Radiotoimittaja Jake Nymanin musiikkiohjelmat ovat maankuuluja. Harva tietää miehestä äänen takana. Elämään on kuulunut suuri annos surua, sillä mies on menettänyt kaksi lastaan ja kumppaninsa Sinikka Nopolan.
Rokkivekkari, Nuorten Sävellahja, Rockradio, Onnenpäivä, Kovan päivän ilta, Suomen virallinen lista, Tähtisumua, Muistojen Bulevardi… Radiotoimittaja Jake Nymanin, 74, ääni ja ohjelmat ovat osa suomalaisten historiaa vuosikymmenten ajalta.
Äänen tunteekin moni, miestä niiden takana harvempi.
Yksityisenä ja pidättyvänä tunnetulta Nymanilta ilmestyi juuri kirja Monen vuoden jälkeen – radiomiehen muistelmat (Gummerus), jossa hän käy läpi uransa mutta myös elämänsä, johon liittyy paljon suruakin.
Jake Nyman on menettänyt kolmesta aikuisesta lapsestaan kaksi. Esikoispoika Ville kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen vuonna 2015 ja kuopustytär Amelia aggressiiviseen syöpään viime vuonna.
Miten sellaisesta voi selvitä ja jatkaa eteenpäin?
”Ei siitä selviäkään. Muutos ihmisessä on lopullinen ja täydellinen.”
Jake Nyman on hetken hiljaa.
”Voi kuulostaa hullulta, mutta yksi selviytymiskeinoni on ollut huumori. Se ei tarkoita leikinlaskua tai pohjimmaisen surun katoamista, mutta suhtaudun nykyisin arkeen paljon vähemmän vakavasti kuin aiemmin totisena torvensoittajana.”
Nymanilla on ystäviä, joilla on samanlaisia kokemuksia, ja myös samantapaisia keinoja käsitellä niitä.
Lapsen kuolema missä iässä tahansa on niin kauhea asia, että se pelottaa ihmisiä kauemmas. Niin kävi Nymanillekin.
”Kun tukea tarvitsisi, sitä ei tule. Puhutaan rauhan antamisesta surevalle, vaikka ihmiset vain katoavat ympäriltä. Luonnon järjestys järkkyy, ei kenenkään pitäisi joutua hautamaan lapsiaan. Kohtuutonta se on, mutta mihin voi valittaa?”
Jumalalle?
”Lähetä kaavake, niin laitan heti eteenpäin. Kohta a) en pidä tästä, ja niin edelleen.”
Paniikin varjossa ja hulluksi leimaantumisen pelossa
Elämää varjosti jo 1980-luvulta alkaen hoitamaton ja diagnosoimaton paniikkihäiriö. Asiasta ei ollut tuolloin vielä laajempaa tietoa, eivätkä Nymanin sukupolven miehet hevillä hae apua mielenterveyden ongelmiin.
”Hulluksi leimaantumisen pelko ja salailun tarve oli siihen aikaan voimakas. Elämä oli hankalaa, kun joutui jatkuvasti keksimään tekosyitä, miksi en halua osallistua siihen tai tähän tapahtumaan, juontaa konserttia tai mennä tv-ohjelmaan vieraaksi.”
Nyman sanoo, ettei hänelle olisi myöskään tullut mieleen kirjan teko omasta elämästä. Kun kustantaja otti yhteyttä, Nyman vastusti ajatusta voimakkaasti – ja etenkin sitä, että mukaan otettaisiin hänen henkilökohtaisia asioitaan. Ensimmäisessä versiossa kerrottiinkin vain radiourasta.
”Mutta kustantajani Johanna Laitinen on hyvin päättäväinen nuori nainen. Hänen kanssaan on turha ryhtyä rimpuilemaan, koska siitä ei ole mitään hyötyä”, Nyman hymähtää.
