Hyvinvointi ja mielenterveys ovat hyvän elämän kulmakiviä. Eri maissa ja kulttuureissa on kuitenkin erilaisia tapoja, miten näitä ilmaistaan, ymmärretään ja ylläpidetään.
Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että länsimaisissa kulttuureissa korostetaan yksilöllisyyden tärkeyttä. Tämä näkyy esimerkiksi suhteellisen väljinä sosiaalisina verkostoina ja vahvana identifioitumisena omiin saavutuksiin. Sen sijaan yhteisöllisemmissä kulttuureissa arvostetaan yksilön vastuuta ja roolia osana ihmisryhmiä.
Länsimainen kulttuuri ja sivistys on selvästikin tuonut paljon hyvää, esimerkiksi koulutuksen ja terveyspalveluiden osalta, mutta sen kielteiset piirteet tuntuvat piirtyvän yhä selvemmin esille. Julkisessa keskustelussa kuuleekin usein kysyttävän, eläisimmekö terveempinä ja parempaa elämää, jos kulttuurimme arvostaisi vähemmän yksilön näkökulmaa, menestystä ja mielihyvän tavoittelua?
Eri kulttuurien välistä vertailua
Kysymystä kulttuurien vaikutuksesta hyvinvointiin on tutkittu psykiatrian epidemiologiassa. Se on pyrkinyt selvittämään mielenterveyshäiriöiden esiintymistä eri maissa ja kulttuuripiireissä. Poikkeuksellisen laajassa katsauksessaan Steel ja kumppanit (2014) kokosivat yhteen 63 eri maata koskevan tutkimuksen tulokset. Tutkimuksiin oli osallistunut yli 800 000 ihmistä, joilta kartoitettiin masennuksen, ahdistuneisuushäiriöiden ja päihderiippuvuuden esiintymistä.
Meta-analyysi osoitti, että aikuisväestöstä keskimäärin noin kolmannes sairastuu elämänsä aikana johonkin mielenterveyshäiriöön. Mielenkiintoista kyllä, häiriöiden esiintymisessä ilmeni kulttuuripiireittäin eroja: Itä-Aasian ja Tyynenmeren maissa sekä Pohjois- ja Kaakkois-Aasiassa mielenterveysongelmia esiintyi vähiten, kun taas englanninkielisissä länsimaissa (USA, Kanada, Iso-Britannia) mielenterveysongelmia esiintyi eniten.
Ruscio ja kumppanit (2017) puolestaan tarkastelivat yleistyneen ahdistuneisuushäiriön esiintymistä eri maissa. WHO:n keräämään aineistoon osallistui 140 000 ihmistä 26 eri maasta. Yksi tutkimuksen kysymyksistä liittyi siihen, miten eri maiden taloudellinen hyvinvointi vaikuttaa selittää ahdistuneisuushäiriöiden ilmenemisessä. Tuloksista ilmeni, että köyhissä maissa (esim. Peru) ahdistuneisuushäiriöitä esiintyi vain harvoin (1,5 %), keskituloisissa maissa (esim. Etelä-Afrikka) hieman enemmän (2,8 %), ja korkeatuloisissa maissa (esim. Ranska) kaikkein eniten (5,0 %). Tulokset olivat samansuuntaisia myös sen suhteen, miten paljon oireilu haittasi sairastuneiden elämää: korkeatuloisissa maissa ahdistuneisuushäiriön koettiin häiritsevän erityisen paljon ihmissuhteita, työntekoa ja kouluttautumista.
Länsimainen mielenterveyskäsitys voi olla yhteismitaton
Epidemiologisten tutkimusten perusteella olisi houkuttelevaa päätellä länsimaisen kulttuurin ja taloudellisen vaurauden olevan suorastaan haitallista mielenterveydelle. Kysymys kulttuurienvälisestä vertailusta on kuitenkin yllättävän haastava ja ongelmallinen. Esimerkiksi Henrich ja kumppanit (2010) ovat todenneet vakuuttavasti, että ihmistieteellinen tutkimus on keskittynyt tutkimaan vain hyvin kapeaa osaa ihmiskunnasta. He nimittävät tätä osaa leikkisästi lyhenteellä WEIRD, joka viittaa länsimaisiin (W), koulutettuihin (E), teollistuneisiin (I), rikkaisiin (R) ja demokraattisiin (D) maihin. Vauraissa länsimaissa luodut mielenterveyden käsitteet eivät välttämättä sovi muihin kulttuureihin, puhumattakaan yleistettävyydestä koko ihmiskuntaan.
