Teatteriharrastus oli Anne Kassimäelle tie ulos uupumuksen kierteestä. Lavalla hän sai hetken olla joku muu kuin se väsynyt, vähän tyhmistynyt Anne. Taiteen on useissa tutkimuksissa osoitettu ennaltaehkäisevän sairauksia, edistävän toipumista ja jopa vähentävän tarvittavien lääkkeiden määrää.
Ensimmäinen merkki oli puheen muuttuminen änkytykseksi. Sitten Anne Kassimäki huomasi unohtelevansa yksinkertaisia asioita, kuten missä on työpaikan wc.
Työkseen Anne Kassimäki, 37, hoitaa suuren yrityksen asiakaskontakteja.
Kun hän sairastui ensimmäisen kerran burnoutiin, hän soitti työtoverinsa pakottamana lääkärille. Heti kun työkaveri poistui huoneesta, Kassimäki peruutti juuri varaamansa vastaanottoajan. Oli ylivoimaisen vaikeaa myöntää, että hän tarvitsi apua. Lopulta vaihtoehtoja ei enää ollut.
Mennessään asiakastapaamiseen hän huomasi, ettei osannut ajaa Helsingistä Lahteen. Silloin oli pakko pysähtyä moottoritien laitaan ja soittaa apua.
Ajatukset meni ihan lumipalloksi ja puuroksi.
Kassimäen burnout uusi vielä kahdesti. Vaikka hän oppi tunnistamaan uupumisen oireet, silti ne aina yllättivät.
– Toisella kerralla vaan tajusin, että nyt ahdistaa taas. Änkytän ja sekoilen ja unohdan koko ajan asioita. Mietin vain, että olenkohan mä koskaan parantunutkaan.
Puhelias Kassimäki alkoi pelätä yhteisiä keskusteluja, koska joku olisi saattanut kysyä asioita, joihin hän ei tiennyt vastausta.
– Ajatukset meni ihan lumipalloksi ja puuroksi, Anne Kassimäki muistelee.
Myös henkilökohtainen hygienia unohtui, eikä Kassimäki harjannut pörröistä tukkaansa viikkoihin.
“Teatterissa sain lomaa mun omasta elämästä”
Harrastajateatterissa Kassimäki oli viihtynyt jo lapsuudenmaisemissaan Pohjois-Karjalassa, mutta harrastus oli ajautunut taka-alalle. Toivuttuaan ensimmäisestä burnoutista hän etsi kotipaikkakunnaltaan Vantaalta harrastajateatterin ja pyysi päästä mukaan.
Teatterissa hän saattoi unohtaa arjen vaikeudet, suorittamispakon ja muut paineet.
– Teatterilla mä sain olla ihan joku muu kuin se väsynyt Anne, joka oli vähän tyhmistynyt, koska ei osannut reagoida ja jolla meni aivot solmuun. Joko se toinen ihminen oli upea kaunotar tai joku vihainen mieshahmo. Mutta se ei ollut väsynyt ja uupunut. Mä sain lomaa mun omasta elämästä.
Kassimäki sai burnoutiinsa kaikki tavanomaiset hoidot. Sairauslomasta ja mielialalääkkeistä huolimatta hän käpertyi helposti sohvanpohjalle, koska jo pelkkä kaupassakäynti saattoi laukaista paniikkikohtauksen. Yhden sellaisen jälkeen hän päätti, ettei menisi enää edes teatteriin.
Kun tulin teatterilta, mulla oli pitkän aikaa kevyen rento olo.
Onneksi puoliso ymmärsi, että teatteri oli ainoa paikka, josta palatessaan Kassimäki oli hyväntuulinen. Siksi hän suostutteli Kassimäen lähtemään näytelmäharjoituksiin ja lupasi viedä ja hakea tämän. Itkuinen Kassimäki yritti estellä, mutta suostui.
– Kun tulin sieltä, mulla oli pitkän aikaa kevyen rento olo. Ei ollut enää sellainen ahdistunut ja puristava tunne. Kotona mä itkin sitä onnellisuutta ja myöskin sitä, että mä haluan eroon tästä sairaudesta. Halusin takaisin teatterille, olla iloinen ja nauttia siitä.
