Ei tästä mitään tule, mitä varten tässä enää elää? Lähes joka toinen päivä yksi ikäihminen päätyy itsemurhaan Suomessa. Vanhusten masennus on vaikea tunnistaa, sillä sen oireet voivat vaihdella yksinäisyyden tunteesta ärtymykseen ja vatsavaivoihin.
Seniorit ovat huolissaan myös nuorten jaksamisesta ja toimeentulosta tulevaisuudessa.
Alli, 72, tunsi elämänsä kauheaksi. Itsemurha-ajatukset pyörivät hänen mielessään. Hän itki sängyssään useita kertoja päivässä, koska tunsi tehneensä elämässään virheitä ja syntejä.
Kadulla hän kuvitteli vastaantulijoiden tietävän hänen pahuudestaan. Öisin hän heräili painajaisiin eikä jaksanut syödä säännöllisesti.
Alli sai lääkärin määräyksellä masennuslääkkeet ja itsehoito-oppaan.
”Pakotin itseni nousemaan vuoteesta joka aamu kahdeksan maissa ja syömään aamupuuron. Suorastaan määräsin itseni kävelemään ulkona noin puoli tuntia lähes joka päivä”, hän kertoo.
Allin tarina on esimerkki siitä, kuinka elämän ehtoopuoli ei aina kimmellä kauniisti kuin matalalta paistava syysaurinko. Joillakin arjen ylle voi laskeutua hiljainen, harmaa sumu, joka syö tieltään värit, ruokahalun ja ilon.
Tummat ajatukset saatetaan tulkita vanhuutena, mutta kyse onkin masennuksesta.
Menetysten ajanjakso
Arviolta 1–5 prosenttia yli 65-vuotiaista suomalaisista kärsii vakavasta masennuksesta ja lievimmistä masennusoireista jopa 15–30 prosenttia.
Pitkäaikaisen masennuksen tyyppioireita ovat muun muassa jatkuvat univaikeudet, jaksamattomuus, heikko itsetunto ja mielihyvän kokemisen menetys. Pahimmillaan masennus on henkeä uhkaava ilmiö, ja vakavasti masentuneella voi olla itsetuhoisia ajatuksia.
Useiden tutkimusaineistojen mukaan psyykkinen hyvinvointi säilyy keskimäärin varsin hyvänä pitkälle seniori-ikään ja on monilla mittareilla parempi kuin nuoremmilla aikuisilla. Korkeassa iässä esimerkiksi sairaudet, toimintakyvyn heikkeneminen ja menetykset voivat kuitenkin alkaa koetella hyvinvointia.
”Esimerkiksi puolison tai läheisen ystävän kuolema voi hetkellisesti saada ihmisen välttelemään sosiaalista kanssakäymistä. Kun tapaamiset ja harrastukset jäävät, ihminen ei saa tukea eikä myönteistä palautetta ja alkaa ehkä vatvoa mielessään, miksi kukaan ei välitä tai mitä vikaa itsessä on”, kertoo vanhuustutkija ja psykoterapeutti Marja Saarenheimo.
Saarenheimon mukaan osalla voi olla masennusalttiutta jo nuoresta aikuisuudesta lähtien. Taustalta saattaa löytyä ehkä masennuskausia, joita ei ole koskaan diagnosoitu. Mitä vakavampi masennus on kyseessä, sitä todennäköisemmin sen taustalla on myös perinnöllisiä tekijöitä.
Myös aikamme apea ilmapiiri ja ilmiöt, kuten sodat ja toimeentulon vaikeudet, myllertävät entisestään henkistä maaperää masentuneisuudelle, huomioi geriatrian ja yleislääketieteen emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä.
”Monilla on huono eläke, joka ei riitä aktiiviseen osallistumiseen, eikä kaikilla ole rahaa edes lääkkeisiin.”
