Опубликовано — Оставить комментарий

Mielenterveys on voimavara, jota voi vahvistaa.

mielenterveysJokainen meistä kohtaa elämänsä aikana mielenterveyden ongelmia itse tai läheisensä kautta. Joka toinen meistä sairastuu ainakin kerran johonkin, joka joko diagnosoidaan tai jää diagnosoimatta mielenterveyden häiriöksi. Mielenterveyden häiriö ei ole ihmisen tai hänen loppuelämänsä määrittäjä.
Meillä kaikilla on myös mielenterveyttä, jota voi vahvistaa ja hoitaa. Psyykkiset voimavaramme vaihtelevat jokapäiväisessä elämässä ja eri elämänvaiheissa.
Omaa ja läheisten mielenterveyttä voi vaalia melko lailla samoilla asioilla kuin fyysistäkin terveyttä. Tärkeitä rakennuspuita ovat uni, liikkuminen, ravinto, säännöllinen elämänrytmi – ja yhteys muihin ihmisiin. Mielenterveystaitoja, kuten tunne- ja vuorovaikutustaitoja, keskittymistä tai palautumista, voi opetella aikuisenakin.
Työyhteisössä hyvää mielenterveyttä rakentavat kohtuulliset työolot, hyvä vuorovaikutus ja oikeudenmukainen johtaminen. Mutta ensiarvoisen tärkeää on myös se, ettei mielenterveyden ongelmien kanssa tarvitse pärjätä yksin.

Koronakriisin keskellä mielenterveys on erityisen ajankohtainen teema.

Mielenterveyden ilmiöiden pitäisi olla yhtä arkisia kuin terveyden yleensäkin. Asenteet ovatkin muuttuneet hyvään suuntaan viime vuosina. Mielenterveys kiinnostaa ja nykyään jo aika yleisesti ymmärretään, että mielenterveys on jotain muuta kuin mielen sairauden puuttumista. Mielenterveys on voimavara niin jokaiselle meistä yksilöinä kuin vaikkapa työyhteisölle tai urheiluseuralle.

Puhumalla poistetaan stigmaa

Mutta vaikka mielenterveydestä puhutaan paljon, moni edelleen kokee avun hakemisen vaikeaksi. Puhumalla avoimesti mielenterveyden ongelmista ja niihin liittyvistä kokemuksista, voidaan edelleen vähentää mielenterveyteen liittyvää stigmaa. Avun pyytämisen ja saamisen kynnyksen pitäisi olla matalalla. Joskus riittää keskustelu läheisen tai kriisiauttajan kanssa. Myös vertaistuella on suuri merkitys mielenterveyden haasteissa. Omaan jaksamiseen liittyvissä huolissa on myös tärkeää kääntyä ajoissa ammattilaisen puoleen.
Koronakriisin keskellä mielenterveys on erityisen ajankohtainen teema. Pitkittyvä kriisi ja siihen liittyvä eristäytyminen kuormittavat niin nuoria, työikäisiä kuin ikäihmisiä. Jo ennen pandemiaa havaittiin, että samaan aikaan kun suomalaisten fyysinen terveys on kohentunut, on mielenterveyden ongelmien osuus sairaspoissaoloista ja työkyvyttömyyseläkkeistä kasvanut ja kasvussa. Suuntaan on mahdollista vaikuttaa. Ratkaisevaa on ennaltaehkäisevä työ ja se, että apua on saatavilla juuri silloin kun sitä tarvitaan.

Kirjoittaja Sari Aalto-Matturi, VTL, työskentelee toiminnanjohtajana MIELI Suomen Mielenterveys ry:ssä

Kuva: Jouni Harala
www.kansanterveys.fi
 
Опубликовано — Оставить комментарий

Tutkimus: Parisuhteessa olo tekee hyvää etenkin miesten mielen­terveydelle.

