Уже почти два десятилетия известно о возможных негативных последствиях стигматизации для лиц, страдающих психическими расстройствами. Таким пациентам приходится сталкиваться с общественной стигмой, в частности, их могут считать опасными или некомпетентными, что может приводить к предрассудкам и дискриминации (Corrigan & Watson, 2002).
Стереотипы и дискриминация, с которыми сталкиваются люди с психическими расстройствами, могут интернализовываться и приводить к негативным переживаниям в отношении себя из-за болезни.
В последние годы предпринимались усилия уменьшить стигму путем призывов к “паритету уважения” между соматическим и психическим здоровьем в плане финансирования, исследований и освещения в медиа. Однако все еще остается множество областей, где стигма приводит к дискриминации и даже причинению вреда лицам с психическими заболеваниями.
В недавнем систематическом обзоре Giandinoto et al. (2018) попытались выяснить, существует ли стигма, касающаяся психического здоровья, у медицинских работников, работающих в больницах общего профиля. Исследование соматической и психической коморбидности имеет большое значение, так как среди лиц, страдающих психическими заболеваниями, отмечаются повышенные уровни смертности и заболеваемости.
Помимо прочего, авторы данного обзора и мета-анализа предполагают, что такое положение дел может быть частично связано с тем, что медицинские работники, не имеющие достаточных знаний в сфере психического здоровья, воспринимают лиц, страдающих психическими расстройствами, как опасных. По мнению авторов, это может приводить к тому, что лица с психическими расстройствами получают недостаточно эффективное лечение или же качество лечения у них ниже по сравнению с обычными пациентами, что, в свою очередь, ведет к худшим исходам. Авторы также рассмотрели, какие именно психические расстройства, включая шизофрению, депрессию и злоупотребление психоактивными веществами, считаются наиболее опасными. Сравнение различных заболеваний представляется интересным, поскольку наиболее стигматизированная группа – это лица с шизофренией. Более того, определение конкретных наиболее стигматизированных групп позволит позволит более эффективно проводить мероприятия по борьбе со стигматизацией.
При отборе статей авторы руководствовались рекомендациями РRISMA (Moher et al, 2009). Статьи включались в обзор, если это были рецензируемые журнальные статьи, содержащие систематические обзоры, и первичные количественные исследования, написанные на английском языке, или статьи, посвященные отношению врачей общего профиля к пациентам с психическими заболеваниями. Включались следующие психические расстройства: психические расстройства в целом, шизофрения, депрессия, расстройство, вызванное употреблением ПАВ (наркотические вещества), расстройство, вызванное употреблением ПАВ (алкоголь). Поиск материалов, их отбор и выборка информации документировались согласно рекомендациям PRISMA. Поиск был проведен в широком спектре баз данных, включая CINAHL, MEDLINE, PsycINFO и Psychology & Behavioral Sciences Collection. Также в ключевых статьях вручную просматривался список использованной литературы
Из 653 отобранных статей были взяты 8, дающих выборку в 2548 медицинских работников. Однако провести мета-анализ не представлялось возможным, поскольку в разных исследованиях затрагивались различные психические расстройства.
В качестве первого итогового показателя была взята доля респондентов, согласившихся с утверждением, что люди с психическими заболеваниями представляют опасность. Варианты ответов варьировали от “Большинство лиц в психиатрических больницах не представляют опасность” (Arvaniti et al., 2009) до “Пациенты с данным состоянием представляют опасность для окружающих” (Björkman, Angelman, & Jönsson, 2008) и “Большинство психически больных людей опасны” (Mavundla & Uys, 1997)
Процент медицинских работников, согласившихся с данными утверждениями, колебался от 10% в исследовании 2015 года в Великобритании, где изучалось отношение к пациентам с расстройствами, связанными с употреблением алкоголя (Noblett, Lawrence, & Smith, 2015), до 81% в исследовании 2010 года, когда врачей и студентов-медиков из Шри-Ланки спрашивали, считают ли они опасными пациентов с расстройствами, связанными с употреблением наркотиков (Fernando, Deane, & McLeod, 2010).
Авторы обзора приходят к выводу, что отношение к психическим расстройствам в целом, к шизофрении, депрессии и расстройствам, связанных со злоупотреблением ПАВ у медицинских работников не отличается от отношения в общей популяции (Giandinoto et al 2018).
