70 лет назад австралийский психиатр Джон Кейд открыл препарат для лечения биполярного расстройства, который помог многим пациентам быстро стабилизировать состояние. В настоящее время литий является стандартом терапии при БАР и одним из наиболее эффективных препаратов в психиатрии в целом. Однако путь к его признанию был тернист.
Биполярное аффективное расстройство, до 1980-х гг. носившее название “маниакально-депрессивный психоз” поражает в среднем 1 из 100 человек по всему миру и без лечения протекает как бесконечное чередование эмоциональных подъемов и спадов. Частота суицидов без лечения превышает общепопуляционную в 10-20 раз. К счастью, карбонат лития – производное легкого серебристого металла – может уменьшить эти цифры в десять раз.
Кейд совершил свое открытие, не имея доступа к прорывным технологиям или современному оборудованию. Его результаты оказались получены благодаря счастливому стечению обстоятельств, заставивших его работать с простейшими средствами.
Во время Второй мировой войны Кейд провел больше трех лет в печально известном японском лагере военнопленных Чанги в Сингапуре. Он был назначен заведующим психиатрического отделения, где он начал отмечать связь между недостатком определенных продуктов и заболеваниями у своих товарищей по заключению. Например, недостаток витаминов группы В приводил к развитию бери-бери и пеллагры.
Джон Кейд (на фото в 1974 г.), был первым человеком, который протестировал литий для лечения биополярного расстройства
После войны он продолжил свои исследования. В неиспользуемой кладовой психиатрической больницы Bundoora Repatriation Mental Hospital неподалеку от Мельбурна он начал собирать пробы мочи больных с депрессией, манией и шизофренией, намереваясь выявить выделяющееся вместе с мочой вещество, которое может коррелировать с симптоматикой. Не имея доступа к сложным химическим методам анализа и детального теоретического базиса, Кейд вводил мочу в абдоминальную полость морских свинок, повышая дозу вплоть до их гибели. Моча больных манией оказалась особенно токсичной для животных.
В дальнейших экспериментах Кейд обнаружил, что карбонат лития – который с девятнадцатого века использовался при лечении подагры – уменьшает токсичность мочи пациентов. Кейд также заметил, что высокая доза препарата успокаивает морских свинок и задался вопросом, может ли литий оказывать такой же транквилизирующий эффект и на его пациентов. Опробовав препарат на себе, чтобы установить безопасную дозу, Кейд приступил к лечению десяти пациентов с манией. В сентябре 1949 г. в Medical Journal of Australia (J. F. J. Cade Med. J. Aus. 2, 349–351; 1949) он опубликовал сообщение о быстром и значительном улучшении состоянии всех своих пациентов. Большинство этих пациентов постоянно госпитализировались в психиатрический стационар на протяжении многих лет, теперь же у пяти из них состояние настолько улучшилось, что они смогли вернуться домой к своим семьям. В то время статья Кейда прошла по большому счету незамеченной.
Продолжая идти по рядам периодической таблицы, Кейд проводил эксперименты с солями рубидия, церия и стронция, но ни одна их них не дала терапевтического эффекта. В 1950 г. он прекратил эксперименты и с литием. Терапевтическая доза лития опасно близка к токсической, и в том году один из его пациентов – “W.B.”, мужчина, страдавший БАР более 30 лет, скончался, как указано в записях судмедэксперта, от отравления литием.
Датский психиатр Могенс Шу – фигура не менее героическая, чем Кейд, поскольку он долго и упорно боролся за признание лития как препарата для лечения БАР. Он был близко знаком с биполярным расстройством, поскольку им страдал его брат. В 1950-х гг. Шу объединился с другим психиатром, Поулем Бострупом, вместе они провели серию экспериментов с литием, закончив двойным слепым плацебо-контролируемым исследованием. В 1970 г. вышла статья, которая убедительно доказывала эффективность лития при терапии большинства пациентов с БАР (P. C. Baastrup et al. Lancet 296, 326–330; 1970).
Сегодня литий помогает стабилизировать настроение миллионам людей с биполярным расстройством, хотя дозу следует тщательно контролировать и могут быть нежелательные побочные эффекты: тошнота и тремор. Механизм действия лития по-прежнему остается в чем-то загадочным. Большинство исследователей ищут разгадку в тонких химических взаимодействиях, обеспечивающих функционирование нейротрансмиттеров, однако до сих пор точных результатов нет . Причина БАР также до сих пор не установлена. Ясно лишь то, что имеется генетическая предрасположенность: если один из двух монозиготных близнецов болеет БАР, то второй заболеет с 60% вероятностью. В паре дизиготных близнецов такая вероятность составляет 10%.
