Traumaperäisen stressihäiriön hoitotulokset saattaisivat parantua, jos potilaat saisivat psykoterapian lisäksi kevyttä ohjattua liikuntaa. Tuoreen australialaistutkimuksen perusteella hyödyt näkyvät ainakin puolen vuoden seurannassa.Osana tutkimusta 130 traumaperäistä stressihäiriötä potevaa satunnaistettiin 90-minuuttiseen viikoittaiseen psykoterapiaan, minkä lisäksi he tekivät joko 10-minuuttisia aerobisia liikuntaharjoituksia tai venyttelivät kevyesti. Hoitoja jatkettiin yhdeksän viikkoa.
Kun potilaita verrattiin puolivuotisen seurannan päätteeksi, liikuntaryhmäläisten stressihäiriö oli lievittynyt enemmän kuin verrokkien, jotka vain venyttelivät, tutkijat havaitsivat. Hoitoihin ei liittynyt haittavaikutuksia.Australialaisten tulokset viittaavat liikunnan tehostavan psykoterapian vaikutuksia traumaperäisen stressihäiriön hoidossa, mutta liikunta ei välttämättä sovi kaikille potilaille. Tästä tutkimuksesta rajattiin pois yli 70-vuotiaat, liikuntarajoitteiset sekä potilaat, joilla oli esimerkiksi aivovamma, psykooseja tai itsetuhoisia ajatuksia.Traumaperäinen stressihäiriö kehittyy yleensä jonkin traagisen elämäntapahtuman seurauksena. Oireyhtymän pääoireita ovat tapahtuneen jatkuva uudelleen kokeminen, traumaan liittyvien asioiden välttely, tunnereaktioiden turtuminen sekä jatkuva psyykkinen herkistyminen ja ylivireys.
Tutkimus julkaistiin Lancet Psychiatry -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(Lancet Psychiatry 2022;DOI:10.1016/S2215-0366(22)00368-6)https://doi.org/10.1016/S2215-0366(22)00368-6
Jokaista pelottaa joskus, mutta jatkuvalle uhkien näkemiselle ei kannata antaa pikkusormea. Murehtiminen lakkaa parhaiten pysyttelemällä nykyhetkessä – jossa useimmiten kaikki on ihan hyvin.
Psykologi ja kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti Salla Saiho, 41, kertoo, mikä ruokkii uhkien näkemistä ja miten tällaisen ajatusmallin saa katkaisua.
1. Suhtaudu uhkakuviin uteliaasti, sillä niillä on tärkeä viesti
”Uhkakuvien näkeminen on normaalia. Uhkia vastaan suojautuminen on elämän jatkuvuuden kannalta ymmärrettävää. Liiallisena siitä kuitenkin tulee ongelma, joka irtaannuttaa nykyhetkestä ja lisää stressiä.
Uhka-ajattelu liittyy vaikeuteen sietää epävarmuutta. Sillä voi yrittää luoda itselleen hallinnan tunnetta. Kun murehtii etukäteen, on ikään kuin varautunut pahimpaan.
Taustalla voi olla myös menettämisen pelkoa. Ihminen voi pelätä menettävänsä jonkin itselleen tärkeän asian, kuten työpaikan, terveyden tai ihmissuhteen. Uhka-ajattelussa peloista tulee usein kuitenkin ylimitoitettuja: mitä kaikkea lapselle voikaan tapahtua päiväkodissa tai miten väärin kirjoitettu sähköposti voi johtaa irtisanomiseen.
Kauhukuvitelmille ei kannata antautua liikaa, mutta niitä ei tarvitse myöskään pelätä. Ennemminkin niihin kannattaa suhtautua uteliaasti. Uhkakuvilla on tärkeä viesti. Ne näyttävät minulle asiat, jotka ovat merkityksellisiä ja joita en halua menettää.”
2. Valitse mahdollisuus nauttia, eikä murehtia
”Myös minulle on tapahtunut muutoksia ja menetyksiä. Olen kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että olen niistä huolimatta voinut oppia luottamaan siihen, että elämä kantaa. Läheisten tuki on lisännyt perusturvan tunnettani vaikeissa elämäntilanteissa. Se on mahdollistanut sen, että olen voinut suhtautua muutoksiin ja menetyksiin myös mahdollisuutena kasvaa.
Olen opetellut sietämään epävarmuutta ja hyväksymään sen, että vain muutos on pysyvää. Siihen ovat auttaneet sekä elämänkokemukseni että psykologin ja psykoterapeutin opinnot.
Mielen ammattilainenkaan ei tietenkään ole uhkakuvista vapaa. Kun tyttäreni syntyi, olin ahdistunut ja pelkäsin, että hän sairastuu vakavasti. Piehtaroin epävarmuudessa ja kauhukuvissa, mikä ainoastaan pahensi oloani. Ja kun muutin puolisoni kanssa yhteen, pohdin, mitä ikävää voisi tapahtua. Talohan saattaisi palaa tai meille voisi tulla ero.