Päätös ei silti ollut helppo, mutta kirjoittaessa oman elämän vaiheista kertominen alkoi tuntua luontevammalta. Nyt julkaisua ennen Nymania alkoi ”klassisesti hirvittää ja kaduttaa”, mutta siihenkin löytyi apu nykyisestä elämänasenteesta:
”Ajattelin, että kirjoittavat sitten näistä mitä kirjoittavat, ihan sama. En mä välitä.”
Kovien aikojen lapsuus
Vuonna 1949 syntynyt Jake Nyman kuuluu suuriin ikäluokkiin, joiden vanhemmat olivat sodan, kovien aikojen ja asenteiden kasvattamia. Toinen legendaarinen toimittaja Eeva Lennon on todennut, että sota vaurioitti ja pilasi kokonaisen sukupolven elämää tavoilla, joita 1960-luvulla kapinoineet nuoret eivät tuolloin ymmärtäneet.
Myös Nymanin perhetausta oli turhankin tyypillinen. Vanhemmat avioituivat äidin tultua tuskin kaksikymppisenä raskaaksi lyhyen tuttavuuden jälkeen. Isä joi liikaa ja oli väkivaltainen, eikä kotona osattu osoittaa rakkautta, välittämistä tai ylipäätään positiivisia tunteita.
Vanhemmat erosivat myöhemmin, ja Nymanille etäiseksi jäänyt isä kuoli vain 55-vuotiaana. Äiti sen sijaan eli yli 90-vuotiaaksi.
Jake Nymanilla on takanaan kolme pitkää suhdetta. Ensimmäinen liitto äänitarkkailija Pirjo Puukon kanssa päättyi, kun hän tapasi viisikymppisenä kustannustoimittaja Tuula Kousan.
Kirjailija-käsikirjoittaja Sinikka Nopolan kanssa Nyman ehti elää vuosia, ennen kuin Nopola menehtyi vaikeaan sairauteen tammikuussa 2021.
”En minä osaa sanoa, millainen aviomies ja kumppani olen ollut – kukaan ei ole koskaan kysynyt. Luultavasti pyrin vain olemaan oma itseni enkä esittänyt mitään.”
Levymyyjä ja tiskijukka – Ylelle toimittajaksi vuonna 1973
Nuorena poikana Hämeenlinnassa Jake löysi pakotien ulos ankeudesta lukemisesta, pienoismallien rakentelusta – ja musiikista. Hän muistaa kuunnelleensa Kahdeksan kärjessä -ohjelmaa, jossa kaksi nuorisoraatia vertaili kappaleita. Tuleva radiotoimittaja kirjasi tulokset tarkasti ruutupaperille.
”Olin luonnollisesti sitä mieltä, että ne olivat päin helvettiä, ja tein oman listan”, Nyman virnistää.
Radioon Jake Nymanin ”löysi” 1970-luvun alussa Hector eli tuolloin Yleisradiossa työskennellyt toimittaja Heikki Harma.
Hector oli mukana myös silloin, kun Nyman ”tiesi, että nyt tapahtui jotain ihan uutta suomalaisessa musiikissa”.
Silloin Ylessä soi ensimmäisen kerran kappale Lumi teki enkelin eteiseen. Nyman muistaa hetken vuosikymmenten jälkeenkin tarkasti.
Ennen radiota Nyman oli myyjänä Tunnelin Levyssä ja toimi tiskijukkana eteläsuomalaisen osakunnan diskoilloissa. Jo tuolloin Nymanin musiikkivalinnat eivät olleet se helpoin tapa saada lattia täyteen, mutta hän oli uskollinen itselleen, ja kyllä yleisökin lopulta kiitti.
”Santana, James Brown ja ylipäätään soulin jytinä sekä lattarirytmit olivat sellaisia juttuja, jotka nostivat tunnelmaa. Kundit repivät paitaa pois ja sitä rataa”, Nyman muistelee.
Ensimmäisen oman ohjelman hän teki Leonard Cohenista vuonna 1973. Sitten ohjelmat alkoivat seurata toistaan. Vakinainen toimittaja Nymanista tuli Ylelle vuonna 1977.
Kävi niin kuin nuorena usein käy – suosio nousi hattuun.