Чаще всего медицинские работники рассматривают как опасные расстройства, связанные со злоупотреблением ПАВ, их называют как более опасные по сравнению с шизофренией и депрессией.
Поскольку результаты исследований, вошедших в обзор, сильно различаются, авторы отмечают, что трудно сформулировать надежные выводы, имеющие практическое применение. Опираясь на работу Noblett et al. (2015) вероятно, следует обратить внимание на то, как культура в целом влияет на отношение к психическим расстройствам. Однако обзор поднимает важный вопрос о качестве получаемой помощи, когда лица с психическими расстройствами проходят лечение в соматических клиниках, и о необходимости дополнительного обучения в области психического здоровья врачей общих специальностей.
Автор перевода: Лафи Н.М
Источник: Giandinoto, J.-A., Stephenson, J., & Edward, K. (2018). General hospital health professionals’ attitudes and perceived dangerousness towards patients with comorbid mental and physical health conditions: Systematic review and meta-analysis. International Journal of Mental Health Nursing, 27(3), 942–955. https://doi.org/10.1111/inm.12433
http://psyandneuro.ru
http://psyandneuro.ru
Метка: анализ ситуации
Soili jätti gradunsa kesken masennuksen vuoksi ja jäi lääkekoukkuun 20 vuodeksi
Masennuslääkkeiden suosio kasvaa edelleen. Viime vuonna Kela-korvattavia masennuslääkkeitä osti noin 488 000 suomalaista. 10 vuotta sitten vastaava luku oli alle 410 000. Asiantuntijan mukaan lääkkeiden suosiota selittää se, että hoitoaikojen pidentymisten lisäksi niitä määrätään yhä moninaisimpiin vaivoihin.
Samaan aikaan moni kokee vaikeuksia silloin, kun lääkkeestä olisi aika päästä eroon.
Yksi heistä on Soili Takkala, joka jätti gradunsa kesken parikymmentä vuotta sitten masennuksen vuoksi.
– Olin ihan syrjäytymisvaarassa.
Lääkkeet auttoivat, aluksi
Takkala aloitti lääkityksen ja terapian ja toipuminen alkoi. Lääkkeet auttoivat, aluksi. Ongelmat alkoivat kun oli aika lopettaa.
– Vakavimmat vieroitusoireet voivat tulla kuukausia lopettamisen jälkeen, ja tässä tilanteessa yleensä ihmisille sitten määrätään uusi SSRI-resepti niihin vieroitusoireisiin. Tämä on se, joka aiheuttaa SSRI-riippuvuuden, Takkala kertoo.
– Haluan korostaa, että tässä riippuvuudessa ei ole kyse lääkkeiden väärinkäytöstä, vaan tässä on kyse näiden lääkkeiden käyttämisestä oikein eli lääkärin ohjeiden mukaan.
Oireilu tulkittiin masennuksen uusiutumiseksi
Oikein kohdennettu ja annosteltu depressiolääkitys palauttaa toimintakykyä, mutta Takkalalla lääkkeet jäivät osaksi arkea pariksikymmeneksi vuodeksi lukuisista vähentämis- ja lopettamisyrityksistä huolimatta. Oireilu oli vakavaa.
– Mitä pidempään sitä lääkitystä oli jatkettu, niin sitä pahemmaksi ne oireet tulivat. Yleensä se lopettamisyritys kompastui siihen, että minulla tuli totaalinen ahdistus muutaman kuukauden lääkkeen lopettamisen jälkeen. Se oli ihan erilaista kuin se, mihin olin saanut ne lääkkeet. Täydellistä unettomuutta, voimakasta levottomuutta, en pystynyt ajamaan autoa.
Takkalan mukaan lääkärit tulkitsivat lopettamisten jälkeiset oireilut masennuksen uusiutumiseksi ja suosittelivat pysyvää lääkitystä.
– Siinä pedattiin tietä sille, että tämä on krooninen tila, on kyseessä aivosairaus, joka ei parane, ja minä en voi tehdä sille mitään. Minun on syötävä niitä lääkkeitä, jos haluan pysyä työkykyisenä.
«Sitten menikin 17 vuotta lääkkeen parissa»
Takkala pääsi lopulta lääkkeistä eroon tämän vuosikymmenen alkupuolella.