Карбонат лития в настоящее время включен в список основных лекарственных средств Всемирной организации здравоохранения.
Препарат, положивший начало “психофармакологической революции” 1950-х, за которым последовали антипсихотики и антидепрессанты, оказался ошеломляюще успешным. Однако разрабатывался он в старой кладовой, а образцы мочи хранились в домашнем холодильнике Кейда. Более того, ретроспективно представляется, что открытие лития частично связано с ошибочной интерпретацией экспериментов самим Кейдом. У “транквилизованных” морских свинок скорее всего наблюдались первые симптомы отравления литием: летаргия до сих пор остается признаком передозировки. А переход от морских свинок к людям, аккуратно именуемый “концептуальным прыжком”, вряд ли можно назвать выводом из обоснованной теории. Современный исследователь наверняка не получил бы разрешения на эксперименты, аналогичные экспериментам Кейда.
Открытие Кейда легко могло бы остаться незамеченным, если бы не Шу и прочие, например, американский исследователь Джон Талботт, не продолжили развивать тему, поднятую в его статье 1949 года. Кейд действительно был первопроходцем, однако без Шу и остальных он не оставил бы никакого следа. Благодаря им всем литий, этот вездесущий элемент, легкий в получении и никогда не патентованный фармацевтическими компаниями, остается дешевым и бесценным препаратом для лечения биполярного расстройства.
Автор перевода: Лафи Н.М.
Источник: Douwe Draaisma. Lithium: the gripping history of a psychiatric success story. Nature 572, 584-585 (2019) doi: 10.1038/d41586-019-02480-0
http://psyandneuro.ru
http://psyandneuro.ru
Метка: лекарства
Lääkäri voi usein antaa masennuksen hoitoon vain lääkkeitä.
Lääkäri Jonne Juntura tietää omasta kokemuksestaan, miten vaikea on päästä nopeasti hoitoon, kun paniikkikohtaus iskee.
Mielenterveyden ongelmat ovat nykyisin yleisin syy parikymppisten sairauspoissaoloille (siirryt toiseen palveluun). Masennus, ahdistus ja unihäiriöt vaivaavat suomalaisia jo niin usein, että voidaan puhua kansantaudista. Silti vain noin puolet sairastavista (siirryt toiseen palveluun) saa tarvitsemaansa hoitoa.
– Moni yrittää pitkään vain pärjätä oireiden kanssa. Kynnys hakeutua hoitoon on edelleen korkea, lääkäri Jonne Juntura sanoo.
Tarvittavan hoidon saaminen viivästyy usein myös siksi, että prosessi on pitkä. Kun ihminen saa ajan terveyskeskuksesta, ensimmäisellä kerralla pystytään vasta vain arvioimaan tilanne. Oikeasti apua saattaa saada vasta kuukausien päästä, kun taas seuraava lääkäriaika liikenee.
Mistä kyse?
Junturan mielestä terveyskeskuslääkärin keinovalikoima mielenterveydenongelmien osalta on kovin suppea. Monesti ainoa keino aloittaa jonkinlainen hoito on määrätä lääkkeet.
Lääkityksen lisäksi ei yleensä ole mahdollista tarjota minkäänlaista pikaista keskusteluapua, vaikka tehokkain keino masennuksen hoitoon usein olisi yhdistelmä terapiaa ja lääkitystä.
– Mielenterveyshoitajille on pitkät jonot. Joissain harvoissa terveyskeskuksissa on psykologeja, mutta se on ihan poikkeustapauksissa, Juntura sanoo.
Kuka ja mitä?
Jonne Junturalla on myös omakohtaista kokemusta mielenterveyden häiriöistä.
Juntura sairastui masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöön opiskellessaan lääkäriksi. Eräänä iltana voimakkaat paniikkikohtaukset pakottivat Junturan lähtemään päivystykseen.
– Se oli todella pelottava kokemus, koska en tiennyt, mitä minulle tapahtuu.
