Lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöt ovat monimuotoisia. Ne ovat yleisempiä kuin luullaan. Oireilu vaihtelee ikäkausien ja lapsen kehitysvaiheiden mukaan. Mielenterveyshäiriöiden syntyyn vaikuttavat useat tekijät. Vaikeat elämänkokemukset, menetykset ja kasvuolosuhteet ovat tärkeimpiä. Myös perimä vaikuttaa omalta osaltaan. Lapset ja nuoret voivat sairastaa kaikkia mielialahäiriöitä ja niiden peruspiirteet ovat samanlaisia kuin aikuisillakin. Mielenterveyshäiriöt voivat esiintyä käytös- ja tunne-elämän häiriöinä. Noin joka viiden lapsi tarvitsee apua psyykkisiin vaivoihin.
ADHD
Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (attentiondeficit/hyperactivity disorder, ADHD) on toimintakykyä heikentävä tavallinen häiriö, jonka keskeiset oireet ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus. ADD (attention deficit disorder) tarkoittaa keskittymisvaikeuksia ilman ylivilkkautta. Esiintyvyydeksi arvioidaan 36 prosenttia.
ADHD-oireistoon liittyy 50–90 prosentilla selkeitä psykiatrisia ongelmia, kuten depressiota, ahdistushäiriöitä, uhmakkuus ja/tai käytöshäiriöitä sekä unen häiriöitä. Vähäisemmässä määrin (20–25 prosentilla) ADHD:n rinnalla esiintyy oppimisen tai kehityksen (motoriikka, hahmotus, kieli ja kommunikaatio) erityisvaikeuksia. ADHD:ssa geneettinen alttius on merkitsevä – todennäköisesti kyseessä on geenien ja ympäristön yhteispeli. ADHD-lapsen vanhemmalla voi olla samanlaisia pulmia.
ADHD:n diagnosointiin tarvitaan lapsen tai nuoren tutkimus, perhetilanteen ja muiden ympäristötekijöiden kartoitus sekä riittävästi tietoa toimintakyvystä eri tilanteissa. Muut psykiatriset ja neurologiset häiriöt piilevät joskus ADHD:n taustalla. Ne on tunnistettava ja otettava huomioon hoidossa.
Ahdistuneisuushäiriöt
Jokainen lapsi ja nuori kokee elämässään ahdistuneisuutta. Sitä voivat aiheuttaa pelot, uudet epämiellyttävät tilanteet ja kateudet.
Ohimenevät ahdistuneisuusoireet ovat osa lapsen normaalia kehitystä. Noin 5–10 % lapsista kärsii pitkäkestoisemmista pelko ja ahdistuneisuustiloista. Lapsuusiässä esiintyy muutama häiriö, joita ei enää tavata samassa muodossa nuorilla tai aikuisilla. Näitä ovat sisarkateus ja eroahdistushäiriö.
Eroahdistushäiriössä lapsen ahdistuksen pääaiheena on eron pelko. Eroon liittyvä ahdistus on voimakkuudeltaan selvästi epätavallista, ja se aiheuttaa huomattavia sosiaalisia ongelmia lapsen hoidossa. Pelkoon liittyy haluttomuus irtaantua läheisemmistä ihmisistä sekä voimakkaat somaattiset oireet eron uhatessa. Eroahdistus voi haitata huomattavasti esimerkiksi koulun käyntiä, jolloin puhutaan koulupelosta.
Sisarkateushäiriössä lapsella on normaalista sisaruskateudesta selvästi voimakkaampia kielteisiä tunteita nuorempaa sisarusta kohtaan. Ongelma ilmenee itsepäisenä käytöksen taantumisena, jatkuvina kiukunpuuskina, univaikeuksina ja uhmakkuutena. Käytös alkaa viimeistään kuuden kuukauden kuluessa sisaruksen syntymästä ja jatkuu itsepäisenä yhtäjaksoisesti vähintään neljän viikon ajan.
Lapsilla ja nuorilla voi esiintyä myös voimakkaita pelko-oireita. Pelko-oireisissa ahdistuneisuushäiriöissä on huomioitava lapsen ikä ja siihen normaalisti kuuluva stressinsietokyky sekä oireilun haitta-aste. Voimakkaat järjenvastaiset pelkotilat, jotka rajoittavat normaalia elämää, vaativat tarkempia tutkimuksia.
Pakko-oireinen häiriö ilmenee toistuvina pakkotoimintoina tai -ajatuksina. Ne ovat rasittavia ja vaivaavia ja vaikuttavat päivittäiseen toimintaan. Vaikeimmillaan oireet aiheuttavat huomattavan toiminnallisen haitan.