”Virtsa nousi munuaisten kautta väärään suuntaan eli ylöspäin. Onneksi se vaihe ei kestänyt kauaa.”
Nuorten Sävellahjan juontaminen ei ollut Nymanin unelmahommaa, mutta hän toteaa sen olleen hyvä koulu ymmärrykseen palveluammatista.
”Suosioon nousee juttuja, mutta ei silti ole olemassa mitään suurta yleisöä eikä koko kansan rakastamia artisteja – ei ole koskaan ollut. On vain hirveä määrä erilaisia yleisöjä ja ihmisiä.”
Onnenpäivä (1984–2003) on se ohjelma, joka laajensi Jake Nymanin ja hänen äänensä jo usean sukupolven kokemukseksi. Vaikka ohjelmassa soitettiin ikivihreitä suosikkeja, Nyman nosti esiin myös uusia kappaleita ja artisteja, joita hän oli löytänyt. Ohjelmalla oli parhaimmillaan 900 000 kuuntelijaa joka sunnuntaiaamu.
Isot ikäluokat unohdetaan
Elämä yleläisenä, kansan rakastamana äänenä ei kuitenkaan herätä vain hymyä Nymanin kasvoille.
Hän käy kirjassakin läpi Yleisradion johto- ja hallintokulttuurin eri vaiheita, jotka ainakin ohjelmapolitiikan ja tekijöiden kohtelun osalta näyttäytyvät sitä tympeämpinä, mitä lähemmäs tullaan nykyhetkeä.
Tempoilu, yhtäkkiset ohjelmien siirtelyt ja lopettamiset, ihmisten ammattitaidon ohittaminen ja työntekijöiden tökerö kohtelu yhdistyvät kirjan pohdinnoissa siihen, että tavoitellaan kouristuksenomaisesti niin kutsuttuja uusia yleisöjä.
”Olen surullinen meidän vanhempien ikäluokkien puolesta, jotka on jätetty mediassa ja julkisen palvelun Ylessäkin heitteille, vaikka maassa on satojatuhansia pirteitä eläkeikäisiä – ja lisää tulee koko ajan”, Nyman huomauttaa.
”Krooninen nuoruuden ihannointi ja pintatrendien perässä juokseminen aiheuttaa sen, että sisältöä tehdään niille, jotka eivät sitä kuuntele tai lue. Samalla käännetään selkä niille, joita kyllä kiinnostaisi.”
Musiikki jatkuu ja jää
Töissä Nyman toteaa itse olleensa esihenkilönä tiukka ja vaativa, mutta hän ei vaatinut muilta yhtään enemmän kuin itseltään.
”Paniikkihäiriö tietysti vaikeutti kaikkea kommunikaatiota, ennen kuin se asia saatiin selvitettyä.”
Vuosikymmenten radioäänenäkään Nyman ei katso olevansa kaiken jo osaava.
”Vaikka olen tehnyt näitä hommia hirveän pitkään, välillä on yhä epävarma olo. Kun paasaa sunnuntaiaamuna suorassa lähetyksessä kaksi tuntia popmusiikin evankeliumia ja sitten sulkee mikkikanavan, fiilis on, että sinne lupsahti, mitäs nyt.”
Haastattelun lopuksi Jake Nyman näyttää taidokasta piirustusta, jossa on lintu, tyttö ja hautajaiset.
”Amelia teki pikkutyttönä tuon, kun Ville kuoli. Amelia löysi kuolleen linnun ja yritti herättää sitä henkiin pihlajanmarjoilla. Taustalla haudataan sitten Villeä. Onneksi minulle jäi tämä.”
Ja musiikki – sekin jää ja jatkaa elämäänsä.
Palkittu psykologi Ethan Kross yhdistää kirjassaan 
Все мы иногда волнуемся и переживаем. К сожалению, для некоторых людей хроническая тревога становится серьезной проблемой — в таких случаях врачи говорят о тревожном расстройстве того или иного типа. К счастью, существуют эффективные методы лечения, один из них — экспозиционная терапия.