– Viimeisellä lopettamiskerralla selkeästi muistan, että tuli sähköiskutuntemuksia, hermosäpsyjä, ja ne kestivät useita kuukausia. Lihaskivut olivat todella pahoja. Fibromyalgia on se krooninen vaiva, mikä on jäänyt. Ennenaikaiset vaihdevuodet tulivat myöskin näiden lääkkeiden seurauksena.
Vertaistukiryhmä auttaa vieroittautumisessa
Takkala perusti SSRI-masennuslääkkeiden vieroitukseen liittyvän tukiryhmän. Jäseniä siellä on yli 500. Jäsenet ovat käyttäneet lääkettä pitkiä aikoja. Ryhmän kyselyssä vain yksi yli 85 vastaajasta kertoo saaneensa lääkäriltä tietoa mahdollisista lopetukseen liittyvistä oireista, kun lääkitystä oltiin aloittamassa.
– Ei varoitettu sanallakaan, vaan psykiatri sanoi, että tämä lääke parantaa minut ja kun lopetan, minulla ei ole enää paniikkihäiriötä. Sitten menikin 17 vuotta lääkkeen parissa ilman mitään kontrollia terveydenhuollon puolelta. Resepti uusittiin aina puhelimitse, kertoo eräs ryhmän jäsen.
– Lääkärit ovat aina korostaneet, että näihin lääkkeisiin ei kehity minkäänlaista riippuvuutta, koska annosta ei tarvitse kasvattaa toisin kuin usein esimerkiksi «bentsojen» kohdalla. Minun kohdallani näyttää siltä, että Cymbalta-lääkkeen pienikin vähennys on aivan hiton vaikeaa eli kyllä siihen taitaa melkoinen riippuvuus olla tullut, sanoo toinen ryhmän jäsen.
– Minulle annettiin kuva, että tämä on kuin Buranan ottaisi, kuulemma alkuun voi olla vähän päänsärkyä ja huonovointisuutta, mutta ei arkea haittavaa. Ei koukuta, mutta ei saa lopettaa hoitoa kesken, sanoi lääkäri. Myöhemmin vähätteli vaikeita haittavaikutuksia ja vihjasi, että joillain on nyt vain tapana keksiä niitä. Myös lopetukseen en mielestäni viisaita ohjeita saanut: lääkäri sanoi, että lopeta seinään tai ota vaikka joka toinen päivä pari viikkoa, sanoo kolmas ryhmän jäsen.
«Uusittiin uusimislaatikon kautta»
Eräs jäsen kuvailee tilannettaan näin:
– Kun olin syönyt lääkettä jo vuosia jotkut lääkärit sanoivat, että «käytännössä voidaan puhua jo elinikäisestä lääkityksestä». Lääkettä uusittiin vuosi toisensa perään terveysaseman reseptien uusimislaatikon kautta, eikä kukaan edes kysellyt mitä minulle kuuluu, minkälainen vointini on tai kyseenalaistanut lääkityksen tarvetta.
– Nyt olen syönyt kyseistä lääkettä jo yli 20 vuotta ja siitä eroon pääseminen on suorastaan helvetillistä. Tarvitsisin jonkinlaisen «vieroitusklinikan» apua siihen, yksin kotona se ei onnistu.
«Jos olisin tiennyt, mitä näistä seuraa, en olisi ikinä aloittanut»
Takkala kertoo, että moni on sanonut, että jos olisi tiennyt, mitä lääkkeistä seuraa, ei olisi aloittanut lainkaan. Ryhmän kyselyn mukaan yleisimmät jäsenien kokemat vieroitusoireet ovat huimaus, unettomuus, itsetuhoisuus, sähköiskukivut ja ahdistus.
– Meidän ryhmässä on monia ihmisiä, jotka ovat joutuneet ensimmäistä kertaa elämässään psykiatriseen sairaalahoitoon vieroitusoireiden takia. Se on iso järkytys, jos on saanut lääkityksen aikanaan 20 vuotta sitten lievään ahdistukseen tai on muutettu toisella paikkakunnalle, erottu poikaystävästä – tällaisia tavallisia elämän ongelmia.
– Moni on sanonut, että jos olisin tiennyt, mitä näistä seuraa, en olisi ikinä aloittanut, Takkala toteaa.
Mikä on vertaistukiryhmän viesti?
