Koronapandemian aiheuttama eristäytyminen on muuttanut suomalaisten arkea rajusti. Psykologian professorin mukaan moni käy nyt läpi yksinäisyyden kriisiä. Hyvä uutinen on, että suurin osa sopeutuu. Merkkejä on ilmassa jo nyt.
Koronapandemia on pakottanut suomalaiset yksinään neljän seinän sisälle. Monen elämässä muutos on ollut nopea ja dramaattinen.
Helsingin yliopiston psykologian professori Marko Elovainio uskoo, että juuri sosiaalisten kontaktien rajoittaminen on yksilötasolla koronakriisin vaikeimpia puolia.
”Meidät on biologisesti varustettu olemaan sosiaalisia. Kun ihmissuhteiden hoitaminen muuttuu vaikeaksi, se on meille kuormittavaa. Varsinkin, jos joutuu pakosta olemaan yksin.”
Tiedelehti Lancet julkaisi helmikuussa katsauksen siitä, millaisia psykologisia vaikutuksia aiemmilla karanteeneilla on ollut. Katsauksessa käytiin läpi muun muassa sars- ja ebola-epidemian aikaisia eristystoimia. Eristäytymisen vaatimus oli monelle rankka kokemus, jota pahensivat pelko tartunnasta, tylsistyminen ja turhautuminen. Mitä pidempi karanteeni, sitä laajemmat vaikutukset.
Moni käy koronakriisin takia parhaillaan läpi vastaavaa yksinäisyyden kriisiä.
”On yksilöllistä, missä ajassa ja millaista reittiä ihmiset sopeutuvat. Monet käyvät kuitenkin läpi tyypilliset kriisivaiheet.”
Tähän sisältyy myös lohdullinen viesti: hankalakaan tunnetila ei kestä loputtomiin.
Koronakriisin alku oli monelle eräänlaista kuherruskuukautta: nyt saa vihdoin olla kotona – minähän rakastan yksinoloa!
Aivan kriisin alussa iskee usein šokki. Silloin mieli vielä kieltää tapahtuneen. Olo voi olla epätodellinen: eihän tämä ole mitenkään mahdollista.
Kieltämisvaiheessa on tavallista, että mieli sulkee kaikki ikävät asiat pois. Koronakriisin alussa se näkyi monella eräänlaisena kuherruskuukautena: nyt saa vihdoin olla kotona – minähän rakastan yksinoloa!
”Tämä on hyvin looginen reaktio, kun tilanne on uusi eikä kuitenkaan tunnu kovin lopulliselta. Muutos voi alkuun olla jopa virkistävä”, Elovainio pohtii.
Kriisipsykologi, psykologian tohtori Eija Palosaaren mukaan kuherruskuukauden alussa moni vietti jatkuvaa viikonloppua. Ei tarvitse pukeutua töihin, saa nukkua aamulla pitkään, voi loikoilla sohvalla ja syödä herkkuja.
Kriisin alussa jotkut kuvailivat oloaan peräti huojentuneeksi.
”Kun huomaa, että muutkin ovat kotona, voi tulla tunne, että en olekaan niin yksin”, Palosaari toteaa.
Toisessa vaiheessa huoli alkaa kasvaa ja todellisuus lyö päälle: tässähän onkin vakavasta asiasta kyse.
Kun ensijärkytys on tasaantunut, seuraa reaktiovaihe, jolloin padotut tunteet viimeistään nousevat pintaan. Ne voivat heitellä laidasta laitaan ahdistuksesta keskittymisvaikeuksiin, pelosta ärtymykseen.
”Huoli alkaa kasvaa ja todellisuus lyö päälle: tässähän onkin vakavasta asiasta kyse”, Elovainio sanoo.
Nyt kun poikkeustila on jatkunut muutaman viikon, moni suomalainen käy parhaillaan läpi reaktiovaihetta. Kuherruskuukausi on ohi, kun mieli alkaa käsittää, miten paljon arki on oikeasti muuttunut ja miltä tuntuu, kun ei voikaan lähteä spontaanisti kahvilatreffeille ystävän kanssa.
Yksinolo ei välttämättä enää tunnu ihanalta kotoilulta. Moni turhautuu, varsinkin, jos on tottunut pitämään paljon yhteyttä läheisiinsä. Mieli voi alkaa väsyä rajoituksiin: mitä jos tämä ei lopu koskaan?
”Tilanteen pitkittyessä vaarana on, että ihmiset eivät enää noudata rajoituksia niin halukkaasti – varsinkaan, jos he kokevat, että tilanne ei ole heille itselleen kovin vaarallinen”, Elovainio pohtii.
Lancetin julkaiseman katsauksen perusteella vapaaehtoisuus auttaa kestämään rajoituksia ja yksinäisyyttä. Elovainio uskoo, että tämä helpottaa suomalaisten oloa: ulkona saa kuitenkin vielä liikkua vapaasti.
