Koronavirus viljelee tällä hetkellä laajamittaista pelkoa ja ahdistusta suomalaisissa. Kolmannen sektorin tukipalvelut ja kriisipuhelimet tukkeutuvat yhteydenotoista yrittäjiltä ja työntekijöiltä sekä iäkkäiltä ja riskiryhmiin kuuluvilta ihmisiltä, joita on lyhyessä ajassa kohdannut ennen kokematon kriisi.
Lisääntyneet masennus- ja ahdistusoireet sekä kriisi- ja stressireaktiot ovat vain jäävuoren huippu, kun ennakoimme koronapandemian (Covid-19) pidempiaikaisia vaikutuksia mielenterveyteen.
Mikäli traumaattisten kokemusten, kuten sosiaaliseen eristäytyneisyyden, toimeentulon menettämisen tai sen uhan, läheisten sairastumisten ja kuolemien aiheuttamaan psyykkiseen kuormitukseen ei puututa ajoissa, saattavat oireet pitkittyä ja monimutkaistua. Tällä saattaa olla vakavia vaikutuksia ihmisten toiminta- ja työkykyyn sekä terveydenhuollon palveluiden lisääntyneeseen tarpeeseen.
Tilanteeseen liittyvät traumaattiset kokemukset aiheuttavat moninaisia psyykkisiä oireita, kuten unettomuutta, masennusta, ahdistuneisuutta sekä yhdistelmäoireita, jotka heijastuvat yksilön työ- ja toimintakykyyn.
Lisääntynyt psyykkinen oireilu saattaa kasvattaa myös vakavien fyysisten sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien riskiä.
Yhtenä kansanterveydellisenä riskitekijänä voidaan nähdä lisääntynyt itselääkitys, joka näkyy päihteiden väärinkäytön lisääntymisenä.
Pandemian vaikutukset korostuvat iäkkäillä ihmisillä, riskiryhmissä olevilla ja jo ennestään mielenterveysongelmista kärsivillä. Aiempien mielenterveyshäiriöiden, erityisesti yhdistettynä päihteiden lisääntyneeseen käyttöön ja ajankohtaisiin kielteisiin tapahtumiin on todettu olevan yhteydessä kohonneeseen itsemurhan riskiin.
Mielenterveysongelmat ovat jo ennen epidemiaa olleet Suomessa suurin yksittäinen syy työkyvyttömyydelle. Mikäli tilanteeseen ei nyt puututa aktiivisesti, pandemian aiheuttaman inhimillisen ja taloudellisen kärsimyksen määrä uhkaa kasvaa yhtä eksponentiaalisesti kuin koronatapausten määrä.
Psyykkisen tuen ja hoidollisten resurssien lisääminen vaatii nopeita ratkaisuja ja tukitoimia. Apua tulee kohdentaa matalalla kynnyksellä ja oikea-aikaisesti, hyödyntäen esimerkiksi tutkimusnäyttöön perustuvia lyhytpsykoterapian muotoja.
Etäyhteydellä toteutettava psykososiaalinen hoito tulee todennäköisesti myös kriisin jälkeen olemaan merkityksellisemmässä asemassa, koska syrjäseuduilla ei tällä hetkellä ole riittävästi mielenterveyspalveluita. Etäpalvelujen laaja hyödyntäminen epidemian laantumisen jälkeenkin vähentää maantieteellistä epätasa-arvoisuutta mielenterveyspalvelujen saatavuudessa.
Niille ihmisille, jotka jo ovat mielenterveyspalvelujen piirissä, täytyy erityisesti tässä tilanteessa taata hoidon jatkuvuus.
Perusterveydenhuollolla, työnantajilla ja työterveydellä tulee olla selkeät ohjeet ja toimintamallit siihen, miten tilanteesta kärsivät ihmiset saadaan ohjattua nopeasti oikeanlaisen hoidon piiriin.
Kohdennettu, tutkimusnäyttöön perustuva ja oikea-aikainen psykososiaalinen hoito voi olla avainasemassa siinä, miten nopeasti pääsemme kriisistä uudelleensuuntautumisen ja jälkitraumaattisen kasvun vaiheisiin.
Thea Strandholm
psykoterapian erikoispsykologi ja
työterveyspsykologi, PsL
Salla Vuoristo-Myllys
psykoterapian erikoispsykologi ja
työterveyspsykologi, PsT