Будде приписывают слова: «Нет никакого пути к счастью. Счастье и есть путь». Преподаватель науки о счастье Эмилиана Саймон-Томас рассказывает о ловушках, которые подстерегают на этом пути.
C 2014 года я преподаю бесплатный онлайн-курс «Наука о счастье». С момента запуска его прошли более 450 тысяч человек в мире. Также читаю лекции о счастье для представителей бизнеса, здравоохранения, науки, государственного управления. Слушатели хотят сделать счастливыми не только себя, но и общество.
На основе опыта я выделила три урока, которые больше всего мотивируют.
Важно понять, что такое счастье
Счастье — не новая концепция. Мы без труда определяем свое состояние по шкале счастья. Знать, что такое счастье, не значит стать счастливым.
Первая ошибка — приравнивать его к мимолетному удовольствию. С нами происходит что-то приятное, мы считаем это счастьем. Следуя этой логике, чтобы быть счастливым, нужно построить бесконечную цепочку приятных моментов. Но мы не становимся счастливее от того, что накапливаем дорогие вещи или заставляем себя испытывать бурный восторг.
Исследование Барбары Фредриксон из Университета Северной Каролины показало: приятные события действительно способствуют тому, что мы чувствуем себя счастливыми. Однако люди, которые направляют все усилия на максимизацию удовольствия, часто жертвуют общением и не помогают другим. В результате оказываются менее счастливыми.
Также не пытайтесь чувствовать себя счастливым постоянно. Исследования Айрис Маусс и Джун Грубер показало, что это только мешает подлинному счастью.
Всему свое время, удовольствию в том числе. Смейтесь над шуткой, смакуйте вкусную еду, грейтесь теплом любви, но признавайте и выражайте чувства, которые возникают в трудных ситуациях: злость, грусть, страх. Они — важные информационные сигналы и подсказывают, что делать дальше. Учитесь быть стойкими, чтобы восстанавливаться после испытаний и извлекать из них уроки.
Главное — осознанность
Последние 30 лет ученые исследуют феномен осознанности: как конкретные практики (например, медитацию), так и общее отношение к настоящему моменту с добротой, мягкостью и пониманием.
Осознанность дает возможность выявить существующие модели мышления и переживаний. Помогает определить убеждения, привычки и стереотипы, которые мешают стать счастливыми. Допустим, вы ненавидите извиняться, однако извинения снижают уровень хронического стресса, повышают продуктивность и делают счастливее. Осознанность позволяет проанализировать нежелание извиняться и преодолеть его.
Интересные данные были получены с помощью приложения Track Your Happiness. В нем тысячи людей отмечают, чем занимаются и как себя чувствуют в это время. Мы получаем больше удовольствия от занятия, если максимально сосредоточены на нем.
Неважно, что мы делаем: сидим в очереди или смотрим увлекательный фильм. Если уделяем внимание текущему моменту, а не думаем о чем-то другом, мы больше наслаждаемся процессом. Другие исследования доказывают, что аналогичным образом осознанность повышает удовольствие от секса и шоколада.
Над счастьем нужно работать
Нельзя внезапно начать жить счастливой жизнью. Этому нужно учиться, как игре на музыкальных инструментах. Самый верный способ стать счастливее — вкладывать силы в отношения с другими. Укрепляйте социальные контакты, практикуйте полезные привычки и занимайтесь работой, которая вносит вклад в большое дело.
К сожалению, в современном обществе забота о других, готовность помочь и работать ради всеобщего блага ценятся не слишком высоко. Среда поощряет независимость, самостоятельность и соревновательный дух, заставляет фокусироваться на себе. Мы преследуем личные интересы и опасаемся всего, что угрожает нашей репутации или благосостоянию.
После травмы требуется физиотерапия, чтобы восстановиться. Точно так же нужно восстанавливать и укреплять функции социального поведения: учиться доверять, мириться и работать в команде. Для этого некоторым из придется обнажить существующие привычки и стать уязвимыми.