– Näitä lääkkeitä ei pitäisi määrätä niin kuin vitamiineja – kaikkiin mahdollisiin vaivoihin. Tietty määrä kärsimystä kuuluu ihmiselämään ja ihmisellä on voimavaroja, joilla hän pääsee sen ylitse, kun hän saa oikeata tukea.
– Jos lääkitys määrätään, ihmiselle pitäisi kertoa, että näitä ei ole tarkoitettu eikä suunniteltu pitkäaikaiseen käyttöön ja turvallista voisi olla käyttää niitä alle vuoden pituinen jakso.
Takkala painottaa, että mikään masennuksen hoito ei saisi jäädä pelkästään lääkityksen varaan.
– Ihmisten kokemukset pitää ottaa vakavasti ja niihin pitää tarjota hoitoa. Sitä tietoa, kuinka näistä vieroitusoireista pääsee yli, ei tällä hetkellä terveydenhuollossa ole. Vertaisryhmissä sitä on, kansainvälisissä tutkimuksissa sitä on.
– Näitä ihmisten kokemuksia pitää kuunnella ja lääkärit sekä psykiatrit, ne jotka oikeasti haluavat auttaa potilasta, voisivat yhteistyössä asiakkaiden kanssa ruveta suunnittelemaan hillittyä lääkityksen alasajoa.
Viesti lähtee myös teollisuuden suuntaan.
– Näistä lääkkeistä pitäisi tehdä aina pieneneviä annoskokoja niin, että hidas ja tasainen vieroitus onnistuu. Meidän ryhmän kokemuksen mukaan se on paras tie päästä lääkkeestä eroon. Lääkeannosta pienennetään korkeintaan 10 prosenttia kerrallaan ja sillä tasolla ollaan niin kauan, kun vieroitusoireita ei enää tule.
Professori: Koulutuksessa parantamisen varaa
Masennuslääkkeet muokkaavat kemiallista hermovälitystä, esimerkiksi serotoniinihermovälitystä vahvistaen. Tämän seurauksena keskushermostossa tapahtuu niin kutsuttuja adaptaatiomuutoksia.
– Kun masennuslääkeannosta vähennetään, ja lopetetaan lääkehoito, syntyy sellainen tilanne, jossa osa näistä adaptaatioista on vielä jäljellä. Siellä on sellaisia reseptori- ja transportteriproteiinien saatavuuksien muutoksia, jotka korjaantuvat viikkojen kuluessa. Yleensä on viisasta hoidollisesti antaa aikaa, että se tapahtuu pehmeämmin, kertoo psykiatrian professori Erkki Isometsä Helsingin yliopistosta.
Isometsän mukaan pitkään oireista kärsivien joukko on vain pieni osa potilaista.
– Kyllä tämä ryhmä potilaita, joilla se jatkuu kuukausitolkulla, on kuitenkin pieni vähemmistö. Suurella osalla potilaista tämä menee suhteellisen pehmeästi tai lievin oirein, jos ongelmia ehkäistään sillä tavoin, että lääkeannoksen lasku tehdään asteittain ja muutaman viikon aikana.
– Ongelmia on enemmän, jos hoito on kestänyt pitkään eli vuosia, ja jos se on hyvin korkea-annoksista. Ja sitten on sellaisia yksilöllisiä haavoittuvuustekijöitä, joita me ei yksinkertaisesti tiedetä. Kukaan ei hyvin pysty ennustamaan, kuka kuuluu siihen ihmisryhmään, joka on herkempi saamaan vieroitusoireita, arvioi Isometsä.
Professori: Lääkäreiden koulutuksessa parantamisen varaa
Masennuslääkkeisiin liittyvässä vieroitusryhmässä on ilmennyt, että lääkärit eivät potilaiden mukaan ole kertoneet lopettamiseen liittyvistä mahdollisista oireista lääkehoitoa aloittaessa.
Pitäisikö lääkäreille tarkentaa tätä viestiä nykyisestä?
– Tämä on varmaan yksi niitä asioita, joissa olisi hyvä kommunikoida enemmän potilaille niistä potentiaalisista ongelmista. Tämä on sillä tavalla hankala kysymys, että kun on vaikea ennustaa niitä haittavaikutuksia etukäteen, mitä lopettamisesta tulee, niin sitten pitää löytää se sopiva tapa.
