Ensin hajosi jalka, sitten mureni mieli – SJK:n puolustaja Niko Markkula haluaa jakaa kokemuksiaan masennuksesta: «Jos yksikin hakee puheideni takia apua, niin olen tehnyt hyvän työn»
Lauantaina 30 vuotta täyttävä Markkula toivoo, että on oppinut olemaan heikko muiden silmissä. Urheilija ei ole lyömätön.
Merkit muutoksesta alkoivat näkyä hiljalleen arjen pienissä hetkissä ja valinnoissa. Kaikki ei ollut todellakaan hyvin, sen Niko Markkula oli pian valmis myöntämään.
Vuosi oli 2017 ja jalkapallokausi täydessä höyryssään. Pitkittynyttä jalkavammaansa Turussa FC Interin riveissä kuntouttanut Markkula alkoi huomata, ettei oikeastaan tahtonut enää nähdä joukkueensa harjoituksia. Hän ei halunnut nähdä joukkuekavereitaankaan.
Tunne oli Markkulalle täysin uusi ja uutuudessaan varsin säikäyttävä. Hän oli pikkupojasta lähtien nauttinut kaikesta joukkueen yhteisestä ajasta: harjoittelusta, pukukoppihöpöttelystä, fysiikkatreeneistä, bussimatkoista, saunailloista, vapaa-ajasta – ihan kaikesta.
Nyt Markkula mieluiten säntäsi kuntoutusharjoituksensa jälkeen viivana kotiin ketään tapaamatta. Muiden työskentely ja iloitseminen Markkulan intohimon, jalkapallon, parissa tuntui jostain syystä satuttavan Markkulaa. Häntä suretti, että tunsi syvää etäisyyttä rakasta lajiaan kohtaan.
Pitkäaikainen suhde palloon tuntui olevan katkeamispisteessään. Jalkapallo jatkoi elämäänsä painollaan, vaikka Markkulan maailma oli pysähtynyt.
– En kuitenkaan näyttänyt tunteitani kellekään. Kun tapasin joukkuetovereita, hymyilin ja heitin läppää kuin ennenkin, Markkula muistelee positiivisuuden naamiotaan.
Ura oli juuri nousukiidossa
Kaiken lisäksi Markkula oli samoihin aikoihin kutsuttu Suomen maajoukkueen mukaan. Lapsuuden suuri unelma oli vihdoin toteutunut, mutta jalan pirulainen vain jatkoi vihoitteluaan.
Aluksi Markkula puri hammasta, napsi kipulääkkeitä ja teki kaikkensa, ettei nouseva kehityskaari tyssäisi.
Jyväskyläläiskasvatin ura oli tilanteessa, että mieli teki takoa, kun rauta oli vähintäänkin kuumaa. Lopulta Markkula takoi liikaakin.
– Jälkeenpäin on helppo todeta, että peli olisi pitänyt viheltää poikki paljon aiemmin. Kantapäähän alkoi sattua läpi vuorokauden. Silti yritin pelata ja harjoitella lääkkeiden ja kortisonipiikkien avulla.
Kun enää kipulääkkeetkään eivät auttaneet viheriölle, oli Markkulan pakko aloittaa lepovaihe.
Lopulta mystinen kantapäävamma katkaisi Markkulan suhteen jalkapalloon peräti 16 kuukauden ajaksi. Tuona aikana Markkulan maailma järkkyi. Lähellä oli, ettei Markkula jäänyt suruunsa vieläkin vakavammin.
– Aluksi en kertonut tunteistani kenellekään. En edes perheelleni. Jälkeenpäin äiti otti asian raskaasti, sillä hän koki, että olisi pystynyt auttamaan. Yritin selvitä yksin.
Pakko oli hakea apua
Yhdeksän kuukauden kuntoutuksen jälkeen Markkula ei enää kestänyt epätietoisuutta. Vamman suhteen kaikki tuntui polkevan paikallaan. Kantapää ei ottanut parantuakseen, miltei päinvastoin.
– Oli lopulta pakko pyytää apua. Se olikin pelastukseni. Menin terapeutin vastaanotolle ja puhuin suuni puhtaaksi. Ensimmäinen istunto kesti kolmisen tuntia. Selitin asioita tosi vihaisesti. Terapeutti osasi ottaa sen tosi hyvin. Hän sanoi, että ensimmäinen kerta on sellainen, että hän vain kuuntelee.
Markkulan avattua patonsa hänestä tuntui kuin hartioilta olisi lähtenyt tonneittain painolastia.