Допустим, мы привыкли сдерживать злость. Но прощение снижает артериальное давление, укрепляет сердечно-сосудистую систему, облегчает общение с людьми и установление новых контактов. Однако прощать непросто. Путь к счастью требует постоянных усилий.
Во время занятий я стараюсь дать слушателям технику, которую они смогут применить. Часто самый доступный совет — быть благодарными. Благодарность помогает лучше понять, что такое счастье, укрепляет социальные связи и стимулирует больше делать для других.
Это популярная тема для практик осознанности. Она помогает сфокусироваться на роли, которую другие сыграли в нашем благополучии. Когда мы размышляем, кому и за что благодарны, это помогает стать довольнее, укрепить доверие и сместить фокус с самих себя. Мы признаем хорошее в своей жизни и связываем это с другими людьми.
Kati ei palannut enää työhönsä uuvuttuaan. “Nyt ihmiset vain lähtevät, kun raja tulee vastaan. Se ei ratkaise ongelmia”, sanoo työelämätutkija.
32-vuotias Kati on työuupunut jo kolme kertaa.
Lukion jälkeen Kati yritti kerätä CV-merkintöjä ja tienata rahaa tekemällä muutamia kuukausia neljää työtä samanaikaisesti. 21-vuotiaana Kati koki ensimmäiset burnoutin oireet, ja hänellä todettiin alkava vatsahaava.
27-vuotiaana hän päätyi tuottamaan elokuvaa, jota tehtiin tiukalla aikataululla vapaaehtoisvoimin. Projektin jälkeen kesti yli puoli vuotta, ennen kuin Kati pystyi ajattelemaan töihin palaamista.
Tehdessäni tätä haastattelua kesällä 2019 Kati on poissa työelämästä. Vuosi sitten lokakuussa hän oli jäänyt sairaslomalle edelliseltä työpaikaltaan eikä koskaan palannut.
«Minulle on sanottu, että hyvä kun sait sairaslomaa, nyt voit sitten nukkua pitkään! Että nukut vaan paljon, niin kyllä se siitä ohi menee. Ei se toimi niin», Kati kertoo. Kuva: Matias Väänänen
Katin tarina on ikävä kyllä yhä tavallisempi kolmekymppisen tarina. Verkkojulkaisu Buzzfeed julisti jo milleniaalit burnout-sukupolveksi. Milleniaaleilla tarkoitetaan useimmiten 1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntynyttä sukupolvea.
Työuupumus ei enää hätkäytä, vaikka sen pitäisi, sanoo työelämätutkija, kauppatieteiden apulaisprofessori Charlotta Niemistö.
– Tietointensiivisessä työssä, jossa työ liikkuu ihmisen mukana myös kotiin, on hyvin tavallista, että jos et itse ole uupunut niin vähintään tunnet jonkun joka on. Ollaan vaan että aijaa, nyt se tyyppi jäi saikulle. Se ei enää pysäytä, Niemistö kuvailee.
«Voidaan jopa ajatella, että minä en ole nyt antanut itsestäni tarpeeksi, kun en ole vielä kokenut työuupumusta.»
Charlotta Niemistö
Työuupumuksen normalisoitumisella on hyvät ja huonot puolensa. Ulostulot mediassa ovat vähentäneet työuupumuksen stigmaa. Kun työuupumuksesta on helpompi puhua, siihen on helpompi saada apua. Lisäksi se on avannut isomman yhteiskunnallisen keskustelun, jossa voidaan pohtia ratkaisuja.
Toisaalta jotkut työorientoituneet milleniaalit ovat tehneet työuupumuksesta uran merkkipaalun.
– Voidaan jopa ajatella, että minä en ole nyt antanut itsestäni tarpeeksi, kun en ole vielä kokenut työuupumusta, Niemistö sanoo.
– Ei voi sanoa, että työuupumus on normaali vaihe työuraa, mutta se on yhä enemmän niin, että sinä voit kokea sen jossain vaiheessa, valmistaudu siihen.