Parisuhde tekee hyvää miehille ja naisille.Sinkut ja eronneet kokevat mielenterveytensä heikommaksi kuin avioliitossa elävät, kävi ilmi THL:n tutkimuksessa.

Varsinkin miehille tekee hyvää olla parisuhteessa, oli se sitten seurustelua tai avioliitto. Miesten mielenterveys on tällöin parempi kuin sinkuilla ja eronneilla.

Tähän tulokseen päätyi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuore seurantatutkimus, jossa tutkittiin parisuhdestatuksen ja mielen hyvinvoinnin yhteyttä eri ikävaiheissa yli 1 100 suomalaisen otoksessa. THL kertoi tuloksista torstaina.

Tutkimuksen mukaan ylipäänsä sinkut ja eronneet kokevat mielenterveytensä heikommaksi kuin avioliitossa elävät, mutta havainto tuli esiin erityisesti miehillä. Se myös koski yhtä lailla niin nuoria aikuisia kuin keski-ikäisiä miehiäkin.

Tärkeää on nimenomaan parisuhde, ei sen virallinen status. Ilmeni, että seurustelusuhteessa ja avoliitossa olevien kokemus mielenterveydestään ei juuri eronnut avioliitossa olevista. Siten siis olennaista on parisuhde.

”Tulos ei sinänsä yllättänyt. Varsinkin miesten osalta tulos oli selkeä. Yllätyin ennemmin siitä, että eri ikävaiheiden välillä ei ollut juuri eroja”, sanoo väitöskirjatutkija Jenna Grundström.

Grundströmin mukaan miehillä sinkkuna oleminen ja ero olivat riskitekijöitä masennusoireille ja huonommalle itsetunnolle systemaattisesti läpi elämän.

Tutkimuksessa asiaa kysyttiin siis yli 1 100 ihmiseltä, jotka kaikki ovat käyneet peruskoulun yhdeksättä luokkaa Tampereella vuonna 1983.

He muodostavat yhden Suomen vanhimmista tutkimusryhmistä. Seurantatutkimus on nimeltään Stressi, kehitys ja mielenterveys, ja se on aloitettu jo 1983. Heitä on tutkittu siitä lähtien keskimäärin kymmenen vuoden välein eri aiheista.

Tutkimuksessa selvitettiin myös, millainen merkitys parisuhteen laadulla oli parisuhdestatuksen ja mielen hyvinvoinnin yhteydessä. Kaiken kaikkiaan merkitys oli vähäinen, mikä voi johtua siitä, että parisuhteen laatu oli tutkittavilla varsin hyvä.

”Jos parisuhde olisi huono, siitä todennäköisesti olisi jo lähdetty”, sanoo Grundström.

Tutkimuksessa lähestyttiin mielen hyvinvointia niin negatiivisesta kuin positiivisesta näkökulmasta, jossa negatiivisena mielen hyvinvoinnin mittarina olivat masennusoireet ja positiivisena itsetunto.

www.hs.fi
 

Опубликовано — Оставить комментарий

Psykiatria on ajautumassa myrskyn silmään.

Kirjoittajien mukaan psykiatrian palveluihin on syntynyt laatukuilu. Tehokkaista hoitomenetelmistä, sairauksista ja hoidoista tiedetään paljon, mutta käytäntö toimii aivan eri kiertoradalla. Arkistokuva on Satasairaalasta.Psykiatrian palvelujen kehittämistä on toteutettu pitkälti voimavarojen siirtelemisellä, kiinnittämättä huomiota itse hoitojen sisältöön. Näin on syntynyt huomattava laatukuilu.

Tehokkaista hoitomenetelmistä, sairauksista ja hoidoista tiedetään huomattavasti enemmän, mutta käytäntö toimii aivan eri kiertoradalla. Potilasmäärien lisääntymisen takia yksilöllinen hoidon suunnittelu ontuu, ja todellinen terveyshyöty jää pienemmäksi kuin olisi mahdollista.

