У меня есть семья, двое детей, любящий муж, родители рядом, высшее образование, хорошая работа. Но как будто я потеряла себя, свои мечты, свои ценности. Ни друзья, ни учеба мне не интересны. Настроение не очень-то хорошее.
Недавно перенесла операцию по удалению фиброаденомы в груди, перед этим поссорилась с мужем и впала в депрессию. Но после того, как он узнал про мою болезнь, сразу помирились. Сейчас он очень заботливый стал. Но я не в себе. Даже сейчас пишу и не могу все по порядку расставить в голове. В душе пустота, я как будто не я, как будто это не моя жизнь. Скажите, пожалуйста, что со мной? И как мне найти себя?
Хуршида, 28 лет
Здравствуйте, Хуршида. Подобное состояние психоаналитик Эрик Эриксон в 1970 году назвал кризисом идентичности. Переживающий его человек испытывает сильное беспокойство из-за невозможности ответить на вопрос «Кто я такой?», находится в поиске своей индивидуальности и места в обществе, задумывается о смысле жизни.
Переживание экзистенциального кризиса похоже на симптомы, характерные для депрессии: потеря интереса к деятельности, усталость, головные боли, постоянная тоска, чувство безнадежности. Может ощущаться тревога, связанная с отсутствием цели в жизни, значимых достижений, планов.
Кризис — это поворот, перелом. Экзистенциальный — относящийся к бытию, к человеческому существованию. Экзистенциальный кризис — это отрезок жизни, когда подвергаются сомнению и пересмотру все привычные жизненные опоры.
Кризисы не только нормативны, но и необходимы человеку на протяжении всей жизни. Вместо того, чтобы считать этот период жизненным тупиком, стоит посмотреть на него как на возможность. Кризис призван вывести нас на новую ступень развития. Его можно сравнить с катарсисом — когда человек сквозь сильное эмоциональное потрясение узнает истинного себя, находит смысл.
Из вашего письма можно предположить, что вы столкнулись с осознанием собственной смертности
Это тяжелое переживание. Юности свойственно состояние «Я решил жить вечно, и пока все идет по плану». Все хорошо работало, и мы даже не думали о том, что это может измениться в один миг. Но однажды на яркую разноцветную палитру неожиданно капает черная краска. И становится невозможным ее не замечать.
Именно в такие «пограничные», то есть необычные, трудные ситуации, когда человек переживает глубокое потрясение, на первый план вместо повседневных забот выходит сама жизнь.
Экстраординарные события (болезни, потери) привносят в жизнь экзистенциальную пробужденность, подводят нас к основной теме — беззащитности. При отсутствии безопасности мы не знаем, что может произойти. Беззащитность активизирует застарелые проблемы — те, которые у человека есть с самим собой. Если есть трудности в отношениях или на работе, беззащитность делает их более тяжелыми. Незащищенность активизирует и оживляет старые проблемы и создает новые.
Мы переживаем в жизни то, о чем говорят экзистенциальные философы: «Человеческое бытие означает быть беззащитным перед миром». Мы не защищены, мы обнажены — мы в постоянной небезопасности. И не можем это изменить. Единственная вещь, которая надежна, — это то, что рано или поздно мы умрем. Все остальное находится в постоянном возможном изменении, и всегда может случиться так много разного, что мы не можем даже предсказать.
Смертны мы с самого начала нашего бытия здесь — не только в конце жизни. Мы смертны каждый день. Это неприятно — слышать такое или думать об этом. Но это — правда. Ненадежность, беззащитность, вероятность умереть каждый день — это та реальность, в которой мы находимся. И это может вызвать тревогу.
Как же жить в состоянии уязвимости и обходиться с постоянной незащищенностью?
Как жить, осознавая неизбежность смерти? Как ни парадоксально, но именно открытость по отношению к вопросу конечности собственной жизни помогает человеку осознать ее ценность, искать и находить смыслы.
