Опубликовано — Оставить комментарий

10 vuotta vaikeaa masennusta sairastanut Kirsi Saaros sai avun hoitomyssystä.

Kirsi Saaros säätelee tasavirtastimulaatiolaitettaMukana kannettavaa hoitolaitetta on helppo käyttää kotona. Yhteiskunnan varoja säästyy, kun sairaalakäynnit jäävät minimiin.

Turkulaisella Kirsi Saaroksella on takana tuskainen elämä vaikean masennuksen kanssa. Synnytyksen aikoihin alkanut masennus vei työkyvyn ja toimintakyvyn kymmeneksi vuodeksi.

Monenlaisia hoitoja annettiin. Lopulta kokeiltiin aivojen stimulaatiota sähkön avulla. Saarokselle tarjottiin muutama vuosi sitten mukana kannettava tasavirtastimulaatioon perustuva paristokäyttöinen laite. Se on eräänlaista myssyä.

– Kyllä se vähän outoa oli ja maallikolta saattoi usko loppua, mutta huomasin itse ja huomasivat läheiset, että nyt ollaan hyvään päin koko ajan menossa, Saaros muistelee.

Turku kulkee edellä

Tasavirtastimulaatio otettiin Suomessa ensimmäisenä käyttöön Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Psykiatrian ylilääkäri Tero Taimisen mukaan laite on erityisen käyttökelpoinen hoitomuoto lievään ja keskivaikeaan masennukseen jo masennuksen alkuvaiheessa.

Masennuksessa tietyt aivojen alueet toimivat vajaateholla ja tietyt aivojen alueet toimivat liikaa. Sähköhoidolla voidaan tasapainottaa tilannetta.

– Laitteen avulla voidaan lisätä tai vähentää aivosolujen signaalin laukeamisherkkyyttä, Taiminen täsmentää.

Psykiatrian ylilääkäri Tero Taiminen.
Tasavirtastimulaatio säästää yhteiskunnan varoja merkittävästi, vakuuttaa psykiatrian ylilääkäri Tero Taiminen TYKSistä.Lassi Lähteenmäki / Yle

Salon Kiskossa asuva Janika Nivalinna on myös innostunut masennusmyssystä. Nivalinnan masennus syveni vuosi sitten ja vei mukanaan myös työkyvyn. Nyt syksyllä elämään tuli valoa, kun lääkitys saatiin kohdalleen ja hän otti käyttöön myssyn eli tasavirtastimulaatiohoidon.

Nivalinna innostui kotona käytettävästä myssystä heti, sillä toinen vaihtoehto olisi ollut sähköhoito kolme kertaa viikossa Tyksissä. Sinne on Kiskosta pitkä matka. Myssyn ja lääkkeiden ansiosta Nivalinna on aloittamassa työt uudelleen.

Nivalinna nostaa myssyn päähänsa yleensä iltapäivisin ja tekee siinä samalla jotain mukavaa. Kun virran napsaisee päälle, olo piristyy ja aivot alkavat toimia paremmin.

– Ristikoissa sanat löytyvät ja peleissä saa huipputuloksen, kun on myssy päässä, vahvistaa Janika Nivalinna.

Kiskolainen Janika Nivalinna istuu kahvilassa.
Kiskolainen Janika Nivalinna on havainnut, että tasavirtastimulaation hoitojakso vilkastuttaa aivotoimintaa. Hoksaamista vaativissa peleissä pärjää silloin paremmin.Lassi Lähteenmäki / Yle

Laite säästää aikaa ja rahaa

Tasavirtastimulaation suurimpia etuja ovat liikuteltavuus ja helppokäyttöisyys (siirryt toiseen palveluun). Kaikki muut neuromodulaatiohoidot täytyy antaa sairaalassa tai poliklinikalla, mutta tasavirtahoitoa potilas voi toteuttaa kotona. Kun potilas on opetettu laiteen käyttöön, hän voi lainata laitteen kotiinsa ja käyttää sitä siellä.

– Korona-aikana tämä on vähentänyt tartuntariskiä, sanoo ylilääkäri Tero Taiminen.

– Hoidon aikana voin samalla siivota, lukea, tiskata ja käydä kaupassa, iloitsee Kirsi Saaros.

Kotioloissa itsenäisesti käytettävä hoitomuoto säästä myös yhteiskunnan rahaa, kun terveydenhuollon henkilökunta ei ole sidottu hoitoihin.

