Marikan aviomies on kertonut haluavansa kuolla niin monesti, että sanat ovat menettäneet merkityksensä. – Masennus on hirvittävä sairaus, koska se varastaa ihmisen kokonaan, Marika sanoo.
Vastaus pelottaa jo valmiiksi. Marika tivaa silti, useaan kertaan.
– Vastaa tosissasi. Täytyykö minun varautua siihen, ettet tule mökiltä enää elossa kotiin?
On syksy vuonna 2012. Janne on ollut jo pidemmän aikaa epätavallisen alamaissa. Työt ovat painaneet, ja perheen seura on tuntunut vievän voimia enemmän kuin antavan niitä.
Janne tuijottaa vaimoaan. Lopulta hän avaa suunsa.
– Minä en ihan oikeasti tiedä, pitääkö sinun varautua siihen, hän sanoo.
Janne starttaa autonsa, eikä Marika osaa tehdä mitään. Hän jää isoon omakotitaloon kolmestaan kahden pienen lapsen kanssa. Päässä liikkuu tuhat ajatusta.
Vielä eilen Janne ei myöntänyt olevansa masentunut. Tänään hän ei enää tiennyt, haluaako elää.
Olo on turta. Marika päättää, ettei paniikille saa antaa valtaa.
Viikonloppu etenee kuin mikä tahansa muukin viikonloppu, koska Marika ei halua huolestuttaa lapsiaan. Käytännönjärjestelyt pyörivät jatkuvasti mielessä:
Mitä kaikkea pitää tehdä, kun puoliso kuolee? Miten hautajaiset järjestetään? Keitä voi pyytää auttamaan? Onko talo myytävä? Miten lapsille kerrotaan, että isä on tappanut itsensä?
Sunnuntaina Janne palaa kotiin.
– Oli aivan kamalaa kuulla ensimmäisiä kertoja, että hän oikeasti haluaa kuolla. Koska olemme puolisoita, minunhan pitäisi osata auttaa häntä. Pitkään olen yrittänyt, mutta mikään ei tunnu riittävän, Marika sanoo.
KUN VAIMO EI TISKAA EIKÄ SIIVOA
Marika ja Janne tapasivat 14 vuotta sitten. Neljä vuoden kuluttua tapaamisesta pariskunta vietti häitään. Pian syntyi esikoinen, pari vuotta myöhemmin perhe kasvoi toisella lapsella.
Kului monta onnellista ja huoletonta vuotta. Jannen perusluonne sopi Marikan omaan luonteeseen täydellisesti.
– Janne on aina ollut aika melankolinen. Se on kuitenkin ollut hyvä asia, sillä en ole itsekään kovin räiskyvä persoona, Marika kuvailee.
Janne masennus kehittyi vähitellen, eikä kumpikaan tiedä tarkalleen, milloin se alkoi. Marika arvelee, että käännekohta oli neljä vuotta sitten, kun Jannelle rakas eno kuoli.
Surutyö ei ollut Jannelle helppo, ja vähitellen kaikki alkoi näyttää mustalta. Janne käsitteli tunteitaan kaatamalla ne vaimonsa niskaan. Aluksi hän alkoi syytellä Marikaa tekemättömistä kotitöistä. Milloin roskat oli viemättä tai tiskit tiskaamatta.
– Hän huomasi vain ne asiat, joita en ollut tehnyt tai muistanut. Useimmiten kaikki oli pielessä.
Syytökset syvenivät nopeasti. Janne alkoi väittää, ettei ollut saanut Marikalta tarpeeksi tukea enon kuoleman aikaan. Marika oli Jannen mielestä kylmä ja tunteeton.
– Hän väitti, etten rakastanut häntä. Siinä vaiheessa aloin ajatella, että minä tosiaan olen syyllinen hänen pahaan oloonsa.
Janne uskoi, että hän paranisi, jos Marika muuttuisi.
– Hän vaati minua olemaan mahdottoman erilainen ihminen, jotta hän tuntisi olonsa rakastetuksi. Minun olisi esimerkiksi pitänyt haluta seksiä useammin kuin kahdesti viikossa. Mieluummin kerran tai kahdesti päivässä.
Jonkin aikaa Marika yritti muuttua miehensä vuoksi. Mikään ei kuitenkaan tuntunut kelpaavan. Jannen elämänilo oli edelleen kadoksissa.
