Terapiasta puhutaan julkisesti enemmän kuin koskaan. Myös kävijämäärät ovat jatkuvassa kasvussa. Silti todella moni avun tarvitsijoista on koko hakuprosessin ulkopuolella. Miksi systeemi on tehty niin hankalaksi, että vain osalla on voimia taistella omasta hoidostaan?
Viisi vuotta sitten helsinkiläinen Henri Valvanne oli umpikujassa. Lukioaikana alkanut ahdistus ja sosiaalisten tilanteiden pelko alkoi vaikuttaa arkeen. Valvanne oli päässyt heti kauppatieteiden kandiksi valmistumisen jälkeen vakituiseen työhön, ja ulospäin kaikki näytti menevän hyvin.
Palavereissa käyminen tuntui kuitenkin ylivoimaiselta. Tuntui, että ahdistus vei kaiken energian. Yleisön edessä puhuminen oli painajaismaista.
Kun Valvanne valittiin Ruotsiin opiskelemaan kansainvälisen johtamisen maisteriohjelmaan, hän tajusi tarvitsevansa apua ennen matkaa. Olo oli tuskainen.
Valvanne pääsi työterveyspsykologin kautta tapaamaan psykiatria.
Niin työterveyspsykologi kuin psykiatrikin suosittelivat hoidoksi psykoterapiaa. Seuraava askel olisi ollut sopivan terapeutin etsiminen ja Kelan kuntouttavan tuen hakeminen.
Ja siihen koko hyvin alkanut hoito tyssäsikin.
Vain puolet niistä, joille psykoterapia sopisi hoidoksi, hakee Kelan tukea.
Kelan tukemaa psykoterapiaa saa vuosittain yli 36 000 suomalaista.
On arvioitu, että silti vain puolet niistä, joille psykoterapia sopisi hoidoksi, hakee Kelan tukea.
Mistä tämä johtuu?
Yksi syy on kiistatta hankala prosessi.
Saadakseen Kelan tukemaa hoitoa, pitää olla todistettavasti takana vähintään kolmen kuukauden hoitosuhde. Alkuvaiheen hoidon avulla kartoitetaan tarvetta terapialla. Tarkoituksena on myös ehkäistä pitkiä vuosien kuntoutuksia, mutta lyhytterapiota on julkisella puolella tarjolla kysyntään nähden liian vähän. Käytännössä hoitosuhde tarkoittaa monelle sellaisen psykiatrin tai lääkärin tapaamista, joka voi kirjoittaa hakemukseen tarvittavan lausunnon.
Psykiatrille pääsy tapahtuu jähmeästi julkisen terveydenhuollon kautta, mutta helpommin esimerkiksi opiskeluterveydenhoidon avulla.
Samanaikaisesti kannattaa aloittaa oman terapeutin etsiminen googlailemalla netissä ja soittelemalla terapeuttien perään. Eri terapiasuuntauksista asiakas hakee tietoa oma-aloitteisesti. Monella ei ole mitään käsitystä siitä, sopiiko omaan tilanteeseen esimerkiksi kognitiivinen tai psykoanalyyttinen psykoterapia.
Monet terapeutit eivät ota uusia asiakkaita, joten soittorumba vaatii sitkeyttä. Lisäksi suositellaan muutaman terapeutin tapaamista ennen lopullista valintaa.
Kun kolme kuukautta on kulunut ja lausunto saatu, Kelan hakemuksen voi lähettää käsiteltäväksi. Käsittelyyn menee keskimäärin viisi viikkoa.
Positiivista on se, että Kelan mukaan nykyään 90 prosenttia hakemuksista hyväksytään.
Vuosien mittaan ahdistus palasi entistä pahempana.
Kasvottomien terapeuttilistojen selailu netissä ahdisti Valvannetta entisestään, ja lyhenteet kuten VET, YET tai termi psykodynaaminen eivät kertoneet mitään. Koko prosessi alkoi tuntua liian hankalalta, eikä hän pystynyt ottamaan puhelinta käteen.
– Jos olet ahdistunut ja kärsit sosiaalisten tilanteiden pelosta, niin et vain lähde soittelemaan listaa läpi.
