Nette on puhunut ajatuksistaan avoimesti äidilleen ja ystävilleen. Hän on päättänyt jakaa heidän kanssaan muuttuneen elämänsä hyvät ja huonot puolet.
– Musta on hyvä, että läheiset tietää, ettei tämä ole vain ruusuilla tanssimista.
– Itken, kun itkettää ja seuraavana päivänä on taas parempi. En mä ole alkanut pahaa oloa peittelemään.
Veli-Matti Husson mukaan onkin tärkeää rakentaa sellaisia kaveruus- ja ystävyyssuhteita, joissa pystyy puhumaan.
– Jos et puhu ystävien ja kavereiden kanssa, opettele etsimään apua.
Puhumista ja avun pyytämistä voi esimerkiksi kehittää vertaistukiryhmissä, joihin voi osallistua matalalla kynnyksellä.
Kuva: Petri Krook / Yle
3. Pidä huolta fyysisestä kunnosta
Hyvä kunto auttaa jaksamaan kriiseissä sekä fyysisesti että henkisesti. Lisätäksesi resilienssiä pidä liikunta, ravinto ja lepo hyvässä tasapainossa elämässäsi.
– On tutkittu, että jatkuva urheilun harjoittelu vaikuttaa aivojen toimintaan ja tuottaa resilienssiin liittyviä muutoksia, psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula kertoo.
– Liikunta on hyväksi kaikille meille aivoterveyden kannalta. Liikunnalla saadaan kuona-aineet poistumaan elimistöstä ja aivot saavat käyttöönsä hapekasta verta, dosentti Hannu Kokki kertoo.
Kuva: Petri Krook / Yle
Nette Kiviranta on kokenut, että hänen urheilijataustallaan on ollut suuri merkitys nopeassa ja loppujen lopuksi hyvin sujuneessa kuntoutumisessa.
Jo 7-vuotiaana aloitettu kilpaurheilu on paitsi tuonut vahvan fysiikan, myös opettanut tunteiden ja mielen säätelyä.
– Mäessä tuli niitä hetkiä, ettei kulje yhtään ja harmittaa. Siitä piti vain päästä yli.
Hannu Kokki vahvistaa Neten havainnot.
– Kilpaurheilu kasvattaa resilienssiä, koska urheilijat joutuvat kohtaamaan vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia harjoituksissa ja kisoissa, mutta niistä jatketaan aina eteenpäin.
Toisaalta urheilussa koetaan usein myös onnistumisia, jotka nekin kasvattavat resilienssiä.
4. Keskity hyvään
– Resilienssin perusta on oma asenne, psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula kertoo.
Resilientti ihminen on realistinen optimisti.
– Älä mieti, mitä olet menettänyt, vaan mitä uusia ikkunoita eteen tullut tilanne sinulle avaa. Mieti miten voit olla itsellesi ja toisille ihmisille arvokas? Pohdi voitko esimerkiksi toimia vertaistukena jollekin toiselle, kehottaa dosentti Hannu Kokki.
Nette menetti auto-onnettomuudessa jalkojensa toiminnan, mutta päätti, ettei jää surkuttelemaan tilannettaan vaikeista hetkistä huolimatta.
– Rupesin treenaamaan hauista, kun en voi enää reisiä kyykätä, viittaa Nette uuteen harrastukseensa crossfitiin.
Kuva: Petri Krook / Yle
Tilanteen hyväksyminen on helpottunut sitä mukaa, kun Nette on huomannut, että hän pystyy oikeastaan kaikkeen mihin ennenkin. Perspektiivi on vain hieman muuttunut.
Neten ei tarvinnut edes jättää taakseen rakkaita alppihiihtomaisemia. Jo puoli vuotta onnettomuuden jälkeen Nette kokeili laskua paraurheilijoiden tyylillä.
– Nyt mulla on jo oma kelkka ja koko ajan hinku uudestaan mäkeen. Tästä paras vitsi on, että se taito tulee selkärangasta. Kun mähän olen halvaantunut selkäydinvamman takia, Nette nauraa.
“Kaikkeen löytyy keino. En mä ehkä maratonia juokse, mutta en ole koskaan mikään pitkän matkan juoksija ollutkaan.”― Nette Kiviranta
Netelle on ollut tärkeää huomata, että hän pystyy edelleen laskemaan mäissä kavereiden perässä aivan kuten ennen kohtalokasta huhtikuista ajomatkaa.
– Kaikkeen löytyy keino. En mä nyt ehkä maratonia juokse, mutta en mä ole koskaan mikään pitkän matkan juoksija ollutkaan, Nette hymyilee.
5. Toimi arvojesi mukaan
Selviytymiskyvykkyyttä lisää myös se, että toimii omien arvojen mukaisesti, kertoo psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula.
– Älä tee ratkaisuja muita miellyttääksesi, vaan itsesi vuoksi. Omien arvojen mukaan toimiminen tuottaa hyvinvointia.
Myös Nette tietää, mikä hänelle on tärkeää.
– Toivon, että pystyisin elämään mahdollisimman monipuolista ja aktiivista elämää ja ehkä jollain tavalla tuomaan sitä esille muillekin.
В бездне есть призыв: развернуть крылья и полететь. Созерцание бездны дает огромную духовную силу, делает слабого по нервной плоти сильным, робкого – отчаянно смелым.
Ensimmäisen masennukseen tarkoitetun reseptipelin tulo markkinoille ei ole enää kaukana.
Mielenterveyskuntoutujia ei pitäisi lokeroida diagnoosien perusteella lieviin ja vakavasti sairastuneisiin, sanoo väitöstutkija Johanna Vilppola.