Käsittelemättömät surut
Raskasmielisyys, hermoheikkous, mielisairaala ja hirveä häpeä. Tällaisia vääristyneitä mielikuvia pakkautui keskustelukulttuuriin masennuksesta aina 1970-luvulle asti. Loputtoman pärjäämisen ja puurtamisen eetoksessa tunne-elämästä ei sopinut avoimesti puhua. Nämä ovat syitä, joiden takia vanhempi sukupolvi ja heidän omaisensakin saattavat vähätellä mielenterveyteen liittyviä oireita.
Osa iäkkäistä masentuneista on tarrautunut vanhoihin rutiineihinsa jopa liioitellun tarkasti. Hoitajista tämä voi tuntua siltä kuin hoidettava käskyttäisi, mutta kaipuu rutiineihin kätkee sisälleen myös paljon muuta.
Vaikeita tai traumaattisia kokemuksia läpikäyneelle tutut rutiinit voivat vahvistaa turvallisuuden tunnetta, kertoo vanhuspsykiatrian parissa työskennellyt psykologi ja traumapsykoterapeutti Anu Määttä hoitoalan ammattilaisten SuPer-lehdessä.
Elämänhallinnan kaventuessa merkityksellisiksi voivat tulla etenkin ne arkiset asiat, joihin ihminen pystyy edelleen itse vaikuttamaan.
Lähes väistämättä ihminen alkaa iäkkäänä peilata mennyttä elämäänsä. Muistin sopukoista voi kömpiä kaikkea kirjavaa hyvässä ja pahassa, kuten lapsuuden traumoja.
Kun ei ole ollut aikaa ja mahdollisuutta käsitellä vaikeita muistoja, ne voivat ryöpsähtää kerralla mieleen, Kivelä kertoo.
”Tällöin psyyke ei välttämättä kestä ja ihminen romahtaa. Kun on vaikeuksia elämässä, meidän tulisi käsitellä niitä jollakin tavalla psyykkisesti vaikeuden hetkellä, vaikka se voikin olla tunnetasolla niin kovin kivuliasta.”
Muistisairas ei puhu tunteistaan
Muistisairaalla masennus saattaa oireilla ärtyisyytenä tai komenteluna.
”Masennustilat ovat suhteellisen yleisiä pitkäkestoista muistisairautta ja varsinkin Alzheimerin tautia sairastavien iäkkäiden keskuudessa. Kun muistisairaus etenee keskivaikean tai vaikean dementian vaiheeseen, masennustilan oireisto saattaa muuttua”, Sirkka-Liisa Kivelä kertoo.
76-vuotias Milka sairastui Alzheimerin tautiin pari vuotta miehensä kuoleman jälkeen. Palveluasuntoon muutettuaan hän sai itkukohtauksia, oli ärtynyt ja toivoi ajoittain kuolevansa.
Omaiset olivat aluksi ymmällään.
”Dementiaa sairastava ei osaa kuvailla omia tunteitaan ja oireitaan samalla tavalla kuin ei-dementoitunut, mikä osaltaan aiheuttaa oireiston eroja. Varsinkin muistisairailla ärtyisyys voi tulla surullisuuden rinnalle eikä muistisairas osaa välttämättä sanoittaa ärtymystään”, Kivelä sanoo.
Milkan masennusta päätettiin hoitaa ilman masennuslääkkeitä. Perhe piti Milkaan tiiviisti yhteyttä ja muisteli hänen kanssaan yhteisiä hyviä hetkiä. Palvelutalossa Milka osallistui muistelu- ja lauluryhmiin.
Perheen ja henkilökunnan tuen, myönteisten muistojen ja läheisyyden myötä masennusoireet vähenivät selvästi. Vaikka Alzheimerin tauti eteni, Milka koki itsensä yhä arvokkaaksi yhteisön jäseneksi.
Yksinäisyydellä yhteys masennukseen
Vuonna 2024 vähintään 75-vuotiaista peräti 43 prosenttia eli noin 279 000 ihmistä asui yksin. Noin 11 prosenttia tästä ikäluokasta kokee itsensä yksinäiseksi.