Valvanteen suunnitelmat terapian aloittamisesta hautautuivat vuosiksi. Hän sai psykiatrikäynneistä akuuttia apua ja pystyi lähtemään opiskelemaan maisteriohjelmaan.
Opiskeluaika Ruotsissa sujui yllättävän hyvin. Vuosien mittaan ahdistus kuitenkin palasi entistä pahempana.
Kelan selvityksen mukaan suurin tuensaajaryhmä ovat 25-34-vuotiaat naiset. Mistä johtuu, että nuoria naisia on terapiat pullollaan?
Ei varmasti siitä, että he olisivat eniten sekaisin. Suuri merkitys on sillä, kenellä on tarpeeksi resursseja ja voimavaroja, tai turvaverkko, jonka avulla hakea tukea.
Hakemuksen kirjoittamiseen tarvitaan myös valmiuksia sanallistaa omia ongelmiaan. Se ei ole helppoa kaikille.
Suomen Mielenterveysseuran kehitysjohtaja Kristian Wahlbeckin mukaan hakuprosessi on aivan liian hankala. Ihminen jätetään yksin juuri sellaisena hetkenä, kun apua tarvitsisi kaikkein kipeämmin.
Monet eivät esimerkiksi masennuksen takia jaksa lähteä taistelemaan avusta, vaikka se heille kuuluisikin.
Jotkut kokevat päätyneensä vääränlaiseen terapiaan, koska eivät ole tienneet, mikä suuntaus itselle olisi paras.
Monet vähävaraiset jäävät kokonaan ilman apua. Heille koko prosessi tutustumiskäynteineen ja omavastuuosuuksineen on yksinkertaisesti liian kallis. Kela tukee psykoterapeutin käynnistä 57,60 euroa. Kaksi kertaa viikossa rytmillä asiakkaan maksettavaksi jää 64-320 euroa kuukaudessa. Tämä on monelle liikaa.
Ennen Kelan päätöstä kaikki käynnit pitää maksaa omasta pussista. Moni haluaa aloittaa terapian jo ennen kolmen kuukauden arviointijakson päättymistä.
Eläkeläiset tai pitkäaikaistyöttömät jäävät tukien ulkopuolelle.
Onnekkaita ovat ne, joilla on varaa mennä suoraan omakustanteisesti terapiaan tai edes yksityiselle psykiatrille hakemaan lausunto hakemusta varten. Yksi psykiatrikäynti maksaa vähintään sata euroa. Lisäksi Kelaan tarvittavan lausunnon kirjoittaminen on maksullista.
Wahlbeckin mukaan suurin ongelma on kuitenkin se, että yli miljoona suomalaista jää Kelan tukeman psykoterapian ulkopuolelle, koska he eivät ole hakukelpoisia.
Kelan tukema psykoterapia on tarkoitettu 16–67-vuotiaille henkilöille, joiden työ- tai opiskelukyky voidaan todeta uhatuksi mielenterveyden häiriön vuoksi.
Esimerkiksi eläkeläiset tai pitkäaikaistyöttömät jäävät tukien ulkopuolelle.
– Tälle ei ole mitään lääketieteellisiä perusteita. Tiedetään, että psykoterapia on ihan yhtä tehokas iäkkäämmille ihmisille, työttömille tai työkyvyttömyyseläkkeellä oleville, sanoo Wahlbeck.
Kelalta vastataan, että myös työttömille voidaan myöntää tukea, jos kuntoutujan on tarkoitus palata takaisin työelämään. Kelan asiantuntijalääkäri Tanja Laukkala sanoo, että jos työ- tai opiskelukyky ei ole saavutettavissa kolmen vuoden psykoterapialla, henkilön kuuluu ensisijaisesti saada tarvittava kuntoutus terveydenhuollosta.
Julkisella puolella psykoterapiaa on huomattavasti vähemmän kuin yksityisellä.
Terapeutin löytymisessä on myös paljon maantieteellisiä eroja. Kuntoutuspsykoterapiaa on tarjolla eniten isojen asutuskeskusten ympärillä.
Maahanmuuttajille tarjotuissa psykoterapiapalveluissa on myös suurta alueellista vaihtelua.
Terapeutin löytäminen vie monilta puolikin vuotta.
