Mielenterveyssyistä aiheutuvat poissaolot lisääntyivät jyrkästi. Työterveyspsykologi muuttaisi monta perusasiaa työpaikoilla.
”On täysin kestämätöntä, että työikäisiä putoilee rivistä tätä tahtia. Jotain on tehtävä, ihan lainsäädännön tasolla”, sanoo työterveyspsykologi Johanna Ojala-Oksala.
Hän viittaa Kelan tuoreimpaan sairauspoissaolojen tilastoon, jonka mukaan mielenterveyssyistä johtuvien sairauspoissaolojen jyrkkä kasvu jatkui viime vuonna.
Työterveyshuolto Heltissä työskentelevä Ojala-Oksala näkee arjessaan työuupumuksen kanssa vastaanotolle tulevien työikäisten jatkuvan virran, eikä nykyinen ”self help” eli itseapu-kulttuuri saa häneltä kiitosta.
”Kun ihminen tulee vastaanotolle, hänen asiaansa ei useinkaan voi hoitaa kokonaisena, vaan keskitymme siihen, mikä on mahdollista ja mihin ihmisellä itsellään on mahdollisuus vaikuttaa.”
Täydellisessä maailmassa työterveyspsykologi olisi johtoryhmätasolla miettimässä ja vaikuttamassa työhyvinvoinnin linjauksiin. Työyhteisöt ja -tiimit myös hakeutuisivat työnohjaukseen ennen kuin kipuilu alkaa.
”Sen sijaan vastaanotolle tulevat yksilöt, eikä se useinkaan riitä”, Ojala-Oksala sanoo.
Mielenterveyssyistä aiheutuneet sairauspoissaolot ovat viimeisten kolmen vuoden aikana kasvaneet jyrkästi erityisesti nuorilla ja varhaiskeski-ikäisillä naisilla. Myös nuorilla miehillä poissaolojen kasvu on ollut voimakasta.
Suomen Mielenterveys ry:n kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck sanoo trendin olevan nähtävissä kaikissa länsimaissa.
”Kaikkein vahvin ilmiö on Pohjoismaissa ja Länsi-Euroopassa, hyvinvointivyöhykkeellä.”
Wahlbeckin mielestä nyt on syytä ryhtyä niihin toimiin, joiden tiedetään ehkäisevän uupumusta, masennusta ja ahdistusta työpaikoilla.
”Tarvittaisiin kansallinen ohjelma”, sanoo Wahlbeck.
Vaikka ongelman syyt ovat moninaiset, niistä kaksi nousee Wahlbeckin mukaan ohi muiden: työyhteisön toimivuus ja johtamiskulttuuri.
”Jos työyhteisössä on hyvä vuorovaikutus, mielenterveyssyistä johtuvia sairauspoissaoloja on vähemmän. Hierarkkisessa, komentelevassa työyhteisössä poissaoloja on enemmän”, Wahlbeck kuvaa.
Ihmisen olisi itse huolehdittava, että menee ajoissa nukkumaan, liikkuu ja syö hyvin sekä pitää työn ja vapaa-ajan tasapainossa, mutta se ei yksin riitä.
”Työnantajien ja työyhteisöjen vastuu on suuri”, sanoo Wahlbeck.
Itseohjautuvuus, globalisaatio, tukihenkilöstön puuttuminen, jatkuva tavoitettavuus, informaation määrän kasvu, avotoimistot – Ojala-Oksala ei ihmettele, että muutos tuottaa myös pahoinvointia.
”Aivojen uupumus on työpaikoilla yhä melko uusi asia. Työnantajat saavat rangaistuksia, jos vaikkapa suojavarusteet, turvakengät tai valjaat ovat unohtuneet. Aivojen suojelua ei ole mietitty vielä niin pitkälle, mutta siihen suuntaan ollaan varmasti menossa.”
Ärsykkeitä vähentävät kuulosuojaimet, näkösuojat ja puhelinkopit ovat esimerkkejä nykyihmisen suojavälineistä.
Ojala-Oksala näkisi mielellään, että työpaikalla joku pitäisi huolen myös siitä, että työtä tauotetaan riittävästi ja että työtä ei jatkuvasti tehdä liikaa.
”Itseohjautuvuus on tullut organisaatioihin kovalla vauhdilla ja aika moni kokee, ettei saa riittävästi palautetta työstään. Varmuuden vuoksi tehdään enemmän, kun ei tiedetä, mikä on riittävästi.”
Tiimissä ei myöskään tarvitse olla kuin yksi henkilö, jonka tapana on lähettää viestejä pitkin öitä tai viikonloppuisin.
”Se tarttuu ihmisiin, ja monissa organisaatioissa johto näyttää tähän mallia”, sanoo Ojala-Oksala.
Uupumiseen vaikuttavat lisäksi yhteiskunnasta nousevat syyt.
”Jos työtä ei arvosteta, siitä maksetaan liian pientä palkkaa, ja näitä syitä tuodaan yhteiskunnassa jatkuvasti esiin, kyynisyys valtaa alaa. Miten voisin arvostaa työtäni, kun muutkaan eivät sitä arvosta, pohtii moni”, Ojala-Oksala sanoo.
Asiantuntijat uskovat, että tulevaisuus on parempi. Monella työpaikalla on jo herätty ennakoivaan mielenterveystyöhön, ja tulokset ovat olleet lupaavia.
Esimerkiksi S-ryhmässä työperäiseen stressiin ja ahdistukseen liittyvät poissaolot vähentyivät yli puolella uuden mielenterveysohjelman myötä.