Метка: депрессия

Опубликовано от — Оставить комментарий

Markus J. Rantala. Mieli terveeksi kahden viikon klinikalla.

NYT on kaksisuuntaisen mielialahäiriön vuoro. Evoluutiobiologian ja -psykologian dosentti Markus J. Rantala ajattelee uusiksi jälleen yhden mielen sairauden ja sen hoidot.
Aiemmin tänä syksynä hän esitti uuden teorian anoreksiasta ja muista syömishäiriöistä. Kaksi vuotta sitten hän julkaisi työtovereineen tieteellisen artikkelin, joka perusteli näkemystä, että masennus ei ole yksi vaan kaksitoista eri sairautta.
UUNITUOREESSA kirjassaan Masennuksen biologia (Terra Cognita) Rantala laajentaa masennuksen käsittelyä suomalaiselle lukijakunnalle 350 sivun verran.
Mukaan mahtuu luku kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, jossa masennuskaudet vuorottelevat maanisten kausien kanssa. Rantalan on tarkoitus julkaista näkemyksensä myös tieteellisenä artikkelina.

Maniassa hyvän olon tunne usein yhdistyy kokemukseen, että pystyy mihin tahansa. Tässä tilassa ihminen voi tuhlata rahansa hetken mielenjohteesta ja toimia muissakin asioissa holtittomasti.
Sairaus on jo aiemmin tunnistettu uni–valverytmiä säätelevän sisäisen kellon häiriöksi. Häiriön varsinaisesti käynnistää kuitenkin Rantalan mukaan kroonisen stressin aiheuttama matala-asteinen tulehdus.
Matala-asteinen tulehdus saa alkunsa useimmiten suusta, suolistosta tai sisäelinrasvakudoksesta.
”Tutkimukset ovat osoittaneet, että tulehdusta edistävät aineet saavat sisäisen kellon epätahtiin. Epätahtisuuden takia uni jää vähäiseksi. Kun uni vähentyy, dopamiini- ja noradrenaliiniryöppy laukaisee manian”, Rantala selittää.
Dopamiini on aivojen välittäjäaine, joka säätelee sitä, miten palkitsevina koemme erilaiset asiat. Noradrenaliini vaikuttaa vireystilaan ja osallistuu taistele tai pakene -reaktioon.
Jo aikaisemmin on uskottu, että neurokemiallinen syy maniaan on dopamiini- ja noradrenaliinijärjestelmän kääntyminen ylikierroksille. Tämä kiihdytys näkyy, kun maniaa potevien ihmisten aivoja on kuvattu toiminnallisella magneettikuvauslaitteella.
MIKSI toinen sairastuu kroonisesta stressistä masennukseen ja toinen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön? Rantalan mukaan syy ei ole tiedossa, mutta se voi johtua erilaisesta geneettisestä alttiudesta, suolistomikrobeista tai molemmista.
Lääkkeenä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön on käytetty jo pitkään litiumia, joka tasaa mielialoja. Rantalan mukaan hänen teoriansa selittää myös sen, miksi lääke toimii. ”Viiteenkymmeneen vuoteen ei ole osattu selittää litiumin tehoa. Se perustuu siihen, että se vähentää matala-asteista tulehdusta ja saa sisäisen kellon paremmin tahdistumaan.”
Hänen suosituksiinsa kuuluu se, että poistetaan matala-asteisen tulehdus ja hälvennetään stressiä elämäntavan ja ruokavalion muutoksilla.
”Jos saamme matala-asteisen tulehduksen pois, sisäinen kello palautuu.”
Rantalan mukaan hänen ajatuksiaan voitaisiin hyvin testata kokeellisesti ihmistutkimuksissa. Hän ei ole saanut psykiatreja kiinnostumaan asiastaan.
”He eivät edes vastaa sähköposteihini”, Rantala kertoo.
Rantalan aikaisemman masennustutkimuksen ideoita on testattu. Kahdestatoista masennustyypistä yhden laukaisee läheisen menettämisestä johtuva suru. Kun suruun yhdistyy tulehdus, se voi voimistua masennukseksi.
Ryhmä yhdysvaltalaisia tutkijoita osoitti hiljattain, että näin näyttää käyvän. He tutkivat puolisonsa menettäneitä ihmisiä ja huomasivat, että voimakkaasti surevilla leskillä tulehdusarvot olivat korkeammat kuin lievemmin surevilla.
Samoin mitä vakavampia masennusoireita leskeksi jääneillä oli, sitä enemmän heillä oli veressään tulehdusaineita.
RANTALA katsoo masennusta ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä evoluutiopsykologin silmin.
Evoluutiopsykologian näkökulmasta psykologiset ominaisuudet ovat kehittyneet ratkaisuiksi muinaisten esivanhempiemme elinympäristössään kohtaamiin haasteisiin.