Henri Valvanne kiinnostui Ruotsissa yhteiskunnallisesta yrittämisestä ja kehitti yritysideakilpailua varten palvelun, joka helpottaisi terapeutin etsimistä. Hänen ajatuksensa oli, että yhden sivuston kautta saisi tietoa eri suuntauksista ja vapaista terapeuteista. Tärkeä ominaisuus olisi myös yhteydenottamisen helpottaminen.
Suomeen palattuaan Valvanne päätti ryhtyä yrittäjäksi ja kokeilla, lähtisikö omista kokemuksista syntynyt yritys kannattamaan. Nykyisin Minduun kautta tehdään 22 000 yhteydenottoa vuodessa.
Valvanne löysi hieman koomisesti oman palvelunsa kautta terapeutin lopulta myös itselleen. Hän kokee, ettei pystyisi ilman terapiaa edes tekemään nykyistä työtään. Yrittäjänä hän joutuu jatkuvasti pitämään esitelmiä ja pitchaamaan ideaansa eri yhteyksissä.
Terapiassa sosiaalisten tilanteiden pelolle löydettiin syitä. Elämästä on tullut huomattavasti helpompaa, vaikka alttius ahdistukseen on vieläkin olemassa.
Valvanteen kehittämä palvelu on toimiva. Ylikysynnän vuoksi terapeutit kuitenkin hukkuvat yhteydenottoihin, eikä läheskään kaikille halukkaille löydy palvelunkaan kautta apua.
Yksi sivusto ei pysty ratkaisemaan kaikkia ongelmia.
Myös Valvanne on huolissaan siitä, että monet jäävät hankalan prosessin takia vaille hoitoa. Minduun tekemän tutkimuksen mukaan terapeutin löytäminen vie monilta puolikin vuotta.
Avun tarvitsijoita on enemmän kuin terapeutteja.
Terapia on enemmän ylpeyden kuin häpeän aihe.
Mistä kasvava kiinnostus terapiaan johtuu?
Ei välttämättä siitä, että suomalaiset voisivat entistä huonommin.
Nykyään mielenterveysongelmat tulevat herkemmin tietoon, ja niihin haetaan apua.
Yksi iso asia on asenneilmapiirin muuttuminen. Mielenterveysongelmista puhutaan koko ajan avoimemmin. Monet julkisuuden henkilöt kertovat terapiastaan. Se on enemmän ylpeyden kuin häpeän aihe.
Amerikkalainen laulaja Katy Perry on jopa livestreamannut yhden terapiasessionsa osallistuessaan yhtenä artistina Vicelandin The Therapist -sarjaan. Amerikkalainen räppäri Jay Z on räpännyt omasta terapiastaan.
Suomalaisista julkisuuden henkilöistä esimerkiksi Cheek, Aku Hirviniemi, Maria Veitola ja Alma Hätönen ovat kertoneet terapiastaan.
Populaarikulttuurissa terapeutit ovat osa arkista kuvastoa.
Tuntuu, että lähes jokaisessa amerikkalaisessa tv-sarjassa käydään terapiassa.
Jo 1990-luvun lopusta lähtien päähenkilöillä on ollut oma terapeutti Ally McBealista Sopranosin mafiapomo Tony Sopranosiin. 2000-luvun ikonisin terapiasarja HBO:n In Treatment (suomeksi Terapiassa) kuvasi pelkkiä terapiaistuntoja.
Woody Allenin elokuvissa rampataan terapeuteilla, jotka kärsivät usein itsekin mielenterveysongelmista.
Vaikka ilmiö tuntuu uudelta, psykiatreilla ja terapeuteilla on itseasiassa tv-sarjoissa ja elokuvissa pitkä historia. Filosofian tohtori, mediatutkija Veijo Hietalan mukaan elokuvan ja television «psykokulttuuri» alkoi tavallaan jo Hitchcockin Psyko-elokuvasta vuonna 1960.
Varsinainen psykologian kulta-aika sijoittuu kuitenkin 1990-luvulle. Silloin kiinnostuttiin erityisesti rikollisten psyykeestä.
Kiinnostus ihmisen mieleen synnytti tarpeen saada elokuviin ja sarjoihin terapeutin hahmoja.
