Опубликовано Оставить комментарий

Miten hyvin voit henkisesti?

Kysy ainakin nämä kysymykset – ja kehon merkit, jotka ovat tärkeitä viestejä

Työterveyspsykologin mukaan henkisen hyvinvoinnin perusta on fyysisissä seikoissa. – Kun ne ovat kunnossa, voi alkaa kehittää ja miettiä henkistä hyvinvointia pidemmälle.

OMIEN ARVOJEN mukainen elämä, mielen joustavuus, kyky kiitollisuuteen, kyky innostua ja motivoitua, kyky rakastaa ja huolehtia muista – muun muassa näistä asioista rakentuu henkinen hyvinvointi.

Henkinen ja fyysinen hyvinvointi kulkevat usein käsi kädessä: Jotta mieli voisi hyvin, tarvitaan esimerkiksi riittävästi unta ja hyvää ravintoa.

Subjektiiviseen hyvinvointiin liittyviä asioita ei ole yhtä helppoa mitata kuin vaikkapa verenpainetta, sykettä tai päivittäin kuljettujen askelten määrää. Onnellisuus ja henkinen hyvinvointi kun ovat monien erilaisten tekijöiden summa.

Mehiläisessä työterveyspsykologina työskentelevä Thea Strandholm, psykoterapian erikoispsykologi ja psykologian tohtori, katsoo, että erilaisilla fyysisillä mittareilla todettavat asiat ovat perusedellytyksiä henkiselle hyvinvoinnille.

– Kun ne ovat kunnossa, voi alkaa kehittää ja miettiä henkistä hyvinvointia pidemmälle.

On myös helpompaa pitää hyvää huolta itsestä, kun kokee itsensä arvokkaaksi ja tärkeäksi itsessään, eikä vain työ- tai muiden suoritusten kautta.

JOS KÄRSII jatkuvasta univajeesta, henkisen hyvinvoinnin ylläpitäminen ja kehittäminen voi olla haastavaa. Ravinnon, unen ja fyysisen kunnon lisäksi myös taloudellisen, psyykkisen ja fyysisen turvallisuuden täytyisi olla kunnossa. Vapaus tehdä omia valintoja on Strandholmin mukaan sekin tärkeä rakennuspuu.

– Kääntäen voisi myös todeta, että kun elää enemmän omien arvojen mukaista elämää, esimerkiksi unettomuus ja ahdistus voivat hellittää. On myös helpompaa pitää hyvää huolta itsestä, kun kokee itsensä arvokkaaksi ja tärkeäksi itsessään, eikä vain työ- tai muiden suoritusten kautta.

Strandholm määrittelee henkisen hyvinvoinnin yhdeksi mittariksi kyvyn luottaa siihen, että osaa itse arvioida omaa tilaa sekä kääntää riittävän usein huomion omaan vointiin ja laajemmin omaan elämäntilanteeseen.

– Henkisen hyvinvoinnin edellytys on se, että oma elämä on mahdollisimman paljon omissa käsissä. Kun vastaanotolle tulee uupunut ihminen, pyrin ohjaamaan häntä löytämään oman tavan elää ja olla sekä miettimään, mikä on itselle arvokasta ja tärkeää.

KELAN TILASTOT kertovat masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden yleistyneen viime vuosina jyrkästi kaikissa sukupuoli- ja ikäryhmissä. Poikkeuksen teki koronavuosi 2020, jolloin mielenterveyden häiriöistä johtuvat sairauspoissaolot kääntyivät laskuun. Sen sijaan ahdistuneisuushäiriöiden kasvu jatkui edelleen.

Ilmiö näkyy työterveyspsykologien vastaanotoilla, joissa käyntimäärät ovat kasvussa.

Henkisen hyvinvoinnin edellytys on se, että oma elämä on mahdollisimman paljon omissa käsissä.

Tutkimukset osoittavat työelämän olevan yhä vaativampaa monella tasolla, mikä on johtanut mielenterveys- ja ahdistuneisuushäiriön yleistymiseen.

■ On hallittava valtavaa tietomäärää, oltava valmis jatkuviin muutoksiin ja siihen, että oman työn tuloksia mitataan. Työn sisältöön ei välttämättä ole mahdollisuutta vaikuttaa riittävästi, ja samalla usein odotetaan sosiaalisuutta, positiivisuutta ja avoimuutta.