Jokin mielemme piirre on sopeutuma, jos se on auttanut esivanhempia pärjäämään selviämään elinympäristössään ja parantanut sitä kautta esivanhemman lisääntymismenestystä.
Pärjäämistä parantaneet ominaisuudet ovat siirtyneet jälkeläisille ja edelleen nykyihmisille asti.
Masennusoireet ovat yhdenlainen sopeutuma. Se voi kuulostaa kummalliselta, koska on vaikea nähdä, mitä hyötyä on synkkämielisestä vatvomisesta, sosiaalisesta vetäytymisestä ja masentuneesta mielialasta.
Oireet voivat kuitenkin olla mielekkäitä reaktioita tietynlaisiin olosuhteisiin.
”Evoluution näkökulman ansiosta tulee jokin järki siihen, miksi mielenterveysongelmat ovat ylipäätään olemassa”, Rantala sanoo.
ESIMERKIKSI voidaan ottaa yleinen masennuksen muoto, joka johtuu tappiosta hierarkiakonfliktissa.
Monilla nisäkkäillä tappio valtataistelussa saa aikaa käyttäytymistä, joka muistuttaa masennusta. Tappelussa häviölle jäänyt simpanssikoiras osoittaa alistuvalla käytöksellään luovuttavansa ja näyttää, ettei enää uhkaa voittajaa.
Myös ihmisellä hierarkiakonfliktin jälkeinen masennus toimii luovuttamisen merkkinä, Rantala selittää. Itsetunnon lasku auttaa yksilöä säästämään voimiaan tilanteessa, jossa voittaminen on epätodennäköistä.
Nykymaailmassa hierarkiakonflikti liittyy usein oman sosiaalisen aseman horjumiseen, vaikkei voimien mittelöä olisikaan. Työttömyys, eläkkeelle jääminen tai sulkeminen kaveripiirin ulkopuolelle voi laukaista hierarkiakonfliktiin perustuvan masennuksen.
Masennus on Rantalan mukaan yleistä myös niillä, jotka tavoittelevat jotain, mitä eivät voi saavuttaa. Masennus voi tällöin saada ihmisen arvioimaan tavoitteitaan uudelleen ja asettamaan ne ehkä realistisemmiksi tai siirtämään ponnistelun onnistumiselle otollisempaan ajankohtaan.
VAIKKA masennus olisi pohjimmiltaan järkeenkäypä tapa luovuttaa ja arvioida uudelleen omia voimiaan, kehon matala-asteinen tulehdus kääntää hyödyllisen sopeutuman haitalliseksi.
”Elämme erilaisessa elinympäristössä kuin aiemmin. Nyt kun on kroonista stressiä ja matala-asteista tulehdusta, psykologiset sopeutumat eivät enää toimi kunnolla. Oireilla on ollut tarkoitus, mutta ne eivät enää auta siihen ongelmaan, jota ne auttoivat ratkomaan”, Rantala selittää.
Nykyaikainen länsimainen elämäntapa lietsoo Rantalan mukaan masennusta ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Näitä ongelmia ei juuri tavata metsästäjä-kerääjien yhteisöissä eikä esiteollista elämäntapaa noudattavilla amisseilla. Heitä suojelee yhteisöllinen ja liikkuva elämäntapa.
Moderni elämä synnyttää kroonista stressiä ja matala-asteista tulehdusta monin tavoin. Mielen sairastumiselle altistavat yksinäisyys, kilpailu, vähäinen liikunta, kehno ruokavalio, huono nukkuminen, köyhtynyt suoliston mikrobisto ja yhteyden katkeaminen luontoon.
NÄIHIN altistaviin tekijöihin pitäisi myös hoidoissa puuttua.
”Tavanomainen länsimainen terapia hoitaa oireita, kun pitäisi vaikuttaa juurisyihin eli masennuksen laukaiseviin tekijöihin ja matala-asteiseen tulehdukseen, joka altistaa masennukselle. Valtaosa masennuksista uusiutuu. Kun altistavista tekijöistä päästään eroon, masennuskierre saadaan katkaistua”, Rantala sanoo.
Hän pitäisi parhaana hoitona kahden viikon vetäytymistä ”vähän kuin etelän lomakohteeseen”. Klinikalla ihminen saisi terapiaa samalla kun hänen tulehdustaan hoidettaisiin ja pantaisiin kuntoon hänen ravitsemuksensa, liikuntatottumuksensa ja nukkumisensa.
”Ihmiset voivat itse jatkaa ohjelmaa, kun mieliala on kohentunut ja he ovat vakuuttuneet hoitojen tehosta. Se olisi todennäköisesti kustannustehokkain tapa hoitaa masennusta”, Rantala sanoo.
”Voi olla, että tämä on vähän utopistista. Mielenterveyden kustannukset eivät kuitenkaan tule hoitamisesta vaan hoitamatta jättämisestä.”
OECD:n laskelman mukaan mielenterveysongelmista aiheutuu Suomessa 11 miljardin suorat ja epäsuorat kustannukset. Suoriin kustannuksiin kuuluvat ongelmista aiheutuvat hoito- ja sosiaalikulut, epäsuoriin menetetyt työpanokset.