– Kaikkein tärkeintä on se, että potilas on tietoinen, että tällainen mahdollisuus on olemassa, ja että mitä sitten tehdään, että on jokin sovittu toimintamalli, miten edetään. Kyllä siitä asiasta kommunikoida pitää ja kyllä tässä meillä varmaan on ihan koulutuksessa parantamisen varaa, Isometsä arvioi.
Arvaamattomuus ja yleisyys mietityttää kuluttajatutkimuskeskuksessa
Helsingin yliopistossa julkaistiin syksyllä tutkimus masennuslääkkeiden käyttäjäkokemuksista.
– Se, mitä meidän tutkimus kertoo, on se, että se on hyvin tavallista. Masennuslääkeitä määrätään myös muihin asioihin kuin masennukseen kuten krooniseen kipuun, väsymykseen tai vaihdevuosioireisiin, arvioi apulaisprofessori Minna Ruckenstein Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuskeskuksessa.
Masennuslääkkeet ovat yksi tapa vastata siihen, että ihmisillä on paljon erilaisia vaikeuksia elämässä. Tutkija nostaa esille niiden arvaamattomuuden.
– Tutkimuksessa kiinnostavaa oli se, että masennuslääkkeet ovat loppujen lopuksi aika arvaamattomia vaikutuksiltaan yksittäisten käyttäjien näkökulmasta. Ja sitten kun sitä ajattelee suhteessa siihen, miten yleistä masennuslääkkeiden käyttö on, niin tässä on mielenkiintoinen ristiriita. Lääkkeet, jotka voivat vaikuttaa hyvin monin tavoin, on kuitenkin hyvin tavallinen tapa hoitaa mielenterveyden ongelmia, kertoo Ruckenstein.
Liki puoli miljoonaa lääkkeiden ostajaa
Viime vuonna Kela-korvattavia masennuslääkkeitä osti liki 490 000 suomalaista. Isometsän mukaan masennuslääkkeet eivät ole enää pitkään aikaan olleet puhtaasti masennuslääkkeitä.
– Pidentyneet hoitoajat selittää sitä, että lääkemyynti on kasvanut, koska ylläpitohoito, joka voi jatkua vuosia, niin toki se lisää lääkemyyntiä ja lääkkeiden käyttöä, toteaa professori.
– Keskeinen syy siihen, että lääkkeiden käyttö on lisääntynyt, on se, että niiden indikaatiot ovat laajentuneet.
Professorin mukaan masennusindikaatio on hoidon käytön peruste reilussa puolessa tapauksista.
– Näillä lääkkeillä hoidetaan montaa muutakin asiaa. Ahdistuneisuushäiriöitä ja kroonista kipua ja syömishäiriöitä. Siltä osin Suomessa on rauhoittavien lääkkeiden käyttö vähentynyt tänä aikana merkittävästi, 30-40 prosenttia.
Takkala suunnittelee aiheesta väitöskirjaa
Takkala pääsi lopulta 2010-luvun puolella lääkkeistä eroon ja palasi opintojen pariin. Tänä vuonna valmistunut Takkala suunnittelee aiheesta väitöskirjaa.
– Uusimpien arvioiden mukaan yli 50:llä prosentilla on vaikeuksia päästä siitä lääkkeestä eroon, kertoo Takkala.
Kokemuksia vieroitustukiryhmän jäseniltä
Jäsen D:Puolitin lääkeannoksen noin 9 kuukauden aikana, siis paljon hitaammin, mitä lääkärit yleisesti suosittelevat. Lopulta olin «kestopaniikissa» 24/7. Vatsa vesiripulilla, sähköiskut päässä, valoyliherkkyys, epämääräiset kivut ympäri kroppaa, jatkuva huimaus ja tukehtumisen tunne, ehkä pahimpana kuitenkin totaalinen unettomuus, joka sai nostamaan lääkkeen takaisin alkuperäisannokselle 6 kuukauden vieroitushelvetin jälkeen.
Jäsen E: Pari vuotta sitten halusin tosissani lopettaa, koska tunsin, että lääke ei auta mitenkään. Puoli vuotta vähennystä, kunnes itkuisuus vei mahdollisuuden normaaliin elämään. Nukuin (hyvä asia) suurimman osan päivää, muutaman valveillaolotunnin itkin. Oksennutti kaiken aikaa, jatkuva (8-9 krt/päivä) ripuli esti liikkumisen ulkona. Palasin jälleen lääkkeeseen. Puoli vuotta sitten yritin jälleen: sama itkuisuus, ripuli, pahoinvointi. Lopetin, enkä aio enää yrittää.