Pääsin uhkakuvista irti, kun hyväksyin sen, etten voi tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Voin valita joko murehtia – tai nauttia siitä, että asiat ovat juuri nyt hyvin.”
3. Ota avuksi huumori, jos kauhistelu karkaa käsistä
”Joskus alituiseen uhkien näkemiseen liittyy omaan tai toisten elämään kohdistuvaa kauhistelua. Se voi kohdistua vaikka siihen, kuinka naapurin multakuorma tuo mukanaan tappajaetanat koko naapurustoon.
Kauhistelu ja tuomitseminen lisää hallinnan tunnetta hetkellisesti. Kun on vahvasti jotain mieltä, voi tuntua siltä, että on kontrollissa. Pidemmän päälle tämä ei ole hedelmällistä. Oikeassa olemisen pakon sijaan olisi parempi hyväksyä, että on monia tapoja nähdä maailma.
Pahimmillaan tuomitseva kauhistelu myrkyttää ilmapiirin ja hankaloittaa sosiaalisia suhteita. Jos läheinen jatkuvasti kauhistelee, hänelle voi yrittää puhua asiasta lempeästi. Joskus myös huumorista on apua. Tappajaetanoita kauhistelevalle ystävälle voi vaikka heittää, että aivan, parempi asfaltoida koko piha, ettei vahingossakaan tule etanoita. Se voi saada toisen hoksaamaan, että omat ajatukset ovat liioiteltuja.
Kauhistelu voi olla myös perhekulttuurissa opittu tapa hahmottaa maailmaa. Jos lasta jatkuvasti kehotetaan varomaan, lapsi oppii suhtautumaan ympäristöön uhkana. Rohkaisua saava lapsi kasvaa näkemään mahdollisuuksia.”
4. Älä jää yksin uhkakuviin piehtaroimaan
”Uhkakuvien näkeminen on yleistä. Jokaista pelottaa joskus. Mieleen nouseville negatiivisille kuvitelmille ei kuitenkaan pidä antaa liikaa valtaa, sillä ne voivat vaikuttaa merkittävästi omaan hyvinvointiin.
Ei ole aivan yksinkertaista erottaa normaalia murehtimista ja ongelmaksi luokiteltavaa uhkakuvissa piehtaroimista. Jos huomaa viettävänsä suuren osan ajastaan maalailemalla kauhukuvia tai jos siihen liittyy jatkuvaa ahdistusta, kannattaa hakea apua.
Myös oman toimintakyvyn heikkeneminen esimerkiksi töissä tai ihmissuhteissa on merkki siitä, ettei pidä jäädä murheidensa kanssa yksin. Uhka-ajattelu voi kehittyä masennukseksi tai ahdistuneisuushäiriöksi tai olla merkki niistä.
Suomessa on matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita, esimerkiksi mielenterveystalo.fi-verkkopalvelu, josta löytyy itsehoito-osioita ja nettiterapiaa. Myös oman terveysaseman kautta voi hakea apua.”
5. Palaa nykyhetkeen, jos mieli laukkaa tuleviin uhkiin
”Usein uhkia näkevät erityisen paljon he, joille on tapahtunut monia vaikeita asioita ilman tukea ja turvaa. Kun perusluottamus horjuu, ohjautuu havainnoimaan jatkossakin uhkia keskimääräistä enemmän. Myös temperamentti ja kasvuympäristö vaikuttavat siihen, kuinka helposti ajautuu pitämään kiinni huolista.
Jokainen voi kuitenkin oppia katkaisemaan pelon kierteen tai vähintään vaimentamaan sen ääntä. Kaikki lähtee ongelman tunnistamisesta. Kun pelottaa, pysähdy ja kuvaile itsellesi se, mitä koet. Jo pelkästään tunteen sanoittaminen laskee tunnetilan voimakkuutta.
Anna sen jälkeen epämiellyttävän tunteen tulla edes hetkeksi. Tunteen kieltäminen vain lisää ahdistusta. Päästä sitten tunteesta irti ja palaa puuhiisi.
Tietoisen läsnäolon harjoittelusta on hyötyä uhkakuvien maalailijalle. Ihminen murehtii usein tulevaa tai mennyttä. Nykyhetkeen pysähtymällä voi huomata, että juuri nyt kaikki on hyvin. Jos säikähtää uutta luomea iholla ja kuvittelee itsensä jo syöpätutkimuksiin, kannattaa palata nykyhetkeen.
Kun itse joudun uhkakuvien valtaan, mietin, mitä voin tehdä asialle. Jos voin tehdä jotain, toimin. Jos en, pyrin hyväksymään tilanteen.”
Saan varmasti potkut! Tämä särky on merkki vakavasta sairaudesta! Pyöriikö mielessäsi jatkuvasti ajatuksia siitä, mitä kauheaa saattaa tapahtua?