 

Опубликовано от — Оставить комментарий

Masennuksesta on tullut uusi kansantauti.

Miehen silhuetti ikkunaa vasten.Se, mitä ennen pidettiin luonnollisena suruna elämän vastoinkäymisissä, diagnosoidaan nykyään masennukseksi. Terveyden ja sairauden, normaalin ja epänormaalin rajat muuttuvat ajan saatossa. Mielenterveyden historiaa tutkivat Annastiina Mäkilä ja Petteri Pietikäinen kertovat, miten masennuksesta tuli suomalainen kansantauti ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut.
Masennus koskettaa yhä useamman suomalaisen elämää. Se on yleisin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeeseen ja lähes puoli miljonaa suomalaista käyttää vuosittain masennuslääkkeitä. Masennus on Suomen merkittävimpiä kansanterveydellisiä ongelmia, vaikka vielä 1980-luvulla vain harvat hakeutuivat hoitoon sen takia.
Masennuksesta tuli suomalainen kansantauti ennennäkemättömällä vauhdilla. Sitä ei voi selittää vain ihmisten psyykkisen pahoinvoinnin kasvulla, vaan taustalla on laajempia yhteiskunnallisia muutoksia.
Suomalaisen masennuksen tarina on myös kertomus lääkeyhtiöiden vallasta, uusista tautiluokituksista, asenteiden muutoksista, diagnoosikeskeisen yhteiskunnan noususta ja Tellervo Koivistosta.

Annastiina Mäkilä.
Annastiina Mäkilä Kuva: Yle / Niklas Mäkinen

Ennen masennus oli osa arkea

Vielä 1980-luvulla masennusta ei pidetty kovin herkästi sairautena tai edes epänormaalina, kertoo Turun yliopiston väitöstutkija Annastiina Mäkilä.
– Tilana se saattoi olla samanlainen kuin nykyinen kliininen masennus, mutta sitä ei lähdetty patologisoimaan yhtä herkästi. Arjessa pidettiin normaalina, että välillä kului pitkiäkin aikoja jolloin mentiin hitaammalla, oltiin synkkiä tai surtiin jotain.
Mäkilä viimeistelee väitöskirjaa Turun yliopistolla, jossa hän tutkii, miten masennus on ymmärretty suomalaisessa arjessa ja tieteessä vuosina 1980–1995.

Arjessa pidettiin normaalina, että välillä kului pitkiäkin aikoja jolloin mentiin hitaammalla, oltiin synkkiä tai surtiin jotain.― Annastiina Mäkilä

Mäkilä on tutkinut suomalaisia masennuskertomuksia 1980-90 -luvuilta ja havainnut, että masennusta pidettiin sairauden sijaan pikemminkin elämän ohimenevänä suvantovaiheena. Sen katsottiin ensisijaisesti liittyvän johonkin elämän vastoinkäymiseen, kuten läheisen kuolemaan tai työpaikan menettämiseen.
Koska masennusta ei pidetty yhtä helposti sairautena, siitä kärsiviä ei myöskään leimattu herkästi epänormaaleiksi.
– Rajanveto normaalin ja epänormaalin välillä meni enemmänkin siinä, oletko mielisairaalassa hoidossa vai et. Silloin oltiin arkikielen mukaan hulluja. Se ei ollut välttämättä vielä kummallista, jos voitiin kotona pahoin, Mäkilä kertoo.

Uusi tautiluokitus muutti käsityksiä masennuksesta

Koska mielisairauksia ei voi todentaa laboratoriakokeilla, psykiatrit ovat riippuvaisia mielisairauksien luokittelujärjestelmästä. Suuri käänne masennuksen historiassa tapahtui vuonna 1980, kun Yhdysvalloissa julkaistiin uusi tautiluokitus DSM-III. Siitä tuli myös osa suomalaista mielisairauksien luokittelujärjestelmää 1980-luvun lopussa.
DSM-III:n myötä mielenterveyshäiriöitä alettiin määritellä ensisijaisesti niihin liittyvien oireiden perusteella. Myös masennusdiagnoosiin liitettiin helppokäyttöinen oirelista, jonka avulla masennuksen pystyi tunnistamaan.
Tautiluokituksesta jätettiin lähes kokonaan pois potilaan elämäntilanne ja etiologia eli taudin syyt. Diagnoosin kannalta ei ollut oleellista, johtuivatko masennuksen oireet työelämästä tai vaikkapa parisuhteen rikkoutumisesta.