■ Pääseekö tässä paineessa riittävästi toteuttamaan itseä ja elämään omien arvojen ja oman luonteen mukaisesti?

Myös nuorilla on paineita, jotka voivat johtaa mielenterveyden häiriöihin. Paineet liittyvät usein esimerkiksi opintoihin.

■ Nuoren täytyy jo varhaisessa vaiheessa tietää, mihin opinnoissaan tähtää, eli pitäisi osata jo todella varhain määrittää elämän kulkua. Se voi olla kohtuuton vaatimus.

Valtavaa kärsimystä ja ahdistusta aiheuttaa myös yksinäisyys, jota Strandholmin mukaan esiintyy kaikissa ikäluokissa.

LIIALLISESTA työkuormasta johtuva jatkuva stressi syö ihmistä monin tavoin. Kun tehtäviä on kohtuuttomasti, ajattelu kapeutuu ”selviytymismoodiin”, jossa omat tarpeet jäävät toissijaisiksi ja mieli keskittyy hoitamaan töitä pois alta.

– Kun tilanne pitkittyy, henkinen hyvinvointi on koetuksella ja ihminen voi yhä huonommin. Kehon merkit, kuten unettomuus, ahdistus tai jopa paniikki tunteena on tärkeä viesti itselle, että nyt ollaan liian ahtaalla.

Kehon merkit, kuten unettomuus, ahdistus tai jopa paniikki tunteena on tärkeä viesti itselle, että nyt ollaan liian ahtaalla.

Yksi vakava hälytysmerkki on se, kun aiemmin itselle tärkeät asiat, kuten ystävien kohtaaminen alkaa tuntua suoritukselta.

– Elämässä olisi hyvä säilyttää väljyys, joka mahdollistaa sen, että vietetään enemmän aikaa läheisten ihmisten kanssa. Jos siihen ei pysty tai jaksa, tilanne kerryttää ristiriitaa ja ystävyyssuhteiden hoito alkaa tuntua suorittamiselta. Silloin ollaan jo aika pitkällä uupumiskierteessä.

TYÖKESKEISYYS on nykypäivänä yleinen ilmiö. Joku pakenee pahaa oloa uppoutumalla työhön 24 / 7, toinen kokee työn olevan elämän ainoa ja tärkein sisältö.

Ajatus itsestä vain uraihmisenä johtaa siihen, että elämä kapeutuu työsuorituksiin ja muiden odotuksien täyttämiseen.

– Voi tuntua myös siltä, että elämä vie eikä siihen pysty vaikuttamaan. Jos elää olosuhteissa, joita ei ole itse valinnut, omaan itseen ja omiin tunteisiin on vaikeaa saada yhteyttä. Tilanne voi myös johtaa toimintaan, joka ei ole omien arvojen mukaisia, kuvailee Thea Strandholm.

Hänen mukaansa liiallisen työkeskeisyyden taustalla on aika usein esimerkiksi epäonnistumisen pelkoa ja riittämättömyyden tunnetta.

– Olisikin hyvä miettiä, vastaako toiminta omia arvojani, vai toteutanko jonkun muun odotuksia.

Työhön myös jää helposti koukkuun, jolloin työstä luopuminen voi muistuttaa mistä tahansa riippuvuudesta luopumista: on kohdattava epävarmuutta, levottomuutta tai jopa tyhjyyttä.

Olisikin hyvä miettiä, vastaako toiminta omia arvojani, vai toteutanko jonkun muun odotuksia.

Niin ikään pelko työn menettämisestä ajaa ihmisiä työkierteeseen. Ajatuksena voi olla, että jos en joka hetki ylitä tavoitteita, saan potkut.

– Kannattaa miettiä, liittyykö huoli sittenkin enemmän omiin vaatimuksiin kuin todelliseen työtilanteeseen. Jos näin, on hyvä pysähtyä.

– Olisi tärkeää kysyä itseltä, laiminlyönkö omaa elämääni ja ihmissuhteita, ja ovatko omat arvot aidosti siinä työssä.