Yksi ahdistuneisuushäiriön muoto on valikoiva puhumattomuus eli valikoiva mutismi. Siinä lapsi ei käytä puhetta tietyissä sosiaalisissa tilanteissa vaikka osaa jo puhua ja puhuu muualla kuten kotona.
Paniikkihäiriön laukeamista edeltää usein stressaava elämäntapahtuma, kuten läheisen kuolema tai sairastuminen, teini-ikäisellä seurustelusuhteen katkeaminen. Oireita ovat tavallisesti vapina, sydämen tykytys, haukkova hengitys, hikoilu, tukehtumisen tunne tai näön hämärtyminen. Oireet alkavat tavallisimmin 5–11-vuotiaana. Lapsuuden eroahdistuneisuushäiriötä pidetään varhain alkavan paniikkihäiriön riskitekijänä.
Käytöshäiriöt
Lasten ja nuorten käytöshäiriölle on ominaista toistuva ja itsepintainen muiden oikeuksia ja sosiaalisia normeja rikkova käytös. Aggressiivisuus, toisten omaisuuden tahallinen tuhoaminen, vilpillisyys ja sääntöjen rikkominen ovat tyypillisiä ongelmia.
Kansainvälisten tutkimusten mukaan 4–12 prosenttia 10–11-vuotiaista lapsista ja nuoruusikäisistä pojista 10–13 prosenttia ja tytöistä 4–6 prosenttia kärsii käytöshäiriöistä. Koulukiusaaminen on usein käytöshäiriön oire. Käytöshäiriöiden syyt ovat hyvin moninaiset ja eri syiden osuus vaihtelee eri lapsilla ja nuorilla. Käytöshäiriön taustalla saattaa olla diagnosoimaton ja hoitamaton aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö (ADHD), masennustila tai kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Masennus
Yleistyvämpänä ja usein vaikeana todeta on masennus eli depressio. Sen esiintyvyydeksi arvioidaan alle 13-vuotiailla noin 3 prosentilla ja 13–18-vuotialla 5–6 prosentilla. Vauvaikäisillä esiintyvyys on noin 3 prosenttia. Ensimmäisestä depressiosta toipumisen todennäköisyys on 100 prosenttia.
Masennus jaetaan lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan asteeseen. Lievää masennusta voi esiintyä kaikilla esimerkiksi traumaattisen kokemuksen ja menetyksen seurauksena. Se on usein ohimenevää. Vaikea masennus on pitkäkestoinen ja usein toistuva tila. Lasten ja nuorten masennus liittyy usein johonkin toiseen häiriöön kuten ahdistuneisuushäiriöön tai käytöshäiriöön.
Masennusta esiintyy kaikissa ikäryhmissä. Vauvaikäisen masennukselle ei ole tarkkoja kriteerejä. Taustalta on aina suljettava pois aistihäiriöt kuten kuulon ja näön poikkeavuuden sekä kiputilat. Vauvaikäisen kehitykselle on tärkeää vanhempivauva vuorovaikutussuhde. Tämän puuttuminen esimerkiksi vanhemman mielenterveyshäiriön vuoksi voi ilmentyä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta vetäytymisenä.
Leikki- ja kouluikäisellä masennus näkyy ärtymyksenä ja ikävystyneisyytenä. Lapsi voi menettää mielenkiinnon aikaisemmin mieleiseen tekemiseen. Hän voi vetäytyä sosiaalisesti. Lisäksi ruokahalun muutokset ja unihäiriöt ovat tyypillisiä oireita. Vaikeissa tapauksissa lapsella voi olla itsetuhoisia ajatuksia. Masennukseen liittyy usein somaattisia eli elimellisiä oireita, kuten kastelu, tuhriminen ja toistuvat kiputilat esimerkiksi päänsärky.
Nuoren eli 12–18-vuotiaan masennus voi muistuttaa kouluikäisten masennusta. Masennus voi esiintyä myös erilaisina käytöshäiriöinä. Oirekuva alkaa vastata lisääntyvässä määrin aikuisten masennustiloja. Pitkään masentuneen nuoren murrosikä saattaa viivästyä, jolloin murrosiälle ominaiset itsetunto-ongelmat, kapinallisuus tai päihteiden käyttö voivat lisääntyä.