Masennusdiagnoosi ei liity elämäntilanteeseen

Mäkilän mukaan uuden tautiluokituksen tavoitteena oli luoda luotettavampia ja yhtenäisempiä diagnooseja, joita voitiin soveltaa niin käytännön hoitotyössä kuin tutkimuksessa. Psykiatrien lisäksi myös yhdysvaltalaiset vakuutusyhtiöt vaativat järjestelmää, jossa potilaat eivät voineet saada eri diagnooseja eri lääkäreiltä.
– Diagnooseihin liitettiin pitkiä oirelistoja, jotta diagnoosit olisivat mahdollisimman yhtenäisiä. Masennus määriteltiin niin, että sen pystyi tunnistamaan lähes samalla luonnontieteellisellä tarkkuudella kuin murtuneen polven, Mäkilä kuvailee.
Mäkilän mukaan uusi oireisiin perustuva masennusdiagnoosi mahdollisti sen, että sairauden kriteerit oli mahdollista täyttää yhä useamman suomalaisen kohdalla. Uusi tautiluokitus määritteli masennuksen sairaudeksi, jonka tunnusmerkkejä olivat vähintään kahden viikon ajan jatkuneet oireet, kuten väsyneisyys, unettomuus ja mielihyvän menetys.
– Kun mentiin kohti vuosituhannen loppua, psykotieteistä ja koko yhteiskunnasta alkoi tulla entistä diagnoosikeskeisempiä. Nykyään myös masennus ymmärretään ensisijaisesti sen diagnoosin kautta, eikä ympäristöä tai sairastuneen elämäntilannetta oteta juurikaan huomioon.

Sairaustietoisuus kasvaa ja masennus valtaa television

Masennuslääkkeiden käyttö ja masennuksesta johtuvat sairauspoissaolot alkoivat yleistyä 1990-luvulla Suomessakin. Masennustilastot kasvoivat samalla, kun kansalaiset sekä hoitoalan ammattilaiset oppivat tunnistamaan masennukseen kuuluvat oireet.
Mäkilän mukaan tietoisuutta masennuksesta lisäsivät erityisesti erilaiset hankkeet ja projektit, joissa keskityttiin muun muassa itsemurhien torjumiseen, ammattilaisten kouluttamiseen ja masennuksen ennaltaehkäisyyn. Kiinnostus masennuksen hoitoa kohtaan alkoi kasvaa myös psykiatrian ja psykologian ulkopuolella.
Uutta oli myös se, että masennusta alettiin pitää koko kansakuntaa koskevana uhkana.

Uusi tautiluokitus määritteli masennuksen sairaudeksi, jonka tunnusmerkkejä olivat vähintään kahden viikon ajan jatkuneet oireet, kuten väsyneisyys, unettomuus ja mielihyvän menetys.

– Kun aikaisemmin keskityttiin vain jo vakavasti sairastuneisiin potilaisiin, nyt alettiin lisäksi ajatella, että kuka tahansa voi sairastua masennukseen. Se oli valtava ideologinen muutos, Mäkilä kertoo.
Mäkilä huomauttaa, että masennustilastojen taustalta löytyy myös yhteiskunnalliseen tilanteeseen liittyvää psyykkistä kärsimystä. Erityisesti 1990-luvun alun synkät lamavuodet olivat koetelleen suomalaisia, mikä todennäköisesti näkyi myös masennuksen kasvuna.
Masennus tuli suomalaisten arkeen myös viihteen kautta. Siitä tuli 90-luvulla populaarikulttuurin ilmiö.
Kotimaiset ja ulkomaiset TV-sarjat toivat 1990-luvulla ruutuun fiktiivisiä ja oikean elämän henkilöitä, jotka sairastivat masennusta. Kun vielä 1970-luvulla Jack Nicholsonin tähdittämä menestyselokuva Yksi lensi yli käenpesän lietsoi psykiatrian vastaista ilmapiiriä, uudet tarinat olivat myönteisempiä.

Uutta oli myös se, että masennusta alettiin pitää koko kansakuntaa koskevana uhkana.

Monet seurasivat esimerkiksi psykiatri Ben Furmanin keskusteluohjelmaa, jossa hän auttoi ihmisiä mielenterveyteen liittyvissä ongelmissa. ”Suomen Dr Phil” toi masennuksen ja muut mielenterveyden häiriöt kaikessa karuudessaan suomalaisten kotisohville.
– Omalla nimellä masennuksesta kertominen alkoi yleistyä 90-luvun lopulla. Erityisesti Neil Hardwickin ja Tellervo Koiviston tarinat tulivat koko kansalle tutuiksi, Mäkilä kertoo.
Entinen Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri on muistellut MTV3:n haastattelussa, kuinka Koiviston esiintulon aikoihin masennuksesta ei vielä voinut puhua. Hänen mukaansa julkisuuden henkilöiden ulostuloilla on ollut suuri merkitys siinä, että ihmiset ovat uskaltaneet tunnustaa sairastavansa masennusta.