Näytteleminen ja harrastajateatteritoiminta merkitsivät Kassimäelle pääsyä pois uupumuksen kehästä. Hän on miettinyt, että koska on luonteeltaan sähäkkä ja ulospäinsuuntautunut, hän oli kahminut itselleen liikaa velvollisuuksia niin työ- kuin vapaa-ajallaan.
Taide ennaltaehkäisee sairauksia ja edistää toipumista
Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi 11. marraskuuta 2019 raportin taiteiden merkityksestä ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille. Raportti on laatuaan ensimmäinen ja se osoittaa hyvin konkreettisesti, kuinka taide lisää ihmisten hyvinvointia, ennaltaehkäisee sairauksia sekä edistää toipumista.
Raportin julkistamisen yhteydessä Debs Teale kertoi oman tarinansa. Hän oli sairastanut kroonista masennusta koko aikuiselämänsä, ja joutui ottamaan mielenterveysongelmiinsa päivittäin 21 eri lääkettä. Kun Teale löysi terveysaseman vastaanotolta esitteen taidekurssista, hän päätti tarttua siihen. Omien sanojensa mukaan jotain hänen sisällään tapahtui, kun hän tarttui pensseliin ja maaleihin. Nyt Teale on ollut ilman lääkkeitä seitsemän vuotta ja hän hän on kiertänyt laajasti ympäri Britanniaa kertomassa kokemuksistaan.
Lue myös: Keskoset toipuvat nopeammin musiikkia kuunnellen, tanssi voi kuntouttaa Parkinson-potilaita – WHO:n raportti kertoo, kuinka taide voi hoitaa sairauksia
Debs Tealen ja Anne Kassimäen kokemukset taiteen parantavasta voimasta saavat tukea myös Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäeltä.
Myllymäen kiinnostus taiteen käyttöön terveydenhoidossa lähti konkreettisesta potilastyöstä. Kun vastaanottohuoneen seinällä oli taideteos tai kuva, monet potilaat ja omaiset ryhtyivät keskustelemaan siitä.
– Kuvat ja musiikki auttavat ihmistä sanoittamaan omaa kipuaan tai pelkoa ja ahdistusta.
Myös lääkärin on helpompaa lähestyä vaikeita aiheita taiteen kautta.
– Esimerkiksi jos lääkäri kysyy potilaalta, että pelkäätkö kuolemaa, niin kyllähän se tulee aika lailla päin näköä, toteaa Myllymäki.
Myös sängyn pohjalta koettu taide auttaa
Taiteen käyttö osana terveydenhuoltoa ei tarkoita, että potilaan tarvitsisi olla kulttuurin suhteen aktiivinen. Kaikille se ei ole edes mahdollista. Ihmisellä pitäisi kuitenkin myös sairastuttuaan tai jouduttuaan laitoshoitoon olla mahdollisuus nauttia niistä asioista, joista hän terveenäkin on nauttinut. Siksi kulttuurin toimijoiden on tultava osaksi terveydenhoitoa.
Hoitajat päättävät liian usein, millaisesta kulttuurista vanhukset pitävät.
Tärkeää on myös kuunnella, mikä on kunkin potilaan oma kiinnostuksen kohde. Yhdelle se voi olla käsillä tekeminen, toiselle laulaminen. Joku saa voimaa uppoutumalla kirjojen tarinoihin, toinen taas löytää digimaailmasta oman pelikenttänsä.
– Esimerkiksi vanhusten hoitokodeissa hoitajat päättävät liian usein ja liian stereotyyppisesti, millaisesta kulttuurista vanhukset pitävät, sanoo Taideyliopiston Arts Equal -hankkeen varajohtaja Kai Lehikoinen.
Arts Equal -hankkeessa on tutkittu, miten taide ja kulttuuri julkisina palveluina voisivat lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa.