STRANDHOLM KERTOO tunnistavansa myös itsessään suorittajan, jolla on ollut vaikeuksia päästää irti tekemisen vauhdista. Kuten moni muukin, myös hän joutui tiukassa paikassa pysähtymään ja miettimään elämän tarkoitusta.

– Minulla käännekohta oli oman isän kuolema vuosi sitten. Se pisti miettimään elämän rajallisuutta ja asioita, joilla on aidosti merkitystä.

– Kun on haastateltu saattohoidossa olevia ihmisiä, monet ovat katuneet sitä, että tekivät niin paljon töitä eivätkä antaneet enempää aikaa tärkeille ihmissuhteille. Juuri elämän rajallisuuden tiedostaminen voi hyvällä tavalla pysäyttää ihmisen tärkeiden arvojen äärelle.

– Työkuormaa kannattaa vähentää, jos se vain on mahdollista.

Kun on haastateltu saattohoidossa olevia ihmisiä, monet ovat katuneet sitä, että tekivät niin paljon töitä eivätkä antaneet enempää aikaa tärkeille ihmissuhteille.

Kysy itseltäsi

■ Elätkö omien arvojesi mukaista elämää?

■ Teetkö asioita, joilla on sinulle merkitystä?

■ Joustaako mielesi ja sopeudutko helposti muutoksiin?

■ Tunnetko kiitollisuutta?

■ Kykenetkö innostumaan ja motivoitumaan asioista?

■ Suhtaudutko tulevaisuuteen toiveikkaasti?

■ Onko sinulla kyky rakastaa ja huolehtia muista?

Jos vastasit suurimpaan osaan kysymyksistä ”kyllä”, henkisen hyvinvointisi mittari on plussalla.

Kolme askelta parempaan mieleen

KUN SYNTYY luottamus siihen, että voi itse vaikuttaa omaan elämään ja omaan tilanteeseen, on mahdollista saavuttaa turvallinen tila sekä luottamus siihen, että huolet ja pelot vähenevät. Psykologian tohtori Thea Strandholm antaa kolme ohjetta, joiden avulla voit saavuttaa paremman mielen.

1. Kirjoita päiväkirjaa. Mieti, kuka olet, mistä tulet ja mihin olet menossa, millaisen elämän toivot itsellesi, mihin haluat olla menossa, missä haluat olla ja kuka haluaisit olla.

2. Huolihetki voi olla hyvä ratkaisu, jos sinulla on taipumusta murehtimiseen ja huoliin, ja jos elämässä on paljon epävarmuutta, joka vaikuttaa myös uneen ja nukkumiseen.

Ota tietty aika, jolloin arvioit, voiko huolen kohteelle tehdä jotakin juuri nyt. Jos ei voi, listata huolet, siirrä ne pois mielestä sekä määrittele päivä tai aika, jolloin on aika palata huoliin uudestaan.

Varsinkaan aamuyöllä ei kannata kuunnella mieleen hiipiviä kielteisiä ajatuksia, vaan on parempi rauhoitella mieltä ja siirtää pohdinnat seuraavalle päivälle tai muuhun, rauhalliseen hetkeen.

3. Listaa 3–5 tärkeintä elämänarvoa tai -sisältöä, jotka tekevät elämän merkitykselliseksi. Arvioi sen jälkeen, kuinka paljon aikaa laitat niihin tällä hetkellä. Tee suunnitelma tai tavoite itsellesi, miten voisit tehdä useammin asioita, jotka ovat itsellesi arvokkaita ja arvojesi mukaisia.

is.fi

 

Опубликовано Оставить комментарий

Tunnetko kroonista surua? Kyseessä voi olla masennuksen muoto.

Dystymia voi tehdä elämästä väritöntä vuosien ajaksi. Osa sairastuneista pitää surua jopa luonteenpiirteenään. Psykiatrian erikoislääkäri kertoo, kuinka dystymia eroaa vakava-asteisesta masennuksesta.

Onko elämä tuntunut jo pitkään ilottomalta ja harmaalta, vaikka periaatteessa asiat ovat ihan hyvin? Suoriudutko arkisesta aherruksesta, mutta jokin painaa mieltä matalaksi? Saatat kärsiä niin kutsutusta korkean toimintakyvyn masennuksesta eli dystymiasta, jota moni suomalainen sairastaa tietämättään.