Petteri Pietikäinen
Petteri Pietikäinen Kuva: YLE / Oulun yliopisto

Lääkeyhtiöt lietsomassa sairauksia

Masennuksen historiasta ei voi puhua ilman, että mainitsee yhdysvaltalaisia lääkeyhtiöitä. Oulun yliopiston tieteiden ja aatteiden historian professorin Petteri Pietikäisen mukaan masennuksen ja muiden mielenterveyden häiriöihin liittyvien diagnoosien yleistyminen ei olisi ollut mahdollista ilman lääkeyhtiöiden sairauden lietsontaa.
Uusien oireperusteisten tautiluokituksien myötä sairauden syitä alettiin etsiä ihmisten elämän sijaan mielestä ja aivoista. Enää ei puhuttu psyykkisistä konflikteista, vaan matalista seronotiinitasoista ja masennuslääkkeistä, Pietikäinen luonnehtii.
– Taustalla vaikutti myös teknologinen kehitys, joka teki aivokuvantamisesta mahdollista. Sen avulla pystyttiin tutkimaan muun muassa aivojen välittäjäaineita ja biomedikaalisia muutoksia.
Uusi psykiatrinen ihmiskuva palveli erityisesti lääkeyhtiöitä, koska keskeisenä hoitona aivokemiallisiin häiriöihin pidettiin lääkitystä. Pietikäisen mukaan lääkeyhtiöt eivät kuitenkaan kaupittele lääkkeitä ainoastaan sairastuneille, vaan ne myös luovat uusia terveysuhkia.

Enää ei puhuttu psyykkisistä konflikteista, vaan matalista seronotiinitasoista ja masennuslääkkeistä.― Petteri Pietikäinen

– Lääkeyhtiöt ovat panostaneet psyykelääkkeiden markkinoitiin ja tuotekehittelyyn, koska mielenterveyden piiriin on helpompi luoda uusia ongelmia. Somaattiset sairaudet ovat tarkemmin mitattavia ja siten muuttumattomampia.
Pietikäinen kertoo esimerkin 1950-luvulta, kun ahdistuslääkkeet lanseerattiin ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa. Lääkeyhtiöt saivat valtavan mainoskampanjan avulla ihmiset uskomaan, että ahdistuslääkkeet kuuluvat joka kodin lääkekaappiin. Niiden ei enää katsottu olevan vain sairaita, vaan meitä kaikkia varten.
80- ja 90-luvuilla lääkeyhtiöt alkoivat markkinoida entistä enemmän erilaisia masennuslääkkeitä myös Suomessa. Lääkeyhtiöt pyrkivät vaikuttamaan tavallisten kuluttajien lisäksi myös lääkäreihin, tutkimuksiin ja hoitosuosituksiin.
Masennuslääkkeet ovat auttaneet lukuisia ihmisiä takaisin jaloilleen, mutta niiden hyödyllisyydestä on myös ristiriitaista näyttöä.
Yksi äärimmäinen esimerkki lääkeyhtiöiden vaikuttamistyöstä on GlaxoSmithKlinen tapaus. Yhtiö tuomittiin mittaviin 2,4 miljardin euron korvauksiin Yhdysvalloissa, koska se muun muassa markkinoi masennuslääkkeitä alaikäisille, joille ne eivät soveltuneet. Markkinoinnissa hyödynnettiin virheellisiä lääketieteellisiä julkaisuja ja lääkärien lahjontaa.
Pietikäinen kuitenkin huomauttaa, että lääkeyhtiöiden toimintaa seurataan nykyään aikaisempaa tarkemmin. Esimerkiksi lääkäreiden tulee julkaisuissa kertoa taloudellisista kytköksistään ja lääkefirmojen on oltava avoimia myös heidän tuotteitaan koskevista epäsuotuisista tutkimuksista.

Yhteiskunta ja ihmiset tarvitsevat diagnooseja

Masennuksen ja muiden diagnoosien yleistyminen liittyy myös hyvinvointivaltion rakenteiden ja palveluiden kehittymiseen. Nykyään on lähes mahdotonta kuvitella yhteiskuntaa ilman diagnooseja.
– Niin sosiaaliturvajärjestelmä, oikeuslaitos kuin vakuutusyhtiötkin vaativat tarkkoja diagnooseja. Sama koskee myös työelämää. Edes lähiomaisen kuolema ei aina ole hyväksyttävä syy olla poissa töistä, jos ei ole jotain diagnoosia, Mäkilä kuvailee.
Myös avun saaminen masennukseen edellyttää useimmiten diagnoosia. Esimerkiksi Kela ei myönnä tukea psykoterapiaan ilman psykiatrista diagnoosia.
Pietikäisen mukaan mielenterveysdiagnoosien suuret määrät eivät olisi mahdollisia, jos yhteiskunta ei tarjoaisi niistä etuja. Diagnoosien avulla voi saada paitsi sairauslomaa ja hoitoa, niin myös tieteellisen oikeutuksen omalle kärsimykselle, mikä saattaa edistää parantumistakin.