Ongelma on siis se, että psykiatrian epidemiologiset tutkimukset ovat pohjanneet arvionsa mielenterveyshäiriöiden esiintyvyydestä länsimaisiin kriteereihin (esimerkiksi yhdysvaltalainen DSM ja eurooppalainen ICD). Voisiko olla, että länsimaissa on havaittu runsaasti mielenterveysongelmia vain siksi, että käytetyt menetelmät ovat sopimattomia muissa kulttuureissa? Tähän kysymykseen liittyen Haroz ja kumppanit (2017) kokosivat yhteen 138 laadullisilla menetelmillä tehtyjen tutkimusten tulokset. Niissä oli selvitetty masennuksen koettuja ilmenemismuotoja eri maissa ja kulttuureissa. Laadullisten menetelmien etuna on se, että ne auttavat ymmärtämään masennuksen olemusta osallistujalähtöisesti, eivätkä tarjoa valmista määritelmää masennuksesta.
Tulokset osoittivat selkeitä kulttuurienvälisiä eroja masennuksen kokemisessa: Pohjois- ja Kaakkois-Aasiassa – juuri maissa, joissa Steel ja kumppanit havaitsivat vain vähän oireilua! — masennuksen keskeisinä oireina pidettiin sydämeen liittyviä vaivoja ja liiallista ajattelua. Toisaalta missään kulttuurissa keskittymisvaikeuksia ei pidetty oleellisena masennuksen oireena, eikä Itä-Aasiassa edes alakuloista mielialaa nähty keskeisenä masennukselle.
Näyttää todella siltä, että länsimaiset kriteerit mielenterveydelle eivät ole kovin päteviä muissa kulttuureissa. Vaikka masennukseen liittyykin joitakin melko universaaleja piirteitä, aasialaisissa kulttuureissa koetaan sellaisia oireita, joita ei löydy länsimaisista diagnostisista kriteereistä, ja toisaalta siellä ei koeta tiettyjä oireita, joita pidetään länsimaisissa kriteereissä keskeisinä. Jos tämänkaltaiset eroavaisuudet mielenterveyshäiriöiden määritelmissä olisi huomioitu psykiatrian epidemiologisissa tutkimuksissa, olisivat länsimaiden ja ei-länsimaiden välillä voineet jäädä vähäisimmiksi. Kysymys kulttuurien välisistä keskinäisistä eroissa mielenterveyden suhteen näyttää jäävän kiusallisen avoimeksi.
Kulttuurien tarkasteleminen arvoulottuvuuksina
Kulttuurien välisiä eroja voidaan tarkastella toki muutoinkin kuin vertailemalla maantieteellisesti rajattuja alueita. Tunnetun Schwartzin (1992) arvomallin mukaan kulttuurit eroavat toisistaan kahden ulottuvuuden suhteen, jotka muodostavat yksityiskohtaisemman arvokehän. Ulottuvuudet liittyvät esimerkiksi siihen, miten paljon eri kulttuureissa arvostetaan yksilön saavutuksia (vs toisista välittämistä) ja yksilön itseohjautuvuutta (vs yhteisöllisiä normeja). Keskittymällä arvoulottuvuuksiin voidaan paremmin tarkastella kulttuureja irrotettuna esimerkiksi yksittäisten maiden käytännöistä, taloudellisesta tilanteesta ja kielestä.
Heim ja kumppanit (2017) selvittivät Schwartzin arvoulottuvuuksien yhteyksiä mielenterveysoireiluun. Tutkimusaineisto koostui kolmesta laajasta otoksesta, jotka kattoivat 26 eri maata. Tulokset osoittivat, että ahdistuneisuutta ja masennusta esiintyi enemmän kulttuureissa, joissa arvostettiin yksilön oikeuksia ja tasaveroisuutta, ja vähemmän kulttuureissa, joissa arvostettiin hierarkioita ja auktoriteetteja. Masennusta esiintyi myös enemmän kulttuureissa, joissa arvostettiin yksilön mielihyvää, ja vähemmän kulttuureissa, joissa arvostettiin yhteisöllisyyttä ja yhteyttä luontoon.