Sairaslomalla Katia aluksi jännitti näyttäytyä kaupungilla. «Minulla ei kuitenkaan ollut jalka katki. Tavallaan olisi ollut helpompaa, jos olisi ollut. Se olisi ollut helpompaa selittää ihmisille.» Kuva: Matias Väänänen
Niemistö kertoo yhdestä tutkimuksensa vastaajasta, kolmekymppisestä naisesta, joka oli töistään aivan hajalla. Silti nainen uskoi, että tärkeintä oli vaan viedä iso projekti loppuun. Sitten voisi jäädä pitkälle lomalle.
– Hän sanoi, että ei häntä hirveästi pelota: hän oli käynyt sen läpi ennenkin. Silloin hän oli pari kuukautta pois, otti vähän sairaslomaa ja piti perään pidemmän kesäloman.
– Jos sen on käynyt läpi kerran, seuraavalla kerralla reaktio voi tulla nopeammin kuin aikaisemmin. Stressinsietokyky ottaa kolhun aina, kun uupuminen pääsee liian pitkälle, Niemistö sanoo.
«Me emme tiedä, kuinka paljon on sellaista työpahoinvointia, joka ei koskaan kirjaudu mihinkään tilastoihin.»
Charlotta Niemistö
Suomessa mielenterveyshäiriöt nousivat viime vuonna ensimmäistä kertaa tuki- ja liikuntaelinsairauksia yleisemmäksi syyksi saada sairaspäivärahaa. Joka päivä Kela maksoi 4,6 miljoonaa euroa sairaspäivärahaa mielenterveydenhäiriön perusteella.
Joka neljäs kokee työuupumuksen oireita. Usein vakavasti työuupuneet saavat masennusdiagnoosin, jotta olisivat oikeutettuja sairaspäivärahaan.
Suomessa milleniaalien työuupumusta ei ole tutkittu erikseen. Amerikkalaistutkimuksessa kävi ilmi, että milleniaaleilla sekä stressin että työtuntien määrä olivat työikäisistä kaikkein korkeimmissa luvuissa, Niemistö kertoo.
– Emmekä me tiedä, kuinka paljon on myös sellaista työpahoinvointia, joka ei koskaan kirjaudu mihinkään tilastoihin, hän huomauttaa.
Vatsakipuja, muistiongelmia ja ahdistusta
Kati aloitti vuoden alusta 2018 määräaikaisena viestintäasiantuntijana melko isossa organisaatiossa. Työ sisälsi yhteisön viestinnän ja sosiaalisen median koordinointia ja kehittämistä, verkkosivujen ylläpitoa, isoja vuosittaisia graafisen suunnittelun projekteja ja tapahtumatuotantoa.
Katilla oli isot odotukset työpaikasta. Se oli oman alan – kulttuurituottamisen ja kuva-artesaanin – työtä, joka yhdisteli Katin kummankin ammatin osaamisalueita. Haaveissa oli pidempiaikainen työpaikka, sillä työtehtävä todennäköisesti ennen pitkää vakinaistettaisiin.
Työpöydällä oli jo Katin aloittaessa projekteja, jotka olivat myöhässä aikataulusta. Perehdytys oli jäänyt tulevien vuosittaisten projektien osalta lähes olemattomaksi.
Työnkuva oli laaja, liian laaja. Päivittäin piti sammuttaa tulipaloja, joita oli mahdoton ennustaa. Työtehtäviä oli vaikeaa delegoida, sillä talossa ei ollut toista samoja töitä osaavaa tyyppiä.
«Siitä syntyy ahdistusta, kun tuntee, että ei pysty antamaan parastaan, koska koko ajan joutuu suorittamaan hirveällä tahdilla.»
Kati
Kati alkoi kärsiä jatkuvasta väsymyksestä, ahdistuksesta, kovista vatsakivuista, aurallisesta migreenistä ja muistiongelmista, joille ei löytynyt selitystä työterveyslääkärin vastaanotolla. Työpäivien jälkeen hän meni usein suoraan petiin.