Suomalainen kansantauti — totta vai tarua?

Vielä muutama vuosikymmen taaksepäin vain harvat hakeutuvat hoitoon masennuksen takia. Nykyään masennuksesta puhutaan suomalaisena kansantautina. Ovatko suomalaiset todella masentuneempia nykyään kuin aikaisemmin?
– Tunsivatko ihmiset vähemmän jotain, vaikkapa vuonna 1965, mitä nykyään pidetään masennuksena? Ihan mahdotonta sanoa, Mäkilä vastaa.
Mäkilä ei pidä tarkkaa vertailua mahdollisena, koska ei ole olemassa yhtä historian yli ulottuvaa määritelmää masennukselle. Hän huomauttaa, että myös tällä hetkellä elää rinnakkain erilaisia masennuskäsityksiä.
Pietikäinen taas on sitä mieltä, että mielenterveyden häiriöt yleisesti eivät ole pitkällä aikavälillä kasvaneet. Yhdeksi todisteeksi hän mainitsee suomalaisten kansanterveyttä eri aikoina kartoittaneet tutkimukset, joiden perusteella mielenterveysongelmat olivat yleisiä jo vuosikymmeniä taaksepäin.
Toinen vahva argumentti Pietikäisen mukaan on kasvatuksen inhimillistyminen, jonka johdosta lasten ja nuorten mielenterveys on parantunut. Vielä 50-100 vuotta sitten esimerkiksi ruumiillinen kuritus oli vielä yleistä.

Tunsivatko ihmiset vähemmän jotain, vaikkapa vuonna 1965, mitä nykyään pidetään masennuksena?― Annastiina Mäkilä

Myös vammaisia, mielenterveyspotilaita ja naisia kohdellaan Suomessa paremmin kuin koskaan, Pietikäinen listaa myönteistä kehitystä.
– Naisten kohtelu on tässäkin maassa ollut todella häpeällistä.
Kaikki ei ole kuitenkaan mennyt parempaan suuntaan. Elämme entistä vahvemmin kilpailuyhteiskunnassa. Jatkuva kilpailu työ- ja opiskelupaikoista aiheuttaa enemmän henkistä pahoinvointia kuin vielä täystyöllisyyden aikaan, Pietikäinen huomauttaa.
Lisäksi ilmastonmuutos ja muut globaalit ongelmat vaikuttavat erityisesti nuorten mielenterveyteen. Tulevaisuus näyttäytyy monille ennalta-arvaamattomana ja riskien kyllästämänä.
– Nykyään on helppoa löytää syitä, joista ahdistua tai masentua. Tietomäärä on kasvanut ja median tapana on uutisoida ensisijaisesti ongelmista.

Ylidiagnosointi tekee meistä kaikista epänormaaleja

Vaikka diagnoosit voivat tarjota apua ja turvaa, Mäkilä ja Pietikäinen ovat huolissaan ylidiagnosoinnista. Yhä useampi elämänalue on lääketieteen valvovan katseen alle ja elämän eri vastoinkäymisiin haetaan entistä enemmän apua psykiatriasta.
– Ylidiagnosoinnin yksi ongelma on siinä, että sosiaalisista ongelmista tehdään yksilön ongelmia. Oireita pitää ilman muuta hoitaa, mutta lisäksi pitäisi katsoa laajemmin, minkä takia ihminen on joutunut ahdinkoon, Pietikäinen sanoo.
Pietikäisen mukaan masennuksessa on monesti kyse loppuunpalamisesta, jota työelämän kasvavat vaatimukset aiheuttavat. Toisin kuin esimerkiksi Hollannissa, työperäinen uupumus ei kuitenkaan ole Suomessa virallinen sairaus. Sen sijaan uupuneet työntekijät passitetaan sairaslomalle usein masennusdiagnoosin kanssa.

