Arviolta noin viidennes odottavista äideistä kärsii raskauden aikana lievistä tai keskivaikeista masennusoireista.
Äitien kyky ymmärtää omaa vauvaansa ja vastata lapsen tarpeisiin lisääntyi, kun äidit osallistuivat vuorovaikutusta tukevaan ryhmään.
Ilo syntyvästä lapsesta ja omasta vanhemmuudesta voi vähentyä, jos äidillä on raskausaikana masennusoireita.
Arviolta jopa parikymmentä prosenttia tulevista äideistä kärsii raskauden aikana lievistä tai keskivaikeista masennusoireista. Jo odotusaikana syntyy kuitenkin pohja äidin ja vauvan suhteelle.
– Äidin on vaikeampaa kuvitella tulevaa äitiyttä ja vauvaa. Kiintymisen tunteita on vähemmän, samoin ajatuksia siitä, että on ihanaa odottaa vauvaa, post doc -tutkija, psykologi Saara Salo Helsingin yliopistosta sanoo.
Raskaudenaikainen masennus on vahvasti yhteydessä myös synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Vauvavaiheessa äidin masennus voi vaikuttaa niin, että vauva saa vähemmän hellittelyä ja esimerkiksi sylissä pitämistä. Sosiaalinen kontakti on kuitenkin vauvan kehitykselle oleellista, ikään kuin sosiaalista ravintoa.
Vanhemman ja vauvan vuorovaikutukseen voidaan kuitenkin vaikuttaa. Saara Salon tutkimuksen perusteella masennusoireista kärsivät äidit hyötyivät äidin ja vauvan vuorovaikutuksen tukemisesta, joka aloitettiin jo raskausaikana.
– Pelkkä mielialaoireiden hoito ei riitä vanhemmuuden tukemiseksi. On tärkeää, että varsinkin vakavammin masentuneet äidit ja isät saavat siihen apua, mutta tuen pitää kohdentua myös vanhemmuuteen, Saara Salo sanoo.
Laulu ja kosketus kehittävät tunnesuhdetta
Tutkimuksessa seurattiin 45 äitiä, joilla oli raskausaikana lieviä tai keskivaikeita masennusoireita. Heistä 24 osallistui uudenlaisiin Hoivaa ja leiki -ryhmiin, joiden tavoitteena on tukea tulevaa vanhemmuutta sekä äidin ja vauvan suhdetta. Loput äideistä osallistuivat tavallisiin neuvolapalveluihin.
Ennaltaehkäisevään ryhmään osallistumisen havaittiin parantavan selvästi äitien kykyä tunnistaa ja vastata vauvojensa emotionaalisiin tarpeisiin. Myönteiset tunteet vauvaa kohtaan sekä kyky ymmärtää omaa vauvaa lisääntyivät. Myös äitien masennusoireilu väheni. Ryhmiin osallistuneiden äitien tilannetta verrattiin vertailuryhmän äiteihin, kun lapset olivat yksivuotiaita.
– Äideiltä tuli myös paljon myönteistä palautetta siitä, että he saivat tavata ja keskustella muiden vastaavassa tilanteessa olevien kanssa, Saara Salo sanoo.
Ryhmien harjoituksissa äidin suhdetta vauvaan tuettiin esimerkiksi laulun, kosketuksen ja vuorovaikutusleikkien avulla. Esimerkiksi laulun avulla luotiin suhdetta vauvaan jo raskausaikana. Ryhmissä myös keskusteltiin esimerkiksi omista äitiyteen liittyvistä tunteista. Lisäksi mukana oli mielialaoireisiin liittyvien keinojen käsittelyä.
Neljän tai viiden äidin ryhmät kokoontuivat noin kymmenen kertaa. Hoivaa ja leiki -ryhmien toiminta alkoi raskauden aikana ja jatkui siihen asti, kun vauvat olivat noin seitsemän kuukauden ikäisiä.
Hyvä vuorovaikutus edistää sekä vauvan että vanhemman hyvinvointia
Alun perin Lahden Diakonialaitoksen hankkeessa kehitetyn hoitomallin mukaisia ryhmiä on tällä hetkellä käynnissä joitakin kymmeniä, esimerkiksi neuvoloissa ja perheneuvoloissa. Ryhmiä on tarkoitus lisätä, ja ohjaajia on jo koulutettu joitakin satoja. Suomessa on kehitetty myös muita samantyyppisiä hoitomalleja.
Saara Salon mielestä varhaisen vuorovaikutustuen mahdollisuuksia pitäisi jatkossa olla tarjolla nykyistä enemmän ja tukea pitäisi kohdistaa juuri niille vanhemmille, joilla on erityinen riski vanhemman ja vauvan vuorovaikutussuhteen ongelmiin.
– Tuen avulla lapsen turvallinen kiintymyssuhde todennäköisesti paranee. Turvallinen kiintymyssuhde on puolestaan kaiken hyvän kehityksen perusedellytys. Myös äitien olo helpottuu, kun suhde omaan lapseen toimii paremmin, Saara Salo sanoo.
Tutkimus on julkaistu Primary Health Care Research & Development -tiedelehdessä (siirryt toiseen palveluun).