Jäsen F: En syö lääkkeitä masennukseen, vaan ne on määrätty alunperin kroonisen neuropaattisen kivun hoitoon. Ovat kuulemma turvallisempia ja vähemmän koukuttavampia kuin opioidit. Ja kuinka kävi: todella paha riippuvuus lääkkeeseen, ja jos lääkkeen otto myöhästyi edes pari tuntia, heti alkoivat oireet. Lääkäri ei ikinä maininnut näistä mitään. Nyt käytössä on opioidit, joiden haittavaikutukset ovat minimaalisen pienet masennuslääkkeeseen verrattuna. Eikä niistä tule juurikaan vieroitusoireita.
Jäsen A: Itse käytin lääkettä myös odottaessani lapsiani, lääkärin luvalla. Seroxatia (vaikuttava aine paroksetiini) raskausaikana käyttävien vauvoilla on todettu sydämen rakennevikoja. Niin myös minun ihanalla tytöllä. Tyttöni sydämen rakennevika korjautui. Näin ei välttämättä käy aina.
Jäsen B: Lääkäri ei usko, että johtuvat Brintellixin lopettamisesta. Olen ihan toivoton uskooko kukaan. Yli 20 vuotta määrätty eri lääkkeitä tutkimatta tarvitsenko, Effexor, Paroxetin, Sertralin, Mirtzapin, Brintellix. Lopetin 3 kuukautta sitten,lääkärin mukaan ei voi
Markus J. Rantala: Toinen näkemys masennuksesta.
Evoluutiobiologian dosentti Markus J. Rantala esittää tutkimuksissaan suomalaista valtavirtaa vastaan olevia näkemyksiä masennuksen syistä ja hoitokeinoista. Hänen mukaansa masennus johtuu 12 eri syystä, ja hoito on kohdennettava syiden, ei oireiden mukaan.
Maailmalla Markus J. Rantalan evoluutiopsykologiset näkemykset mielenterveyden häiriöistä ja niiden hoidosta on otettu vastaan avoimin mielin.
− Olen saanut positiivisia yhteydenottoja. Jopa ihmiset, jotka eivät usko evoluutioon, ovat kokeneet tutkimusteni auttaneen heitä ymmärtämään masennusta paremmin, Rantala kertoo.
Rantala esittää tuoreessa artikkelissaan yhdessä psykiatrian professori Hasse Karlssonin kanssa, että masennus johtuu 12 eri syystä ja että hoito on kohdennettava syiden, ei oireiden mukaan. Uudenlaista ajattelutapaa on Rantalan mukaan vaikea saada läpi.
− Näin raju ajatusmaailman muutos vie aikaa. Lyön vetoa että parinkymmenen vuoden sisällä mielenterveysongelmien hoidot tulevat perustumaan evoluutiopsykologiaan.
Rantalan ja Karlssonin tuloksia tukee se, että masennusdiagnoosin saaneiden ihmisten oireet eroavat paljon toisistaan. Yksi on uneton, toinen nukkuu koko päivän, jollakin ruokahalu lisääntyy, toisella se häipyy kokonaan, yksi on jatkuvasti levoton, toisen keho hidastuu.
− Psykiatriassa masennus on nähty yksioikoisesti aivokemiallisena häiriönä, jonka lääkkeet korjaavat. Psykologisemmin ajatteleva koulukunta taas on ajatellut masennuksen johtuvan mielensisäisistä ristiriidoista. Evoluutiopsykologisessa lähestymistavassa pyritään mielen ja aivojen lisäksi hoitamaan koko kehoa.
− Olen saanut positiivisia yhteydenottoja. Jopa ihmiset, jotka eivät usko evoluutioon, ovat kokeneet tutkimusteni auttaneen heitä ymmärtämään masennusta paremmin, Rantala kertoo.
Rantala esittää tuoreessa artikkelissaan yhdessä psykiatrian professori Hasse Karlssonin kanssa, että masennus johtuu 12 eri syystä ja että hoito on kohdennettava syiden, ei oireiden mukaan. Uudenlaista ajattelutapaa on Rantalan mukaan vaikea saada läpi.