Kati myöntää olevansa perfektionisti ja suorittajaluonne, mutta ylitöitä hän ei juuri tehnyt. Kyse ei ollut työnarkomaaniudesta, vaan hallinnan tunteen menetyksestä.
– Se on osaksi ammattiylpeyttäkin, että koittaa parhaansa mukaan hoitaa asiat, vaikka on kamala kiire. Siitä taas syntyy ahdistusta, kun tuntee, että ei pysty antamaan parastaan, koska koko ajan joutuu suorittamaan hirveällä tahdilla, Kati sanoo.
– Kiireen takia suoritetuista työtehtävistä ei taas ehtinyt ollenkaan nauttimaan. Saavutuksista ei saanut tyydytystä, hän jatkaa.
Työuupumus oli esimiehelle vaikea pala
Katille ongelmallisinta oli esimiehen heikko ymmärrys hänen tilanteestaan. Kati oli ottanut useaan kertaan puheeksi, että työtehtäviä oli liikaa.
– Olin ehdottanut, että joitakin työtehtäviäni delegoitaisiin. Esimies sanoi joka kerta, että kyllähän se on aiemminkin näin toiminut.
– Ihminen, joka ei ole koskaan tehnyt jotakin työtä, ei voi tietää, kuinka monta liikkuvaa osaa yhden kokonaisuuden sisällä on. Esimies ei ymmärtänyt, kuinka paljon töitä minulla oli.
Pahimman työuupumuksen aikaan Kati sai kotona erityisen voimakkaan ahdistuskohtauksen. «Tuli niin kova paniikki, että tuntui aivan kuin räjähtäisi sisältä päin.» Kuva: Matias Väänänen
Henkilöstöpalaverissa Kati ehdotti voimakkaasti kuormittaneen projektin jälkeen uudestaan työtehtävien delegointia. Vastaus oli identtinen: Hyvinhän se on mennyt tähänkin asti.
Yhtäkkiä kyyneleet alkoivat valua Katin silmistä.
– Tuli ylitsevuotava tunne, että te ette nyt ymmärrä sitä kuormitusta, joka minulla on.
2018 lokakuussa Kati jäi lopulta pitkälle sairaslomalle. Sairaslomapapereissa luki masennus ja somaattinen oireyhtymä.
Työuupumus ei ole lääketieteellinen diagnoosi. Siitä kuitenkin oli kyse: Katin henkilökohtaisessa elämässä kaikki oli jotakuinkin hyvin. Hän ei ollut masentunut, vaan musertunut työkuorman alle.
«Vanhempien on helppo huudella, että ei me vaan silloin ennen vanhaan uuvuttu, kun milleniaalien luottamus työelämään on ollut murentunut alusta lähtien.»
Charlotta Niemistö
Kun Kati soitti esimiehelle ja kertoi sairaslomastaan, pomon oli vaikeaa hyväksyä sitä, että Katin sairasloma johtui työuupumuksesta.
– Esimies sanoi, että sinä olet masentunut ja siksi uupunut. Uskon, että esimies ei vain ollut valmis tekemään työpaikalla muutoksia, jotka olisivat keventäneet monen muunkin työkuormaa, Kati miettii.
Milleniaalit eivät tunne muunlaista työelämää
Milleniaalit ovat kasvaneet epävarmuuden maailmaan, jossa yt-neuvottelut voivat pärähtää päälle koska tahansa, Niemistö sanoo. Vaikka vakituisia työpaikkoja ei ole sen vähempää kuin aiemmin, vakituinenkaan työ ei enää tunnu yhtä pysyvältä kuin ennen.
– Milleniaalit eivät voi katsoa peruutuspeiliin ja nähdä, että työelämä on joskus ollut myös toisenlaista. Vanhempien on helppo huudella, että ei me vaan silloin ennen vanhaan uuvuttu, kun milleniaalien luottamus työelämään on ollut murentunut alusta lähtien, Niemistö toteaa.
