Opettaja, lähihoitaja ja työsuojeluvaltuutettu sinnittelivät romahdukseen asti, sitten iski syyllisyys: «Ei kai näin nuorena saisi uupua»
Riittämättömyys ja hallitsemattomat muutokset uuvuttavat jo alle kolmekymppisiä. Miksi niin moni nuori nainen palaa loppuun?
Liikunnanopettaja Ulla Järv, 35, paineli keväällä 2017 hurjilla kierroksilla ja koetti hoitaa koululla sataa asiaa yhtä aikaa. Opettajanhuoneessa häntä verrattiin Duracell-pupuun.
Järvin ensimmäinen oma luokka oli päättämässä peruskoulun. Järv halusi, että kevät olisi oppilaille aivan erityinen. Varsinaisen opetuksen lisäksi hän järjesti liikuntaleiriä ja kevätjuhlaa, veti koululla kerhoja ja halusi auttaa oppilaita heidän ongelmissaan. Myös työpari vaihtui samana vuonna kahteen otteeseen.
– Tiedostin silloin vain, että kävin jäätävillä kierroksilla. En tajunnut, ettei näin pitäisi olla.
Kun kesäloma alkoi, Järv oli aivan lopussa. Tyhjä.
Miten nuorina uupuneet jaksavat töissä vielä kymmeniä vuosia?
Lukuisat nuoret aikuiset ovat Ulla Järvin kanssa samankaltaisessa tilanteessa. Pari-kolmekymppisten burnoutit ovat valtava ilmiö eri puolilla maailmaa.
Suomessa noin 70 prosenttia nuorista aikuisista ajattelee, että työelämä vaatii nykyisin työntekijöiltä niin paljon, että monet palavat ennenaikaisesti loppuun. Vajaat 40 prosenttia on huolissaan omasta jaksamisestaan (Nuorisobarometri (siirryt toiseen palveluun)).
Kaikenikäiset uupuvat, sekä naiset että miehet. Jyrkin pudotus on viime vuosina kuitenkin näkynyt nuorten naisten jaksamisessa. Jopa masennusperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet ovat alle 35-vuotiailla naisilla lisääntyneet viime vuosina selvästi.
Nuorten aikuisten jaksamisongelmien kasvun syihin koetetaan nyt Suomessa ja muualla maailmalla kuumeisesti porautua. Jonkin on muututtava, kun burnout iskee jo työuran alkumetreillä.
Selkeää juurisyytä jaksamisongelmien kasvulle ei ole löytynyt. Se kuitenkin tiedetään, että nuorten naisten jaksamista nakertavat monen elämänalueen samanaikaiset paineet: heitä ei uuvuta yksinomaan työ, mutta työ on heille yhä tärkeämpää. Monissa töissä myös kuormitus on pitkällä aikavälillä kasvanut.
Nuoret myös uskaltavat aiempaa rohkeammin puhua burnoutista ja mielenterveyden ongelmista.
Tässä jutussa kolmekymppiset liikunnanopettaja, lähihoitaja ja työsuojeluvaltuutettu kertovat, miten he paloivat loppuun ja milloin he tajusivat tarvitsevansa apua. Heidät uuvutti ennen kaikkea työ. He pohtivat myös sitä, kuinka he jaksavat työelämässä tulevaisuudessa, vielä useita kymmeniä vuosia.
Opettaja Ulla Järv, 35: työ täytti koko elämän
Kesälomalla, uuvuttavan kevään jälkeen, liikunnanopettaja Ulla Järvia vaivasivat erittäin pahat uniongelmat. Hän alkoi juoda iltaisin viiniä nukahtaakseen. Jälkikäteen ratkaisu tuntuu hänestä typerältä.
Tilannetta pahensi se, että urheilua aina harrastanut Järv oli mennyt ylikuntoon ja kärsi loukkaantumisista. Hän ei siksi pystynyt purkamaan stressiään liikunnalla. Ahdistus kasvoi.
Ulla Järviltä kului pitkään ennen kuin hän itse ymmärsi kärsivänsä työuupumuksesta. Hirveä väsymys, itkuisuus, ahdistus, muistin pätkiminen, päänsärky – oireet olivat epämääräisiä.
Järv arvelee, että uupumus alkoi kertyä hänen tavastaan tehdä työtä täysillä, tunnollisesti ja rajaa vetämättä. Parin vuoden ajan hänen koko elämänsä oli työtä.