Ajatukset pois kivusta ja pahasta olosta
Taiteen ja sairaanhoidon yhteys ei ole uutta, vaan siinä palataan lääketieteen alkujuurille. Kun käytössä ei ollut lääkkeitä tai muita tehokkaita hoitovälineitä ajateltiin, että kauneus ja taide parantavat viemällä ajatukset pois omasta kivusta tai pahasta olosta. Siksi myös sairaalat pyrittiin sijoittamaan kauniiseen ympäristöön, jossa oli riittävästi raitista ilmaa ja hyvää ruokaa.
– Kaikki ihmiset tarvitsevat ympäristön visuaalisuutta ja siihen kuuluu myös akustinen taide, musiikki. Hoitajien ja lääkäreiden puukenkien kopse muovimatolla tai laitteiden yksitoikkoinen surina ja piipitys eivät ole akustisesti kaikkein rauhoittavimpia elementtejä, Myllymäki toteaa.
Sitä miettii, miksi sairaaloista on tullut niin steriilin valkoisia.
Myllymäki viittaa tutkimuksiin, joissa musiikki on auttanut saamaan yhteyden aivohalvauspotilaaseen ja kuinka dementit tunnistavat lapsuutensa laulut. Myös siitä on tutkimusnäyttöä, että tietyiltä potilaita voidaan vähentää psyykenlääkkeitä ja kipulääkkeitä, jos ympäristössä on tarjolla taidetta, väriä tai luontonäkymä.
– Kun tiedetään, mitkä värit rauhoittavat ja mitkä ahdistavat, niin sitä miettii, miksi sairaaloista on tullut niin steriilin valkoisia, ja miksi lääkärillä on valkoinen takki, pohtii Myllymäki.
Taidehankinnat vai hoitajien palkat?
Moni uusi sairaala on ottanut taidehankinnat mukaan jo suunnitteluvaiheessa. Hienoimpia esimerkkejä ovat Uusi lastensairaala ja Mikkelin sairaala-alueen Perhetalo.
Taloudellisesti tiukkoina aikoina ei ole kuitenkaan helppo perustella, miksi rahaa käytetään taidehankintoihin eikä esimerkiksi hoitajien palkkoihin. Näin oli myös Mikkelissä, mutta potilaspalaute oli toisenlaista, kertoo Myllymäki.
Onhan se inhottava ajatus, että tuijotat valkoista kattoa ja odotat, milloin alkaa oksettaa.
Kun päiväsairaalassa keksittiin laittaa savolaisia luontokuvia huoneisiin, joissa dialyysi- ja syöpäpotilaiden olivat tiputuksessa, potilaat kokivat niiden helpottavan omaa oloaan.
– Onhan se inhottava ajatus, että tuijotat valkoista kattoa ja odotat, että milloin tulee paha olo ja alkaa oksettaa. Ja kun sinne tuli näyttelijä lukemaan runoja, niin potilaat halusivat seuraavallakin kerralla tulla hoitoon heidän kanssaan samaan aikaan, kuvailee Myllymäki.
Kai Lehikoinen nostaa esiin vauvasirkustoiminnan, joka on ollut käytössä Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä. Neuvoloiden kautta on tarkoitus tunnistaa sellaisia vanhempia tai perheitä, joissa side aikuisen ja lapsen välillä ei ole paras mahdollinen.
– Vauvasirkuksessa haetaan akrobatian ja leikin kautta yhdessä tekemistä ja vaikka ymmärrystä siitä, että lapsi ei heti hajoa, kertoo Lehikoinen.
“Koska saan tehdä sitä mitä rakastan, olen voimakkaampi ja vahvempi myös töissä”
Teatteriharrastus on rentoa ja paineetonta, mutta siitä huolimatta kaikki tekevät parhaansa.
– Teatterissa moka on lahja, kiteyttää Kassimäki.
Kassimäelle teatteri on antanut paljon voimaa ja vahvuutta olla oma itsensä.
– Koska saan tehdä siellä sitä mitä rakastan, olen voimakkaampi ja vahvempi myös töissä ja kotona, hän summaa.
Teatterin lisäksi Kassimäki harrastaa kauhuperformansseja. Hän kuuluu After Dark –ryhmään, joka rakentaa kauhuesityksiä. Kassimäki on aina tykännyt seurata ihmisten reaktioita.
Liikkuessaan esityksissä vampyyrina tai muuna hirviönä hän pääsee näkemään, miten tuntemattomat ihmiset ilmaisevat pelkoa. Joku tarttuu kädestä kiinni, toinen ei reagoi millään tavalla.
– Pelon tunne on monelle aika vieras. Mä en pelkää että mun burnout enää uusii, mutta mä tiedostan, että se on minussa. Sanotaan, että mä vähän jännitän sitä.
Työ, koti ja harrastus tasapainottaa toisiaan.
Keskittyminen itselle tärkeimpään harrastukseen auttoi saamaan palikat paikalleen Kassimäen elämässä. Harrastus alkoi tukea hyvinvointia ja myös työelämää.
– Kyllä mä väitän, että aina teatteriproggiksen edetessä olen jaksavampi, voimallisempi ja innokkaampi koska työ, koti ja harrastus tasapainottaa toisiaan.
Lue myös: Luovat harrastukset parantavat terveyttäsi – tässä neljä lajia, joista jokainen voi napata tutkitut terveyshyödyt
Taide parantaa, mutta toisin kuin pilleri
– Taide ei toimi kuten täsmälääke, että otetaan pilleri taidetta, niin se toimii. Sen pitää lähteä vapaaehtoisuuden pohjalta, muistuttaa Lehikoinen.
Tarvitaan myös lisää tutkimusta siitä, mitkä ovat niitä konkreettisia mekanismeja, joilla taide vahvistaa terveyttä ja hyvinvointia, Lehikoinen toteaa.
– Onko se sosiaalisuus, onko se luova toiminta vai niiden yhdistelmä?
Voisi ajatella kulttuuri- ja taidesuositusta Käypä hoito -suositusten sijaan.
Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kiinnostusta asian tutkimiseen on. Myös siksi, että ennaltaehkäisevat toimenpiteet ovat yleensä halvempia kuin korjaavat toimenpiteet. Tarvitaan kuitenkin hurjasti lisää täsmätutkimusta, jotta taideulottuvuus saataisiin mukaan Käypä hoito -suosituksiin.
– Sinne halutaan niin paljon asioita. Ehkä voisi ajatella jotain yleisempää kulttuuri- ja taidesuositusta sen sijaan, että se upotettaisiin näihin hyvin yksityiskohtaisiin ja tautikohtaisiin Käypä hoito suosituksiin, sanoo lääkäriliiton Myllymäki.
Lehikoinen pitää WHO:n raporttia yhtenä osoituksena siitä, että on tapahtunut iso muutos ajattelussa, mitä terveys on. Nyt lähestytään uudestaan WHO:n määritelmää vuodelta 1948, jossa terveys ymmärretään fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena hyvinvointina eikä vain sairauden tai heikkouden poissaolona. Terveys nähdään elämän voimavarana.
Mutta tietysti asia on kiinni myös paikallistason toimijoista: lääkäreistä, hoitajista, omaisista ja sosiaalityöntekijöistä. Mikä on heidän suhtautumisensa taiteeseen ja kulttuuriin?
yle.fi
Hyvinvointi ja mielenterveys ovat hyvän elämän kulmakiviä. Eri maissa ja kulttuureissa on kuitenkin erilaisia tapoja, miten näitä ilmaistaan, ymmärretään ja ylläpidetään.
Ей кажется, что она крепко держит штурвал и уверенно ведет корабль своей жизни, осознанно выбирая тот или иной маршрут, предугадывая и предотвращая попадание корабля в возможные бури и мели. Она убеждена, что свободна в выборе и всегда поступает так, как лучше для нее… Только почему-то раз за разом на протяжении уже более чем тридцати лет она попадает в одни и те же ситуации: ее предают друзья, мужчины расстаются с ней после третьего свидания, а начальство всегда сваливает на нее всю работу и при этом у него всегда находятся поводы для недовольства и критики. Все это она объясняет вопиющей несправедливостью, традиционно жалуется на судьбу, обвиняет всех вокруг и продолжает надеяться, что с приходом нового мужчины или нового начальника все будет по-другому…