Опубликовано Оставить комментарий

Cheek: "Olin masentunut jo lapsena".

Cheek hakeutui psykiatrille mielialamuutosten takiaJare ”Cheek” Tiihonen uskoo, että sairasti masennuksen jo lapsena. Aikuisena hän hakeutui psykiatrille kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia.
”Olin ensimmäisen kerran masentunut kuudennella luokalla. Niin olen ajatellut jälkikäteen.

Äitini on kertonut, etten käynyt ­eräänä ­kesänä missään. Kaksoisveljeni Jere eli ­täysillä sen kesän, mutta minä olin vain ­kotona. En halunnut pyytää ketään leikkimään. Minua ei kiinnostanut mikään.
Ensimmäiset ­ahdistus-­ ja paniikkikohtaukset sain vuonna 2006. Kävelin Lahden Aleksanterin­kadulla, kun minuun iski paniikki. Kaikki ­ahdisti: Lahti ja siellä asuminen. Se, miten kaikki tunsivat minut ja minulla oli ­maine jonkinlaisena mustana lampaana.
Kotona havahduin siihen, että olin istunut sohvalla kolme tuntia, enkä ollut tajunnut ajan kulua. Hain apua, ja aloitin psykoterapian.

HAKEUDUIN PSYKIATRILLE MIELIALAHÄIRIÖN VUOKSI

Vuonna 2009 tuli kovempi romahdus. Jouduin hakeutumaan psykiatrille. Tiesin, ­että olen masentunut, mutta psykiatri huomasi, ­että mielialani nousevat ja laskevat. Se ­tarkoitti kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sain lääkityksen ja aloin käydä myös psykiatrin luona viikoittain.
Elämäni suurimmat paineet koin ­vuonna 2014. Jo pari vuotta aiemmin lehdet olivat ­alkaneet kirjoittaa minusta taukoa­matta. ­Jokaisella oli mielipide, ja tekemisiäni vähäteltiin ja vääristeltiin.
Takana oli jäähallikiertue, ja olin aika finaalissa. Olin ajatellut pitää lomaa, mutta sitten päätettiin tehdä stadionkeikka.
Lopulta palavereissa istuminen ja suurien summien liikuttelu alkoivat hajottaa päätäni. Se oli raskasta, vaikka homma saatiin maaliin ­kunnialla. Ajattelin, että ­aurinko paistaa kaiken jälkeen. Jäin ­tauolle rentoutumaan.
Mutta musta kuoppa ­odotti minua taas. Olin ennen Alpha Omega -levyn tekoa pienentänyt lääkeannostani liikaa. Silloin ­tärähti. Levyn tekemisen paine sai minut kieriskelemään studion lattialla sikiöasennossa.

PAINETTA VOI SIETÄÄ VAIN VÄHÄN

En ole koskaan tehnyt itselleni mitään epätoivon hetkinä. Olen miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi saanut apua. Pahimmillaan edessä näkyi pelkkää mustaa ja tuntui, että mikään ei voi nostaa minua ­kuopasta. Toivoin, etten ­heräisi, ja kaikki katoaisivat ­ympäriltäni.
Kokemukseni ovat lisänneet paineen­sieto­kykyäni. Samalla olen oppinut, että ihminen kestää painetta vain jonkin aikaa.
Tällä hetkellä olo tuntuu hyvältä. En ole ­itselleni enää yhtä armoton. Olen ­tyytyväinen elämääni ja saavutuksiini. Kun saan ­tehtyä kolmiosaisen saagani viimeisen osan levyn ja kirjan jälkeen, koen, että olen täyttänyt elämän­tehtäväni.”

CHEEKIN HYVÄN OLON VINKIT

Kirjat. Olen oppinut tsemppi- ja menestyskirjoista, että voin suhtautua asioihin toisin.
Terapia. Itsetuntemukseni on parantunut terapiassa. Maailmani on rakentunut myönteisemmäksi.
Läheiset. Olen saanut tukea lähipiiriltäni. Olen puhunut vanhemmille, kaksoisveljelle ja  psykiatrille.
kauneusjaterveys.fi

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован. Обязательные поля помечены *