Hän haluaa myös olla tukena teini-ikäisille oppilailleen. Huoli oppilaista on välillä raskasta.
– Voit olla nuorelle se yksi tosi merkityksellinen aikuinen. Siinä on ihan hirveä vastuu.
«Lisää työpari- ja tiimityöskentelyä. Kaikkea vastuuta ei tarvitse kantaa yksin.»
Ullan muutos työpaikoille
Työn merkitys on Tilastokeskuksen Työolotutkimuksen mukaan noussut kymmenessä vuodessa erityisesti nuorilla naisilla. Painetta tuo se, että samaan aikaan he haluavat muillakin elämänalueilla elää täysillä. Monesta suunnasta puskee valtavasti odotuksia.
Työ, ja nimenomaan opettajan työ, on erittäin tärkeää myös Ulla Järville.
– Opettajana tunnen, että työlläni on merkitystä ja minulla on merkitystä. Minun pitää vain etsiä ne rajat, etten kuormittuisi, hän sanoo.
«Kannustetaan siihen, että apua saa pyytää. Avun pyytäminen ei ole heikkoutta.»
Ullan muutos työpaikoille
Järv havahtui lopulta uupumukseensa syksyllä 2017, kun hän työpäiviensä jälkeen vain itki ja nukkui.
Tilannetta läheltä seurannut opettajaystävä sai hänet soittamaan työterveyshuoltoon ja hakemaan apua. Sairausloma olisi siinä vaiheessa todennäköisesti nopeuttanut toipumista, mutta Järvin pysäytti lopulta kunnolla vasta polven eturistisiteen repeämä. Vamma vaati kaksi leikkausta ja pakotti pitkille sairauslomille.
Koronakeväänä «en pysty, en kerkeä» -ajatukset alkoivat jälleen vyöryä päälle. Työ muuttui rytinällä etäopetukseksi, ja oppilaiden pärjääminen huoletti. Ulla Järv osasi kuitenkin ajoissa pitää kiinni rajoistaan.
Ratkaisevinta apua uupumuksensa käsittelyyn hän kokee saaneensa psykoterapiasta, jonka hän pääsi aloittamaan vuosi sitten. Myös työkavereilta on tullut paljon tukea, ja yhteisopettajuus poikien liikunnanopettajan kanssa helpottaa jaksamista.
Ulla Järv koettaa opetella olemaan itselleen armollisempi.
– Kaikkeen ei tarvitse pystyä. Opettelen sitä edelleen.
Lähihoitaja Johanna Järvinen, 29: riittämättömyys vei voimat
Lähihoitaja Johanna Järvinen näkee usein unia töistä. Unissa vanhukset ja tilanteet vaihtelevat, mutta kaava on aina sama: hänellä on tuttu työstressi päällä, töitä on loputtomasti, kaikkea ei pysty tekemään.
Stressi tunkeutuu uniin, vaikka 29-vuotias Järvinen on tällä hetkellä ollut yli vuoden sairauslomalla. Hänellä on työpaikka kunnallisessa palvelutalossa, muistisairaiden vanhusten hoitajana.
Hän pitää uupumisensa syynä ennen kaikkea riittämättömyyden tunnetta.
– Tykkäisin antaa vanhuksille enemmän aikaa kuin mihin on mahdollisuus, seurustella ja jutella. Heille sellaiset lyhyetkin hetket ovat tärkeitä, hän sanoo.
«Useammin kiitosta hyvin tehdystä työstä, arvostusta hoitotyölle.»
Johannan muutos työpaikoille
Varsinkin naiset kokevat, että haittaavaa rasitusta aiheuttava kiire on lisääntynyt työssä hurjasti. Kiire on lisääntynyt kaikkein eniten kuntasektorilla töitä tekevillä naisilla (Työolotutkimus (siirryt toiseen palveluun)).
Johanna Järvisen työssä kovaa kiirettä oli varsinkin hänen ensimmäisessä työpaikassaan, kunnallisessa vanhusten palvelutalossa, jossa hän aloitti jo opiskeluaikanaan. Useina työpäivinä tauot jäivät kokonaan pitämättä.
Stressiä lisäsivät myös työn jatkuvat keskeytykset. Tilat sijaitsivat useammassa kerroksessa. Siksi pientenkin tehtävien hoitamiseen saattoi kulua paljon aikaa.