Несмотря на молодой возраст, обязательную социальную программу — образование, работа, муж, дети — вы уже выполнили. Самое время задать себе вопрос: кто я на самом деле? Что для меня важно? Чего я хочу за пределами того, что принято хотеть? Что я считаю важным дать миру? Что может сделать мою жизнь значимой для остальных?
Как именно вы ответите на эти вопросы — известно только вам. Здесь нет готовых рецептов. Эти вопросы являются экзистенциальными в том смысле, что они касаются вашей уникальной жизни. Настоящие ответы можно получить, только обращаясь внутрь себя. Если честно, то один на один с собой это сделать непросто. Профессиональный психолог может помочь на этом сложном пути. Размышляйте, везде ищите подсказки и не отчаивайтесь.
Кризис пройден, когда человек находит свой смысл бытия, становится автором своей жизни. Осознает, что он не должен и не хочет жить ту жизнь, которую придумали для него другие. Так человек обретает свободу действий и обратную ее сторону — ответственность. Он сам начинает ставить себе цели, опираясь на знание себя, и сам оценивает, справился ли он и насколько хорошо.
Ирвин Ялом — известный экзистенциальный психотерапевт — написал книгу «Все мы творения на день». В ней он показывает, что именно перед лицом смерти человек как никогда сильно способен почувствовать жизнь и осознать ее ценность. Так смерть помогает стать ближе к жизни.
Psyykkisesti sairastuneen kohdalla palvelujärjestelmä voi pettää usealla tavalla, käy ilmi MOT:n selvityksestä. Niin kävi kesällä itsemurhaan kuolleelle kirjailija Miki Liukkoselle.
Mustat vaatteet roikkuvat rekissä. Käytetyt tennarit on pinottu päällekkäin ja aurinkolasit aseteltu piirongin nurkalle olohuoneeseen.
On kulunut noin neljä kuukautta siitä, kun 33-vuotias kirjailija ja runoilija Miki Liukkonen kuoli.
Hänen isänsä Esa Liukkosen kodissa Oulussa omasta esikoispojasta muistuttavat enää jäljelle jääneet tavarat ja kuvat seinillä.
Miki Liukkonen tilasi kuvataiteilija Emma Ainalan tekemän taulun itsestään ennen kuolemaansa. Nyt taulu on ripustettu isän kotiin sen huoneen seinälle, jossa Miki nukkui ollessaan Oulussa yötä. Kuva: Janne Järvinen / Yle
Isä muistaa Mikin erityisen huumorintajuisena ihmisenä, jonka persoona näkyi vahvasti esimerkiksi hänen Ylellä esitetyssä nimikkosarjassaan Miki Liukkonen, Sivullinen.
– Jotkut epäilivät, että Miki on rakentanut jotain brändiä itsestään, mutta semmoista ei oikeasti ollut rakennettu. Hän oli juuri tuollainen todellisuudessakin, Esa sanoo.
Isä seurasi pitkään läheltä, kun Miki kävi voimat vienyttä taistelua mielenterveysongelmien kanssa.
Mikillä oli Esan mukaan kova halu parantua ja elää.
Se ei kuitenkaan riittänyt pelastamaan häntä itsemurhalta.
– Kyllähän Mikillä oli tuossa ihan viimeisten kuukausien aikana se ajatus, ettei häntä pystytä auttamaan. Hän haki apua, mutta ei saa sitä.
Esa Liukkonen kokee, että terveydenhuolto petti alta hänen vakavasti sairastuneen poikansa kohdalla. Esa pitelee sylissään kuvaa, jossa Miki on noin 15-vuotias. Kuva: Janne Järvinen / Yle
Mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten auttaminen ontuu Suomessa.
Apua on vaikea saada ajoissa ja tarpeeksi pitkäjänteisesti sekä perus- että erikoissairaanhoidosta. Apua tarvitsevaa saatetaan myös pompottaa ammattilaiselta toiselle, eikä yhdelläkään taholla ole välttämättä kokonaisvastuuta hoidosta.
– Palveluissa on kriisi tällä hetkellä. Ihmiset eivät saa sitä apua, jota he tarvitsevat, Mieli ry:n johtava asiantuntija, psykiatri Kristian Wahlbeck sanoo.