”Myös aurinkoinen kevätsää piristää jo itsessään. Väitän, että se on auttanut sopeutumaan, että pääsemme ulkoilemaan ja sitä kautta kohtaamaan ihmisiä edes etäältä.”
Uusi arki alkaa hiljalleen tuntua siedettävämmältä.
Kaikki eivät kuitenkaan suuntaa virkeinä ulkoilemaan. Lamaannus on hyvin tavallinen reaktio kriisin käsittelyvaiheessa. Energiaa ei välttämättä riitä tavallisiinkaan rutiineihin. Vaarana on, että riski ahdistukseen ja masennukseen kasvaa.
Lamaannukseen Elovainiolla on lääke: soita sukulaiselle tai ystävälle.
”Toisen kanssa puhuminen suojaa psyykettä. Olemme saaneet tutkimuksissa toistuvasti tuloksen, että kontaktien puute kuormittaa jopa enemmän kuin se, että tuntee itsensä yksinäiseksi.”
Eija Palosaaren mukaan viimeistään turhautumisen ja lamaantumisen vaiheessa olisi tärkeää palauttaa kuherruskuukauden aikana kadonneet rutiinit: pukea aamulla päälle, tauottaa töitä ja pitää säännöllinen ruokarytmi.
”Kun turhautuminen iskee, on ihan valtavan tärkeää, että pitää päiväjärjestyksestä kiinni ja harrastaa liikuntaa. Ei ole olemassa kehollista ja psyykkistä vireyttä erikseen. Ne vaikuttavat koko ajan toisiinsa. Voi yrittää lähteä pienelle kävelylle tai ainakin tehdä kotona jotain pientä.”
Käsittelyvaihetta seuraa tavallisesti asteittainen sopeutuminen. Uusi arki alkaa hiljalleen tuntua siedettävämmältä. Mieliala tasaantuu ja lamaantuminen väistyy.
”Ihminen alkaa löytää toimivan selviytymisstrategian hankalien vaiheiden jälkeen”, Marko Elovainio kuvailee.
Sopeutumisvaiheen alkamisen voi tunnistaa siitä, että huomio alkaa suuntautua jo tulevaan. Epävarmuuteen sekoittuu toivoa ja lohtua: ”Tästä selvitään. Syksyllä mietitään jo ihan muita asioita.”
Eija Palosaaren mukaan toinen lupaava merkki on se, että kaikki energia ei enää mene koronauutisten seuraamiseen. Mielessä alkaa olla tilaa muulle: kulttuurille, ystäville, kodin hoitamiselle.
”Kun ihmistä alkavat ärsyttää uudelleen punaiset liikennevalot, se voi olla hieno toipumisen merkki.”
Palosaaren mukaan suomalaisten reaktiot koronakriisin alussa muistuttivat jonkin verran suuronnettomuuksien jälkeistä aikaa. Puheissa kaikuivat ylevät arvot, ja kaikki puhalsivat yhteen hiileen.
”Tällaisten mittavien kriisien alussa ihmisillä on usein sellaisia tunteita, että tämä on jotain niin suurta, etten enää koskaan häiriinny pienestä tai ole pikkumainen.”
Pienistä murehtiminen voi aiheuttaa jopa syyllisyyttä: mitä oikeutta minulla on surra yksinoloani, kun kerran maailma ympärilläni mullistuu?
Aivot eivät kuitenkaan toimi niin, että yksi suurempi huoli syrjäyttäisi lopullisesti pienemmät, Palosaari muistuttaa. Ennen pitkää arkiset murheet palaavat. Sitä ei kuitenkaan kannata pelästyä. Päinvastoin.
”Kun ihmistä alkavat ärsyttää uudelleen vaikkapa punaiset liikennevalot, se voi olla hieno toipumisen merkki. Aivot saavat hetken vapaata kriisin ajattelusta. Tämä on tärkeä psyykkinen lepohetki. Ihmisestä saa tulla taas tavallinen oma itsensä.”
”Ei ole häpeä olla alavireinen tai hermostunut.”
Mitä pidemmälle kriisissä mennään, sitä enemmän reaktiot eriytyvät toisistaan. Toiset eivät edes ehdi sopeutua, kun tilanne on jo ohi. Jotkut pysyvät koko ajan toimeliaina. Tavanomaisten kriisivaiheiden lisäksi mukana koronakrisiin taustalla on kasautuva stressi. Sekin eriyttää Palosaaren mukaan reaktioita toisistaan.
Myös kohtalot ovat hyvin erilaisia. Yksi joutuu murehtimaan eristäytymisen lisäksi työn menettämistä tai läheisen sairastumista, toinen on nopeasti takaisin tolpillaan.