– Jokaisella työntekijällä oli esimerkiksi matkassaan puhelin, johon asukkaiden hälytysrannekkeista tulleet hälytykset tulivat. Tuntui, että välillä tämä puhelin soi koko ajan ja oli lähdettävä katsomaan, onko jokin hätänä.
Voimien hiipuminen antoi merkkejään jo kauan ennen täydellistä uupumista.
Opiskeluaikana ja ensimmäisinä työvuosinaan Johanna Järvinen painoi töitä täyttä höyryä. Hän tarjoutui töihin niin jouluna, pääsiäisenä, juhannuksena kuin muinakin pyhinä. Alkuun kaikki sujuikin hyvin. Hän tietää tuolloin paikanneessa työnteolla henkilökohtaisten murheidensa tuottamaa pahaa oloa.
«Enemmän apua jaksamiseen, matalalla kynnyksellä»
Johannan muutos työpaikoille
Vähitellen jaksaminen alkoi heikentyä. Yhden päivän vapailla hän ei enää kokenut palautuvansa, varsinkin jos vapaapäivää edelsi iltavuoro ja työt jatkuivat vapaan jälkeen aamuvuorolla. Työnteko alkoi tuntua suorittamiselta.
Lopulta Järvistä vaivasivat paha unettomuus, väsymys sekä voimattomuus. Hän oli usein ärtynyt ilman erityistä syytä. Työ vei kaikki voimat.
– Kun tulin töistä kotiin, mietin aina että apua, muistinko tehdä kaiken mitä piti.
Työssä väsyminen myös hävetti – ei kai näin nuorena saisi uupua, hän ajatteli. Ennen nykyistä sairauslomaansa Johanna Järvinen oli jo lyhyempiä pätkiä sairauslomalla.
Mielenterveyssyistä johtuvat sairauspoissaolot ovat viime vuosina yleistyneet (siirryt toiseen palveluun) nopeasti juuri nuorten aikuisten ja naisten kohdalla. Työstä johtuvaa uupumusta ei luokitella sairaudeksi, mutta siihen yhdistyy riski sairastua esimerkiksi masennukseen, unihäiriöihin ja stressiperäisiin sairauksiin.
Nyt Johanna Järvinen on saanut mielenterveyspalveluista apua vaikea-asteiseen masennukseen. Myös mielialalääkitys on tuonut apua. Hän arvioi masennuksensa olevan monen tekijän summa, mutta työuupumuksella on siinä suuri osansa.
Sairauslomalla Johanna Järvinen on usein eksynyt miettimään, mitä muut hänen uupumisestaan ajattelevat. Hänen on tarkoitus palata töihin helmikuussa. Oma jaksaminen pelottaa.
Työ vanhusten parissa tuntuu hänestä kaikkein mieluisimmalta työltä, omalta jutulta. Mutta kun on alle 30-vuotiaana palanut loppuun, hän miettii, pystyykö jatkamaan vanhustenhoitajana. Hän on nyt ensimmäistä kertaa alkanut pohtia, olisiko muitakin vaihtoehtoja.
Vanhusten kanssa hän kuitenkin viihtyy.
– Parasta työssä on se, kun näen, että asukas jota olen hoitanut, on tyytyväinen, Johanna Järvinen sanoo.
Työsuojeluvaltuutettu Taija Nyholm, 29: muutosten vyöry uuvutti
Voiko työsuojeluvaltuutettu tunnustaa, että on itse uupunut? Tätä Taija Nyholm, 29, pohti vuosi sitten. Nyholm työskentelee kaupan alan työsuojeluvaltuutettuna Kymen Seudun Osuuskaupassa. Hänen tehtävänään on edistää muiden työntekijöiden hyvinvointia ja turvallisuutta.
Työterveyshuolto oli juuri vaihtunut, ja Nyholmin oli työsuojeluvaltuutettuna tarkoitus olla yhteydessä työterveyden uusiin työntekijöihin puhuakseen yhteistyöstä. Tilanne kääntyi kuitenkin toisenlaiseen asetelmaan.
– Oli tosi iso kynnys ottaa yhteyttä ja aloittaa, että moikka, olen työsuojeluvaltuutettu. Olen aivan romuna ja tulisinkin nyt omien asioitteni vuoksi.
Taija Nyholmin uupumukseen johtivat viime syksynä useat nopeassa tahdissa tapahtuneet muutokset, joita hän ei ehtinyt käsitellä mielessään.