”Uhkakuvien näkeminen on yleistä. Jokaista pelottaa joskus. Mieleen nouseville negatiivisille kuvitelmille ei kuitenkaan pidä antaa liikaa valtaa, sillä ne voivat vaikuttaa merkittävästi omaan hyvinvointiin.”, kertoo psykologi ja psykoterapeutti Salla Saiho Kotiliedessä.
Katastrofiajatuksia voi hillitä
tiedostamalla omat ajatuksensa
kyseenalaistamalla ajatuksiaan
keskittymällä tähän hetkeen
Näitä taitoja voi harjoitella Mielenterveystalo.fi:n omahoito-ohjelmien avulla.
Jos uhkakuvat pyörivät jatkuvasti mielessäsi, tutustu Ahdistuksen omahoito-ohjelmaan:
”Et voi puolisona auttaa toista. Elät siinä rinnalla ja näet sen kaiken kärsimyksen läheltä. Kärsimyksen, jolle se läheinen, rakas henkilö ei vain voi mitään”, lukijamme kertoo.
Luin Susannan kertomuksen siitä, miltä tuntuu jättää alkoholisoitunut puoliso.
Siihen verrattava elämänkokemus on se, kun puoliso masentuu ja sairastuu jo avioliiton alkuvaiheessa. Sairaus vain pahenee ajan kuluessa. Siinä on vielä pienet lapset mukana. Jos käy niin, että vaimo on se, joka sairastuu, siinä isälle tulee kova paikka. Kaikki vastuu kaatuu hänen harteilleen. Itse olen kokenut tämän. Elämä on ollut raskasta, omaa elämää ei ole saanut ajatella.
Olemme nyt eläkeiän alkuvaiheessa. Lapset ovat jo aikuisia, mutta kaikki se mitä olemme läpikäyneet, on jättänyt jälkensä elämään. Tilanne jatkuu edelleen.
Joskus mietin, olisiko eroaminen ollut hyvä ratkaisu, mutta kun on perhe ja lapset, niin isällä on vastuu. Eroa en sallinut kohdallani. Elämä ja sen tuomat myönteiset, voimaa antavat elämänkokemukset ovat jääneet pääosin itselläni toteutumatta, koska oma elämäntilanne ei ole antanut siihen mahdollisuutta.
”Joissain tapauksissa on ymmärrettävä, että on päätettävä irti, ja ero on ainut vaihtoehto, jos aikoo vielä elää omaa oikeutettua elämäänsä.”
Tämä kirjoitukseni on tarkoitettu rohkaisuksi niille, jotka taistelevat samanlaisten tilanteiden kanssa. Kaikki tämä, mitä olen kokenut, on jättänyt jälkensä. Mutta elämä jatkuu siitä huolimatta ja valoa näkyy vähän joskus tunnelin päässä. Aika hämärää se vielä on, vaikka tätä on kestänyt jo neljäkymmentä vuotta.
Joissain tapauksissa on ymmärrettävä, että on päätettävä irti, ja ero on ainut vaihtoehto, jos aikoo vielä elää omaa oikeutettua elämäänsä. Hintalappu on iso. Ihmisellä on vain yksi elämä. Ei kukaan haluaisi joutua elämässään tilanteeseen, jossa puolison alkoholismi tai psyykkinen sairaus sumentaisi kaiken niin, että elämänhalu katoaa. Näin on usein käynyt kohdallani, mutta tänään olen kuitenkin hengissä.
Et voi puolisona auttaa toista. Elät siinä rinnalla ja näet sen kaiken kärsimyksen läheltä. Kärsimyksen, jolle se läheinen, rakas henkilö ei vain voi mitään. Elämä jatkukoon, sitä toivon kaikille muillekin kärsivän rinnalla kulkijoille.
Traumaperäisen stressihäiriön hoitotulokset saattaisivat parantua, jos potilaat saisivat psykoterapian lisäksi kevyttä ohjattua liikuntaa. Tuoreen australialaistutkimuksen perusteella hyödyt näkyvät ainakin puolen vuoden seurannassa.Osana tutkimusta 130 traumaperäistä stressihäiriötä potevaa satunnaistettiin 90-minuuttiseen viikoittaiseen psykoterapiaan, minkä lisäksi he tekivät joko 10-minuuttisia aerobisia liikuntaharjoituksia tai venyttelivät kevyesti. Hoitoja jatkettiin yhdeksän viikkoa.
Jokaista pelottaa joskus, mutta jatkuvalle uhkien näkemiselle ei kannata antaa pikkusormea. Murehtiminen lakkaa parhaiten pysyttelemällä nykyhetkessä – jossa useimmiten kaikki on ihan hyvin.
”Et voi puolisona auttaa toista. Elät siinä rinnalla ja näet sen kaiken kärsimyksen läheltä. Kärsimyksen, jolle se läheinen, rakas henkilö ei vain voi mitään”, lukijamme kertoo.