− Näin raju ajatusmaailman muutos vie aikaa. Lyön vetoa että parinkymmenen vuoden sisällä mielenterveysongelmien hoidot tulevat perustumaan evoluutiopsykologiaan.
Rantalan ja Karlssonin tuloksia tukee se, että masennusdiagnoosin saaneiden ihmisten oireet eroavat paljon toisistaan. Yksi on uneton, toinen nukkuu koko päivän, jollakin ruokahalu lisääntyy, toisella se häipyy kokonaan, yksi on jatkuvasti levoton, toisen keho hidastuu.
− Psykiatriassa masennus on nähty yksioikoisesti aivokemiallisena häiriönä, jonka lääkkeet korjaavat. Psykologisemmin ajatteleva koulukunta taas on ajatellut masennuksen johtuvan mielensisäisistä ristiriidoista. Evoluutiopsykologisessa lähestymistavassa pyritään mielen ja aivojen lisäksi hoitamaan koko kehoa.
HUONOT ELINTAVAT VAIKUTTAVAT AIVOIHIN
Länsimaalaisilla masennuksen suurin yksittäinen taustatekijä on stressistä ja huonoista elintavoista johtuva matala-aktiivinen tulehdus. Tämä aivojen välittäjäaineiden toimintaan ja sitä kautta mielialaan vaikuttava tulehdustila on 60 prosentilla masennuspotilaista. Kun matala-aktiivista tulehdusta on hoidettu tulehduskipulääkkeillä, myös masennuksen oireet ovat vähentyneet.
− Ilmiötä on tutkittu aiheuttamalla terveille ihmisille keinotekoisesti matala-aktiivinen tulehdus. Osalla tutkittavista on esiintynyt jopa itsetuhoisia ajatuksia.
Matala-aktiiviseen tulehdukseen voidaan vaikuttaa helposti terveellisellä ruokavaliolla, hyvällä unenlaadulla ja liikunnalla. Nämä yksinkertaiset asiat sekä parantavat masennusta että toimivat ennaltaehkäisynä. Väitteiden taustalla on myös metsästäjä-keräilijäyhteisöjen parissa tehdyt tutkimukset.
− Papua-Uusi-Guineassa metsästäjä-keräilijäyhteisön 2000 haastatellusta ihmisestä vain yksi sairasti kliiniseksi luokiteltua masennusta. Nämä ihmiset kokevat mielialan laskun menetyksen hetkellä, mutta mieliala nousee nopeasti takaisin hyväksi.
Kohtuullisella murehtimisella on merkityksensä ihmisen elämässä. Esimerkiksi avioeron jälkeen on järkevää käydä läpi mennyttä ja oppia mahdollisista virheistään. Se, että murehtiminen jää päälle, ei ole normaalia.
Matala-aktiivinen tulehdus näyttäisi estävän mielialan nousun vastoinkäymisen jälkeen. Kun mielialan lasku pitkittyy, alkaa mukaan tulla kliinisen masennuksen muita oireita. Myös yksin pärjäämistä korostava länsimainen kulttuuri heikentää luontaista kykyä selviytyä.
− Laumaeläimet ahdistuvat ja kokevat stressiä ollessaan yksin. Synnytyksen jälkeinen masennus liittyy vahvasti tähän ilmiöön. Ei ole luonnollista, että äiti hoitaa yksin pientä vauvaa, sillä evolutiivisessa historiassa lähisukulaiset ja koko kylä ovat auttaneet jälkeläisten hoidossa.
YKSINKERTAISET HOITOKEINOT AVUKSI
Evoluutiopsykologiaa on kritisoitu siitä, ettei siitä ole ollut hyötyä mielenterveyden häiriöiden hoidolle. Rantalalla on esittää masennukselle tehokkaat hoitomuodot.
− Potilaan tulee saada hoitoa, jolla korjataan masennuksen taustalla olevat syyt. Jos hoidetaan vain potilaan oireita, riski masennuksen uusiutumiseen on suuri.
Hoitomuotoja on etsittävä oirekirjoa tarkastelemalla ja tulevaisuudessa myös verikokeilla matala-aktiivisen tulehduksen sekä stressihormonitasojen selvittämiseksi. Rantala hoitaisi masentuneita hoitolassa, jossa huolehdittaisiin terveellisestä ruokavaliosta, sosiaalisesta elämästä, riittävästä unesta ja liikuttaisiin paljon ulkona ja luonnossa.