Masennusta tutkiessa on hyvä kysyä lapselta tai nuorelta itseltään suoraan asiasta. Jo leikki-ikäinen osaa kuvata tunnetilojaan ja ajatuksiaan. Lisäksi vanhempien havainnot ovat tärkeä tiedonlähde. Pitkittyvä (yli kaksi kuukautta kestävä), lieväoireinenkin depressio, vakava, lapsen toimintakykyä heikentävä depressio ja masennus, johon liittyy runsaasti tai vaikeita käytöshäiriön oireita kuuluvat aina lastenpsykiatrin, nuorisopsykiatrin ja psykologin hoitoon.
Syömishäiriöt
Syömishäiriöillä tarkoitetaan tiloja, joissa nuori määrittelee itsensä pääasiallisesti syömisen ja ruumiin painon/koon kautta: ruoasta on tullut tapa säädellä kehon ulkonäköä. Ne alkavat yleensä varhaisnuoruudessa ja ovat yleisempiä tytöillä. Syömishäiriöt ovat psyykeen ja ruumiin sairauksia.
Syömishäiriöiden kirjo on laaja. Yleisimpiä ovat laihuushäiriö (anorexia nervosa) ja ahmimishäiriö (bulimia nervosa). Näiden lisäksi epätyypilliset taudinkuvat ja pelkät ahmimiskohtaukset (binge eating) ovat yleistyneet yhä nuoremmilla.
Anoreksiassa nuori kokee itsensä lihavaksi huolimatta alipainoisuudesta. Minäkuva on vääristynyt ja hän pelkää lihomista voimakkaasti. Painoa tiputetaan usein annoskokoa ja ruoka-aineita rajoittamalla sekä pakonomaisella liikkumisella.
Bulimiassa puolestaan ajattelua hallitsee syöminen ja voimakas halu tai pakonomainen tarve syödä. Tyypillisiä ovat ahmimiskohtaukset, joita seuraa pyrkimys päästä eroon syömistään ruoasta, esimerkiksi oksentamalla tai nesteenpoisto tai ulostuslääkkeitä käyttämällä.
Oireet alkavat yleensä vähitellen. Syömishäiriöiset ovat hyviä salaamaan ongelmansa, joten diagnoosi voi tulla yllätyksenä läheisille. Alkuselvitykset kuuluvat perusterveydenhuoltoon, mutta päävastuu hoidosta on erikoissairaanhoidolla.
Hoidon pääpiirteet
Lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöiden hoito on haastavaa ja vaatii moniammatillista osaamista. Varhainen diagnostiikka ja puuttuminen parantavat ennustetta. Mielenterveyshäiriöissä muiden sairauksien poissulku on ensisijaisen tärkeää. Diagnostiikan kannalta on olennaista selvittää lapsen kehitys ja kartoittaa oirehistoria. Lisäksi lapsen toimiminen eri vuorovaikutustilanteissa auttaa hahmottamaan ongelmaa.
Tärkeää lapsen toipumisessa on aikuisen ihmisen tuki. Aikuisen on siedettävä lapsen tunteita ja kyettävä osoittamaan kiintymystä ja huolenpitoa lasta kohtaan.
Hoitomuotoja on monia. Hoitona käytetään yksilö-, perhe- ja verkostotyöskentelyä. Ne voivat sisältää muun muassa terapiaa ja perhetyötä Joskus lääkehoitokin on aiheellinen yhdistettynä muihin hoitomuotoihin.
Hoidot räätälöidään aina tapauskohtaisesti. Usein perusselvittelyt ja hoidon aloitus tapahtuvat perusterveydenhuollossa. Vaikeimmissa tapauksissa ja pitkittyneissä tiloissa vaaditaan erityisosaamista.
Lähteet:
Käypä hoito työryhmä 2013. ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, lapset ja nuoret).
Käypä hoito työryhmä 2013. Syömishäiriöt
Lindholm P. Lasten ahdistuneisuushäiriöt. Hoitoketjut PPSHP 2013.
Lindholm P. Lasten ja nuorten käytöshäiriöt. Lääkärin käsikirja 2013. Duodecim. Helsinki.
Puura K. Lapsen masennus. Lääkärin käsikirja 2013. Duodecim. Helsinki.
Roine S. Lapsen paniikkihäiriö. Lääkärin käsikirja 2013. Duodecim. Helsinki.
Ruuska J. Syömishäiriöt lapsilla ja nuorilla. Lääkärin käsikirja 2013. Duodecim Helsinki.
Westerinen H. ADHD. Lääkärin käsikirja 2013. Duodecim. Helsinki.
http://www.terve.fi
Kysy kumppaniltasi, miten voit auttaa ja ymmärrä, että masennusta voi hoitaa.
В канун Нового года Лив Раймонд, писатель и блогер, решила написать открытое письмо… своей депрессии, чтобы расставить все точки над «i» и попрощаться.