Marikalla oli aina ollut vahva usko siihen, että kaikki muuttuu hyväksi. Nyt uskoa koeteltiin.
– Siinä vaiheessa itsellänikin oli todella paha olla. Uskon ja ilon säilyttäminen oli hirveän vaikeaa, kun toisen mielestä elämä on kamalaa ja minä olen aivan vääränlainen.
PARANTAVA SYRJÄHYPPY
Vasta vuosi sitten Janne alkoi tunnistaa ahdistuksensa masennukseksi. Lääkäri määräsi masennuslääkkeitä, mutta ne eivät kokonaan poistaneet pahaa oloa.
– Janne sanoo viikoittain, että haluaisi olla kuollut. Hän on kuitenkin luvannut, ettei aio tehdä itselleen mitään niin kauan, kun lapset ovat pieniä.
Marikan pyynnöistä huolimatta Janne ei käy terapiassa. Siitä ei olisi kuulemma mitään hyötyä. Janne keksi kuitenkin keinon, jolla hän kohentaisi pahaa oloaan: syrjähypyt. Tätä hoitomuotoa Janne ehdotti Marikalle ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten.
Ajatuskin muista naisista loukkasi jo silloin syvästi.
– Olin yrittänyt hoitaa parhaani mukaan masentunutta puolisoani, kotona oli tavallaan kolme lasta. Ensin olin kuunnellut kaksi vuotta, että olen kamala. Sitten hän haluaakin elämäänsä muita ihmisiä.
Aluksi Marika kielsi mieheltään muut suhteet. Janne ei halunnut ymmärtää, miksi vaimo oli niin ehdoton. Hän sanoi parantuvansa, jos voisi kokea jonkun ihmisen rakastavan ja välittävän.
– Kipuilin väitteiden kanssa, koska olin koko ajan rakastanut ja välittänyt. Miksi se ei riittänyt?
Lopulta Marika luovutti. Viime keväänä Janne ilmoitti, että on löytänyt toisen. Suhde kesti koko kesän. Marikan se romahdutti.
– Elämäni murtui kokonaan. Se oli todella synkkää aikaa, enkä pystynyt olemaan edes kovin hyvä äiti. Kaurapuurot olivat joka päivä pöydässä, mutta siihen se sitten jäi.
Liiton lopettaminen oli koko ajan Marikan mielessä.
– Jos meillä ei olisi lapsia, olisin aika varmasti lähtenyt. Olin umpikujassa koko kesän mutta en halunnut tehdä mitään, koska se olisi sekoittanut lasten elämän.
Uusia sivusuhteita Janne ei ole ainakaan vielä aloittanut.
– Hänellä on kaiken maailman profiilit erilaisilla nettisivustoilla. Tiedän, että hän on tapaillut paria naista ja viestitellyt heidän kanssaan.
Janne ei ole koskaan tehnyt mitään Marikalta salassa. Hän ei halua olla uskoton puolisolleen.
– Janne väittää edelleen rakastavansa, eikä hän halua rikkoa perhettä. Minun on välillä vaikea uskoa sitä.
EI TARVITSE OLLA ILOINEN
Vaikka Jannella on nyt diagnosoitu masennus, hän käy edelleen töissä. Hänellä on myös paljon iltamenoja ja harrastuksia. Kotona hän hakkaa halot ja hoitaa autoremontit.
– Janne ei ole koskaan ollut sellainen masentuja, että jäisi sängynpohjalle makaamaan, Marika kertoo.
Iloa vain on vaikea löytää mistään. Perheen kanssa Janne ei yleensä jaksa olla.
– Hänellä on sellainen olo, että hän ei rakasta mitään tai ketään. Masennus vie kaikki voimat rakastaa. Hän on lasten kanssa vain velvollisuudesta.
Marika huomaa helposti, kuinka perheen kanssa oleminen tuntuu Jannesta taakalta.
– Hän luulee, että haluaisimme hänen olevan
koko ajan iloinen ihminen. Oikeasti me vain haluaisimme, että hän on läsnä ja terve.
Parin viikon välein Jannella saattaa olla yksi parempi päivä. Silloin hän heittäytyy lasten kanssa painiin sängylle. Marikalle se kertoo, että Janne välittää edelleen.
– Ne päivät ovat ihania, aivan kuin voisin taas hengittää.
Samaan aikaan hyvät päivät aiheuttavat myös haikeutta. Ne muistuttavat siitä, miten ihanaa pariskunnan elämä on joskus ollut ja herättävät toivonkipinän paremmasta tulevaisuudesta.