– Kun verrataan muihin neuromodulaatiohoitoihin, niin tämä tulee edullisemmaksi jo ensimmäisen käyttökuukauden aikana, Taiminen arvioi.

Sopii yhteiskäyttöön lääkkeiden kanssa

Tasavirtastimulaatiota voidaan Tero Taimisen mukaan käyttää yksinään tai masennuslääkkeen ja/tai terapian kanssa yhdessä. Tasavirtastimulaatiota voidaan käyttää myös masennuksen estohoitona.

Kotimaisessa käypähoitosuosituksessa (siirryt toiseen palveluun) tasavirtastimulaatio on saanut näytönasteen B eli hoidon on katsottu olevan todennäköisesti tehokas masennuksen hoitoon. Joissakin maissa tämä hoitomuoto on nostettu parhaaseen luokkaan eli näytönasteelle A.

Paristokäyttöisen tasavirtastimulaation teho on lääkehoidon luokkaa. Sillä ei voida korvata tehokkaampia neuromodulaatiohoitoja, kuten psykiatrista sähköhoitoa ja sarjamagneettistimulaatiohoitoa tai laskimoon annettavaa ketamiinia. Näitä hoitoja tarvitaan tulevaisuudessakin vaikeampien masennustilojen hoitoon.

Kirsi Saaroksen käyttämät tarvikkeet masennuksen hoidossa.
Tasavirtastimulaation välineet ovat myssy, anturit, pehmusteet ja niiden kostutinaine sekä stimulaation hallintalaite.Lassi Lähteenmäki / Yle

Laitteita luvassa lisää

TYKS on ollut tasavirtastimulaatiolaitteiden käytön edelläkävijä Suomessa ja nyt laitteita on lainassa noin 120.

– Uskoisin, että tulevaisuudessa vähitellen vuosien mittaan, kunhan tähän asiaan varataan rahaa, myös näitä laitteita on lainassa tuhansia tai kymmeniä tuhansia koko Suomessa, Tero Taiminen ennustaa.

Kannettavia tasavirtastimulaatiolaitteita valmistetaan useissa maissa. Suomessa niitä tekee helsinkiläinen Sooma Oy. Kyseisen firman laitteita on käytössä myös Turussa.

Yrityksessä uskotaan, että laitteen kysyntä kasvaa tulevaisuudessa merkittävästi.

– Ei voida tehdä sellaista lupausta, että tämä toimii kaikille potilaille. Koko ajan kyllä tehdään töitä ja tutkimuksia sen eteen, että löydetään se paras potilasryhmä, joka tästä hyötyy, toimitusjohtaja ja yrityksen perustaja Tuomas Neuvonen Soomasta sanoo.

Kaikkien etuna on nopea puuttuminen masennukseen

Masennusta hoidetaan nykyisin sähkön lisäksi lääkkeillä ja terapialla sekä näiden yhdistelmillä.

TYKSin psykiatrian ylilääkäri Tero Taimisen mukaan tärkeintä on kuitenkin se, että masennukseen puututaan riittävän nopeasti ja uusia hoitomuotoja otetaan ripeästi käyttöön, jos käytetty hoitomuoto ei lievitä masennusta riittävästi.

Suomen hoitojärjestelmän ongelma on Taimisen mukaan se, että masennuksen hoito etenee liian hitaasti. Jos masennus pitkittyy, sen ennuste aina heikkenee kaikilla hoitomuodoilla.

– Tämä liian hidas masennuksen hoidon eteneminen on tärkein syy siihen, että Suomessa masennusten takia kirjoitettujen eläkkeiden määrä on koko ajan kasvanut, Taiminen vahvistaa.

Sähkö on hyvä renki masennuksen hoidossa. Sähköllä on hoidettu Egyptissä masennuspotilaita jo 3 000 vuotta sitten. Ihminen ei tuolloin osannut sähköä tehdä, mutta Niilin kissakala osasi.

– Potilas meni altaaseen, johon laitettiin sopivan kokoinen kissakala. Kalasta tulevan sähköimpulssin avulla hoidettiin masennusta ja hermoperäistä kipua, kertoo ylilääkäri Tero Taiminen.

yle.fi
 

Опубликовано — Оставить комментарий

Pandemian pitkittyessä MIELI ry:n asiantuntijapsykologi rohkaisee käyttämään monenlaisia keinoja vahvistaa voimavaroja.