Ihmisiä innostetaan tutkimaan omia tunteitaan.
Tarinan kannalta terapeutit ovat hyvin tärkeitä. Ne auttavat katsojia samaistumaan hahmoihin ja pääsemään syvemmälle.
Samaan terapiabuumiin iskevät “tunnustustalkshow’t”. Esimerkiksi Oprah Winfreyn show’ssa televisiopsykologi Dr. Phil eli Phil McGraw kommentoi vieraiden psykologisperäisiä ongelmia. Myöhemmin Dr. Phil sai oman suositun ohjelmansa, jota näytettiin Suomessakin.
Hietala sanoo, että katsojien kiinnostus tällaiseen «tilityspuheeseen» on varmasti lisännyt myös kiinnostusta psykoterapeutteja ja terapiaa kohtaan.
Toisaalta populaarikulttuuri kuvastaa aina ympärillä olevaa kulttuuria. On vaikea sanoa, kumpi ruokki kumpaa.
Populaarikulttuurin kuvauksista voi kuitenkin päätellä terapian suosiota ja sen, että tässä ajassa ihmisiä innostetaan tutkimaan omia tunteitaan.
– Yksilön kokemukset ja tunteet ovat kaiken mittari, summaa Hietala.
Psykoterapeuttikoulutus maksaa kymmeniä tuhansia euroja.
Vaikka terapiaan hakeutumisessa on monia ongelmia, Mielenterveysseuran Kristian Wahlbeck muistuttaa myönteisestä kehityksestä ja siitä, että entistä useampi pääsee nykyään Kelan tukemaan psykoterapiaan.
Kelan kuntoutuspsykoterapia muuttui harkinnanvaraisesta lakisääteiseksi vuonna 2011. Sen jälkeen saajien määrä on koko ajan kasvanut.
Kun vuonna 1992 terapiassa kävi 4000 ihmistä, nyt luku lähentelee 40 000. Ylioppilasterveydenhoitosäätiöstä kerrotaan, että heidän kauttaan psykoterapiaan hakeutuvien määrät kasvavat vuosi vuodelta.
Palveluvalikoimaneuvosto otti marraskuussa kantaa, että terveydenhuollon tulisi tuottaa vaikuttavia psykososiaalisen tuen ja psykoterapioiden palveluja.
Kuitenkin on vielä pitkä matka siihen, että kaikki tukea tarvitsevat pääsisivät terapiaan.
Psykoterapia on erikoisuus suomalaisessa terveydenhuollossa. Sitä ei ole saatavilla riittävästi julkiselta puolelta, vaikka se on todistetusti yksi tehokkaimmista tavoista hoitaa monia mielenterveysongelmia. Suurin osa asiakkaista käyttää yksityisiä terapeutteja. Psykoterapia löytyy myös masennuksen ja ahdistuneisuuden Käypä hoito -suosituksista.
Toinen erikoisuus liittyy koulutukseen. Psykoterapeuttikoulutus maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Se rajaa huomattavasti esimerkiksi sitä, minkä ikäisiä tai minkälaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä ammattiin hakeutuu.
Monet mielenterveysalan asiantuntijat toivovat Suomeen enemmän matalan kynnyksen palveluja, esimerkiksi lyhyitä terapiajaksoja, joihin pääsisi ilman valtavaa hakuruljanssia.
Terapiaan pääsemisen pitäisi olla kaikille tarvitseville mahdollista, ei asia, josta pitää taistella.
Nyt muutaman vuoden terapiassa käynyt Henri Valvanne harmittelee välillä sitä, ettei hakeutunut hoitoon aikaisemmin.
– Aika monelta murheelta olisin säästynyt.
Ahdistus ja sosiaalisten tilanteiden pelko on tehnyt elämästä ajoittain vaikeaa.Toisaalta ilman omaa kokemusta koko yritystä ei välttämättä olisi olemassa. Valvanne on päättänyt, että jos hänen yrityksensä joskus tuottaa tarpeeksi voittoa, hän tarjoaa jokaiselle työntekijälle ilmaisen psykoterapian. Se on hänen mielestään paras tapa palkita työntekijöitä ja samalla panostaa yrityksen tulevaisuuteen.
yle.fi