– Ajattelen niitä jonkinlaisina tankkauspäivinä. Niistä tiedän, että jossain se rakastamani ihminen on.
KUIN HAKATTU VAIMO?
Masentuneen puolison rooli ei ole helppo. Koko ajan pitää olla valmiustilassa.
– On uuvuttavaa yrittää koko ajan aistia, millä päällä toinen on. Silloin kun hän on pohjalla, hän tulkitsee tavallisenkin keskustelun helposti kritiikiksi.
Jos Janne on todella ahdistunut, oma elämä on unohdettava kokonaan. Pahimmat vaiheet kestävät yleensä parista päivästä viikkoon.
Ystävyyssuhteiden ylläpitäminen on Jannen masennuksen vuoksi vaikeaa.
– Jos sovimme yhteisiä menoja, minun on aina varauduttava huonoihin päiviin. Silloin keksin yleensä syyn, miksi emme pääse, tai sitten menen lasten kanssa. Aina on oltava varasuunnitelma.
Marika on kertonut puolison masennuksesta vain harvoille ystävilleen. Syrjähypyistä hän ei ole kertonut kenellekään. Hän ei halua sääliä tai kehotuksia erota.
Kun Marika meni vuosi sitten työterveyspsykologin luokse juttelemaan tilanteestaan, hän sai heti mielestään vääränlaiset sympatiat niskaansa. Marikaa kehotettiin etsimään omanarvontuntoaan. Kaikkea ei saisi kuulemma niellä.
Toisaalta Marika ymmärtää neuvon. Aina hänen ei ole itsekään helppo nähdä, miksi hän jatkaa liitossa.
– Ulkopuolisen silmin olen varmasti kuin hakattu, alistettu vaimo, joka ei uskalla lähteä
pahoinpitelevän miehen luota. Minusta ei kuitenkaan tunnu siltä. Olen mielestäni vahva ja itsenäinen, en mikään raukka.
ÄLÄ ANNA SEN NIELAISTA
Rakkaus, viha ja katkeruus. Ne ovat päällimmäiset tunteet, joita Marikalla on Jannea kohtaan. Myös välinpitämättömyys on välillä nostanut päätään. Kun toinen sanoo viikoittain haluavansa kuolla, sanoihin turtuu.
– Joskus olen miettinyt, että kuole pois sitten. Aluksi sanat tuntuivat paljon kauheammilta, nyt niihin on tavallaan tottunut.
Marikasta tuntuu, että sanat ovat menettäneet merkitystään myös Jannelle.
– Hän ei sano ihan tosissaan haluavansa kuolla. Se on lähinnä sellainen merkki, että nyt tuntuu vain todella pahalta.
Kun on yrittänyt parantaa puolisoaan neljä vuotta, turhautuu väkisinkin.
– Olen usein vihainen Jannelle. Minusta tuntuu, ettei hän edes yritä parantua. Samalla ymmärrän, että hän ei välttämättä vain pysty siihen. Masennus on hirvittävä sairaus, koska se varastaa ja syö ihmisen kokonaan.
Joskus Marika katsoo elämäänsä lähes epäuskoisena.
– Monesti tunnen epäonnistuneeni täydellisesti. Miten valitsin näin tai miten jäin tähän? Lapseni eivät ole saaneet parasta, mitä ansaitsevat.
Kaikkien vaikeuksien jälkeenkin Marika uskoo edelleen parempaan huomiseen ja luottaa siihen, ettei Janne halua tahallaan satuttaa häntä. Tämä ajatus on saanut hänet jäämään.
– Mielestäni meillä on kaikesta huolimatta hieno perhe. Moni peruspalikka on kunnossa, joten eroaminen tuntuu hullulta.
Puolison masennus on ollut Marikalle rankka tie, joka on välillä ollut suistaa omankin mielenterveyden raiteiltaan.
– Tunnetilat siirtyvät helposti. Jos kotona on joku, joka haluaa kuolla, on vaikeaa suunnitella iloisena tulevaa.
Marika on kuitenkin päättänyt yrittää. Tällä hetkellä hän tuntee itsensä tasapainoiseksi ja onnelliseksi.
– Toisen synkkyyden ei saa antaa vaikuttaa omaan elämään. Masennus ei saa nielaista mukanaan.
Marikan ja Jannen nimet on muutettu.
https://www.menaiset.fi