Psykiatrisesta päivystyksestä Juntura käytännössä vain lähetettiin kotiin, sillä hän ei ollut psykoottinen tai itsetuhoinen. Opiskelijaterveydenhuollosta puolestaan kerrottiin, että seuraava aika olisi vasta parin viikon päästä. Terveyskeskuksesta Juntura sai lääkityksen, mutta ahdistus ei helpottanut.
Lopulta psykologille pääsy ja lääkitys yhdessä tepsivät oloon.
Juntura on halunnut edistää lääkärin roolinsa lisäksi mielenterveyspalveluita myös politiikan keinoin. Juntura pyrki eduskuntaan viime kevään vaaleissa SDP:n riveistä mielenterveysteemalla.
Tätä et ehkä tiennyt
Terveyskeskusten mielenterveyspalveluiden hitauteen ja riittämättömyyteen yritetään nyt puuttua kansalaisaloitteen muodossa.
Mielenterveysjärjestöjen tekemä kansalaisaloite terapiatakuusta (siirryt toiseen palveluun) keräsi heinäkuussa tarvittavat 50 000 allekirjoitusta, joten aloite etenee eduskunnan käsittelyyn.
Terapiatakuun tarkoituksena on helpottaa ja nopeuttaa hoitoonpääsyä. Hoitoon hakeutuvan täytyisi päästä psykoterapiaan tai muuhun hoitoon kuukauden sisällä ensimmäisestä käynnistä, ja hoidon tarve pitäisi arvioida heti apua haettaessa.
Hoitovalikoimaan voisi kuulua myös lyhytaikainen keskusteluapu.
Junturan mukaan huomiota pitää kiinnittää nimenomaan terveyskeskusten palveluihin, sillä niitä käyttävät erityisesti ne, joilla ei ole työterveyden, yksityisen sairausvakuutuksen tai opiskelijaterveydenhuollon väyliä käytössään.
Karoliina Simoinen / Yle
Mitä on tärkeä muistaa?
Mielenterveyden häiriöiden hoidossa olennaista on varhainen tilanteeseen puuttuminen.
– Kun oireet tulevat ensimmäistä kertaa, se on todella pelottavaa. Siksi apua pitäisi saada nopeasti ja oikeaan aikaan, Juntura sanoo.
Junturan mukaan potilaalle olisikin tärkeä saada luotua turvallisuuden tunnetta, ja kertoa mahdollisimman pian, mistä on kyse. Mielenterveysongelman tunnistaminen voi olla vaikeaa.
Junturakaan ei aluksi tunnistanut omia oireitaan, vaikka oli opiskelemassa lääkäriksi.
– Vaikka olin lukenut mielenterveyden häiriöistä, niin se oli ihan eri asia kokea asia itse.
Lääkäri Jonne Junturaa haastatellaan 8 minuuttia -ohjelmassa. Katso haastattelu klikkaamalla pääkuvaa.
Kaikki tänä kesänä kuvatut 8 minuuttia -jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa.
Kun Sofia Okkonen, 22, sairastui, hän menetti pikkuhiljaa kaikki ystävänsä.
Jos läheisen sairaus hämmentää, voi tuntua helpommalta pysyä poissa. Tässä jutussa psykologit neuvovat, miten kohdata ja tukea sairastunutta.
Kivut ovat jollain tapaa läsnä päivittäin 22-vuotiaan oululaisen Sofia Okkosen elämässä.
– Kipu tuntuu alamahassa, peräsuolessa, paksusuolessa ja lantiossa. Se tuntuu siltä kuin joku repisi kohtua irti sisuksistani. Peräsuolen kipu on polttavaa ja tuntuu kuin suolen seinämää poltettaisiin rautakangella. Ja turvotus vatsassa aiheuttaa venytyskipua –aivan kuin ilmapallo olisi puhallettu liian täyteen ilmaa ja se meinaisi poksahtaa.
Kivut johtuvat endometrioosista ja harvinaisesta suolistosairaudesta, jonka seurauksena suoliston seinämien lihakset ovat surkastuneet. Sairaus aiheuttaa muun muassa suoliston tukkeutumista.
Sairaudet rajoittavat Okkosen elämää ja hän on joutunut luopumaan monesta asiasta. Myös sellaisista asioista, mitä hän ei osannut odottaa – kuten ystävistä.
Sairaus ei näy ulospäin
Ulkopuolisen silmiin Okkonen ei näytä sairaalta – päinvastoin. Nainen hymyilee paljon ja hymy nousee silmiin asti. Huulia koristaa kauniin vaaleanpunainen huulipuna ja silmissä on luomiväriä.