Vanhuspsykiatreille yksi tutuimmista yksinäisyyden näkymistä on se, jossa yksin kerrostalossa vuosia pärjänneen ikäihmisen terveys alkaa hiljalleen heiketä ja samalla elämänpiiri kutistuu. Lopulta hän ei jaksa kulkea kauppaan eikä tehdä juuri muutakaan. Ruokailuja alkaa jäädä väliin, mikä alkaa näkyä aliravitsemuksena ja lihaskunnon heikkenemisenä.
Yksinäisyydellä on tutkimuksissa suoria yhteyksiä masennukseen, mitä osaltaan selittävät vähäinen sosiaalinen tuki ja heikompi psyykkinen sietokyky. Ilmiö toimii myös toiseen suuntaan eli masennus voi lisätä vetäytymistä ja yksinäisyyttä.
Marja Saarenheimo muistuttaa yksilöllisistä tarpeista: osalle näistä ihmisistä palveluasuminen voisi sopia hyvinkin, kun taas toisten mielestä ryhmäasuminen on ahdistavaa ja masentavaa.
Sirkka-Liisa Kivelän mukaan monet masentuneet pelkäävät myös kuolemaa ja osa on tavattoman ahdistuneita sen suhteen. Ihmiset eivät useinkaan pysähdy miettimään sitä ennen kuin on käytännössä pakko.
Kivelä neuvoo puhumaan kuolemasta avoimesti. Jotkut ystäväporukat ovat käsitelleet aihetta hyvin käytännöllisesti esimerkiksi valmistamalla yhdessä arkkuja.
”Kuinka hieno tapa se onkaan käsitellä kuolemaa porukalla.”
Parempi kuolla kuin päätyä hoitoon
Kuolemaakin pahempi pelon aihe voi löytyä ajasta ennen sitä. Sirkka-Liisa Kivelän mukaan puutteet pitkäaikaishoivassa pelottavat osaa vanhuksista.
”Olen kuullut senioreiden sanovan, että parempi tehdä itsemurha kuin jäädä hoivapalveluiden varaan”, hän sanoo.
2020-luvulla keskimäärin noin 170 vähintään 65-vuotiasta on kuollut itsemurhaan vuosittain. Se tarkoittaa lähes yhtä ihmistä joka toinen päivä.
Kaikenikäisten itsemurhatilastoissa miehet ovat yliedustettuina.
”Heillä selviytymiskeinot ovat usein kapeampia, jolloin omatoimisuuden menetys voi olla erityisen kova isku”, selvittää Anu Määttä SuPer-lehdessä.
Eräskin pyörätuolissa istunut mies oli pyytänyt Määtältä, voisiko tämä tuoda seuraavalla kerralla mukanaan aseen. Selvää oli, mihin tarkoitukseen hän sitä pyysi.
Äänet päässä voivat kehottaa itsemurhaan tai syyllisyyden ja häpeän kokemukset johonkin asiaan liittyen ovat epärealistisen voimakkaita. Osalla ihmisistä vakaumus, pelko taivaspaikan menettämisestä tai ajatus läheisille aiheutuvasta taakasta tai häpeästä voivat estää aktiivisen itsemurhan, Määttä sanoo.
Huolestuneita läheisiä hän neuvoo kysymään vanhukselta itsemurha-ajatuksista suoraan.
”Kysyminen ei suurenna itsemurhan riskiä. Sen sijaan se voi antaa asiakkaalle helpottavan tilan ja luvan kertoa tuntemuksistaan.”
Vatsakin oireilee
Masennus voi oireilla myös fyysisesti, kuten 82-vuotiaan Vienon tapauksessa, jossa jatkuviin vatsakipuihin ja huonoon ruokahaluun ei tuntunut löytyvän selitystä.
Lääkäri arveli oireiden johtuvan niin sanotusta piilomasennuksesta ja Vieno sai masennuslääkityksen. Siitäkin huolimatta tuskaisuus ja itkuisuus eivät helpottaneet.
Lopulta perheen kanssa käydyissä keskusteluissa lääkärille alkoi valjeta, että Vienon paha olo kumpusi hyvin yleisestä masennuksen kasvualustasta: itsearvostuksen puutteesta. Vienolla oli arjessaan liian vähän konkreettista toimintaa eikä hän tuntenut itseään tarpeelliseksi perheenjäseneksi.