Jo pitkälti toistakymmentä vuotta psykiatrian alan työntekijät ovat kohdanneet huomattavan eettisen ongelman. Emme voi tehdä työtämme tavalla, joka täyttää laadukkaan hoidon kriteerit. Syynä tähän on liiallinen kuormitus, kiire ja vähäinen mahdollisuus tutkittujen hoitomenetelmien käyttöönotolle.

Tämä johtaa palvelujen toistuvaan epätarkoituksenmukaiseen käyttöön, koska alussa oikeaa hoitoa ei ole saatu oikeaan aikaan.

Avohoidon työtä määrittelee huomattavassa määrin toistuvat työkykyarviot ja työn sisällön kehittymättömyys. Tanskassa ja Norjassa valtio onkin erikseen sijoittanut varoja psykiatristen palvelujen kehittämiseen.

Henkilöstön määrä on alimitoitettua sekä sairaaloissa että avohoidossa.

Sairaalassa annettava akuuttihoito on nykyään pitkälti lyhytkestoista ensiapua. Esimerkiksi lääkärin työ kohdentuu tarkkailuarvioiden tekemiseen, huomattavaan asioiden kirjaamiseen ja lääkehoitojen määrittelemiseen. Aikaa ei yksinkertaisesti ole käytettävissä itse ydintehtävään eli potilaan arvioimiseen, hänen kuulemiseensa ja hoidon kattavaan toteuttamiseen.

Kehitys on vuosien ajan kulkenut niukkojen taloudellisten raamien sisällä voimavaroja karsimalla ja vähäisellä sisällön uudistamisella. Kun somaattisten alojen rahoitus on vuosikausia ollut nousussa, on psykiatrian rahoitus junnannut paikoillaan tai jopa laskenut.

Viime aikoina on julkisuudessa esitetty voimakkaita vaatimuksia psykoterapeuttisten hoitojen saatavuuden parantamisesta sekä psykoterapeuttien koulutusmäärien kasvattamisesta.

Samaan aikaan kuitenkin psykoterapeutit kertovat terapiaan ohjautuvan potilaita, joiden asianmukainen hoito tulisi toteuttaa moniammatillisissa erikoissairaanhoidon työryhmissä. Psykoterapia on muodostumassa keinoksi paikata avohoidon puuttuvia hoitosuhteita.

Ennen pitkään pahemmin kriisiytyvät palvelut johtavat suuremman avun tarpeessa olevien saaman hoidon kurjistumiseen. Tällöin käänteisen hoidon laki toteutuisi täydellä voimallaan.

Köyhä saa köyhiä palveluja.

Samaan aikaan yksityinen sektori kehittää lisääntyvästi näytön mukaisia hoitopolkuja osaksi työterveyshuoltoa ja itse maksaville asiakkaille. Laatukuilu kasvaa tällöin entisestään, mikäli julkisille palveluille ei tehdä riittäviä toimenpiteitä.

Kuilun umpeen kurominen edellyttää laajemman menetelmävalikon käyttöönottoa, henkilökunnan kouluttamista ja riittäviä voimavaroja.

Koska mielenterveyden häiriöistä kärsivät kansalaiset ovat edelleen häpeäleimattu potilasryhmä, jää palvelujen riittävä rahoitus helposti muun hoidon jalkoihin.

Jyrki Korkeila

Psykiatrian professori, Turun Yliopisto, Satakunnan sairaanhoitopiiri

Jarmo Hietala

Psykiatrian professori

Hasse Karlsson

Psykosomatiikan ja integratiivisen neurotieteen professori,

Sinikka Luutonen

Kliininen opettaja

Noora Scheinin

Kliininen opettaja

Henri Karlsson

Kliininen opettaja

Max Karukivi

Nuorisopsykiatrian dosentti, Turun Yliopisto, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri

Mirja Remes

Ylilääkäri, Vaasan sairaanhoitopiiri

www.satakunnankansa.fi