Okkonen kertoo, ettei ole nukkunut silmäystäkään edellisenä yönä. Sitäkään hänestä ei huomaa.
– Olen tottunut siihen. Usein yöt menevät valvoessa, nainen toteaa ja hymyilee.
Kahdeksan vuotias Eetu-koira tuo Okkosen elämään paljon iloa. Eetu on asunut Okkosilla nyt vuoden verran. Paulus Markkula / Yle
Yksi syy ystävien menettämiseen on se, etteivät Okkosen sairaudet näy ulkopuolelle. Ystävät eivät ymmärtäneet, miksi iloinen ja pirteä ihminen alkoi yhtäkkiä perumaan tapaamisia yhtenään, eikä enää osallistunut kaveriporukan rientoihin.
Virkeä ulkokuori peitti sisälleen kovat kivut ja loputtoman väsymyksen.
– Jos ihminen murtaa jalan, kaikki ymmärtävät, että se on todella kipeä. Minulla vaatteet peittävät arvet ja mustelmat, joten ihmiset eivät näe, mitä sairaudet tekevät.
Ystävien menettäminen sairauden vuoksi on aiheuttanut vihaa, surua, katkeruutta.
– Tunnen avuttomuutta, kun en tiedä, miten voisin pelastaa ystävyyssuhteen. Kun toinen ei yhtään ajattele samalla tavalla, eikä näe sitä, mitä itse koen.
Rakkaus kestää
Miten minä voin auttaa? Voinko kysyä sairaudesta? Muun muassa tällaisia kysymyksiä sairastuneen läheiset pyörittelevät Mehiläisen psykologi Päivi Kivelän mukaan usein mielessään.
Ihmisen sairastuminen vaikuttaa luonnollisesti sairastuneen itsensä myös lähipiiriin. Läheisen sairaus saattaa aiheuttaa hämmennystä, pelkoa ja avuttomuuden tunnetta.
– Jos ei tiedä, miten auttaa sairastunutta, saattaa tuntua helpommalta pysyä poissa hänen elämästään.
Joskus läheisen sairastuminen voi kuitenkin lähentää ihmissuhdetta. Tehdä siitä vahvemman. Näin kävi esimerkiksi Sofia Okkoselle ja hänen miehelleen Tuomas Okkoselle.
– Olemme tulleet lähemmäs toisiamme, kun meillä on ollut niin paljon koettelemuksia viime vuosien aikana, Tuomas Okkonen kertoo.
Pariskunta alkoi seurustelemaan vuonna 2011. Vuonna 2014 Sofia sai diagnoosin suolistosairauteen ja vuonna 2016 endometrioosiin.
Sofia Okkosen viimeisin iso leikkaus tehtiin tämän vuoden toukokuussa. Silloin hänen suolistoonsa ommeltiin tukiverkkoja. Kuva on otettu, kun Okkonen on päässyt ensimmäistä kertaa istumaan leikkauksen jälkeen.Sofia Okkonen
Sairaudet rajoittavat huomattavasti etenkin Sofian elämää. Hän ei voi urheilla, nostella painavia tavaroita tai tehdä äkkinäisiä liikkeitä.
Nainen kärsii myös kiusallisemmista vaivoista. Hänen kykynsä pidätellä ulostetta on olematon. Sen vuoksi hänelle on sattunut muutaman kerran vahinko esimerkiksi lenkkipolulla kävellessä koiran kanssa. Nykyään Okkonen käyttää välillä vaippoja, erityisesti silloin, jos täytyy taittaa pidempi matka vaikkapa bussilla.
– Aluksi oli tosi vaikeaa hyväksyä, että olen 22-vuotias nainen ja joudun käyttämään vaippaa. Mutta se on helpottanut elämää, kun ei tarvitse kuljettaa vaihtovaatteita aina mukana.
Vaikka Tuomas joutuu tekemään suurimman osan kotitöistä, huolehtimaan useimmiten Eetu-koiran ulkoilutuksesta ja pariskunnan yhteinen tekeminen rajoittuu neljän seinän sisään, mies ajattelee, että heidän arkensa on normaalia.
– Sairauksien tuoma suurin muutos on mielestäni se, että nykyään me elämme paljon enemmän hetkessä ja nautimme siitä.