Kati harrastaa puolisonsa Lassin kanssa kilpapelaamista. E-urheilu on myös yksi tapa rentoutua. «Selvisin työuupumuksesta keskittymällä mielekkäisiin asioihin», Kati sanoo. Kuva: Matias Väänänen
Kati vältteli pitkään työterveysneuvottelua. Hän oli määräaikaisessa työsuhteessa, joka päättyisi vuodenvaihteessa. Hänen pelkonaan oli, ettei häntä palkattaisi sen jälkeen enää uudelleen.
Katilla sentään oli kanttia jäädä sairaslomalle ja kertoa uupumuksestaan töissä. Niemistön tutkimuksissa on käynyt ilmi, että työuupumus ei ehkä olekaan organisaatioissa niin näkyvä ilmiö kuin kuvitellaan.
Milleniaaleille on tutkimusvastausten perusteella tyypillistä hoidattaa työuupumuksensa mahdollisuuksien mukaan yksityisellä ja vaihtaa uupuessaan työpaikkaa tai koko alaa.
– Nyt ihmiset vain lähtevät, kun raja tulee vastaan, mutta siellä on seuraava jo tulossa, joka joutuu käymään saman läpi. Se ei ratkaise ongelmia.
«Kun olin kertonut, että mielestäni perehdytys jäi liian lyhyeksi, minulla oli liikaa työtehtäviä ja toivonut, että osa niistä delegoitaisiin, esimies keskeytti minut. Hänen mielestään en ollut suoriutunut työtehtävistäni.»
Kati
Lopulta, oltuaan jo pidempään sairaslomalla, Katin työterveysneuvottelu järjestettiin. Paikalla olivat esimies ja työterveyslääkäri.
– Kun olin kertonut, että mielestäni perehdytys jäi liian lyhyeksi, minulla oli liikaa työtehtäviä ja toivonut, että osa niistä delegoitaisiin, esimies keskeytti minut, Kati kertoo.
Esimies sanoi, että oli huomannut alusta alkaen, että Katilla oli vaikeuksia työtehtäviin tarttumisessa.
– Hänen mielestään en ollut suoriutunut työtehtävistäni. Olin koko ajan tehnyt projekteja valmiiksi ja saanut työkavereilta pelkästään hyvää palautetta. Tämä oli ensimmäisen kerta, kun hän sanoi minulle, etten hänen mielestään ole suoriutunut, Kati sanoo.
– Oli sellainen tunne, kuin minua olisi lyöty kasvoihin.
Katin ammatillinen itsetunto kävi nollissa sairaslomalla. «Mietin jopa, olenko vain laiska. Miksi muut jaksavat töissä, mutta minä en?» Kuva: Matias Väänänen
Jos työtehtävistä ei suoriudu, se on peruste irtisanomiselle. Katilla oli pitkä sairasloma takana, ja vuodenvaihteessa samaan pestiin oli avautumassa haku vakituiseen työsuhteeseen.
– Vaadin, että työterveysneuvottelun muistioon kirjataan myös se, että omasta mielestäni olen suoriutunut työtehtävistäni koko ajan. Kyse ei ole siitä, etten olisi tehnyt työtehtäviä joita minulle annettiin, vaan siitä, että minulla ei riitä aika kaikkeen.
– Koko tilanne tuntui epäreilulta, koska omasta mielestäni olin antanut työlle enemmän kuin sata prosenttia, Kati kertoo.
«Sitä ei oteta kovin vakavasti jos joku uupuu, koska uusia ja nälkäisiä tulijoita on ovella jonossa.»
Charlotta Niemistö
Lopulta Kati ei kuitenkaan hakenut avautunutta vakinaista työtä. Hän ei halunnut palata työhön, joka teki hänet sairaaksi.
