Опубликовано — Оставить комментарий

Nuoret uupuvat jo pian päästyään työelämään.

Hoitaja auttaa vanhaa ihmistä menemään sänkyyn.Työterveyslaitoksen seurantatutkimusten mukaan joka neljäs suomalainen työntekijä oireilee tai kokee työuupumuksen uhkaa. Uupumus on yleistynyt myös nuorten vasta työuraansa aloittavien joukossa.

– Saan tässä työssä hoitaa ikäihmisiä siten kuin haluaisin itseäni vanhana hoidettavan, sanoo Jyväskylässä Huhtasuon palvelutalossa lähihoitajana työskentelevä Noora Lehtinen.

Takana on melko rauhallinen aamu. Kello kymmeneen mennessä Lehtinen on auttanut aamiaiselle kahdeksan asukasta ja ehtinyt myös jutella heidän kanssaan.

Muistisairaiden kanssa työskennellessä iloa päivään tuovat yksinkertaiset, pienet asiat.

– Erään asukkaan kanssa äsken katseltiin ikkunasta oravan aamukiireitä. Se tuntui palkitsevalta, kun oravan temput saivat hänet hymyilemään, kertoo Lehtinen.

22-vuotias Lehtinen valmistui lähihoitajaksi ja aloitti työt palvelutalossa vuosi sitten.

– Täällä on aivan uskomattoman hyvä työyhteisö, voin kysyä apua ja neuvoa keneltä vain, kertoo Lehtinen.

Hoitaja auttaa vanhaa ihmistä menemään sänkyyn.
Uupumista estää muun muassa se, että työtä voi tehdä omien arvojensa mukaan. Kuva: Sampo Saikkonen / Yle

Huhtasuon palvelutalossa huolehditaan asukkaiden arjen sujumisesta, mutta huomioidaan myös työntekijöiden elämäntilanteet.

Tällä hetkellä 35 vakituisesta työntekijästä kahdeksan tekee vajaata työviikkoa. Sijaisuudet on saatu järjestymään ja työntekijöistä ei tässä yksikössä ole pulaa.

– Työntekijöiden jaksaminen on minulle sydämen asia, sanoo palveluohjaaja Satu Sonkamuotka.

Myös Lehtinen sai talven pimeimpään aikaan keventää työtaakkansa, kun väsymys alkoi painaa. Kun ei ole tarvinnut painaa työtä uupumiseen asti, niin jaksaa tarvittaessa auttaa myös kollegoja.

Nuoret uupuvat yksinäisyyteen

Työuupumus huolettaa tutkijoita. Tämä on tuotu esiin Työterveyslaitoksen Miten Suomi Voi -seurannassa(siirryt toiseen palveluun). Sen mukaan useampi kuin joka neljäs suomalainen työntekijä kärsi työuupumuksen oireista loppuvuodesta 2022.

Tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitos.
Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen on tutkinut sekä työn imua että työuupumusta. Kuva: Työterveyslaitos / Annukka Pakarinen

– Onhan se hurja luku ja se ei ole kohentunut ja vaikka pandemian pahimmasta vaiheesta ollaan päästy eteenpäin, niin tilanne on heikentynyt entisestään, toteaa Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen.

Hän kertoo, että erityisesti nuorten tilanne on huolestuttava.

– Jos joku väestöryhmä on tästä koronasta ja sen jälkimainingeista kärsinyt, niin se on nuoret aikuiset työntekijät.

Koronan jäljiltä juuri nuorille on jäänyt käteen karu yksinäisyyden tunne työpaikoilla.

– Kärsitään siitä, ettei enää ole sitä yhteisöllisyyttä. Yksinäisyyden kokemus on tekijä, joka näyttää selittävän heikentynyttä työhyvinvointia, Hakanen toteaa.

Yksinäisyyttä ei ole helpottanut sekään, että koronan aikana toteutetun digiloikan aikana yhä useampi vanhempi työntekijä on valinnut joko etä- tai hybridityön.

Todellinen työarki voi olla shokki

Työhön perehdyttäminen ja turvallinen sisäänajo työyhteisöön olisivat nuorille tärkeitä. Tarvitaan hyvää esimiestyötä ja tulokasta tukevaa työyhteisöä.

– Tiedetään, että monissa ammateissa, esimerkiksi vaativissa ihmissuhdeammateissa, ensivaiheet voivat olla todellisuusshokkia: tullaan koulusta työelämään, joka ei vastaakaan odotuksia, Hakanen toteaa.

Työterveyslaitoksella tutkitaan eettistä kuormitusta(siirryt toiseen palveluun), jolla tarkoitetaan sitä että ammattiin opiskellessa omaksutut arvot ja ihanteet eivät vastaakaan työn arkista todellisuutta.

Työterveyslaitoksen tutkija kiristiina Lehmuskoski.
Tutkija Kristiina Lehmuskoski on väitöstutkimuksessaan tyypitellyt nuoria kunta-alan työntekijöitä, jotka kärsivät työuupumuksesta. Kuva: Työterveyslaitos / Studio Arkadia.

Kristiina Lehmuskoski tutkii kunta-alan työssä uupuneita nuoria aikuisia. Hän haluaa korostaa sitä, että esimerkiksi julkisuudessa paljon esillä ollut hoivatyön ja varhaiskasvatuksen henkilöstöpula aiheuttaa uupumusta.

Lehmuskoski on väitöstutkimuksessaan halunnut selventää sitä erityyppisten olosuhteiden ja ominaisuuksien kirjoa, jonka perusteella uuvutaan.

– Se mihin me pyrimme, perustuu opittuihin kulttuurisiin arvoihin ja normeihin, hän sanoo.

Ammatti-identiteetissä omaksutut arvot ja normit voivat muuttua kuormittavaksi tekijäksi, jos työntekijä käytännössä joutuu toimimaan vastoin niitä työarjessaan esimerkiksi työn suuren tai henkilöstön vähäisen määrän pakottamana.

– Se että halutaan tehdä esimerkiksi kasvatustyötä, määrittää myös asioita, jotka koetaan kuormittavina. Niistä kertyy sellaista taakkaa, että lopulta uuvutaan työssä, Lehmuskoski toteaa.

Työssä uupuminen ei ole uusi asia

Työuupumus pysyy, mutta siihen liittyvät osatekijät muuttuvat. Tämä on ollut työuupumuksen iso muutos, näin kertoo tutkimusprofessori Ari Väänänen.

– Jos tarkastellaan oikein pitkää ajanjaksoa, niin meillä oli jo 1900-luvun alussa puhetta ”teollisesta väsymyksestä”, Väänänen kertoo.

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Ari Väänänen.
Tutkimusprofessori Ari Väänäsen erikosalaa ovat muuttuva työelämä ja mielenterveys. Hän hahmottaa uupumisen syiden muutoksen fyysisistä yhä enemmän tieto- ja asiantuntijatyöhön liittyviksi. Kuva: Työterveyslaitos / Annukka Pakarinen

Fyysisesti rasittavan työn uupumuksesta on siirrytty tieto- ja palvelutyön mukanaan tuomaan uupumukseen, joka taustassa on paljon emotionaalisesti ja kognitiivisesti kuormittavan työn piirteitä.

Väänäsen mukaan huomio alkoi kohdistua työuupumuksen 1970-luvun puolessavälissä ja tälle vuosituhannelle tultaessa huoli uupumisesta työssä on aiheuttanut lukuisia keskusteluja eri maissa.

– Nuoriin työuupumus on iskenyt tällä vuosituhannella ja siihen on useita syitä. Puhutaan muun muassa työn intensifioitumisesta eli tehtävien lisääntymisestä ja nopeatahtisuuden kasvusta.

Työuupumusta ei kuitenkaan voi Väänäsen mukaan tarkastella vain yhdestä näkövinkkelistä, vaan sitä on aina tarkasteltava useammasta eri lähtökohdasta.

– Paljon on muutoksia tapahtunut ihmisten ajankäytössä ja arjessa sekä siinä, mitä siltä työltä halutaan, Väänänen sanoo.

Työn tuunaukselle tarvitaan tilaa

– Kyllä tämä on merkittävä ongelma, koska monilla aloilla on jo nyt työvoimapula ja pula todennäköisesti edelleen muuttuu pahemmaksi. Suomeen on todella vaikeaa houkutella nuorta työvoimaa ulkomailta, toteaa Jyväskylän yliopiston terveystalouden professori Petri Böckerman.

Jyväskylän yliopiston terveystaloustieteen professori Petri Böckerman.
Jyväskylän yliopiston terveystaloustieteen professori Petri Böckerman näkee, että Suomella on kiire työuupumuksen ja henkilöstöpulasta kärsivien alojen osalta. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

Böckerman toteaa, että nyt on jo korkea aika ryhtyä sanoista tekoihin kehittämään suomalaista työelämää houkuttelevammaksi.

– Hihat pitää kääriä ja ryhtyä töihin. Nämä ei valitettavasti itsestään tapahdu nämä isot muutokset, hän sanoo.

Samaa mieltä on tutkimusprofessori Jari Hakanen. Hän suosittelee Työterveyslaitoksen tutkimuksissa sekä hyvinvoinnille että työsuoritukselle hyväksi havaittua työn tuunausta(siirryt toiseen palveluun).

– Pitäisi antaa tilaa työntekijöille tuunata omaa työtään eli omasta aloitteestaan muokata sitä enemmän itsensä näköiseksi ja mielekkäämmäksi tavoitteita tietenkään unohtamatta, hän sanoo.

Toivoa herättää se, että Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan nuoret työntekijät ovat aktiivisia ja hakevat mahdollisuuksia työn tuunaamiseen.

Tutkija Kristiina Lehmuskosken mukaan tarvitaan sekä hyvää keskustelevaa ja kuuntelevaa esimiestyötä että tulokasta tukevaa työyhteisöä.

– Keskustelu kokeneempien kanssa auttaa suhteuttamaan eettistä kuormitusta.

Jyväskylässä Huhtasuon palvelutalossa hihat on jo kääritty. Työpaikalla keskustellaan säännöllisesti siitä, miten työyhteisöllä menee ja jokainen voi tuunata omaa työtään.

Kaveria autetaan, jos omat hommat on jo hoidettu. Uudet tulokkaat saavat neuvoa ja ohjausta kokeneemmilta kollegoiltaan.

– Minun tehtäväni on palvella näitä työntekijöitä, tiivistää Satu Sonkamuotka oman työnjohdollisen roolinsa.

 

https://yle.fi/

https://yle.fi/

Опубликовано — Оставить комментарий

Kilpirauhasen vajaatoiminta vei Piian, 47, voimat vuosiksi.

Kilpirauhasen vajaatoiminta vei Piian, 47, voimat vuosiksi | Anna.fiÄidin kuuluukin olla väsynyt, Piia Jyrinki vakuutti itselleen. Kilpirauhasen vajaatoiminta vei voimat vuosiksi, ennen kuin sairaus ja sopiva hoito löytyivät.

Vauva-arki on rankkaa. Mutta mitään niin rankkaa ei Piia Jyrinki osannut odottaa. Hän oli jatkuvasti tolkuttoman väsynyt. Aina kun vauva nukkui, Piia kellahti omaan sänkyynsä. Vaikka lapsi ei valvottanut öisin, Piia oli heti aamusta väsynyt.

– Ajattelin, että äitinä minun kuuluukin olla poikki, Piia, 47, muistelee nyt.

Väsymys on ainoa asia, jonka hän muistaa 20 vuoden takaa.

– Minulla ei ole lainkaan omia muistoja esikoiseni vauva-ajasta.

Esikoisen pari ensimmäistä elinvuotta kuluivat äidiltä aivosumussa.

– Ilman valokuvia ja läheisiäni en tietäisi, koska esikoiseni hymyili tai käveli ensimmäisen kerran. Ihanat vauvavuodet menivät minulta hukkaan.

Piia selitti oireensa raskauskiloilla ja hormoneilla

Vauva oli iloinen ja voi hyvin. Tuore äiti oli lapsensa vastakohta. Hänen silmäluomensa, vatsansa ja jalkansa olivat turvonneet. Iho oli harmaa ja huonossa kunnossa.

– En osannut huolestua turvotuksesta, sillä yhdistin sen raskauskiloihin. Hiustenlähtöä selittelin imetyksellä ja finnejä hormonitoiminnan muutoksilla.

Piia hengästyi helposti. Kävely ulko-ovelta ensimmäiseen kerrokseen kotiovelle taukosi puuskuttamiseen. Vauva-aikana liikunta oli jäänyt, joten hengästyminen kuului asiaan, Piia järkeili.

– Lihaskivut ja laiska vatsa menivät nekin liikkumattomuuden ja hajamielisyys väsymyksen piikkiin.

Palelu oli ainoa oire, jolle Piia ei keksinyt selitystä.

– Olin kuin syväjäässä enkä hikoillut edes saunassa.

Kun kuukautisia ei kuulunut, Piia hakeutui gynekologille. Esikoisen toinen syntymäpäivä lähestyi, ja perheeseen toivottiin toista lasta.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on helppo hoitaa, lääkäri lohdutti

Gynekologi lähetti huonovointisen näköisen potilaan laboratoriokokeisiin. Syy Piian oireisiin selvisi: hän sairasti kilpirauhasen vajaatoimintaa. Siinä kilpirauhanen erittää liian vähän kilpirauhashormonia (tyroksiini). Tyroksiini vaikuttaa solujen toimintakykyyn ja muun muassa aivojen toimintaan, vireystilaan, sydämen sykkeeseen ja lämmöntuottoon.

– Sain tyroksiinilääkkeen ja lähetteen sairaalaan sisätautilääkärille.

Piia sai kuulla, että sairaus on elinikäinen eikä sitä voi ehkäistä. Se on halpa ja helppo hoitaa, sairaalalääkäri lohdutti Piiaa. Jos lääkärin olisi pakko valita itselleen yksi sairaus, se olisi kilpirauhasen vajaatoiminta.

– Minä olisin kokemukseni perusteella valinnut toisin.

Piia sai ohjeeksi vuoroin nostaa ja vuoroin laskea lääkitystä

Piia ehti syödä tyroksiinia jonkin aikaa, ennen kuin kuukautiset palasivat. Olo kohentui vasta, kun hän tuli raskaaksi ja lääkitystä lisättiin raskauden ja imetyksen vuoksi.

– Sain nauttia neljä vuotta hyvästä olosta ja viettää kotiäitinä ihania hetkiä perheeni kanssa. Luulin, että sairauteni olisi hallinnassa.

Perhe muutti Sveitsiin, jossa Piian oireet pikkuhiljaa palasivat. Lisäksi hänelle tuli uusina oireina rytmihäiriöitä ja nivelkipuja. Vatsa oli koko ajan sekaisin.

– Kaipasin Suomeen, jossa saisin hoitaa asiani lääkärin vastaanotolla omalla kielelläni.

Kahden ja puolen vuoden jälkeen perhe palasi Suomeen ja Piia entiseen työhönsä kello- ja kulta-alalle. Piian toive lääkärin vastaanotosta ei toteutunut. Hänen vointiaan seurattiin laboratoriokontrolleilla ja hoitajapuheluilla, joissa hän sai ohjeeksi vuoroin nostaa ja vuoroin laskea reippaasti lääkitystä.

– Voin entistä huonommin. Kuihduin ripulin vuoksi muutamassa vuodessa koosta 42 kokoon 36.

Pahinta oli palelu, joka valvotti öisin.

– Nukuin kolmen peiton alla, kahdet villasukat jalassa, yöpuku, oloasu ja fleecetakki päällä, ja hytisin.

Piian laihtumista pidettiin kilpirauhasen liikatoiminnan ja liian suuren lääkeannoksen merkkinä. Vaikka laboratoriokokeiden mukaan Piialla oli vajaatoiminta, lääkitystä vähennettiin. Hänelle alkoi tulla näköhäiriöitä. Puhe ja ajatus takkuilivat, ja olo oli kuin humalassa.

– Töissä tsemppasin niin, etten kotona enää jaksanut kuin nukkua. Nukuin myös vapaapäivät, jotta selviäisin tulevasta työviikosta.

Kun väsynyt Piia pyysi hoitajalta apua, hoitaja lupasi keskustella hänen tilanteestaan lääkärin kanssa.

– Lääkärin mukaan minulla oli masennus. Lääkäri ei ollut koskaan tavannut minua.

”Kuihduin ripulin vuoksi muutamassa vuodessa koosta 42 kokoon 36.”

Tyroksiini ei imeytynyt kunnolla

Piia oli niin huonossa kunnossa, ettei ymmärtänyt ja jaksanut hakea itselleen apua. Huolestuneet läheiset ohjasivat hänet yksityislääkärille.

Tämä lääkäri aloitti hoidon Piian vatsasta. Vatsan huono kunto oli syy siihen, ettei tyroksiini imeytynyt kunnolla. Vaikka Piialla ei ollut todettu keliakiaa, gluteeniton ja laktoositon ruokavalio auttoi.

– Lähes viisi vuotta kestänyt ripuli parani neljässä viikossa.

Lääkitystä muutettiin vähitellen, pienillä annoksilla. Muutokset näkyivät voinnissa hitaasti, mutta varmasti. Vuoden kuluttua Piia huomasi, ettei häntä ensimmäistä kertaan kymmeneen vuoteen paleltanut.

– Kaikkein parasta oli, kun heräsin aivosumusta ja sain takaisin entisen minäni.

Piia oli jo Sveitsissä haaveillut alanvaihdosta, mutta uskallus puuttui. Kun työnantaja sulki toimipisteensä Piian kotikaupungissa, Piia hakeutui opiskelemaan viheralaa. Kaksi vuotta sitten hän valmistui viherrakentajaksi.

– Teen raskasta työtä kehollani ja nautin jokaisesta hikipisarasta.

”Nyt keskityn omaan ja perheen hyvinvointiin”

Piian kilpirauhasarvoja ja lääkitystä seurataan säännöllisesti. Hän osaa myös hakeutua itse tutkimuksiin. Puoliso huolehtii, että Piian lääkitystä korjataan tarvittaessa ajoissa.

– Puoliso huomaa muutoksen voinnissani monesti ennen minua. En tahdo saada asioita aikaiseksi ja muutun kiukkuiseksi.

Äidin sairastuminen on ollut koko perheelle rankkaa. Eniten Piiaa harmittaa, ettei hän jaksanut leikkiä ja osallistua lastensa arkeen kovin usein, kun he olivat pieniä.

– Nyt keskityn omaan ja perheen hyvinvointiin. Tärkeintä on, että jaksan kotona.

Lähde: Kilpirauhasliitto

https://anna.fi/

 

Опубликовано — Оставить комментарий

Isovanhempiemme traumat koskettavat meitä kaikkia.

Ihmisen lahja sekä haaste on samaan aikaan käsittämätön kyky selviytyä. On uskomatonta, että lapsi selviytyy lähes minkälaisessa tunneilmastossa hyvänsä. Selviytyy sopeuttamalla itsensä sellaiseen koloon, missä selviää.

Nämä selviytymismallit jäävät kuitenkin päälle. Niistä alkaa tulla automaatioita, joita toistamme aikuisena elämässämme ja ihmissuhteissamme.

Vaikka enää ei tarvitsisi vain selviytyä, suojamuurit suojaavat meitä alitajuntaan painetulta kivulta, turvattomuudelta ja hädältä, jonka kanssa on joskus jäänyt toistuvasti yksin. Hyvässä ja turvallisessa terapia- tai ohjaussuhteessa on tilaa sanoittaa ja kohdata näitä tunteita ääneen ilman pelkoa siitä, että oma kokemus tulee mitätöidyksi tai että sen päälle tarjotaan jotain näppärää ”kaikella on tarkoitus” -korttia liian nopeasti.

Taakkasiirtymästä on ollut viime aikoina yhä enemmän puhetta. Se tarkoittaa sitä, että ne traumat ja tuskat, jotka jäävät tunnetasolla vanhemmalta käsittelemättä, siirtyvät lapsen kannettavaksi jollain tavalla. Minun tuskani on samaan aikaan minulle yksilöllistä, mutta sen juuret voivat olla pitkällä sukupolvien ketjussa.

Olen kuullut sanottavan, että sota-ajan traumoista eheytymiseen menee 5–6 sukupolvea. En valitettasti tiedä lähdettä, mutta jokin tässä tuntuu todelta. Ei ole vielä montaakaan sukupolvea, kun elämä on ollut lähes pelkkää selviytymistä. Ei silloin ole ollut tilaa syvempien tarpeiden täyttämiselle, tunnesäätelytaitojen harjoittelulle tai edes välttämättä toisen ihmisen kohtaamiselle. Tämä historia kulkee jollain tavalla suorasti tai epäsuorasti jokaisen meidän matkassa.

Haluan uskoa, että tässä maailman ajassa meillä on riittävästi resursseja pysähtyä ja tehdä oma osamme, jotta emme enää jatkaisi kivun kierteitä. Ja nyt aletaankin olla jo aika herkällä alueella: Syytetäänkö vanhempia ja isovanhempia? Auttaako menneisyyden miettiminen?

Itse uskon syvästi (ja myös ohjauksissani toistuvasti tämän havaitsen), että eheytymisen tiellä auttaa, kun menneestä voidaan puhua ja tunteita sallia ilman, että ketään täytyy puolustella tai nimetä kaiken syntipukiksikaan. Helpottaa, kun näkee ja antaa itsensä kokea, että on todella jäänyt vaille.