Korkean toimintakyvyn masennus eli high functioning -masennus on yksi masennuksen muodoista. Se oireilee vaihtelevasti – joskus enemmän, välillä vähemmän. Keskeistä on se, että masentunut mieliala on jatkunut pitkään, nakertaen elämänlaatua selvästi.

High functioning -masennus ei ole Suomessa virallinen diagnoosi. Täällä se tunnetaan nimellä dystymia, kertoo psykiatrian erikoislääkärin Kim Julin Pihlajalinnasta. Vaikka termi on melko uusi, ilmiö on asiantuntijan mukaan hyvin tuttu vastaanotoilla.

Noin 6 prosenttia aikuisista potee masennusta elämänsä aikana.

”Olennaisin ero vakava-asteiseen masennukseen on se, että dystymiassa ihmisen toimintakyky on vähentynyt vain osittain, kun taas vaikeassa masennuksessa toimintakyky on menetetty kokonaan”, Julin sanoo.

Dystymia ei näy ulospäin

Dystymian oireita ovat esimerkiksi vähäinen energisyys, mielihyvän ja itseluottamuksen menettäminen ja unihäiriöt. Elämä rullaa jokseenkin normaalilla painollaan, vaikka mieli on alakuloinen. Koska kaikki on kohtalaisen hyvin, masennus ei näy ulospäin.

”Dystymiaa sairastavat ovat sellaisia, että he raahaavat itsensä töihin ja hoitavat työt hampaat irvessä, mutta muuten elämä on ilotonta.”

Tavallisten askareiden hoitaminen on halutonta ja vaivalloista. Vapaa-ajalla itsensä toteuttaminen ja harrastaminen ei kiinnosta. Sairastunut saattaa vain maata sohvalla ja odottaa seuraavaa työpäivää.

Kun elämä on vuosikausien ajan väritöntä, osa pitää masentuneisuutta jopa luonteenpiirteenään. Silloin suru on kroonistunut.

”Kun haastattelen potilasta vastaanotolla, hän saattaa kertoa, että minulla on tällainen syntymäsuru, eli alakuloisuus on kestänyt niin kauan kuin muistaa”, Julin kertoo.

Lievät oireet jäävät usein ilman diagnoosia

Dystymiaa hoidetaan samaan tapaan kuin muitakin masennustiloja. Masennuslääkkeet voivat osalla lievittää oireita merkittävästi. Lievien oireidensa vuoksi masennus jää usein kuitenkin diagnosoimatta. Sitä ei aina osata ottaa vakavasti. Esimerkiksi työterveyshuollossa reagoidaan vain harvoin lievään masentuneisuuteen.

”Sitä ei tunnisteta. Ihmiset tekevät vain työtään eivätkä juuri valita mistään. Herätys tapahtuu yleensä silloin, kun lääkäri suosittaa sairauslomaa”, Julin sanoo.

Yksi riski sairastua pitkäaikaiseen, lievään masennukseen on se, että elää kuormittavaa elämää liian pitkään.

”Ensin elämä uuvuttaa, lopulta masentaa. Puhutaan vuosien ja kuukausien kehityksestä, jonka aikana toimintakyky säilyy hyvänä.”

Julinin vastaanotollaan dystymia on käynyt ilmi esimerkiksi niin, että potilas on valitellut unettomuutta. Joskus uniongelmat paljastuvat masennukseksi, sillä masennus rikkoo unen.

”Mainostetaan, että Suomi on maailman onnellisin maa. Mutta kyllä ihmiset täällä voivat aika huonosti ja ovat uupuneita”, vuosikymmenten ajan vastaanottotyötä tehnyt Julin sanoo.

https://kotiliesi.fi/

 

Опубликовано Оставить комментарий

Suru ei ole sairaus, mutta pian sille on oma diagnoosi.

Uusi pitkittyneen surun diagnoosi on saapumassa Suomeen, ja se voi tarjota apua silloin, kun suru haittaa elämää pitkäkestoisesti. Syvästi menetyksen kokeneet peräänkuuluttavat myös diagnoosia laajempaa keskustelua.

Julia Virkkusen lapsi kuoli hänen syliinsä vain kahden viikon ikäisenä.

– Minä hajosin ja murenin. Minun on pitänyt opetella pitämään palasia itsestäni koossa, kuvailee Julia Virkkunen surua.

