Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä.

Masennusta on monenlaista, ja sairaudella on erilaisia vaiheita.Kohtaamme edelleen epäuskoa jopa lääkäriin hakeutuessamme, ellemme ”vaikuta masentuneilta”.

KATRI KALLIONPÄÄ kirjoitti Anna-Leena Härkösen uutuuskirja-arviossaan (HS Kulttuuri 15.6.) siitä, miten kirjan päähenkilön sairaus ei hänen mielestään vaikuttanut uskottavalta. Kirjoittajan mukaan se, että päähenkilöllä on perhe, ystäviä, rahaa, terveyttä ja sosiaalista elämää, tekee päähenkilön sairaudesta epäuskottavan. Se sairaus on masennus.
Tämä näkemys on haitallinen. Masennus kun ei ole vain sitä, että maataan sängyssä, sohvalla tai lattialla eikä kyetä elämään muuten kuin hengittäen. Ei ole vain yhdenlaista masennusta, ja tälläkin sairaudella on erilaisia vaiheita.
Meitä on moneksi. Me pystymme kenties käymään töissä tai opiskelemaan, elämään näennäisen normaalia elämää ja jopa urheilemaan. Kenties jopa nauramme tai hymyilemme toisinaan. Mikään näistä ei tarkoita, ettemme olisi sairaita.
Me masentuneet koemme syyllisyyttä sairaudestamme. Koemme jatkuvaa ahdistusta siitä, ettemme saisi tuntea, kuten tunnemme, koska meillä on ”asiat hyvin”. Aina kun tämä virheellinen käsitys masennuksesta toistuu julkisesti, mielikuva ”masentuneelta vaikuttavasta” ihmisestä korostuu. Tämä ihmisiin iskostuva mielikuva voi pahimmillaan hankaloittaa ja hidastaa avunsaamista ja paranemisprosessia sekä sitä, että masentunut otettaisiin vakavasti juuri sellaisena, miten hän nyt sattuu masennustaan sairastamaan.
Me masentuneet kohtaamme edelleen epäuskoa jopa lääkäriin hakeutuessamme, ellemme ”vaikuta masentuneilta”. Tutut ja puolitutut kyseenalaistavat diagnoosimme, jos satumme meikkaamaan tai hymyilemään.
Masennus ei myöskään tiedustele materian perään, sillä se on sairaus. Sairautta ei kiinnosta pankkitilin saldo, asunnon koko tai sairastavan sosiaalisten ympyröiden laajuus.
Suomessa vakavaan masennustilaan sairastuu vuosittain noin kuusi prosenttia työikäisestä väestöstä, ja vielä enemmän on heitä, jotka kärsivät lievemmistä masennusoireyhtymistä. Silti me olemme olemassa, osana yhteiskuntaa, käymässä töissä, tiskaamassa, syömässä ravintolassa, jumpassa, missä nyt mieleltään terveetkin ihmiset ovat.
Anni Saastamoinen 
mielenterveyskuntoutuja, vapaa toimittaja 
Helsinki
http://www.hs.fi

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован.