Я охотно принимаю моральный императив «прощать», ведь прощение может являться могущественной силой, исцеляющей и примиряющей.
Я охотно принимаю моральный императив «прощать», ведь прощение может являться могущественной силой, исцеляющей и примиряющей.
Äidittömyys jättää jäljen, joka ei lähde koskaan pois. Terapiassa Tiina oivalsi viimein, että vaikka hän kuinka toivoo, hän ei tule koskaan saamaan kaipaamaansa äitiä. Hänen oli päästettävä irti menneisyydestä ja alettava rakentaa omaa elämäänsä. Nykyään Tiina ei ole äitiinsä missään yhteydessä.Tiinan ollessa 15-vuotias hän lähti ystävänsä kanssa viikonlopuksi Helsinkiin.
– Me oltiin mun ystävän kanssa Narinkkatorilla kävelemässä. Mä näin semmosen naisen, joka oli täysin valkoisiin vaatteisiin pukeutunut. Hänellä oli valkeat housut, valkeat kengät, valkea takki ja valkea kassi. Vaikka nainen seisoi kauempana, hän jotenkin kiinnitti mun huomion.
Tiina ja ystävätär kävelivät vähän lähemmäksi ja seurasivat naista vaivihkaa.
– Yhtäkkiä musta alkoi tuntua todella oudolta. Mahaa alkoi poltella ja tuli tosi pelokas ja tuskainen olo. Mietin jo, että tuleeko paha paniikkikohtaus, kun alkoi ahdistaa niin kovasti. Ystävä kysyi, mikä mulla on, mutten tiennyt itsekään.
– Nainen seisoi meihin miltei selin, mutta kun mä näin sivusta hänen kasvonpiirteitään, kuulin itseni sanovan, onko toi ehkä mun äiti!
Tiinan ystävä oli epäuskoinen, mutta Tiina pyysi häntä menemään naisen luo ja kysymään tämän nimeä. Tiinan olo oli epätodellinen, ja fyysiset oireet eivät jättäneet rauhaan. Ystävä meni naisen luo ja kysyi nimeä. Hän oli kuin olikin Tiinan äiti!
– Se tuntui tosi järkyttävältä. Mä en voinut uskoa sitä todeksi, koska mä en ollut tavannut äitiä enkä kuullut hänestä mitään hänen lähtönsä jälkeen. Samaan aikaan olin haaveillut äidistä koko elämäni ja kuvitellut hänestä vaikka mitä.
Nainen kääntyi katsomaan Tiinaa ja näytti hämmentyneeltä. Hän käveli Tiinan luo ja kysyi, menisivätkö he viereiselle Ärrälle kahville. Tiina suostui, ja ystävä lähti mukaan.
– Mä katsoin häntä päästä varpaisiin, hänen kasvonpiirteitään ja olemusta. Hän oli hyvin sekava, järkyttynyt ja poissaoleva.
Tiina jäi odottamaan äidiltä syntymäpäiväkorttia tai yhteydenottoa, mutta niitä ei kuulunut.
Kiusaamishelvetti jatkui. Viimeisenä oljenkortena Tiina päätti hakea apua koulukuraattorilta.
– Mä istuin siellä kaksi tuntia ja kerroin kaikista mun asioista. Se kuraattori istui ihan hiljaa ja oli hämmentynyt, miten mä en ollut aiemmin tullut hänen juttusilleen hakemaan apua. Hänen kauttaan pääsin aloittamaan terapian, joka koitui pelastuksekseni, vaikka prosessi on ollut pitkä.
Yläasteen viimeisellä luokalla Tiina päätti muuttaa muualle päästäkseen elämässä eteenpäin. Hän lähti opiskelemaan isommalle paikkakunnalle sisustusartesaaniksi.
– Mä muistan, kun istuin siinä bussissa rinkka vieressä tuntemattomien ihmisten keskellä. Me mentiin moottoritiellä, ja tuli semmonen vapauden tunne, että vihdoinkin on päässyt irti kahleista!
17-vuotiaana Tiina päätti, että hän etsii äidin uudestaan käsiinsä.
– Mä kuulin sukulaisilta, että äiti on asunut Kallion kirkossa, koska on asunnoton. Silloin multa loppu toivo kuin seinään.
Tiinan ainoa konkreettinen muisto äidistä on isovanhemmilta saatu äidin hääpuku.
– Mietin, mitä mä sillä teen, koska se oli enemmänkin ahdistava ja inhottava muisto. Sellanen valkoinen mekko. Jätin sen kuitenkin kaappiin roikkumaan, ja se on ollut mulla nää vuodet. Nyt ajattelen, että onneksi mä en polttanut sitä.
Tiina kävi läpi intensiiviset terapiat ja sai vähitellen paljon uusia ystäviä.
– Terapiassa mun suurin oivallus oli, että mun on luovuttava äidistä ja menneisyydestä. Se suhde äitiin on yksipuolinen eikä tule semmoiseksi, mitä mä olisin toivonut. Mun täytyi alkaa miettiä omaa elämää. Ymmärsin, että mä pystyn itse päättämään siitä ja tekemään omia valintoja. Tajusin, ettei mun pidä antaa äidin enää varjostaa mun nykyhetkeä ja tulevaisuutta.
Tiina oli aina haaveillut matkustavansa paikkaan, jossa kukaan ei tunne häntä. Masennus ja pelot kuitenkin rajoittivat.
Terapeutin kannustamana hän lopulta päätti lähteä vapaaehtoistyöhön Turkkiin hoitamaan lapsia. Kielet olivat aina olleet Tiinalle hankalia oppimisvaikeuden takia, ja hänen selviytymistään vieraassa kultuurissa kyseenalaistettiin.
– Mä olin siellä vuoden, ja se oli kyllä elämää mullistava kokemus kaikin puolin. Musta tuntui, että mua tarvitaan ja musta on hyötyä. Koin olevani riittävä, ja se oli itselle hirmu tärkeä kokemus, että oma työ on merkityksellistä.
Tiina pärjäsi mainiosti ja oppi jopa turkin kielenkin.
– Se oli itselle semmoinen henkinen voitto.
Tänä päivänä Tiina on tasapainoinen nuori nainen, joka kulkee kohti unelmiaan ja haaveitaan.
yle.fi
Мать известного психолога Роберта Дилтса, одного из основоположников НЛП, в 1978 году заболела раком груди. Ее лечили, но результат был не утешительным. В 1982 году Патрисию Дилтс выписали домой на четвертой стадии.