Tapahtuneesta on 16 vuotta. Hän näkee nyt surun osana elämää.

– Lapsen menetys on asia, josta en usko kovinkaan monen toipuvan. Sen kanssa opitaan elämään, koska on pakko.

Vaikka suru on luonnollinen seuraus menetyksestä ja kestää usein koko loppuelämän, voi se olla myös kuormittavaa ja haitallista.

Silloin puhutaan pitkittyneestä surusta, jolle on tulossa Suomeen myös tautiluokitus. Diagnoosi tulee osana uutta maailmanlaajuista ICD-11-tautiluokitusta, ja päätös on Maailman terveysjärjestön tekemä, ei kansallinen päätös.

Ominaista pitkittyneessä surussa on intensiivisen suruprosessin pitkittyminen ja siitä henkilölle itselleen koituva jatkuva kärsimys ja haitta toimintakyvylle.

Diagnoosi ei tee surusta epänormaalia

Tavanomaista surua ei diagnoosin myötä ryhdytä määrittelemään epänormaaliksi, kertoo Helsingin yliopiston psykiatrian professori Erkki Isometsä.

Diagnoosin tarkoitus on tuoda yhtenäiset määritelmät auttamaan aiheen tutkimusta ja palvelujen kohdentamista.

Hoidon hakeminen on vapaaehtoista. Ongelma on enemmänkin sen saatavuudessa.

– Epäilemättä tämä aihepiiri nostattaa myös keskustelua siitä, tehdäänkö tunnekokemuksista sairauksia. En kuitenkaan osaa olla huolissani siitä, että toimintakykyä haittaavasta intensiivisestä surusta vuosikausia kärsineet ihmiset saisivat psykoterapeuttista apua tilaansa tai tarvittaessa sairauslomaa.

Tyypillisen ja pitkittyneen surun eroa voi tarkastella vaikutusten kautta. Komplisoitunut eli mutkikas suru voi esimerkiksi altistaa masennukselle ja heikentää työkykyä.

– Diagnoosi on tarpeellinen, jotta surevat saisivat tarvitsemansa avun ja tuen eikä tarvitsisi keksiä muita diagnooseja, sanoo Kainuun kriisikeskuksen kriisityöntekijä Mari Niinimaa.

Hän kertoo, että tällä hetkellä pitkittyneen surun oireita kokevat joutuvat kohtaamaan pohdintoja siitä, mikä diagnoosi heille annetaan jotta sairaslomaa on mahdollista myöntää.

– Suru ei ole sairaus, vaan tunne, mutta pitkittynyt ja surematon suru voi johtaa esimerkiksi masennukseen, kertoo Niinimaa.

Jatkuvasta surusta on kokemusta myös Riitta Arbeliuksella, joka menetti poikansa vuosia sitten.

«Tuntui, että hengittäminenkin on vaikeaa»

– En huutanut enkä itkenyt, mutta sen muistan, että suu oli kuiva, kertoo Riitta Arbelius hetkestä, jolloin hän kuuli nuorimman lapsensa kuolleen.

Oli kesä vuonna 2017. Poliisi oli yrittänyt tavoittaa Arbeliusta ja hänen puolisoaan, mutta perhe oli kesämökillä lomailemassa ja siksi tavoittamattomissa.

– Poliisin ääni puhelimessa kertoi korvaani maailman kauheimman asian.

Arbelius kertoo, että surusta tuli kaikenkattavaa.

– Joskus tuntui siltä, että hengittäminenkin on vaikeaa.

Kirjasto on tärkeä paikka Riitta Arbeliukselle. Hän on myös itse kirjoittanut runoja menetyksestään. Kuva: Timo Valtteri Sihvonen / Yle

Suomalaisten surevien kirjeitä väitöskirjassaan tutkinut Mari Pulkkinen kertoo, että usein suomalaiset kokevat surun jääneen vahvasti osaksi elämää. Näin voi olla silloinkin, kun surevat itse sanoittavat selviytyneensä surustaan. Myös hän itse on sekä sureva äiti että tytär.

