Jo tunti liikuntaa viikossa riitti ehkäisemään masennusta, eikä vaikutus enää voimistunut lisättäessä liikuntaa 1,5 tunnista viikossa.
Lukuisissa tutkimuksissa on todettu, että masennus on yhteydessä vähäiseen liikuntaan ja että liikunta lievittää masennusta. Tähän saakka syy-seuraussuhde on kuitenkin ollut epäselvä: aiheuttaako masennus liikunnan vähenemistä vai liikunnan puute masennusta? Kansainvälinen tutkimusryhmä selvitti etenevässä epidemiologisessa tutkimuksessa liikunnan ja masennuksen kausaalisuhdetta.
Aineiston muodostivat 33 908 laajaan HUNT-tutkimukseen osallistunutta, keski-ikäistä norjalaista. Liikunnan harrastamiseen viikossa käytetty aika kartoitettiin kuusiportaisella asteikolla. Tutkimuksen alussa vuosina 1984–86 he olivat ruumiillisesti terveitä eivätkä itsearviointiasteikon perusteella kärsineet merkittävistä psykiatrisista oireista. Tutkittavien masennus- ja ahdistusoireita mitattiin toisella itsearviointiasteikolla 9–13 vuotta myöhemmin. Mahdollisina sekoittavina tekijöinä analyysiin otettiin mukaan koulutus, sosiaaliluokka, aviosääty, ikä, painoindeksi, lepopulssi, seuranta-ajan aikana alkanut ruumiillinen sairaus, päihteiden käyttö ja tutkittavan kokema sosiaalinen tuki viisiportaisella asteikolla.
Tutkittavilla, jotka eivät harrastaneet lainkaan liikuntaa, masennukseen sairastumisen riski seuranta-aikana oli 44 % suurempi kuin liikuntaa keskimäärin 1,5 kertaa viikossa harrastavilla. Liikunnan lisääminen 1,5 tunnista viikossa ei enää vähentänyt riskiä sairastua masennukseen. Liikunta ei vaikuttanut riskiin sairastua ahdistukseen sairastumisen riskiin. Sekoittavien tekijöiden vaikutusta selvitettiin viidellä vaihtoehtoisella monimuuttujamallilla, ja kaikissa liikunnan puute lisäsi masennukseen sairastumisen riskiä. Tutkijat arvioivat tulosten perusteella, että jos kaikki harrastaisivat hikoilua aiheuttavaa liikuntaa vähintään tunnin viikossa, masennukseen sairastuvuus väestössä vähenisi 12 %.
Tutkimuksen merkittävä heikkous on se, ettei tutkittavien aiempia masennusjaksoja kartoitettu lähtötilanteessa: ne ovat saattaneet vaikuttaa liikuntatottumuksiin. Toinen heikkous on psykiatristen oireiden kartoittaminen pelkästään suppeilla itsearviointimittareilla. Suurimmat vahvuudet ovat etenevä luonne, suuri otoskoko ja sosiaalisen tuen huomioiminen sekoittavana tekijänä – liikuntaahan harrastetaan usein yhdessä ystävien kanssa.
Yllättävintä tuloksissa oli, että jo tunti liikuntaa viikossa riitti ehkäisemään masennusta eikä vaikutus enää voimistunut lisättäessä liikuntaa 1,5 tunnista viikossa. Sydän- ja verisuonisairauksia ehkäistäessä liikunnan teho kasvaa edelleen, kun liikkumista lisätään tunnista kolmeen tuntiin viikossa. Tuloksia voidaan tulkita siten, että täydellinen liikunnan puute on aivoille haitallinen tila, joka altistaa masennukselle.
Masennuksella on taipumus uusiutua. On tärkeää, että lääkäri kertoo masennuksesta toipuneille potilaille mahdollisuudesta ehkäistä masennuksen uusiutumista vain parin tunnin viikoittaisella liikunnalla.
Lähde:
Harvey SB, Øverland S, Hatch SL ym. Exercise and the prevention of depression: results of the HUNT cohort study. Am J Psychiatry 2018;175:28–36.
Kirjoittaja:
Tero Taiminen
psykiatrian dosentti, osastonylilääkäri
Kuva: Panthermedia
Uutinen on julkaistu Lääkärilehdessä 5/2018.
http://www.potilaanlaakarilehti.fi