Ylen MOT-toimitus selvitti mielenterveyspalveluiden kohtalokkaita epäkohtia. Katso dokumenttiMenetetty ElämäYle Areenassa.
Esa Liukkonen puhuu hänen poikansa kuolemaa edeltäneistä asioista nyt ensimmäistä kertaa julkisesti.
Häntä on tyrmistyttänyt, millaiseen asemaan Miki jäi jopa hätätilanteessa.
Myöhemmin tässä jutussa käsitellään tapahtumaketjua, joka vei Mikin teho-osastolle.
Artikkelissa kerrottuja yksityiskohtia on tarkastettu läheisten kertomusten lisäksi asiakirjalähteistä.
Tärkeä terapia jäi saamatta
Esa Liukkosen mukaan Miki on aikuisena kertonut alkaneensa tuntea ahdistusta jo noin yhdeksän vuoden iässä. Tilanne hankaloitui nuoruuden ja aikuisuuden edetessä.
Mikille diagnosoitiin alun perin masennus sekä ahdistuneisuushäiriö, joihin hän sai vuosia sitten Kelan kuntoutuspsykoterapiaa. Hän jätti sen kuitenkin kesken, koska koki, ettei saanut siitä apua. Isä uskoo sen johtuvan siitä, että hänelle asetetut diagnoosit eivät olleet täysin kohdillaan.
Hieman myöhemmin Mikille diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö. Se muutti keskeisesti sen, millaista terapiaa hänelle suositeltiin. Miki löysi sopivan psykiatrin ja aloitti terapian uudelleen.
– Asiat alkoivat näyttää paremmilta. Hän oli itse innoissaan. Sitten Kelalta tuli päätös, että jos on keskeyttänyt terapian, ei ole oikeutta viiteen vuoteen saada tukea. Nämä yksityisen puolen terapiakäynnit olivat todella kalliita, ja rahoitus olisi ollut siihen erittäin tärkeä.
Kelan mukaan viiden vuoden tauko terapiajaksoissa on kirjattu Kela-lakiin, ja sitä sovelletaan kaikkiin tilanteesta riippumatta.
Mikille toivoa tuonut terapiasuhde katkesi. Isä kertoo, että se oli hänelle erittäin kova isku.
Myöhemmin Miki kävi isän mukaan kertaviikkoisesti esimerkiksi Helsingin kaupungin järjestämässä terapiassa, mutta ei saanut siitä riittävää apua.
Viimeksi tänä keväänä Miki avautui Instagramissa terapian saamiseen liittyvistä ongelmista.
Esa Liukkosen mukaan viiden vuoden karenssiaika olisi päättynyt tänä syksynä, ja tuttu psykiatri olisi voinut ottaa Mikin vastaan.
Hän ei kuitenkaan jaksanut enää odottaa.
Omaiset ja ystävät kantoivat päävastuun sairastuneesta
Esa Liukkosen mukaan yhdelläkään terveydenhuollon taholla ei ollut kokonaisvastuuta Mikin psyykkisen hoidon tilanteesta. Hän kulki satunnaisesti lääkäriltä toiselle.
Omaisten ja ystävien harteille jäi painava vastuu. Esa Liukkonen kuvailee, miten Mikin elämän viisi viimeistä vuotta olivat läheisille ympärivuorokautista päivystystä.
– Olimme aina tavoitettavissa, kun olotila meni niin huonoksi, ettei hän pärjännyt.
Esa Liukkonen kertoo, että eri lääkärikäynneillä sekä kunnallisella että yksityisellä puolella Mikille määrättiin suuret määrät erilaisia psykoosi-, masennus-, ahdistus- ja kipulääkkeitä.
Näistä lääkkeistä iso osa oli määrätty Miki Liukkoselle tänä keväänä. Kuva: Janne Järvinen / Yle
Lääkkeet herättivät isässä suuren huolen.