Tutkijat selittävät tuloksia siten, että yksilön mielihyvää arvostavissa kulttuureissa on vaarana joutua tilanteeseen, jossa on vaikea ylläpitää korkeita odotuksia onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä. Yksilökeskeisyyteen liittyy myös se, että poikkeamat näistä odotuksista liitetään herkästi yksilön ominaisuuksiksi ja niitä kohdellaan häiriötiloina.
Vahvasti yhteisöllisissä ja hierarkioita arvostavissa kulttuureissa (kuten Kiinassa) puolestaan mielenterveyshäiriöihin liittyy usein vahvaa stigmatisoitumista, joka voi johtaa jopa sosiaaliseen eristämiseen. Voi olla, ettei näissä kulttuureissa koeta sopivaksi myöntää oireilua, tai oireilu koetaan yhteisöllisemmissä kulttuureissa ennemminkin kehollisina tuntemuksina.
On kuitenkin tärkeää huomata, että epidemiologisten tutkimusten tavoin Heim ja kumppanit (2017) nojautuivat edelleen länsimaiseen mielenterveyskäsitykseen. Vinouma saattoi kyllä olla pienempi kuin epidemiologisissa tutkimuksissa koska kulttuuria tarkasteltiin arvoulottuvuuksia yli yksittäisten maiden. Roudijkin ja kumppaneiden (2017) tekemä tutkimus auttaa vielä kiertämään tätä kulttuurisidonnaisten käsitteiden ongelmaa. Heidän tutkimuksessaan ei käytetty mielenterveyden valmiita määritelmiä, vaan osallistujia pyydettiin yksinkertaisesti arvioimaan omaa terveyttään viisiportaisella asteikolla (1 = erittäin huono terveys, 5 = erittäin hyvä terveys). Vaikka asteikko ei erityisesti kuvaa mielenterveyden oireilua, se tarjoaa melko yksiselitteisen yksilön kokemasta hyvinvoinnista. Kattavaan tutkimukseen osallistui yli 500 000 vastaajaa lähes 100 eri maasta.
Mielenkiintoista kyllä, myös Roudijkin ja kumppaneiden (2017) tulokset osoittivat, että kulttuureissa, joissa arvostettiin perinteisiä arvoja (kuten auktoriteetteja ja uskontoa) oma terveydentila koettiin paremmaksi verrattuna kulttuureihin, joissa arvostettiin maallisempia arvoja. Tämä muistuttaa Heim ja kumppaneiden (2017) arvotutkimuksen tuloksia ja tukee käsitystä siitä, että perinteisten arvojen kulttuureissa oireilua ilmenee suhteellisen vähän.
Yllättäen kuitenkin perinteisten arvojen yhteys koettuun terveyteen oli päinvastainen yksilötasolla: eri maiden sisällä terveytensä kokivat parhaimmaksi ne ihmiset, jotka kannattivat maallistuneita arvoja perinteisten sijaan. Ilmiö on siis varsin monimutkainen, ja siihen liittyy myös se, että yksilöt vertaavat ja suhteuttavat itseään toisiin.
Toinen Roudijkin ja kumppaneiden (2017) päätulos oli se, että kulttuureissa, joissa arvostettiin yksilön itseilmaisun vapautta (kuten suvaitsevaisuutta ja demokratiaa) oma terveydentila koettiin paremmaksi kuin kulttuureissa, joissa arvostettiin taloudelliseen ja fyysiseen turvallisuuteen liittyviä arvoja. Tulokset pysyivät samoina, vaikka analyyseissä huomioitiin maiden väliseen vaurauteen liittyviä eroja. Näyttää siis siltä, että länsimaisiksi mielletyt arvot toimivat kaksiteräisen miekan tavoin: Toisaalta maallistuneet arvot heikentävät koettua terveyttä, mutta yksilön itseilmaisun vapaus edistää koettua terveyttä.
Elämmekö siis onnettomina länsimaissa?