На изображении может находиться: текст «Vuodenvaihteen voimavarakalenter Miten yllapitaa mielen hyvinvointia vuoden pimeimpanä aikana? KATSO PÄIVÄN VINKIT mieli MIELI.FI»”Muistelemme vielä kauan hitaasti mutta varmasti loppuaan kohti raahustavaa vuotta 2020. Koronavirustauti on ravistellut usean terveyttä ja moni on menettänyt sille läheisiään, mutta suurelle osalle viruksen väistäneistä isoin riesa ovat olleet rajoitustoimenpiteet epidemian hillitsemiseksi.
Nyt on hyvä hetki pohtia sitä, kuinka voisimme vahvistaa henkistä kriisinkestävyyttä vuoden pimeimpänä aikana. Jaksamisesta huolehtiminen helpottaa rajoitusten noudattamista, mikä puolestaan lyhentää aikaa, jonka rajoitukset elämäämme häiritsevät. Jos nyt jaksamme venyä, voimmeko jopa uskaltaa toivoa tilanteen helpottumista jouluksi?
Eristäytyminen toisista ihmisistä, taloudellisen tilanteen vaikeutuminen ja arkea tukevien palveluiden sulkeutuminen ovat haastaneet monen mielenterveyttä ja hyvinvointia. Epävarmuus ja jatkuva varuillaan olo ovat iskeneet perusturvallisuuden tunteeseen. Jotkut ovat hakeneet turvaa jopa mitä mielikuvituksellisimmista salaliittoteorioista. Erityisen kovaa isku on kohdistunut heihin, joilla jo ennen pandemiaa oli vaikeuksia arjessa pärjäämisessä. Tutkimusten mukaan ahdistuneisuus on lisääntynyt. Onpa korona luikerrellut tiensä suomalaisten painajaisiinkin.
Mediassa on näkynyt pohdintaa, seuraako viruspandemiaa mielenterveysongelmien hyökyaalto. Vaikka nykytilanne on monella tapaa epävarma, niin uskallan väittää, että ei seuraa. Eivätkö ahdistus ja esimerkiksi painajaiset ole juurikin terveitä reaktioita, jos joutuu eroon läheisistä tai jos rahatilanne huononee merkittävästi? Eikö huomiota pitäisi kiinnittää pikemminkin heihin, jotka väittävät, ettei välillä ahdista?
Jonkinlaista hoitovelkaa poikkeusolojen seurauksena varmasti syntyy, mutta pandemian aiheuttaman kollektiivisen epävarmuuden ja yksinäisyyden toimivimmat hoitokeinot eivät takuulla ole terapian tai lääkityksen käytön lisääminen. Mielestäni on tärkeää, että yhteistä kriisiä ei tarpeettomasti medikalisoida.
Ahdistus ja ärtymys ovat normaaleja tunteita tässä tilanteessa, mutta mikä helpottaa vaikean olon kanssa? Hyvinvointia rakentavat edelleen samat, jo kevään lehtijutuissa ja MIELI ry:n verkkosivuilla esitellyt arkiset keinot: säännöllinen vuorokausirytmi, liikunnan harrastaminen, yhteydenpito läheisten kanssa, rentoutusharjoitukset ja tarvittaessa avun pyytäminen. Kaamosaikana listaan voi lisätä kirkasvalolamput ja ulkoilun päivänvalon aikaan. Tutkimuksissa on havaittu ihmisten ammentaneen poikkeusoloissa voimaa muun muassa luonnosta, taiteen tekemisestä ja hengellisyydestä. Voisitko sinäkin sisällyttää näistä joitain arkeesi?
On ymmärrettävää, että yhdeksättä poikkeusolokuukautta kohti käytäessä turnausväsymys verottaa sinnikkyyttä, mutta virus ei kuule vaikerrustamme. Pelkkä tahdonvoima ei riitä, joten hyvinvointia tukevat asiat kannattaa ottaa osaksi arjen rutiineja. Näin ei tarvitse joka kerta tehdä erillistä päätöstä esimerkiksi aamukävelylle lähtemisestä.
Tulevaa rajoitusaikaa voi myös pilkkoa mielessään pieniin paloihin. Maratonjuoksussa auttaa keskittyminen seuraavaan mutkan, kukkulaan tai katuvalopylvääseen sen sijaan, että tuskailisi liian kaukana häämöttävää maalia. Ensimmäiseksi välietapiksi voi ottaa vaikkapa 21.12. talvipäiväntasauksen, jolloin valo alkaa lisääntyä. Joulunkin voi ottaa välietapiksi.
Vuoden pimeimmän ajan ponnistusta helpottamaan MIELI ry julkaisee korona-ajan vuodenvaihteen voimavarakalenterin. Joka päivä joulukuun ensimmäisestä päivästä uuteen vuoteen  julkaisemme vinkkejä omasta ja läheisten hyvinvoinnista huolehtimiseen aihetunnisteella #voimavarakalenteri. Vinkit kannattaa ottaa talteen myöhempää käyttöä varten, mikäli tulee erikseen tarvetta huolehtia mielen hyvinvoinnista. Tule mukaan ja jaa omat kokemuksesi, vinkkisi tai kuvasi muillekin!”
Voimia meille kaikille toivottaen,
Juho Mertanen, asiantuntijapsykologi, MIELI ry
mieli.fi
 