Niemistö uskoo, että monilla esimiehillä ei vain ole tarpeeksi tietämystä työuupumuksesta, jotta uupunut työntekijä osattaisiin kohdata oikein.
– Työntekijä ei ole sen huonompi työntekijä, vaikka hän olisi uupunut. Jos esimieheltä tulee huonoa asennetta, se on anteeksiantamatonta, Niemistö sanoo.
Uupuneena nukkumaanmeno oli Katille vaikeaa. Kuormitus oli niin suuri, että aikaa rentoutumiselle teki mieli ottaa uniajasta. Öisin työjuttuja pulpahteli päähän, ja nukahtaminen oli vaikeaa. Kuva: Matias Väänänen
Niemistö ehdottaa työpaikoille kuormituksen mittariksi yksinkertaista mallia: ihmisten pitäisi olla yhtä työkykyisiä organisaatiosta lähtiessään kuin he olivat sinne tullessaan.
Ongelmana on, että työnantaja ei enää ajattele työntekijän koko työuraa kuten ennen.
– Sitä ei oteta kovin vakavasti jos joku uupuu, koska uusia ja nälkäisiä tulijoita on ovella jonossa.
«Työkulttuuri kovenee vielä entisestään, ennen kuin sille tapahtuu jotain»
Vaikka työuupumuskeskustelu on normalisoitunut, suurin osa keskustelusta käydään edelleen vain yksilö- ja yhteiskuntatasolla. Organisaatioissa työuupumus on vieläkin outo peikko, vaikka siellä olisi tehtävissä paljonkin, Niemistö sanoo.
– Organisaatioissa pitäisi ylläpitää dialogia työn kuormituksesta, määrästä, liian tiukoista aikatauluista ja liian pienistä resursseista.
Ensimmäinen työpaikka muovaa työntekijää erityisen paljon, sanoo Niemistö. Ensimmäisessä työssä ei osata kyseenalaistaa organisaatiokulttuuria.
Paluu työelämään jännitti Katia niin hyvässä kuin pahassakin. «Töihin palaaminen pitää aloittaa olemalla rehellinen itselleen. Täytyy keskustella työnantajan kanssa, minkälainen työpanos on riittävä.» Kuva: Matias Väänänen
– Nuorten pitää aina näyttää kyntensä ja osoittaa kykynsä. Jos organisaatiossa ajatellaan, että “vahvat pärjäävät”, ei yksilö pysty vetämään rajoja koska hän tuntee koko ajan syyllisyyttä siitä, ettei muka tee riittävästi.
Kun nuori kasvaa kovaan työkulttuuriin, hänen on vaikeaa ymmärtää, kun ystävä tai perhe huomauttaa liian suuresta työmäärästä.
– Nuori voi ajatella, että vain kollegat todella ymmärtävät häntä. Silloin kupla vahvistuu entisestään, ja tehdään yhä enemmän töitä, Niemistö sanoo.
«Jos organisaatiossa jauhetaan koko ajan intohimotyö-läppää, niin uskaltaako sitä sanoa, että haluaisi tehdä iltaisin jotain muuta kuin töitä?»
Charlotta Niemistö
Esimiehillä on suuri vastuu työkulttuurin pitämisessä terveenä. Oma esimerkki on äärettömän tärkeää.
– Jos pomo tahtoo tehdä työtään kello 2 yöllä, niin mikä minä olen tätä johtajaa kieltämään sitä tekemästä. Mutta älä nyt hyvänen aika lähetä sähköposteja alaisillesi tuolloin. Jotkut todella heräävät yöllä, kun puhelin kilahtaa, koska he haluavat näyttää pomolle, että he tekevät paljon töitä, Niemistö kärjistää ja jatkaa:
– Intohimotyö on hieno asia, joka voi pitää motivoituneena, mutta kun siitä puhutaan kritiikittömästi, sillä on lieveilmiöitä. Jos organisaatiossa jauhetaan koko ajan intohimotyö-läppää, niin uskaltaako sitä sanoa, että haluaisi tehdä iltaisin jotain muuta kuin töitä?