– Yksi suurimpia huolia oli, paljonko hän niitä ottaa. Hän kuljetti mukanaan isoa lääkepussia, kun oli Oulussa tai esimerkiksi ystäviensä luona.
Esan pelko siitä, että Miki käyttää lääkkeitä satuttaakseen itseään, osoittautui aiheelliseksi.
Päivystyskäynnit johtivat toivon menettämiseen
Pari vuotta sitten kesällä Miki Liukkonen otti yliannostuksen lääkkeitä useita peräkkäisiä kertoja. Hän hakeutui Meilahden yhteispäivystykseen 15.7.–16.7. yhteensä kolme erillistä kertaa.
Hänet kotiutettiin kerta toisensa jälkeen.
Esa Liukkonen teki tapahtumista terveydenhuollon muistutuksen. Sellaisen voi tehdä, jos on tyytymätön hoitoon.
Mikin kohdalla kotiuttamiset päättyivät huonosti.
Kun hän pääsi kotiin, hän olisiis yksin kotona tuolloin, —
Esa Liukkonen, mitä tapahtui kesällä 2021, kun Miki lähetettiin päivystyksestä kotiin.
Isän mukaan Miki oli ollut sammuneena samassa asennossa jopa 17 tuntia, mikä johti lihaskuolioon.
Helsingissä päivystystoiminnasta vastaava HUS antoi tapahtumista selvityksen. Selvityksen mukaan hoito oli ollut asianmukaista, eikä Mikillä ollut todettu päivystyksessä ollessa akuuttia tai avointa itsetuhoisuutta tai psykoottisuutta, joten perusteita tahdosta riippumattomaan hoitoon ei ollut. Miki oli HUSin mukaan myös itse kertonut haluavansa kotiin.
Esa ihmettelee, miten päivystyksessä ei ymmärretty useidenkaan lääkeyliannostusten jälkeen, ettei Miki ole kykenevä päättämään omista asioistaan.
Esa Liukkosen mukaan läheisille jäi iso vastuu Mikin hyvinvoinnista.
Isän mukaan ennen tätä ja tämän jälkeenkin tuli vielä tilanteita, joissa Miki lähetettiin itsemurhayrityksen jälkeen nopeasti kotiin, vaikka hän asui yksin. Viimeksi näin kävi tämän vuoden huhtikuussa, kun Miki oli ollut päivystyksessä lääkemyrkytyksen vuoksi.
Huhtikuun alulle päivätyssä hoitokertomuksessa kerrotaan, että Miki järjestää ystävän kotiinsa seuraksi ja saa kotiutua, kun ystävä tulee paikalle.
MOT käsittelee tuoreessa dokumentissaan myös keväällä kuolleen, psyykkisesti sairastuneen 27-vuotiaan näyttelijä Jasmin Voutilaisen tilannetta. Dokumentissa Jasminin ystävä Laura Mononen kertoo, miten Jasmininkin päivystyskäynnillä oli kyselty kotiuttamisen yhteydessä, voiko ystävä tulla hakemaan hänet pois.
Mieli ry:n johtavan asiantuntijan, psykiatri Kristian Wahlbeckin mukaan itsemurhaa yrittäneitä tai turvallisuudestaan huolissaan olevia ihmisiä kotiutetaan usein nopealla aikataululla päivystyksistä eri puolilla maata.
Useista samanlaisista tapauksista on kuultu myös esimerkiksi Mielenterveysomaisten keskusliitossa FinFamissa. Liiton mukaan omaisia on ihmetyttänyt suuresti, miksi itsetuhoisesti käyttäytyviä ihmisiä kotiutetaan eikä oteta osastoille.
Wahlbeckin mukaan nopeisiin kotiuttamisiin voi osaltaan vaikuttaa se, että psykiatriset osastopaikat ovat usein täynnä esimerkiksi siitä syystä, ettei riittävää avohoitoa ole tarjolla.
Esa Liukkonen kertoo päivystyksistä kotiuttamisten vahvistaneen Mikin tunnetta siitä, ettei häntä pystytä tai haluta auttaa, vaikka joissain itsetuhoisuustilanteissa Miki pääsikin lyhyiksi ajoiksi osastohoitoon.