Useampi ihminen, jonka kanssa hän oli tehnyt tiiviisti yhteistyötä, siirtyi toisiin tehtäviin. Tilalle tuli uusia ihmisiä. Hänet myös siirrettiin uuteen työtiimiin ja esimies vaihtui. Jaksaminen katkesi lopulta muutoksista vähäpätöisimpään, työtilojen remonttiin ja sen tuomiin muutoksiin.
– Se katkaisi kamelin selän. Se vain oli liikaa. Olin tykännyt heittää läppää huonekavereitteni kanssa työpäivän aikana. Kun sain tietää, että he muuttavat toiseen huoneeseen, asia tuntui yhtäkkiä ylitsepääsemättömältä.
Kaikki paha olo ryöpsähti ulos eikä itkukohtauksista työpaikan vessassa meinannut tulla loppua.
«Enemmän aikaa muutosten sulatteluun. Työntekijät mukaan muutosten suunnitteluun.»
Taijan muutos työpaikoille
Jo muutamaa vuotta aiemmin, työskennellessään ruokakaupan asiakaspalvelutyössä, Taija Nyholm oli ensimmäisen kerran kokenut uupumuksen oireita. Silloin väsymiseen johti kiireinen työjakso. Hän oli itse pyytänyt lisää tunteja. Samaan aikaan kaupan asiakasmäärä lisääntyi alueen muiden kauppojen remonttien seurauksena.
– Olen aina kokenut olevani hyvä asiakaspalvelija, mutta huomasin, että oli tosi vaikeaa enää loihtia hymyä kasvoille.
Esimies oli uusi eikä Taija Nyholm rohjennut kertoa väsymisestään. Olotila helpottui työtuntitilanteen helpottuessa ja kesäloman myötä, mutta nyt Nyholm ajattelee, ettei tuolloin palautunut väsymyksestään kunnolla.
Hän ei tuolloin myöskään puhunut uupumusoireistaan kenellekään.
«Arvostusta ihmisten erilaisille vahvuuksille.»
Taijan muutos työpaikoille
Viime syksyn romahduksen jälkeen hän on saanut keskusteluapua ja koettanut vapaa-ajalla kerätä voimiaan. Hänelle hyvää oloa tuottavat erityisesti metsäkävelyt ja kavereiden tapaaminen. Voimien palautuminen on vienyt aikaa. Nyt hän kuitenkin tunnistaa oman jaksamisensa vaaranpaikat paremmin kuin aiemmin.
– Ne ovat päiviä, joina itselläni ei ole hallintaa siihen, miten asiat menevät. Kun pitäisi tehdä jotain raporttia tai materiaalia koulutukseen, puhelin soikin koko ajan tai tuleekin äkillinen tilanne jossakin yksikössä ja pitäisi lähteä siellä käymään, Nyholm kuvailee.
Yksittäiset härdellipäivät eivät vielä suista raiteilta. Taija Nyholm huomaa kuormittuvansa silloin, kun hallinnan puute jatkuu pidempään.
Taija Nyholm oli aluksi huolissaan siitä, onko hän ihminen, joka uupuu uudestaan ja uudestaan. Tällä hetkellä hän kuitenkin luottaa siihen, että osaa jo reagoida ajoissa eikä uupumus pääse niskan päälle.
Hän on myös ymmärtänyt, että huomaamattaan hän on usein vertaillut omaa suoriutumistaan ihannepiirteisiin, joita työelämässä arvostetaan. Pitäisi olla aina iloinen, hymyileväinen, tehokas, joustava ja monilahjakas. Samanlaiset somesta tulvivat huipputyypin mielikuvat kuormittavat muitakin nuoria aikuisia.
Hän toivoo, että ihmisten erilaisia vahvuuksia arvostettaisiin työelämässä monipuolisemmin.
Juttua varten on keskusteltu taustaksi Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgrenin, Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakasen ja Tilastokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutelan kanssa.
Jutussa on käytetty tietoja muun muassa seuraavista lähteistä: Hyvää työtä! Nuorisobarometri 2019 (Valtion nuorisoneuvosto ja Nuorisotutkimusverkosto, 2020) ja Digiajan työelämä – työolotutkimuksen tuloksia 1977-2018 (Tilastokeskus, 2019).
Oletko uupunut tai sinnitteletkö voimavarojesi äärirajoilla? Miten töissä jaksamista voidaan mielestäsi parantaa? Keskustele tämän jutun kommenttiboksissa maanantaihin 9.11. kello 23 asti tai somessa #tilipäivä.