Katin puoliso Lassi on seissyt Katin tukena työuupumuksen aikana. «Jo se oli iso asia, että Lassi mittasi iltaisin kahvin valmiiksi keittimeen. Hän ei odottanut minulta liikaa, ja se oli tärkeää.» Kuva: Matias Väänänen
Nyt kun milleniaalit ovat hiljalleen siirtymässä myös johtaviin asemiin, heillä olisi mahdollisuus tehdä terveempiä työyhteisöjä.
Niemistö suhtautuu pessimistisesti siihen, että milleniaalit pystyisivät tähän.
– Ne, jotka jäävät organisaatioihin, sitoutuvat tekemään hirveää työtahtia, laittamaan uran etusijalle ja jättämään paljon muita asioita elämästään pois, jotta pääsevät eteenpäin urallaan. Kun näistä yksilöistä tulee johtajia, miksi he ajattelisivat toisin? Luulen, että työkulttuuri kovenee vielä entisestään ennen kuin sille todella tapahtuu jotain.
Paluu työelämään jännitti
Kati oli sairaslomalla lokakuusta elokuun loppuun. Toipuminen sujui alkuun takkuisesti.
Ylikierroksilla käynyt Kati yritti suorittaa myös toipumisensa, mikä jarrutti todellisen toipumisen alkamista. Tunteet vaihtelivat syyllisyydestä häpeään, ja itsetunto kävi nollissa.
Toukokuussa Kati alkoi kouluttautua uudelle alalle, käsityömestariksi. Hän päätti kokeilla uutta alkua, sillä ajatus paluusta vanhaan ahdisti.
Heinäkuussa Katista tuntui, ettei edelleenkään ollut sataprosenttisesti palautunut uupumuksesta.
Kati aloitti syyskuussa 2019 projektityöntekijänä e-urheiluhankkeessa. Kati uskoo, että intohimoinen suhtautuminen e-urheiluun auttaa häntä jaksamaan uudessa työssä. Kuva: Matias Väänänen
Sitten tuli puhelu, joka sai Katin harkitsemaan paluuta töihin.
– Minua pyydettiin hakemaan paikkaa uudessa e-urheilu-hankkeessa. Olen ollut pitkään mukana pelialan harrastustoiminnassa. Se on minulle intohimo, sillä olen harrastanut kilpapelaamista pidemmän aikaa, Kati kertoo.
– Se on näitä vanhan oman alan töitä, mutta… koska siihen yhdistyy minun intohimoni, uskon, että siihen työhön on helpompi palata.
Eniten Katia jännittää töihin paluussa, jos tunne siitä palaa, ettei oma sata prosenttia riitä työnantajalle.
– Uskon, että se on enimmäkseen omassa päässä. Se pelko ei perustu mihinkään konkretiaan. Tiedän nyt, että se mitä tapahtui, ei ollut minun syytäni, Kati sanoo.
«Jos joskus uupuisin niin, etten pystyisi palaamaan enää ollenkaan töihin, se olisi hirveä tunne. Olisi vaikeaa rakentaa elämää ilman mitään toiveita uudesta työstä.»
Kati
Syyskuussa 2019 Kati aloitti uudessa työssään. Juuri nyt hänen tavoitteenaan on saada työarki rullaamaan ja saada lähivuosina vakityö.
– Jos joskus uupuisin niin, etten pystyisi palaamaan enää ollenkaan töihin, se olisi hirveä tunne. Se olisi todella pysäyttävää. Olisi vaikeaa rakentaa elämää ilman mitään toiveita uudesta työstä, Kati miettii.
– Toivottavasti sellaista tilannetta ei koskaan tule.
У каждого время от времени появляются тревожные мысли. Часто они звучат в голове как зацикленная мелодия, и кажется, что мы ничего не можем сделать, кроме как продолжать слушать и все больше и больше погружаться в беспокойство.