Esan mukaan Mikin ystävä on kertonut, miten esimerkiksi alkukesästä noin kuukausi ennen kuolemaansa Miki ei enää halunnut lähteä sairaalaan, vaikka oli ollut itsetuhoinen, koska ei uskonut tulevansa autetuksi.
Suomalaistutkimuksen mukaan (Partonen ym.) 21 prosenttia itsemurhan tehneistä oli ollut itsemurhapäivänään terveydenhuollon vastaanotolla ja noin puolet viimeisen viikon sisään.
Kristian Wahlbeck sanoo tuloksen kertovan siitä, että itsemurhavaaran tunnistamisessa ja itsemurhaa harkitsevan auttamisessa tarvitaan paljon enemmän osaamista.
HUS: Päivystyksessä tehdään kokonaisarvio itsetuhoisesta potilaasta
Millaisilla perusteilla psyykkisistä ongelmista kärsiviä ihmisiä lähetetään päivystyksestä kotiin?
HUSin psykiatrian toimialajohtaja Jesper Ekelund ei ota kantaa Miki Liukkosen tapaukseen, vaan kommentoi asiaa yleisellä tasolla.
Ekelundin mukaan päivystystilanteissa yleisimpiä syitä osastolle ottamiseen ovat psykoottisuus, mania ja vakavan itsemurhavaaran aiheuttava masennus.
HUS-yhtymän psykiatrian toimialajohtaja Jesper Ekelund kertoo päivystyksen käytännöistä.
Mielenterveystyöhön kerätty yli 70 000 euroa
Lokakuun puolivälissä Helsingissä vietettiin Mikin muistoksi järjestettyä tapahtumaa, hänen viimeiseksi jääneen kirjansa julkaisutilaisuutta.
Helsingissä vietettiin Mikin Vierastila-teoksen julkaisutilaisuutta 11.10.
Kulttuurinpuolustajat-yhteisö aloitti rahankeräyksen mielenterveyden edistämistyöhön Mikin kuoleman (Mieli ry). Rahaa on kerätty yli 70 000 euroa.
Esa Liukkonen kokee, että keräys on jatkumoa sille, mitä Miki itsekin halusi: tuoda näkyvyyttä mielenterveyden ongelmille ja saada aikaan muutosta. Miki teki siinä oman osuutensa puhumalla psyykkisestä sairaudestaan julkisesti.
– Toivotaan, että Suomessa mielenterveyspalveluiden osalta alettaisiin jo ihan oikeasti herätä siihen, että jotain ongelmia täällä nyt on.
Tarvitsetko apua mielenterveyden ongelmiin? Voit ottaa yhteyttä Mieli ry:n kriisipuhelimeen 09 2525 0111, päivystysapuun 116 117 tai hätätilanteissa hätänumeroon 112.
Mielenterveyspalvelut ovat kriisissä. Kirjailija Miki Liukkonen ja näyttelijä Jasmin Voutilainen eivät saaneet tarvitsemaansa apua. MOT selvitti, mitä tapahtuu, kun kellään ei ole kokonaisvastuuta psyykkisesti sairastuneesta.
Vakava masennus on vaivannut Emiliaa puolet elämästä lääkkeistä ja terapiasta huolimatta. Kun psykiatri ehdotti ketamiini-infuusiota, Emilia ei epäröinyt hetkeäkään. Tulokset ovat yllättäneet etukäteen skeptisesti hoitoon suhtautuneen.
Kun Emilia Melingin, 25, ketamiinihoito aloitettiin, hänellä oli takanaan puolet elämästä kestänyt kamppailu masennuksen kanssa.
Masennuksen ensi merkit pulpahtivat esiin, kun Emilia oli ala-asteikäinen koulukiusattu. 12-vuotiaana hän istui keittiössä lääkepurkit edessään ja mietti itsemurhaa. Vain ajatus kohta kotiin tulevista pikkuveljistä sai hänet jättämään lääkkeet syömättä.