Kulttuurienvälinen mielenterveyden vertailu osoittautuu haastavaksi. Länsimaisten arvojen kulttuureissa, joissa arvostetaan yksilön mielihyvää ja vapautta, näyttää kyllä esiintyvän enemmän mielialahäiriöitä ja ahdistusta. Ei ole kuitenkaan täysin selvää, missä määrin tämä heijastelee todellisia kulttuurien välisiä eroja oireilussa, laadullisia eroja mielenterveyden ilmiasuissa, ja/tai oireilun raportoimisen suotavuutta. Eri kulttuurien arvoja tai tapoja ymmärtää mielenterveyttä ei voida myöskään asettaa yksioikoiseen paremmuusjärjestykseen.
Onko kuitenkin jotain mitä yksilökeskeiset länsimaiset kulttuurit voisivat oppia muilta? Ensiksi, muut kulttuurit osaavat kenties paremmin hyväksyä kielteiset tunteet osaksi normaalia elämää ja tunne-elämän aaltoilua. Esimerkiksi sosiaalisen median välittämä ideaalikuva jatkuvasta onnesta on epärealistinen kaikilla tavoilla mitattuna.
Toiseksi, maallistuneissa länsimaisissa kulttuureissa ”suurten kertomusten” ja auktoriteettien puute voivat ahdistaa. On toivottavaa, että myös vapautta korostava yhteiskunta tarjoaa rakentavan arvopohjan jäsenilleen.
Kolmanneksi, länsimaisessa ajattelutavassa voi piillä ylipsykologisoinnin riski. Kielteiset tunteet ja epäonni eivät aina johdu yksilön omista ajattelutavoista tai valinnoista, vaan niiden syy voi paikantua yksilön ulkopuolelle. Nämä voivat liittyä esimerkiksi kohtuuttomiin yksilöön kohdistuviin vaatimuksiin tai ekokatastrofin uhkaan. Toisaalta länsimaisiin arvoihin sisältyvä usko yksilön vaikutusmahdollisuuksiin voi hyvinkin auttaa taistelemaan yhteiskunnallisten muutosten puolesta.
Jallu Lindblom työskentelee tutkijana Turun ja Tampereen yliopistoissa sekä KU Leuvenissa (Belgia).
VIITTEET
Roudijk, B., Donders, R., & Stalmeier, P. (2017). Cultural values: can they explain self-reported health? Quality of Life Research, 26(6), 1531-1539.
Ruscio, A. M., Hallion, L. S., Lim, C. C., Aguilar-Gaxiola, S., Al-Hamzawi, A., Alonso, J., … & De Almeida, J. M. C. (2017). Cross-sectional comparison of the epidemiology of DSM-5 generalized anxiety disorder across the globe. JAMA psychiatry, 74(5), 465-475.
Schwartz, S. H. (1992). Universals in the content and structure of values: Theoretical advances and empirical tests in 20 countries. In Advances in experimental social psychology (Vol. 25, pp. 1-65). Academic Press.
Steel, Z., Marnane, C., Iranpour, C., Chey, T., Jackson, J. W., Patel, V., & Silove, D. (2014). The global prevalence of common mental disorders: a systematic review and meta-analysis 1980–2013. International journal of epidemiology, 43(2), 476-493.
Haroz, E. E., Ritchey, M., Bass, J. K., Kohrt, B. A., Augustinavicius, J., Michalopoulos, L., … & Bolton, P. (2017). How is depression experienced around the world? A systematic review of qualitative literature. Social Science & Medicine, 183, 151-162.
Heim, E., Wegmann, I., & Maercker, A. (2017). Cultural values and the prevalence of mental disorders in 25 countries: A secondary data analysis. Social Science & Medicine, 189, 96-104.
Henrich, J., Heine, S. J., & Norenzayan, A. (2010). The weirdest people in the world? Behavioral and brain sciences, 33(2-3), 61-83.
Juttu on julkaistu Psykologi-lehdessä 2019/3.
/www.psykologilehti.fi
Депрессия — это совершенно определенно биологическое заболевание. Где-то между стрессом, травмой, неумением справляться с проблемами, негативными мыслями о самом себе и генетической предрасположенностью присутствует и молекулярная основа того, почему мозг борется против всего этого.
В 
