Опубликовано Оставить комментарий

6 ratkaisevaa asennemuutosta kohti tyytyväisempää elämää.

Mitähän tapahtuisi, jos hyväksyisit, ettei elämä ole aina kivaa, kevyttä ja kivutonta? Tai jos tylytyksen sijaan alkaisit ystäväksi itsellesi? Kokeile!
  1. Ole ystäväsi Tyytyväisyyden opettelu vaatii itsen kuuntelemista. Puhuthan myötätuntoisesti tai kehuen itsellesi, samoin kuin puhuisit ystävälle? Vaikeuksien tullen sisäisen puheen merkitys vain kasvaa. Itselleen saa puhua kauniisti ja kohdella kuin parasta ystävää. Mitä myönteistä joku muu sanoisi sinusta? Myötätunnon lisäksi on myötäiloa. Hienoa on, jos voi jakaa ilon ja osallistua siihen hyvään, mitä muille tapahtuu.
  2. Huomaa tylytys Myös muiden puhetapa vaikuttaa vahvasti mieleen. Arjen muistisääntö työhön kuuluu: yksi moite vaatii neljä kehua kumoutuakseen. Parisuhdeneuvojilla sääntö on vielä tiukempi: yksi moite vaatii viisi kehua nollautuakseen! Hyvä keino lisätä tyytyväisyyttä töissä on ammattiasioissa kehuminen. Kannattaa myös muistaa, että tunteet tarttuvat. Kun menet töihin tai kotiin, mieti mitä tunteita tuotmukanasi.
  3. Seis, murehtiminen Kun murehtii, antaa samalla ohjat pelolle. Mieli luulee puuhaavansa varasuunnitelmaa ja varmistavansa, ettei pahaa tapahdu. Totuus kuitenkin on, ettei murehtimalla voi estää ikäviä asioita tapahtumasta. Siitä voi opetella pois, samoin negatiivisesta ajattelusta. Sano itsellesi suoraan, että lopeta. Ja tee jotain muuta konkreettista, eli vaihda asentoa tai mene toiseen tilaan. Pidä tauko, katso vaikkapa kissavideoita, pelaa pasianssia.
  4. Hylkää vähättely Vähättelyn kulttuuri on opittu ja painunut syvälle mieleemme. Itseään ja onnistumisiaan ei ole saanut tuoda esiin, koska omakehu haisee! Siinä voi piillä myös pelkoa, että jos jotain hehkuttaa, se viedään pois. Siksi pitää ”koputtaa puuta”. On jo aika hylätä isoäidin varoittelu ”Itku pitkästä ilosta” ja uskaltaa iloita. Onneksi nuoriso osaa sen taidon. Kukas kissan hännän nostaa jos ei kissa itse!
  5. Ota lomaa surusta Entä silloin, kun ei mene hyvin? Pitäisikö aina kyetä olemaan tyytyväinen? Tunnetta vastaan ei kannata taistella eikä väärin voi tuntea. Vaikka tunteet ovat aina oikein, sinä et sama kuin tunne. Surua ja kipua ei pidä vähätellä, mutta niistä saa pitää taukoa. Ikävistä tapahtumista huolimatta on luvallista tehdä muuta ja antaa lepotauko mielelle. Yhtä tärkeää on huomata ne hetket, jolloin olo hiukan helpottaa. Kun on päässyt vaikeiden tunteiden läpi, huomaa alkavansa selvitä.
  6. Hyväksy elämäsi Tämän tiedätkin jo: hyväksy asiat, joita et voi muuttaa. Miksi se on niin vaikeaa? Jos arki on nyt tylsää, on turha kapinoida tosiseikkoja vastaan. Kulje tyynesti tylsyydessä tai paineessa ja totea, että elämääni näyttää usein kuuluvan nämä tunteet ja piirteet. Voit olla tyytyväinen vasta sitten, kun hyväksyt asiat ja olosuhteet, joita et voi muuttaa.

Asiantuntija: Tuija Turunen, johtava psykologi, psykoterapeutti, Terveystalo.
www.hyvaterveys.fi
 

 

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован. Обязательные поля помечены *