Kun Vienolle alkoi järjestyä pieniä fyysisiä tehtäviä ja hän alkoi kuulla myös arvostavaa puhetta, keholliset oireetkin alkoivat helpottaa.
Ilmiö on tunnistettu nyt myös tutkimuskirjallisuudessa. Mikäli potilaalla esiintyy runsaasti kipuoireita tai ruoansulatuskanavan toimintahäiriöitä, tulisi masennuksen mahdollisuus huomioida, kertoo Duodecimin julkaisema raportti.
Masentuneella iäkkäällä oma arvo voi puristua kysymykseen siitä, pystyykö hän olemaan ”hyödyksi” vai kokeeko itsensä helposti ”taakkana”. Varsinkin miesten rooliin on vanhastaan kuulunut olla perheen pää, jolloin railo nykyiseen tilaan voi olla raju.
Entisajan maatalousvaltaisessa Suomessa suurin arvostus oli lähes luonnostaan vanhoilla, sillä heillä oli maat ja kotieläimet, jotka nuoremmat perivät.
”Ikäsyrjintä ylipäänsä liittyy vahvasti yhteiskunnan teollistumiseen. Kun ihmiset siirtyivät eläkkeelle, ei enää ollutkaan sitä maata, jota siirtää nuoremmille. Nykyinen digiyhteiskunta taas vaatii niin hirveän nopeita taitoja, joita iäkkäällä ei fyysisessä mielessä usein ole”, Sirkka-Liisa Kivelä kertoo.
Lääkkeitä ja läsnäoloa
Myös julkinen puhe kuvaa ikääntyvää väestöä palvelujen tarvitsijana, kustannuksena. Koska yhteiskunta rakentuu nuorempien ihmisten tarpeista käsin, iäkkään psyykkisiin ongelmiin ei aina panosteta yhtä paljon kuin nuoremman potilaan oireisiin.
Iäkkäälle saatetaan lätkäistä reseptiksi ryhmätoimintaa silloinkin, kun kahdenkeskinen työskentely ammattilaisen kanssa vastaisi paremmin hänen tarpeitaan. Toisaalta heille saatetaan määrätä lääkkeitä, kun enemmän apua olisi esimerkiksi toisen ihmisen läsnäolosta.
”Ihminen ei välttämättä itse huomaa muutosta, mutta jos läheinen huomaa, hän voi tarjota tukea, esimerkiksi ihan tavallista kanssakäymistä ja osoittaa välittämistä. Jos masennus on päässyt pitkittymään, tarvitaan ehkä ammattiapua”, Marja Saarenheimo ohjeistaa.
Sirkka-Liisa Kivelän mukaan masentuneen tulisi ajoittain myös pakottaa itsensä ajattelemaan myönteisiä asioita. Se voi olla jotain hyvin pientä, kuten luonnon tapahtumien seuraamista.
”Lyhyistäkin onnen hetkistä kannattaa iloita, sillä ne merkitsevät sairauden väistymistä”, Kivelä summaa.
Lääkäriltä masennuslääkkeet saanut Alli otti tehtäväkseen suunnata ajatuksiaan mukaviin asioihin: luontoon, aurinkoon ja tulevaan kesään.
Positiivisten asioiden ajattelu vaimensi häpeän ja syyllisyyden tunteita. Myös ruokailu- ja unirytmi muuttuivat säännöllisemmiksi.
Ratkaisevaksi parantumisen kannalta osoittautui kuitenkin paluu vanhaan rakkaaseen harrastukseen, kuorolauluun. Sen parissa Alli alkoi kokea pieniä ilon välähdyksiä, jotka vähitellen yleistyivät. Hän palautui omien sanojensa mukaan tavalliseksi toimintakykyiseksi noin kahdessa vuodessa.
Lähteet: Sirkka-Liisa Kivelä: Depressiosta tasapainoon – Hyvä elämä iäkkäänä (Kirjapaja 2009), SuPer-lehti, Suomen Seniorihoiva
