Voit olla työuupunut, vaikka et olisi väsynyt.

Työuupumus pääsee usein niin pitkälle, että ratkaisuksi haetaan työpaikan tai koko alan vaihtoa. Suomalaista työhyvinvointia ja työuupumusta tutkinut dosentti Anne Mäkikangas kertoo, mistä merkeistä uupumuksen voi tunnistaa ajoissa.

Psyykkinen väsymys, kyynistyminen ja heikentynyt ammatillinen itsetunto. Nämä ovat työuupumuksen eli burnoutin ydinoireet, jotka voivat esiintyä yksin tai erikseen.

Hiljattain on kuitenkin havaittu, että työuupumukseen liittyy vielä laajempi ongelmien kirjo, kertoo työpsykologian dosentti Anne Mäkikangas.

Mäkikangas on tutkinut pitkään suomalaista työhyvinvointia ja työuupumusta. Hänen mukaansa työuupumus sekoitetaan usein stressiin, sillä monet burnoutin oireet ovat myös tyypillisiä pitkään jatkuneen stressin oireita. Uupumus ja stressi on tärkeää erottaa toisistaan, sillä burnout on oirekuvaltaan vakavampi tila.

”Uupumusasteinen väsymys ei hellitä viikonlopun kylpylälomalla”, Mäkikangas sanoo.

Mäkikangas kertoo, mistä merkeistä työperäisen uupumisen tunnistaa. Oireet jaotellaan ydinoireisiin ja toissijaisiin oireisiin.

Burnout-oireet: 8 oiretta, jotka voivat olla merkkejä työuupumuksesta

Burnoutin ydinoireet

1. Uupumusasteinen väsymys

Uupumusasteinen väsymys tarkoittaa kokemusta siitä, että on rättiväsynyt. Siihen liittyy myös kokonaisvaltainen, fysiologinen väsymyksen tunne siitä, että kroppa ei jaksa. Normaalisti vireystila vaihtelee päivän aikana, mutta työuupuneena väsymystila on jatkuva.

”Kun uupunut herää aamulla, hän ei tunne oloaan palautuneeksi”, Mäkikangas sanoo.

Työuupumuksessa keskeistä on se, että väsyminen liittyy työhön, kun taas muun uupumisen tai masennuksen taustalla voi olla liiallinen kuormitus muilla elämän osa-alueilla.

Mäkikangas kuitenkin korostaa, että työperäinen uupumus ei liity työn kuormituspiikkeihin, kuten muutamaan venyvään työviikkoon ja kasaantuviin deadlineihin, vaan väsymystila kehittyy pidemmällä aikavälillä.

Työhön liittyvä ajoittainen stressi kuuluu asiaan.

2. Henkinen etääntyminen töistä eli kyynistyminen

Kyynistymisellä tarkoitetaan sitä, että ihminen ei enää koe, että työllä on merkitystä. Työ ei tuota iloa eikä tunnu tärkeältä. Työpaikan vaihtaminen voi olla houkutteleva ajatus.

Kyynistyminen on myös vahvasti sosiaalista. Asiakaspalvelutyössä tai sosiaalisessa työssä se voi näyttäytyä vetäytymisenä tai kollegojen välttelynä. Ihmiskontaktit tuntuvat vaikeilta ja vaativat ponnisteluja.

Kyynistyminen voi olla myös ensimmäinen merkki burnoutista.

”Asiantuntijatyössä, missä omaa työkuormaa ja -aikaa on mahdollista säädellä, kyynistyminen saattaa ilmetä ennen väsymystä”, Mäkikangas kertoo.

3. Heikentynyt ammatillinen itsetunto

Heikentyneeseen ammatilliseen itsetuntoon liittyy kielteistä suhtautumista omaan työhön ja suoriutumiseen. Uupunut tuntee riittämättömyyttä sekä pelkoa siitä, että hän ei pärjää työssään yhtä hyvin kuin ennen.

Mäkikankaan mukaan tuore tutkimus on osoittanut, että ihminen voi kyynistyä ja kokea ammatillisen itsetuntonsa heikoksi, vaikka ei varsinaisesti tuntisi väsymystä.

”Tyypillisesti väsymys tulee kuitenkin ensin ja muut oireet kietoutuvat tähän”, Mäkikangas kertoo.

4. Virheet ja asioiden unohtelu

Kognitiivisen hallinnan menetys on tyypillistä uupuneelle. Asioiden muistaminen, keskittyminen tai vaikeat tarkkuutta vaativat tehtävät tuottavat vaikeuksia.

Ongelma voi näkyä konkreettisesti siten, että virheitä sattuu enemmän.

”Ihmisellä ei ole enää kapasiteettia tehdä työtänsä huolellisesti ja tarkasti. Virheet voivat johtua monista eri syistä, mutta uupumus on yksi mahdollinen selitys”, Mäkikangas sanoo.

Syy, miksi kognitiivisen hallinnan menetys on noussut yhdeksi keskeiseksi oireeksi, heijastelee vahvasti työelämän muutosta.

”Yhä enemmän tehdään asiantuntija- ja tietotyötä, jotka vaativat enemmän henkistä kapasiteettia, tarkkaavaisuutta ja keskittymistä. On huomattu, että uupumus oireilee kognitiivisen hallinnan menettämisen kautta.”

5. Emotionaalisen hallinnan menetys

Kun uupunut menettää emotionaalisen hallinnan, hän on herkillä ja reagoi asioihin hyvin voimakkaasti, jopa raivoten. Se aiheuttaa helposti ristiriitatilanteita työpaikalla.

”Ihminen voi jopa itse säikähtää tuntemaansa vihaa, ärsytystä ja muita vahvoja tunnereaktioita”, Mäkikangas sanoo.

Burnoutin toissijaiset oireet

6. Psykologinen pahoinvointi voi viedä yöunet

Psykologinen pahoinvointi esiintyy tyypillisesti burnoutin ydinoireiden rinnalla. Pahoinvointi voi ilmetä uniongelmina, kuten nukahtamisen vaikeutena, yöheräilynä tai hyvin varhaisena heräämisenä.

”Ihminen saattaa käydä niin ylikierroksilla, että rentoutuminen on vaikeaa”, Mäkikangas kertoo.

Muita tyypillisiä tuntemuksia ovat ahdistuneisuus, huolestuneisuus ja murehtiminen.

7. Psykosomaattiset oireet eli kummallisesti oireileva keho

Pitkään jatkunut stressi ja burnout laittavat kehon toiminnot sekaisin. Jotkut kärsivät vatsaongelmista, päänsärystä, lihasspasmeista, painon heittelystä tai sairastelusta. Nämä oireet näkyvät konkreettisesti toistuvina sairauspoissaoloina töistä.

8. Masentunut mieliala

Vaikka burnout on eri asia kuin masennus, myös uupumukseen liittyy synkkyyttä ja surumielisyyttä.

”Työuupuneen voi olla vaikea kokea mielihyvän tuntemuksia”, Mäkikangas sanoo.

Etusivu – Kotiliesi.fi

 

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован. Обязательные поля помечены *