– En halunnut, että he löytäisivät minut kuolleena. En halunnut aiheuttaa heille ja perheelleni sitä surua. Vain se esti minua toteuttamasta haluani kuolla, Emilia kertoo.
”Kasvoin oppimaan, että masennus on normaali olotila”
Masennus on kulkenut Emilian rinnalla uskollisen koiran lailla näihin päiviin asti. Mukana on ollut parempiakin päiviä, mutta enemmän huonoja. Lähestulkoon jokainen aamu alkaa ahdistavalla tunteella: ikään kuin rinnan päällä olisi fyysinen paino.
– Ahdistukseeni kuuluu, että jatkuvasti pelkään jotakin. Mikä voi mennä pieleen, se varmasti tuleekin menemään, ajattelen. Tai sitten päähäni jää pyörimään luulo, että ohikulkija katsoi minua ikävällä katseella, enkä enää pääse ajatuksesta irti, vaan se alkaa hallita kaikkea.
Vasta parikymppisenä Emilia tajusi, että itsetuhoiset ajatukset ja jatkuva ahdistunut olo eivät olekaan normaali olotila, kuten hän oli kasvanut oppimaan. Tajuaminen tapahtui terapiassa, johon hän oli viimein hakeutunut ystävänsä neuvosta. Takana oli totaalinen romahdus, jonka oli aiheuttanut traumaattisen parisuhteen päättyminen.
Emilialla diagnosoitiin vaikea masennus, vaikea ahdistushäiriö ja paniikkihäiriö. Terapian lisäksi aloitettiin lääkehoito.
– Minulle määrättiin ahdistuslääkettä, kahta mielialalääkettä ja unilääkkeitä. Nyt olen kolmisen vuotta syönyt kuutta eri lääkettä maksimiannoksilla. Unilääkkeestä on ollut apua nukkumiseen, mutta muut lääkkeet eivät ole auttaneet, Emilia kertoo.
Ketamiinihoito on vaihtoehto, kun lääkkeet ja terapia eivät auta
Diagnoosin saamisen jälkeen olo oli hämmentynyt, mutta toiveikas. Olen siis sairas, mutta nyt alkaa paraneminen, Emilia ajatteli. Oli suuri pettymys huomata, ettei se mennytkään niin.
– Luin netistä kaiken, mitä pitää tehdä mielenterveyden paranemiseksi. Söin terveellisesti, harrastin liikuntaa, meditoin aamuisin, tein kaikkeni auttaakseni itseäni parantumaan.
Silti mieliala ei lähtenyt kohoamaan. Vanhat tutut taakat painoivat: masennus, ahdistus, riittämättömyyden tunne, taipumus täydellisyyden tavoitteluun, ongelmien piilottaminen iloisuuden ja meikin alle.
Hyvän ongelmienpiilotuskykynsä takia Emilia on joutunut myös taistelemaan hoidon saamiseksi.
– Eräs psykiatri totesi minut ensi kertaa nähdessään, että näytät niin iloiselta ja hyvältä, että voimme varmaan lopettaa hoitosi tähän paikkaan. Vastasin hänelle, että jos niin käy, en tule selviämään enää monta viikkoa. Onneksi käynnillä mukana ollut sairaanhoitaja näki ulkokuoren läpi, ja ensimmäistä kertaa otettiin esiin neuromodulaation muodot hoitovaihtoehtoina.
Neuromodulaatiohoitoja ovat sähköhoito, magneettihoito ja ketamiini-infuusio. Niillä hoidetaan hoitoresistenttiä masennusta, maniaa, psykoosia, ahdistusta ja pakko-oireista häiriötä, jos muilla hoitokeinoilla ei saada riittävää vastetta.
Hidasta jonotusta nopeavaikutteiseen hoitoon
Ketamiinihoitoa pidetään nykyään tehokkaana ja nopeana hoitokeinona masennukseen. Sen ongelmana on vaikutuksen melko lyhyt kesto, muutamasta viikosta muutamiin kuukausiin. Ketamiinihoidon vaikutusmekanismeista tai pitkäaikaisvaikutuksista ei myöskään tiedetä vielä paljon.