Но на самом деле мы многое можем предпринять для облегчения своего состояния. Например, можно попробовать переключить свое внимание на приятные занятия.
Поэкспериментируйте, применяя предложенные способы в различных ситуациях. Все мы уникальны, и для каждого наиболее эффективной может оказаться своя стратегия. Не забывайте, что сработавший в одном случае способ может оказаться неэффективным в другом. Короче говоря, выберите то, что резонирует с вами, и пропустите остальное.
1. Нарисуйте свои тревожные мысли. Может быть, ваши мысли предстанут в разных формах. Может быть, в особых цветах. Или они очень похожи на людей, которых вы знаете, предметы вокруг вашего дома. В любом случае опознайте свои мысли и попытайтесь изобразить их на бумаге.
2. Подумайте о своих тревожных мыслях как об облаках, проплывающих по небу. Воспользуйтесь воображением – закройте глаза, дышите медленно и глубоко, представьте себе эту картину. Облака проплывают мимо, ваши тревожные мысли следуют за ними. Представьте, как вы отпускаете эти мысли вслед за облаками.
3. Представьте себе, что ваши тревожные мысли – это запутавшиеся родители, которые действительно хотят вам помочь. Возможно, вы сможете почувствовать благодарность им за попытку вас поддержать.
4. Запишите точно, что вас беспокоит, и придумайте реалистичное решение для каждой проблемы, как если бы давали совет другу.
5. Подумайте о своих тревожных мыслях как о внутреннем монологе какого-нибудь персонажа из книги или фильма (можете даже записать этот монолог на бумаге).
6. Поговорите о своих тревожных мыслях с любимым человеком. Вы наверняка обнаружите, что вы абсолютно не одиноки в этих, казалось бы, диковинных, смешных, глупых мыслях. Даже самые страшные и странные мысли на самом деле довольно распространены.
7. Подумайте, что приносит вам комфорт и спокойствие: чтение, питье ромашкового чая, принятие ванны, сон. Попробуйте задействовать свои органы чувств, например обратитесь к ароматерапии или полюбуйтесь на закат.
8. Послушайте направленную медитацию, которая поможет сфокусировать ваш ум и успокоить ваше тело. Такие медитации можно легко найти в интернете.
9. Представьте свои тревожные мысли в определенном образе, дайте ему имя. Может, это глупая Салли, или ненадежная Рита, или негативный Нейт. Создавая этот персонаж, мы начинаем осознавать, что многие из наших тревожных циклов нереалистичны, нерациональны или не полезны. Конечно, в беспокойстве может быть здравое зерно, если она вызвана, например, необходимостью подготовки к презентации. Но чаще всего, если тревога вошла в цикл, она давно не имеет отношения к реальной ситуации и нам нет нужды прислушиваться к ее беспокоящим сигналам.
10. Напомните себе о своей силе. О том, что, даже если ваши тревоги сбудутся, вы это сможете пережить. Вы можете справиться с неудачным тестом и провальным выступлением, с душевной болью и горем, с конфликтом и болью.
Наше беспокойство может привести к ощущению беспомощности. К счастью, мы вовсе не бессильны. Это не значит, что тревожиться плохо и беспокойство нужно постараться устранить навсегда. Скорее это означает, что, если наша тревога заполняет нас и начинает сбивать с пути, что может произойти естественным образом, мы можем что-то с этим сделать.
Будде приписывают слова: «Нет никакого пути к счастью. Счастье и есть путь». Преподаватель науки о счастье Эмилиана Саймон-Томас рассказывает о ловушках, которые подстерегают на этом пути.
Kati ei palannut enää työhönsä uuvuttuaan. “Nyt ihmiset vain lähtevät, kun raja tulee vastaan. Se ei ratkaise ongelmia”, sanoo työelämätutkija.
У каждого время от времени появляются тревожные мысли. Часто они звучат в голове как зацикленная мелодия, и кажется, что мы ничего не можем сделать, кроме как продолжать слушать и все больше и больше погружаться в беспокойство.