Aina ei kannata yrittää piristää
Ymmärtäminen ja sairauden huomioiminen olisivat Terveystalon psykologi Outi Reinola-Kuusiston mukaan parhaita tapoja tukea sairastunutta.
– Ei kukaan huvikseen tekeydy sairaaksi tai valittele vaivojaan. Kyllä ne ovat todellisia ja aiheuttavat hirveitä kärsimyksiä ihmiselle, joilla niitä on.
Hän kuitenkin tiedostaa, että terveen ihmisen voi olla vaikea ymmärtää sitä, ettei sairas aina jaksa tulla paikalle tai vastata puhelimeen. Ei kerta kaikkiaan kykene sellaisiin asioihin, mihin terve kykenee.
– Sen takia ihmiset saattavat turhankin herkästi närkästyä siitä, ettei ystävä lähtenytkään mukaan, vaikka häntä yritettiin piristää.
Reinola-Kuusisto ajattelee, että terveet läheiset ylipäätään ajattelevat liikaa sitä, että menevät sairaan ihmisen luo ja piristävät häntä tai järjestävät jotain piristävää aktiviteettia. Silloin, kun ihminen on hyvin sairas ja huonovointinen voivat tällaiset piristävät tapahtumat olla liian vaativia. Jopa kotoa lähteminen voi tuntua vaikealta.
– Sairas ihminen on itsensä asiantuntija ja häneltä kannattaa kysyä, mitä hän jaksaa. Tärkeintä olisi kuitenkin muistaa ystävää. Olla yhteydessä, laittaa viestiä, soittaa. Eikä unohtaa.
Kotitöiden tekeminen ei ole Okkoselle itsestäänselvyys. Useimmiten hän ei kykene niihin kipujensa vuoksi, vaan hänen miehensä hoitaa ne. Paulus Markkula / Yle
Sofia Okkonen olisi toivonut ystäviltään tukea sairastuttuaan. Ja että he tsemppaisivat ja tulisivat sairaalaan moikkaamaan, koska siellä on niin yksinäistä.
Välillä kipujen takia olo on huono niin fyysisesti kuin henkisestikin, eikä Okkonen silloin jaksa välttämättä tavata ihmisiä. Silloinkin hän toivoisi, että yhteydenpito ei loppuisi ainakaan kokonaan.
– Voisi vaikka soitella pari kertaa viikossa. Yleensä, kun olo on huonompana, on mielikin maassa. Silloin yhteydenotot piristäisivät.
Sairastunut pystyy myös itse auttamaan läheisiään ymmärtämään paremmin omaa tilaansa kertomalla konkreettisesti esimerkiksi siitä, missä ja minkälaisena kipu tuntuu tai mitä operaatioita tai hoitoa on saanut.
Näin Okkonenkin on alkanut tekemään, vaikkakin blogin muodossa. Siellä hän jakaa tietoa sairauksistaan, niiden oireista ja sairaalajaksoistaan. Nainen on leikattu sekä endometrioosin että suolistosairauden vuoksi useamman kerran. Viimeksi tämän vuoden toukokuussa.
– Osa on alkanut vasta sitten ymmärtämään minua ja sairauttani, kun olen alkanut kirjoittamaan asioista. He ovat tajunneet, etten olekaan laiska tai jää tarkoituksella pois asioista.
Fyysinen sairaus vaikuttaa myös mieleen
Vakava sairaus ei vaikuta pelkästään ihmisen kehoon, vaan hyvin usein myös mieleen, seksuaalisuuteen ja jopa persoonallisuuteen. Sairastuminen on psykologi Päivi Kivelän mukaan kriisi, jonka seurauksena ihmisen käyttäytyminen saattaa muuttua hetkellisesti paljonkin.
– Ensin voi olla ihan shokkitilassa siitä, mitä on tapahtunut. Sen jälkeen tulee reagointivaihe, jolloin ihmisellä voi olla aikamoisia eriskummallisia käyttäytymismalleja ja tapoja. Sen jälkeen tulee käsittelyvaihe ja uudelleen suuntautumisen vaihe, jolloin elämä alkaa muotoutua uudelleen.
Sairauden aiheuttamat persoonallisuuden muutokset ja alakuloinen mieliala voivat tuntua raskaalta myös läheiselle. Kivelän mukaan olisi tärkeää kuitenkin kiinnittää huomiota niihin puoliin ihmisessä, jotka ovat tehneet heistä alunperin ystäviä. Ja puhua niistä myös ääneen.