Ylidiagnosoinnin yksi ongelma on siinä, että sosiaalisista ongelmista tehdään yksilön ongelmia.― Petteri Pietikäinen

Ylidiagnosointi myös kaventaa käsityksiä siitä, mikä kuuluu normaaliin elämään. Pietikäinen on huolissaan, että suvaitsevaisuus ihmiselämän moninaisuutta kohtaan katoaa, kun yhä useammat elämän takaiskut ja inhimilliset toimintatavat nähdään sairautena.
Vuonna 2013 julkaistiin DSM-5, jonka perusteella läheisen kuolemasta johtuva suru voidaan diagnosoida entistä helpommin masennukseksi. Edellytyksenä on, että syvää surua on keskittymis- ja univaikeuksineen jatkunut yli kaksi viikkoa.
Mäkilän mukaan sairausdiagnooseihin pitää suhtautua neutraalisti silloin, kun ihminen tarvitsee niitä. Hän kuitenkin toivoo kulttuurista muutosta, jossa ihmiset voisivat olla ujoja, surullisia tai vilkkaita ilman, että se nähdään heti sairautena. Sairauden ja epänormaalin stigma voi nimittäin olla itse sairautta vaarallisempi.
– Olen lukenut lukuisia mielisairauteen liittyviä tarinoita, joissa häpeä aiheuttaa enemmän kipua kuin itse sairaus. Nyt meillä on hyvin kapea kuva siitä, mitä ihminen saa olla. Mielen erilaisuuden ei pitäisi tarkoittaa mielen kärsimystä.
yle.fi
 

Опубликовано от — Оставить комментарий

В школах штата Оригон можно взять выходной из-за депрессии.

Картинки по запросу В школах штата Орегон можно взять выходной из-за депрессии.Пока Дональд Трамп и Владимир Путин обсуждают Грету Тунберг, другие молодые активисты меняют мир вокруг. В штате Орегон 18-летняя ученица старшей школы, у которой случилась паническая атака прямо во время урока, помогла разработать законопроект о днях ментального здоровья для школьников. Рассказываем, как у неё это получилось и что она намерена делать дальше.

К концу первого учебного года в старшей школе Шервуда, штат Орегон, 18-летняя Хейли Хардкасл испытывала стресс больше обычного. Приближался срок подачи заявлений в колледжи, а дома и так хватало причин для нервов.
И вот однажды, прямо в классе, с ней случилась паническая атака. «Как человек, который интересовался ментальным здоровьем, я смогла понять, что это паническая атака. И я знала, что делать. Мне было необходимо вернуться домой и отстраниться от ситуации в школе, которая спровоцировала панику».
Хэйли позвонила маме, чтобы та забрала её из школы по причине «простуды, приёма у врача или чего-то в этом роде». Это позволило девушке посвятить время заботе о себе, поспать и вернуться в школу на следующий день обновленной и готовой к учёбе.

«Я чувствовала себя лучше и, главное, гораздо продуктивнее», — говорит она. «То, как я провела тот день, — это совсем не то же самое, если бы я ушла из школы ради какого-то веселья».
Год спустя во многом благодаря усилиям Хэйли ученикам по всему Орегону больше не нужно лгать, чтобы отпроситься по такой уважительной причине, как паническая атака. В июне губернатор штата Орегон Кейт Браун подписала законопроект, принятый законодательным собранием штата, согласно которому ученикам будут предоставлять дни ментального здоровья. Хэйли лично помогала его писать и защищать во время законодательного процесса. Закон вступит в силу с учебного года 2019/2020.
Размышляя об том страшном дне прошлой весны, Хейли рассказала, что ей очень повезло, что мама была готова забрать её из школы после случившейся панической атаки. «У меня есть родитель, который понимает, что такое психическое расстройство. Мама была готова поддержать меня и дать мне нужное время, чтобы восстановиться.

Но я видела: когда похожая ситуация случалась с некоторыми из моих близких друзей, им приходилось оставаться в школе