– Psykiatrini suositteli ketamiinia ja kysyi, olenko avoin tällaiselle hoitovaihtoehdolle. Totta kai olin! En tiennyt hoidosta mitään enkä sitä, miten se vaikuttaa aivoissa, mutta se ei haitannut. Olisin vaikka pomppinut päälläni ja tehnyt voltteja, jos joku olisi luvannut, että se voi auttaa.
Prosessi oli kuitenkin hidas. Siitä hetkestä, kun ketamiinihoito vaihtoehtona ensi kertaa mainittiin, kului lähes kaksi vuotta ennen kuin hoito todella aloitettiin.
Emilia jonotti kiireettömään hoitoon sillä perusteella, ettei hänellä tavattu akuuttia itsetuhoisuutta. Jatkuva passiivinen itsetuhoisuus eli itsetuhoiset ajatukset, itseä vahingoittava käytös, viiltely ja välinpitämättömyys kuolemaa kohtaan eivät täyttäneet kiireellisen hoidon kriteerejä.
– En uskaltanut tehdä itselleni mitään, sillä ajattelin perhettäni ja heidän murhettaan. Sen sijaan toivoin, että päähäni olisi vaikka pudonnut kivi, jotta olisin päässyt tästä kaikesta. Lisäksi muun muassa tupakoin ja join itseni vahvaan humalaan, vaikka tiesin sen olevan terveydelle vahingollista.
Paniikkikohtaus kesken tiputuksen
Lopulta hoitoa jouduttiin kiirehtimään, sillä Emilian kunto huononi viime kevään aikana rajusti. Paniikki- ja ahdistuskohtaukset tihenivät ja pahenivat niin, että niitä oli jopa useita kertoja päivässä. Lopulta aika infuusioon järjestyi viikossa.
Esivalmisteluihin kuului laboratoriokokeissa ja sydänsähkökäyrätutkimuksessa käynti. Muutoin Emilia asteli toimenpidehuoneeseen verrattain vähäisin ennakkotiedoin.
– Minulle oli kuvailtu toimenpidettä ja kerrottu sen jälkeisistä mahdollisista haittavaikutuksista, kuten hetkellisestä aistien herkistymisestä. Muuten menin sairaalavuoteeseen aika kylmiltäni.
Ketamiinihoito toteutetaan tiputuksena suoraan suoneen. Yksi hoitokerta kestää noin tunnin, josta tiputukseen kuluu puolisen tuntia. Muu aika on valmisteluja ja hoidon jälkeistä seurantaa.
Toimenpiteen aikana huoneessa on koko ajan läsnä sairaanhoitaja. Se osoittautui hyväksi asiaksi, sillä Emilia sai kolmannella hoitokerralla paniikkikohtauksen kesken tiputuksen. Tilanne laukesi hoitajan rauhoittelulla ja yhteisillä hengitysharjoituksilla.
Ketamiinihoito ja sen erikoiset vaikutukset: juoksevia palosammuttimia, tapaaminen jumalan kanssa
Hoidon aikaisista ja jälkeisistä aistiharhoista Emilialla on jo kertynyt kokemusta.
– Kun ketamiini alkaa tippua, tulee nousuhumalan kaltainen olotila. Keho tuntuu puutuneelta, kevyeltä ja painavalta yhtä aikaa. Ensimmäisen hoidon aikana tuli valtava tunteenpurkaus, ja huutoitkin ilman pidäkkeitä. Mutta se ei ollut ahdistunutta itkua, vaan tuntui puhdistavalta ja tarpeelliselta.
Myös huimaus on hoidon aikana ja sen jälkeen ollut kovaa.
Erikoisin hoidon jälkivaikutus on ollut silmien aistiharhat, jotka ilmenevät esineiden holtittomana liikkumisena näkökentässä. Hoitohuoneen seinäkello ja palosammutin elävät aivan elämäänsä Emilian silmissä hoidon jälkeen, loitontuvat ja tulevat lähemmäs.