− Yhteisöllä olisi tässä hoitomuodossa tärkeä merkitys. Masentunut tarvitsee merkityksellisiä sosiaalisia suhteita. Esimerkiksi psykoterapian hoitava vaikutus perustuu siihen, miten hyvä ja läheinen hoitosuhde potilaan kanssa saavutetaan. Nykyisen avohoidon suurin ongelma on, miten masentunut saadaan kotoa liikkeelle ja ihmisten pariin.
Rantalalla on esittää tähänkin yksinkertainen keino.
− Masentuneelle pitäisi hankkia personal trainer, joka käy hakemassa hänet kotoa liikkumaan vähintään kolme kertaa viikossa. Samalla tulisi kyseltyä kuulumiset ja tsempattua terveellisen ruokavalion noudattamisessa.
Hoitoon motivoituakseen ihminen haluaa tietää, miksi hoito auttaa häntä. Evoluutiopsykologia pystyy selittämään, miksi terveet elintavat auttavat toipumaan masennuksesta.
− Stressi on hyödyllistä sillä se parantaa suorituskykyä hetkellisesti, mutta pitkittyessään se muuttuu elimistölle haitalliseksi. Sykettä nostava liikunta huijaa elimistöä luulemaan, että nyt taistellaan tai paetaan. Rasituksen jälkeen stressitasot alkavat laskea ja välittäjäaineiden toiminta normalisoituu. Kun ihminen ei stressitilan takia koe tarvetta olla jatkuvassa valmiudessa, myös unesta tulee syvää.
”ILOITSEN, KUN IHMINEN VOI PAREMMIN”
Ajoittain työ uudenlaisen ajattelutavan läpi lyömiseksi tuntuu Rantalasta toivottomalta. Halu tehdä hyvää ajaa jatkamaan.
− Iloitsen, kun näen yhdenkin ihmisen voivan neuvojeni vuoksi paremmin. Jos saisin riittävästi rahaa, voisin näyttää laajassa mittakaavassa, kuinka tehokasta evoluutiopsykologiaan perustuva hoito oikeasti on verrattuna perinteisiin hoitotapoihin.
Rantalalta on ilmestymässä kirja, jossa hän selittää evoluutiopsykologian kautta syyt syömishäiriöiden, maanisdepressiivisyyden ja skitsofrenian yleistymiseen sekä esittää näille tehokkaat dataan perustuvat hoitomuodot.
− Suurin osa psykiatreista, joiden kanssa olen keskustellut, on yhtä mieltä kanssani. Silti rohkeutta ajaa läpi uudenlaista ajattelua ei löydy.
Markus J. Rantala
Department of Biology & Turku Brain and Mind CenterBiologian ja psykologian tohtori
Evoluutiobiologian ja psykologian dosentti
Evoluutiopsykologian sivuainekokonaisuuden vastaava
Tämä juttu on osa Mieli & tieto -juttusarjaa, ja se on julkaistu alun perin Tunne & Mieli -lehden numerossa 1/2018. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.
MARKUKSEN TEESIT
Masennukseen liittyy kolme myyttiä:
Masennus on yksi sairaus.
Masennus johtuu serotoniiniaineenvaihdunnan häiriöstä.
Masennus periytyy. (Alttius periytyy, ympäristötekijät määräävät)
Sen sijaan:
Masennus on hoidettavissa evoluutiopsykologian opein.
Masennukseen on monia syitä. Hoidolla tulee poistaa masennuksen syy, ei sen oireita.
Sosiaaliset suhteet suojaavat masennukselta, raha ja valta eivät.
MASENNUKSEN 12 SYYTÄ
• Infektiot
• Pitkäkestoinen stressi
• Yksinäisyys
• Traumaattiset kokemukset
• Hierarkia-konfliktit
• Suru
• Hylkääminen rakkaussuhteessa
• Synnytys
• Vuodenaikojen vaihtelut
• Kemikaalit, esimerkiksi päihteet
• Ruumiillinen sairaus
• Nälkiintyminen
Samalle potilaalle voi osua useampi
masennustyyppi yhtä aikaa, mikä
osaltaan selittää oireiden kirjoa.
Lähde: Markus J. Rantala & Hasse Karlsson
MARJAANA ROPONEN TEKSTI
ELLA KIVINIEMI KUVAT
www.tunnejamieli.fi
