Masennuspotilailla on näköaivokuorella tiedonkäsittelyn ongelmia. Maailma näyttää ikään kuin harmaammalta.
Masennus vaikuttaa näköhavaintoihin, selviää Helsingin yliopiston tuoreesta tutkimuksesta. Potilaiden näköhavaintojen käsittelyssä tapahtuu muutoksia, jotka liittyvät todennäköisesti aivokuoren tiedonkäsittelyyn.
Tutkimuksessa depressiopotilaiden näkötiedon käsittelyä verrattiin kontrolliryhmään kahden visuaalisen testin avulla.
Kyseessä on vuosikymmeniä käytetty illuusiotesti. Siinä kuvion tausta vaikuttaa näköhavaintoon niin, ettei se vastaa fysikaalista todellisuutta.
Toisessa testissä tummaa ja vaaleaa taustaa käytettiin muuttamaan keskustan kirkkautta, kun taas toisessa taustan kuviointia käytettiin vaimentamaan keskustan kontrastia.
Neliöiden A ja B kirkkaus on täsmälleen sama, mutta ne havaitaan taustan vuoksi erilaisina. Potilaat ja kontrolliryhmä näkivät illuusion yhtä voimakkaana. Myös neliöiden C ja D kontrasti on sama. Potilaat näkivät illuusion heikompana kuin kontrolliryhmä.
Koehenkilöiden tehtävänä oli vertailla näiden yksinkertaisten kuvioiden kirkkautta ja kontrastia.
Tuloksista paljastui, että masennuspotilaat näkivät heille esitettyjen kuvien kontrastin eri tavalla kuin ne koehenkilöt, joilla ei ollut diagnosoitu masennusta.
”Yllättävää oli se, etteivät masentuneet potilaat havainneet kuvioon luotua illuusiota, jolloin he näkivät kontrastin voimakkaampana kuin muut koehenkilöt”, sanoo Helsingin yliopiston tutkija Viljami Salmela.
Masennuspotilailla illuusio vaimensi kontrastia 5 prosenttia ja verrokkiryhmällä 20 prosenttia. Kirkkautta mittaavassa testissä ei Salmelan mukaan havaittu eroa masennuspotilaiden ja verrokkiryhmän välillä.
Kontrastia mittaavassa testissä näköhavainnot perustuvat näköaivokuoren prosessointiin, kun taas kirkkauden havaitseminen voi tapahtua näköjärjestelmässä jo aikaisemmin.
”Tästä voidaan päätellä, että masennuspotilailla on jonkinlainen tiedonkäsittelyyn liittyvä ongelma näköaivokuoren tasolla.”
Tutkimus julkaistiin Journal of Psychiatry and Neuroscience -tiedelehdessä.
Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös aikaisemmissa tutkimuksissa.
Esimerkiksi vuonna 2010 julkaistussa saksalaisessa tutkimuksessa masennuspotilaiden näköhavaintoja tarkasteltiin verkkokalvon sähköisen toiminnan tutkimuksella (ERG).
Tutkimuksessa potilaiden silmäkulmaan asetettiin pieni elektroni, jolla mitattiin verkkokalvon reagoimista mustavalkoisiin kuviin. Tulokset osoittivat, että masennuspotilaat erottivat kuvioiden kontrastin vaimeampana kuin verrokkiryhmä.
Masennus siis todella teki maailmasta harmaamman.
Kyseessä voisi olla jokin välittäjäaineen toimintahäiriö.
Mistä muutokset näkötiedon prosessoinnissa sitten johtuvat?
”Se onkin jo vähän vaikeampi kysymys. Aikaisempien tutkimusten perusteella tiedämme, että diagnosoituun masennukseen liittyy mielialamuutosten lisäksi erilaisia tiedonkäsittelyn häiriöitä, joista näkötieto on vain yksi esimerkki”, Salmela sanoo.
”Mutta syytä tähän ei vielä tiedetä.”
Salmela uskoo, ettei masennus aiheuta häiriöitä erityisesti juuri näköaivokuoren alueella. Sen sijaan kyseessä voisi olla jokin välittäjäaineen toimintahäiriö, joka vaikuttaa laajemmin koko aivokuorella.
Seuraavaksi ilmiötä kannattaisi hänen mukaansa tutkia teettämällä samalla potilasryhmällä sekä käyttäytymiseen liittyviä että fysiologisia testejä.
Tuoreessa tutkimuksessa käytettyä havaintotestiä voitaisiin siis tarkentaa ERG-mittausten ja EEG:n eli aivosähkökäyrän avulla.
”Menetelmiä yhdistelemällä voidaan selvittää, miten ja missä näköhavaintojen käsittelyyn liittyvä häiriö tarkalleen ottaen tapahtuu.”
Masennusta ei ole mahdollista diagnosoida pelkästään näköhavaintoja testaamalla.
Mielenterveyden ongelmien taustalla vaikuttavia aivotoiminnan muutoksia on tärkeää tutkia. Se auttaa ymmärtämään häiriöiden syntymekanismia ja kehittämään niihin toimivia hoitoja.
Hoitokeinojen toimivuutta testataan erilaisilla masennuksen diagnosointiin käytettävillä testeillä. Niiden avulla seurataan hoidon etenemistä ja sen tuomia hyötyjä.
Salmelan mukaan masennusta ei ole mahdollista diagnosoida pelkästään näköhavaintoja testaamalla, sillä todetut erot ovat pieniä ja ne ilmenevät usein vasta ryhmätasolla.
Havaintotestit voisivat kuitenkin toimia lisäapuna hoitomuotoja vertailtaessa.
”Visuaaliset testit ovat nopeita ja helposti toteutettavia. Niiden avulla voisi seurata, miten näkötiedon käsittely muuttuu hoidon edetessä yhdessä muiden diagnostisten testien kanssa. Näin voidaan arvioida, onko hoidosta ollut hyötyä vai ei.”