Pulkkinen on huolissaan siitä, että diagnosoimisen myötä syvästi koetusta menetyksestä tulisi epänormaalia surua ja yksinomaan negatiivista pääomaa kulttuurissa, jossa surua ei muutenkaan kohdata riittävän avoimesti. Hän toivoo asian laajempaa tarkastelua myös psykologisen ja psykiatrisen näkökulman ulkopuolella.

– Minulle kuolemansuru ei ole ainoastaan suru-niminen tunne eikä edes erilaisten tunnetilojen kimara. Siksi puhun mieluummin menetyksen kokemisesta.

Pulkkinen painottaa, että kokemukset eivät poistu ihmisestä, ja siksi surun tunteen jääminen vallitsevaksi olotilaksi on eri asia kuin eläminen menetyksen kokemuksen vaikuttamana.

Riitta Arbeliuksen kehystetyt kuvat kuopuksesta ja tämän tekemä taideteos muistuttavat menetystä edeltäneistä ajoista. Kuva: Timo Valtteri Sihvonen / Yle

Myös Riitta Arbelius kyseenalaistaa surun käsittelyä prosessina.

– Että tämä olisi joku projekti, jossa on alku ja loppu? Mennään jotain reittiä ja tullaan perille, kaikki on taas kunnossa? Minä en usko siihen. Tämä on jatkuvaa.

Suru on aina yksilöllistä, eikä tiettyä kaavaa sen käsittelylle ole.

– Surulle ei ole aikarajoja, osa surusta kestää läpi elämän. Surun tehtävä on auttaa irrottautumaan jostain tärkeästä. Suruun voi liittyä myös myönteisiä tunteita kuten esimerkiksi helpotus, rauha tai ilo, kriisityöntekijä Mari Niinimaa listaa.

Suru vain on

Vauvansa menettänyt Julia Virkkunen voi nyt katsoa lapsensa kuvaa ilman että se sattuu. Hän toivoo sallivaa ilmapiiriä surulle.

– Toivon, että yhteiskunta sallisi enemmän sitä, että ihmiset saattavat ontua pitkäänkin ylitsepääsemättömän vaikean tai surullisen asian jälkeen. Se, että ihminen vähän ontuu, ei tarkoita, että ontuu loppuelämäänsä niin pahasti. Ja vaikka ontuisikin, niin mitä sitten. Lapsen menetyksellä on pitkät jäljet, ja niiden pitäminen piilossa muilta tekee elämän jatkamisesta surun kanssa vieläkin raskaampaa.

Kuva: Julia Virkkusen kotialbumi

Riitta Arbelius on pohtinut, voisiko alkaa olla kiitollinen siitä, mitä on ja on ollut, eikä surra mennyttä.

– Mutta vielä minä listaan menetyksiä.

Suru on silti muuttunut. Ajatteleeko hän surunsa olevan pitkää tai pitkittynyttä?

– Suru vain on, hän tiivistää.

Arbeliuksen apuna ovat olleet muun muassa vertaisryhmät, joissa hän käy edelleen, vaikka välillä on ollut taukoja. Hän kokeili myös yksilöterapiaa, mutta ei kokenut sitä omakseen. Läheisille puhuminen taas tuntui liian kuormittavalta.

– Vertaistuki pehmensi niitä tunteita, jotka velloivat mielessä.

Riitta Arbeliuksen perhe ulkoili ja retkeili paljon lasten ollessa pieniä. Kuva: Timo Valtteri Sihvonen / Yle

Virkkunen on kirjoittanut surusta pienoisromaanin, ja kuvailee kirjoittaneensa itsensä jaloilleen. Myös Arbelius on kirjoittanut ja purkanut suruaan kymmeniin runoihin.

Silloin kun sanoja ei ole, voi läsnä oleva hiljaisuus olla keino antaa tilaa surulle ja surevalle. Tästä Riitta Arbeliuksella on esimerkki.

– Kun olin surusta ja ahdistuksesta mykistynyt, ystävä istui vierellä, äänettömänä. Me vain istuimme hiljaa, ja se riitti.

Itsetuhoisiin ajatuksiin ja elämän ongelmiin on saatavilla apua. Kriisikeskukset tarjoavat nimettömän ja maksuttoman keskusteluavun lisäksi ryhmätoimintaa. MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä numerossa 09 2525 0111.

https://yle.fi/

https://yle.fi/