Palosaaren mukaan koronakriisi on jotain ainutkertaista, sillä emme ole kohdanneet vastaavaa aiemmin. Siksi omia reaktioitakin voi olla vaikea ennakoida. Palosaari kuitenkin muistuttaa, että erityisen hienoksi ihmiseksi ei tarvitse tulla, vaikka maailma kokee kovia.
”Ei ole häpeä olla alavireinen tai hermostunut välillä. Saa olla myös ärtymystä ja pikkumaisuutta. Ei ole häpeä sekään, ettei ole sataprosenttisesti toimintakykyinen. Se kuuluu poikkeustilaan.”
Palosaari on havainnut ihmisten puheissa jo muutoksen, joka vihjaa siitä, että sopeutuminen on alkanut.
”Monilla on jo toivon ajatuksia eikä pelkästään sulkeutuneisuutta. ”
Eristyksissä oloa on sitä helpompi kestää, mitä paremmin ihmiset ymmärtävät, miksi karanteenissa ollaan ja kuinka kauan.
Marko Elovainio ei usko, että hallituksen päätös jatkaa rajoituksia vielä toisella kuukaudella muuttaa tilannetta kovinkaan radikaalisti. Tärkeintä on se, että toimista on viestitty selkeästi.
Tutkimustenkin mukaan eristyksissä oloa on sitä helpompi kestää, mitä paremmin ihmiset ymmärtävät, miksi karanteenissa ollaan ja kuinka kauan.
”Koronakriisiin liittyy monella paljon ajan tappamista ja odottelua. Silloin kannattaa miettiä sitä, että tämä on väliaikainen vaihe, joka vain täytyy lusia. Tunnelin päässä on kuitenkin valoa: kesään mennessä elämä ehkä jo normalisoituu.”
Palosaaren mukaan selkeä, napakka viestintä on tärkeää myös silloin, kun rajoituksia aletaan purkaa. Kriisin tunteen hallitsemisen kannalta on keskeistä, että ihmiset tietävät, missä mennään.
Elovainion mukaan koronakriisin aiheuttama yksinäisyys poikkeaa myös monista muista yksinäisyyden kriiseistä. Usein eristäytyminen tulee samassa paketissa muiden isojen muutosten, kuten eläkkeelle jäämisen, työttömyyden tai puolison kuoleman kanssa.
”Silloin mieltä kuormittavat samaan aikaan monet asiat kerralla. Ihmisellä on iso riski jäädä yksin ja samaan aikaan vähemmän voimavaroja käsitellä tilannetta.”
Esimerkiksi läheisen menettäminen pakottaa kohtaamaan myös lopullisuuden teeman. Pandemia on ohimenevä ja siksi myös mielelle helpompi käsitellä. Myös kehotus pysyä kotona on tullut ulkoa päin sen sijaan, että yksinäisyyteen olisi ajauduttu vaivihkaa.
”Koronakriisi kestää jonkin aikaa, eikä siihen tarvitse sopeutua pitkään jatkuvana tilana. Siinä mielessä tilanne ei ole välttämättä niin kuormittava. Nyt kun käytössä on vielä sähköisiä yhteydenpitovälineitä, moni saattaa päästä yli suhteellisen vähäisillä vaurioilla.”
Elovainio muistuttaa silti, että pitkään jatkuva yksinolo on kuormittavaa, oli syy mikä tahansa.
”Koronakriisi heikentää muutenkin mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämään. Siitä tulee merkittävä lisäkuorma.”
Yksinäisyyttä voi kokea, vaikka ympärillä olisi ihmisiä. Jos on esimerkiksi tottunut viettämään paljon aikaa ystäviensä seurassa ja päivien jakaminen puolison kanssa on uutta ja vierasta, eristäytymisen tunne voi jopa korostua.
Jos hyvin käy, yksinäisyys kääntyy ajan myötä ihmissuhteen syvenemiseksi.
”Kun ollaan paljon yhdessä, saattaa huomata, että tuohan onkin aika kiinnostava tyyppi. Pelkään, että koronakriisin takia tulee esimerkiksi avioeroja, mutta todennäköisesti tapahtuu myös toisen suuntaista eheytymistä”, Palosaari sanoo.
У Мераба Мамардашвили как-то спросили: «С чего начинается человек?» – «С плача по умершему», – ответил он. Ситуация утраты, не обязательно близкого человека, а чего-то важного в жизни, играет не только опасную роль, но и создает нашу личность. В этом и есть творческое приспособление человека. Кризису и боли посвящена очередная лекция цикла «Краткое введение в жизнь». Лектором выступил гештальттерапевт Александр Моховиков.
Клиенты с депрессией часто связывают своё нежелание что-либо делать с недостатками характера. Они критикуют себя, ссылаясь на свою ленивость и непригодность, и этим только ухудшают самочувствие. Когда они начинают понимать, что их состояние связано не с ленью и непригодностью, а с реальной болезнью — их самочувствие улучшается.