Yksi omaa prosessiani kantanut lause on: ”The cure for the pain, is in the pain” eli suomennettuna ”Vastaus kipuun, on kivun keskellä”. Se on juuri siellä, missä sitä vähiten odottaisi, juuri siellä, minne ei ainakaan haluaisi katsoa.

Meillä on enemmän tai vähemmän käsittelemättömiä tiedostamattomaan painettuja kipuja ja traumoja, joita on vältelty ehkä vuosia addiktioilla, suorittamisella tai millä hyvänsä. Syvän kivun äärelle pysähtyminen ei ole mikään vitsi. Siihen saa kaivata apua. Suositukseni onkin löytää sellainen turvallinen tila ja ihminen, jossa kipu saa kannatellun tilan tulla näkyville.

Lapsena me kaikki synnymme hyvin herkkään kohtaan. Olemme täydellisen riippuvaisia vanhempiemme hoivasta ja rakkaudesta, riippumatta siitä, miten tasapainoisia tai kykeneviä he ovat turvallisen kiintymyksen luomiseen. Lapsi ei tarvitse täydellistä vanhempaa, mutta hän tarvitsee riittävän tasapainoisen vanhemman.

Vanhemman omat käsittelemättömät traumat voivat hankaloittaa suhdetta lapseen. Osa näistä traumaattisista kokemuksista voi olla varastoituneena implisiittisen muistin aluelle, eli aikuisen omaan tiedostomattomaan. Ei-kielellinen vuorovaikutus taas on paljon impliittisen muistin ohjaamaa.

Lapsen tulo voi nostaa esiin vanhemman omia traumoja, ja heikosti tiedostettuna ne voivat saada reagoimaan tavoilla jotka ovat emotionaalisesti tai fyysisesti turvattomia. Toivottavasti tällaisista asioista voitaisiin puhua jo vaikka neuvolassa ja ohjata ihmisiä avun piiriin jo hyvissä ajoin. Apua ei ole häpeä hakea, vaan se on suurta viisautta.

Vanhemmat parhaimmillaan luovat lapselle turvallisen pohjan elämään. Alla erittelen vielä hieman kohtia, jotka tähän turvalliseen pohjaan vaikuttavat.

Turvallinen pohja

  • Vanhemman riittävä henkinen taspainoisuus
  • Kyky huolehtia lapsen fyysisistä JA emotionaalista tarpeista (esim. kuulluksi ja nähdyksi tulo, tarve yhteyteen)
  • Kyky jakaa iloa lapsen kanssa ja antaa myönteistä palautetta
  • Kyky erottaa omat tarpeet lapsen tarpeista ja tunteista
  • Kyky asettautua lapsen asemaan
  • Pääasiassa johdonmukaisuus ja selkeys kasvatuksessa 
  • Kyky luoda ja ilmaista turvallisia rajoja lapselle 
  • Kyky vastaanottaa ja sietää lapsentunnereaktioita

Voit tutkailla omaa kokemustasi, miten nämä kohdat ovat sinulla täyttyneet. Entä mitä olet jäänyt vaille? Mitä olisit kaivannut enemmän? Entä miten nämä asiat ovat täyttyneet sinun vanhemmillesi? Mitä he olisivat kaivanneet? Entä mahdollisesti isovanhemmillesi?

Huomaat varmasti, että jokainen kantaa omaa lastiaan. Se ei silti ole oikeutus satuttavalle kohtelulle, vaikka tuokin ymmärrystä.

Rakkauden ja yhteyden alueella alkunsa saaneet haavat pääsevät parhaimmillaan eheytymään turvallisessa vuorovaikutussuhteessa.

Esimerkiksi terapiassa tekniikoita keskeisempää on turvallinen terapiasuhde sekä kuulluksi ja nähdyksi tuleminen. Jos tarvitset tukea oman lapsuutesi käsittelyyn, kannustan siihen  lämpimästi. Olen itse hyötynyt valtavasti hyvästä terapiasuhteesta, ja ohjauksissani jatkuvasti huomaan, miten arvokasta on turvallisessa vuorovaikutuksessa pysähtyä kipeiden asioiden äärelle. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta suhdetta siihen voi.

Kirjoituksessa olen käyttänyt lähteeenä mm. Duodecimin Psykiatria-kirjaa ja Terapiasuhteessa olemisen taito -kirjaa sekä omia kokemuksiani.

Etusivu