Опубликовано — Оставить комментарий

Самопомощь при нарушении сна и ночных кошмарах вследствиe травматического события.

Зачем снятся кошмары. В чем их польза? | Будущее | RepublicНекоторые люди, которые пережили травмирующую ситуацию редко страдают от ночных кошмаров, тогда как другие страдают от них почти каждую ночь. Содержание кошмарных сновидений может быть тесно связано с травмирующей ситуацией, воспроизводить какие-то общие беспокойные темы или угрозы. Ночные кошмары крайне неприятны и если детали сна сознание не может хранить долго, то эмоции, связанные с ночными кошмарами, часто продолжаются в течение дня.
Так как ночные кошмары могут быть очень дискомфортными, некоторые люди пытаются бодрствовать ночью, наверстывая недостаток ночного сна коротким дневным сном. Такой режим может привести к большей потере сна и нарастанию общего дискомфорта. Поэтому можно попытаться улучить ночной сон и помочь себе справляться с кошмарными сновидениями.
Для того, чтобы улучшить общее качество сна можно:
  • Попробовать быть активным в течение дня, не дремать и не проводить время в кровати в дневное время, для того чтобы вечером быть сонным.
  • Вставать с постели, если не получается уснуть в течение 15 минут.
  • Употреблять горячее молоко и/ или принимать теплую ванну перед сном.
  • Стараться избегать кофеина. Тело человека пережившего травматичную ситуацию и находится в состоянии боевой готовности; ему не нужно дополнительного напряжения.
  • Стараться не вести серьезные разговоры перед сном и не браться за сложные задачи.
  • Выражать свои чувства. Можно выделить время для чувств, записывая их за несколько часов до сна.
  • Если отсутствует сонливость за 30 минут до того, как лечь в постель, можно уйти в другую комнату и заняться чем-то, что расслабляет.
  • Не поглядывать постоянно на часы для того, чтобы узнать, сколько времени не получается уснуть и как много времени осталось до того, как нужно будет вставать. Можно отвернуть часы от себя или чем-то закрыть циферблат на несколько дней.

 

Преодолению ночных кошмаров может способствовать:
  • Обустройство спальни таким образом, чтобы легко можно было увидеть напоминание о том, что травматическое событие не происходит в настоящем. Например, это могут быть фотографии семьи, друзей, любимые картины, надпись: «Все в порядке, сейчас ты в безопасности» или что-то, что убеждает в том, что в данный момент ничего страшного не происходит.
  • В момент пробуждения от ночного кошмара, можно сделать что-то, что напомнит, что это был сон, а не реальность: оставить светить ночник или не выключать свет, что позволит сразу увидеть комнату и ее интерьер, служащие якорем, удерживающим в реальности.
  • После пробуждения из-за ночного кошмара, не пытаться сразу же вернуться ко сну, в таком случае, вероятно, беспокойный сон продолжится. Можно встать, пройтись по дому, выпить горячий напиток, т.е. сделать что-то такое, что поможет дистанцироваться от ночного кошмара.
  • Проверка своей спальни на присутствие любых напоминаний (даже очень отдаленных) травматического события. Стоит подумать не напоминают ли цвета комнаты о том, что случилось? Как свет проникает в комнату? Как расположены предметы мебели? Что еще из предметов комнаты и их расположения может служить напоминанием о пережитом событии? Если удается обнаружить такие триггеры-напоминания стоит озаботиться тем, чтобы устранить их полностью.https://psy-practice.com/publications/travmy/samopomoshch-pri-narushenii-sna-i-nochnykh-koshmarakh-vsledstvii-travmaticheskogo-sobytiya/