”Juurissamme ei ole pelkästään ravintoa ja voimaa, mutta myös myrkkyä ja heikkoutta”. Sellaisen ajatuksen sain Katriina Järvisen puheesta osallistuessani SOS-kriisikeskuksen vapaaehtoisten tukihenkilöiden jatkokoulutukseen. Psykoterapeutti ja kirjailija Järvinen puhui meille, jotka toimimme eri organisaatioissa esimerkiksi päivystäjinä auttavissa puhelimessa tai vedämme minun laillani tukiryhmää. Hän kertoi viimeisestä sadasta vuodesta Suomen historiasta perheiden ja sukujen salaisuuksien tai vaiettujen asioiden: piikatyttöjen aviottomista lapsista, orvoista, köyhyydestä, väkivallasta, sodasta ja nälänhädästä, läheisten ja omaisuuden menettämisestä, raskaasta työstä, lamoista jne. Nämä kaikki tapahtumat jättivät jälkensä Suomen kansan sosiaaliseen perimään, ja joskus sata vuotta vanhat, usein jälkeenläisiltä salassa pidetyt tapahtumat tulevat esiin nykyaikana ristiriidoissa, raivareissa, masennuksessa, riippuvuuksissa ja monissa muissa psykkisissä ongelmissa ihmisten arkielämässä. Järvisen viesti meille oli mielestäni se, että meidän tulisi keskustelussa jonkun kärsivän ihmisen kanssa pitää mielessä, että hänen takana on koko hänen sukunsa tarina, vaikka emme puhu sitä ääneen ja kiskitymme nykyiseen hetkeen, voimavaroihin ja selvitymiskeinoihin, tämä teoreettinen tieto myös auttaisi meitä olemaan enemmän ymmärtäväisiä ja empaattisia toisen ihmisen ongelmia kohtaan. Tehtävämme on kuunnella ja ymmärtää, eikä tuomita ja leimata.
Maahanmuuttajana istuin kantaväestön keskellä ja mietin kuinka paljon maan historia voisi kertoa jokaisesta ainutlaatuisesta ihmisestä ja että jokainen meistä kantaa harteillaan maansa historiaa, sen ilot ja surut. Ja hyvää niin, että viisaat suomalaiset ajattelevat ja pohtivat niitä asioita ja opettavat toisiaan ymmärtämään paremmin toista ihmistä. Myös me maahanmuuttajat emme tuo tänne pelkästään työvoimaa. Kanssamme Suomeen muuttavat kaikki maidemme ilot ja surut. Ne ovat myös meidän ja lastemme sosiaalisessa perimässä. Vaikka kuinka paljon haluaisimme niin emme voi erota niistä. Ne ovat myös vahvuutemme ja valitettavasti heikkoutemme ja jopa päivän ja yön kärsimyksemme.
Venäläisenä olen tuonnut Suomeen monet Venäjän historian hyvät ja pahat tapahtumat mukanani. Jos Järvisen tavalla puhutaan viimeisestä sadasta vuodesta, niin minun suvustani löytyy vaikka kuinka paljon traumaattisia kokemuksia: sodat ja nälät, pelot ja väkivallat, pettymykset, pettuuruudet ja diktatuurit. Pystyy helposti arvaamaan, mitä traumoja tuovat muunmaalaiset laukuissaan jopa nykyisestä elämästään ja läheisiltä sukupilsvilta – katsokaa vaikka telkkaria: vaikuttavatko ne heidän elämään ja integraatioprosessiin? Kyllä. Ajatellaanko tätä joskus, kun vaaditaan heiltä nopeaa menestystä ja ihmetellään heidän ”outoa” käytöstä?
Ja maahanmuutto on todella niin kuin naimisiin meno: myötä- ja vastoinkäymisissä, hyvinä ja pahoina päivinä… Kiitos Katriina ajatuksista.
Olga Juntunen
Suomen Mielenterveysseuran venäjänkielinen vapaaehtoinen