Ne tuntuvat kuitenkin pieniltä ja harmittomilta harhoilta siihen verrattuna, mitä Emilia on kuullut joillekin potilaille käyneen ketamiini-infuusion aikana tai jälkeen.
– Joku kuulemma on tavannut jumalan, joku ymmärtänyt maailmankaikkeuden tarkoituksen.
Niin isoja oivalluksia Emilia ei hoidolta odota, eikä edes haluaisi. Hänelle riittää paljon vähemmän: elämä ilman jatkuvaa ahdistusta, paniikkia ja masennusta.
Masennus ei määritä ihmistä, kuten häntä ei määritä vaikkapa murtunut jalka, Emilia sanoo. Hän toivoisi ihmisille lisää lempeyttä ja ymmärrystä toisia kohtaan. Ikävä sana tuntemattomalle voi haavoittaa pahasti, mutta hymy pelastaa koko päivän. Kuvituskuva.
Teho vaikuttaa lupaavalta
Tämänhetkisen hoitosuunnitelman mukaan Emilialle tehdään ketamiinihoito kerran viikossa puolen vuoden ajan, yhteensä 24 kertaa. Kuuden viikon välein hoidon tehoa ja vastetta seurataan, samoin potilaan laboratorioarvoja.
Mikäli vointi on sen mukainen, hoidon kestoa voidaan tarvittaessa lyhentää.
Emilian hoito on vielä alussa: tämän jutun ilmestymisen aikoihin takana on neljä hoitokertaa. Teho vaikuttaa erittäin lupaavalta.
– Huomaan olossani selvän eroon parempaan päin. Olin alkuun tosi skeptinen, olenhan syönyt lääkkeitä ja juossut terapiassa jo pitkään. Että onko tämä taas vain uusi lääke, jota turhaan kokeillaan.
Mutta jokaisen hoitokerran jälkeen olo onkin ollut hyvä ja seesteinen, jopa raukea. Tuntuu konkreettisesti paljon kevyemmältä.
– Kävin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen jopa juoksulenkillä, kun olo oli niin kevyt. Aiemmin juokseminen on jäänyt, sillä mielessä painava tunne on ikään kuin siirtynyt kehoonkin.
Ketamiinihoito mahdollistaa vaikeiden asioiden käsittelyä
Paljon on vielä edessä, eikä Emilia odota ketamiini-infuusion olevan ihmekonsti, joka yksinään korjaa kaiken. Ketamiinihoito myös tuo pintaan vanhoja traumoja ja kipukohtia, niitä jotka syntyivät jo koulukiusaamisen aikoihin.
Ne on oltava valmis kohtaamaan.
– Minulla on edessäni sellaisten asioiden käsittelyä, joiden käsittelyn luulin jo tehneeni. Hoidon nostattamien tunnetilojen kautta ymmärsin, että minulla on edelleen asioita pohtimatta ja hyväksymättä, Emilia kuvailee.
Ketamiinihoito antaa siihen voimavaroja, kun masennus ja ahdistus eivät enää ole jatkuva olotila.
– Se painava tunne rinnassa alkaa vihdoin väistyä.
Медитация дня
Вы можете потратить вечность в поисках Истины и Любви, Понимания и Доброты, умоляя Бога и людей помочь вам, и всё впустую. Вы должны начать с себя. Это неумолимый закон. Вы не можете изменить отражение, не изменив лица.
У меня есть семья, двое детей, любящий муж, родители рядом, высшее образование, хорошая работа. Но как будто я потеряла себя, свои мечты, свои ценности. Ни друзья, ни учеба мне не интересны. Настроение не очень-то хорошее.
Vakava masennus on vaivannut Emiliaa puolet elämästä lääkkeistä ja terapiasta huolimatta. Kun psykiatri ehdotti ketamiini-infuusiota, Emilia ei epäröinyt hetkeäkään. Tulokset ovat yllättäneet etukäteen skeptisesti hoitoon suhtautuneen.