Хотя были дни, когда им действительно нельзя было находиться в ней. Им нужно было время, чтобы справиться со своими переживаниями».
Летом после своего первого учебного года в колледже Хэйли посетила летний лагерь Орегонской ассоциации студенческих советов (OACS). Она приняла участие в серии семинаров, посвящённых студенческой жизни и психическим заболеваниям. Именно во время этих семинаров Хейли с другими лидерами студенческих советов впервые обсудила «дни ментального здоровья». Тему, которую стоило поднять в штате с одним из худших показателей по хроническим прогулам в стране и где число самоубийств на 33% выше среднего по США согласно данным Управления здравоохранения штата Орегон (OHA).
Хэйли вместе со своими сокурсниками Сэмом Адамсоном, Лори Риддл, Дереком Эвансом и двумя лоббистами, работающими на общественных началах, занималась проектом формулировок для закона о днях ментального здоровья. До принятия законопроекта орегонским школьникам было разрешено пропустить занятия пять раз в течение трёх месяцев. Но только по причине болезни, собственной или близких, приёма у врача или чрезвычайной ситуации.
«Одна из причин, по которой мы приняли этот законопроект, заключалась в том, что ученики уже пропускают дни из-за психологического состояния, но им приходится врать, говорить, что они хронически больны или страдают непроходящими головными болями», — рассказывает Хэйли. «На самом деле они пропускают занятия из-за депрессии. И, получается, никто из взрослых в их окружении не знает, что у них депрессия или другие психологические проблемы. Ребята не могут справиться с этим и раньше вернуться в школу. Они продолжают усугублять проблему ложью о физических болезнях, и никто не знает правды об них».
Если признать ментальные болезни веской причиной для пропуска занятий, то станет легче отслеживать тех студентов, которым приходится бороться с хроническими заболеваниями.
«Это поможет выявить тех учеников, которые уже отсутствуют в школе из-за проблем с психическим здоровьем. Но это произойдёт только тогда, когда мы сможем называть дни пропусков именно так, как следует», — говорит Хейли. «И если они пропустят слишком много дней из-за психических проблем, их могут направить к школьному консультанту или психотерапевту за пределами школы. К кому-то, кто сможет помочь им встать на ноги вместо того, чтобы просто игнорировать то, что происходит».
Дебби Плотник, вице-президент Mental Health America (MHA), некоммерческой организации по защите психического здоровья, рассказала, что дни ментального здоровья могут стать важным шагом на пути к тому, чтобы выявить учеников, которые борются со своей проблемой до того, как наступит четвёртая стадия заболевания. Философия MHA гласит, что «психические заболевания должны лечиться задолго до того, как они достигнут наиболее критической стадии».
«Проблемы с психическим здоровьем почти всегда начинают проявляться в подростковом возрасте», — объясняет Дебби Плотник. «Некоторые ребята сталкиваются с этим лишь на короткий период, другие справляются, но то и дело возвращаются к этому состоянию. Иногда человеку приходится справляться с ним в течение всей своей жизни. Поэтому так важно, чтобы руководство и все недоброжелатели осознавали это».
По словам Хэйли, наиболее распространённая причина стресса среди её орегонских знакомых — деньги, в частности, способность оплатить высшее образование. «Быть подростком и знать, что ты, скорее всего, залезешь в долги из-за колледжа, — очень страшная мысль», — говорит Хэйли. «Если ты хочешь получить возможность поступить, то тебе нужно набрать тонну внеклассных занятий и получить отличные оценки. Сейчас стандарты получения стипендии или финансовой помощи стали гораздо выше, чем, мне кажется, были раньше».

Самоубийство считается второй по частоте причиной смерти среди орегонцев в возрасте 10-34 лет

The Salem Statesman Journal сообщил, что в течение 2018 учебного года три старшеклассника покончили с собой в течение восьми месяцев в районе государственных школ Салем-Кайзер, которая находится недалеко от дома Хейли. После этих смертей район начал проводить «слушания по профилактике самоубийств» в каждой старшей школе. Дополнительно учителя проходили специальную подготовку в целях профилактики самоубийств, им объясняли, в том числе, как распознавать предрасположенность ученика к суицидальным мыслям.
По словам Хейли, самоубийства в районе Салем-Кайзер и последовавшие за этим меры подали идею для ещё одной инициативы, которую они также обсуждали на семинарах летнего лагеря ОАКС.
«Идея заключается в проверке психического здоровья учеников, начиная с начальной школы и заканчивая средней и старшей», — рассказывает Хейли. «С первого класса нам проверяют зрение, спину, чтобы увидеть, есть ли у нас проблемы. В некоторых школах проверяют даже зубы. Они хотят убедиться, что у нас всё хорошо и мы способны учиться. Поэтому мы бы хотели, чтобы финансирование шло и на проверки психического здоровья».
Студенты-активисты превратили эту идею в законопроект, который должен был быть рассмотрен на последнем законодательном заседании. Однако, в отличие от введения дней ментального здоровья, он не прошёл. Сейчас Хэйли — первокурсница Орегонского университета, которая планирует изучать политологию, — говорит, что они собираются снова поднять этот вопрос на следующей законодательной сессии, которая начнётся в феврале.
«Существует множество тестов, которые сразу же подскажут, есть ли у вас риск психического заболевания. Если бы студенты знали об этом, они могли бы понять и почитать, как с этим справиться, пока не стало слишком поздно».
Что касается инициативы по проведению дней ментального здоровья, Хейли сказала, что она и её коллеги-активисты стремятся принять подобные меры по всей стране. Хотя они не будут предлагать федеральный закон (в каждом штате есть своя политика, когда речь идёт об отсутствии учеников по уважительной причине), они уже разрабатывают свою законодательную базу и различные ноу-хау для обширного сообщества учеников. Они надеются добиться успешного принятия таких законов по всей стране.
«Мы собираемся повсеместно расширить круг прав и возможностей для школьников, чтобы они могли продвигать это в своих штатах», — заявляет Хэйли.
Фото: OPB (Celina Tebor)
mel.fm