– Voi sanoa vaikka, että sinulla on ihan huikea huumorintaju. Ja muistuttaa, ettei hän ole yhtä kuin hänellä oleva sairaus.
«Terveitä ihmisiä minulla ei ole elämässä»
Kun Sofia Okkonen sai endometrioosidiagnoosin, hän kuuli samalla, että saattaa jäädä lapsettomaksi ja että tulee kärsimään kivuista luultavasti koko loppuelämänsä. Se laukaisi masennuksen ja sopeutumishäiriön.
– Sopeutumishäiriö on sellainen tila, etten myöntänyt itselleni tai muille, että olen sairas. Halusin vain ajatella, että kyllä minä paranen, enkä pystynyt puhumaan ollenkaan sairaudestani.
Pari vuotta Okkonen oli täynnä vihaa. Hän ajatteli, että elämä on ohi. Enää ei kannata yrittää mitään.
– Nykyään ajattelen, että ehtisinpä tehdä kaikkea ihanaa vielä. Että tulisi parempia vaiheita elämässä.
Okkonen käy kuitenkin edelleen psykoterapiassa masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön vuoksi.
Sofia Okkonen ei voi käydä pitkillä lenkillä koiransa kanssa, koska vessan pitää olla aina lähellä ulosteenpidättämiskyvyttömyyden vuoksi. Onneksi heidän kotinsa lähellä on metsä, jonne pääsee nopeasti ulkoilemaan. Paulus Markkula / Yle
Suomen terveydenhoidossa tulisi Kivelän mielestä kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, miten ihmistä tuetaan silloin, kun hänelle kerrotaan vakavasta sairaudesta.
– Lääketieteellinen informaatio on toki tärkeää, mutta myös psykologin tai muun ammattilaisen tarjoamat tukikeskustelut. Psykologi voi kertoa siitä, miten ihmisen mieli toimii tällaisissa tilanteissa, koska ihmisten reaktiot voivat olla niin erilaisia.
Tukea voi saada myös vertaistukiryhmistä. Sellaisissa Okkonenkin on käynyt ja löytänyt sieltä uusia ystäviä. Hän kertoo, että esimerkiksi endometrioosia sairastaville on todella virkeä tukiryhmä Oulussa.
– Minulla on nykyään kaksi sydänystävää, joiden kanssa voi puhua mistä vain. He ovat molemmat sairaita. Terveitä ihmisiä minulla ei oikeastaan ole elämässä.
Ihmisen sairastuminen testaa usein ystävyyden laatua. psykologi Outi Reinola-Kuusisto näkee asian niin, että aito ystävä on vierellä, mutta sellainen kaveri, jonka kanssa on käyty vain juhlimassa jää.
– Meillä on ystäviä eri tarkoituksiin ja eri elämänvaiheissa. Joidenkin kanssa jaetaan harrastuksia ja osan kanssa sielujen syvimpiä tuntoja ja ollaan aidosti rinnalla kulkijoita.
Kysy suoraan
Vaikka ymmärtäisikin sairaan ystävän tai perheenjäsenen tilanteen, voi yhteydenpito ja tapaaminen silti tuntua vaikealta. Läheinen ei välttämättä tiedä, miten puhua sairaudesta ja siihen liittyvistä asioista.
Paras tapa toimia tällaisessa tilanteessa on psykologi Päivi Kivelän mielestä kysyä suoraan, että minkälaista tukea ja apua tarvitset.
– Kysyjä ei voi satuttaa sairastunutta, jos hän kysyy ihan suoraan, että haluatko puhua asiasta.
Sairaalan pedit ovat tulleet vuosien saatossa Okkoselle tutuiksi. Tässä kuvassa hän on kivun hoidossa osastolla endometrioosin vuoksi, kun kuukautiset tulivat vaihdevuosia aiheuttavasta lääkkeestä huolimatta. Kuukautiset aiheuttavat naiselle aina äärettömän kovia kipuja. Sofia Okkonen
On kuitenkin asioita, joita kroonisesti sairas ei halua kuulla. Pahinta Okkosen mielestä on se, jos joku sanoo, että kyllä se siitä helpottaa.
– Krooninen sairaus ei helpota, eikä parane. Yleensä se pysyy samanlaisena tai pahenee. Minä en voi koskaan parantua tästä.