– Heti seuraavana yönä nukuin ensimmäiset hyvät yöunet seitsemään–kahdeksaan kuukauteen. Sitä ennen yöuneni olivat olleet kolmea tuntia katkonaista unta. Kroppani oli ihan loppu, sain vatsakramppeja ja aivan hirveitä paniikkikohtauksia.
Ennen omakohtaista kokemustaan terapiasta Markkula ei osannut kuvitellakaan, kuinka paljon omien tunteidensa jakaminen saattoi auttaa.
– Jatkoimme terapiaa säännöllisesti omien intressieni mukaan. Minua ei painostettu puhumiseen mitenkään, vaan kun tuli fiilis puhua jostain, niin menin puhumaan.
Vaikka Markkula lähti Turusta, on keskusteluyhteys tuttuun terapeuttiin edelleen olemassa.
– Se on sellainen turva, johon voi luottaa. Nyt en ole tosin pitkään aikaan keskustellut niistä asiosta. Koen, että elämä on nyt oikein hyvällä mallilla. On kuitenkin hyvä tietää, että aina voi soittaa, jos on tarvetta keskustella hänen kanssaan.
Olo helpottui vähitellen
Terapian kautta Markkula uskalsi avautua myös läheisilleen. Moni ihmetteli, ettei hän ollut aiemmin sanonut asioita ääneen.
Urheilijalle heikkouksien osoittaminen on kuitenkin usein korostetun hankalaa. Jo heikkouksiensa myöntäminen itselleen saattaa olla vaikeaa, puhumattakaan niiden paljastamista muille, saati julkisesti.
– Tiedän henkilökohtaisesti sen, että isoin steppi on pyytää apua joltakin. Olen aina ollut aika kovapäinen. Olen yrittänyt itse puskea asioita läpi, Markkula myöntää.
Markkula oli tavalla tai toisella oppinut, että urheilijana pitää olla vahva ja selviytyä haasteesta kuin haasteesta valittamatta.
– Pitää vain uskaltaa tulla rohkeasti asian kanssa esille: näyttää, että on heikko. Kehotan ehdottomasti ihmisiä, jotka kärsivät samoista ongelmista, juttelemaan ammattilaisen tai perheensä kanssa. Sitä kautta saa taas elämäänsä raiteilleen.
Koettelemus muutti Markkulaa
Kun yhdestä Markkulan elämän synkimmästä ajanjaksosta alkaa olla aikaa, on asiaa jo helppo tarkastella toisin silmin. Mystinen kantapäävammakin saatiin hallintaan, kun oikea diagnoosi ja kuntoutusohjelma löytyivät.
– Näin jälkikäteen se kaikki kasvatti minua tosi paljon ihmisenä. Sain erilaisia näkökulmia oikeastaan kaikkiin asioihin. Totta kai, pieni katkeruus on edelleen siitä loukkaantumisesta, sillä ei voi koskaan tietää, mihin olisin terveenä päätynyt.
Markkula ei missään nimessä halua antaa kuvaa, että olisi suorastaan kiitollinen kokemuksestaan.
– Koko homma oli todella rankka henkisesti ja fyysisesti. Siinä tosiaankin kävi vähän kaikki asiat mielessä, Markkula nielaisee.
– Olen erittäin iloinen, että selvisin ja että saan vielä pelata futista ammatikseni. Yritän nyt nauttia tästä joka päivä, vaikka ei se ihan joka päivä onnistukaan.
Koronakevät koettiin yhdessä
Jyväskyläisen JJK:n kasvatti on pelannut Suomen kenttien lisäksi myös Ruotsissa Eskilstuna Cityn paidassa. Nytkin tarjolla oli tukku kiinnostavia tarjouksia myös ulkomailta, mutta Markkulalle paras vaihtoehto löytyi Veikkausliigasta ja Seinäjoelta.
– Joulukuun puolivälin jälkeen päätin, että jään Suomeen. Kun Jani Honkavaara tuli tänne koutsiksi, niin oli viimeistään helppo tulla SJK:hon. Täällä on nyt hyvä olla, Markkula hymyilee.
Markkula ei ota enää mitään itsestäänselvyytenä. Mainion viime kauden myötä Markkula nousi takaisin myös maajoukkuekuvioihin.
– Se 16 kuukauden loukkaantuminen vei syviin vesiin. Lähellä oli, että olisi loppunut pelaaminen kokonaan. Mutta vielä onneksi katsottiin tämä kortti.
Korona piti myös koko jalkapallomaailman varpaillaan. Markkulalle korona-aika on ollut vuoristorataa.
– Aluksi otin todella rennosti koronan kanssa. Ajattelin, että kyllä ne pelit vielä jatkuvat.
Pahinta korona-aikana Markkulalle on ollut epätietoisuus tulevasta, vaikka SJK onkin tukenut pelaajiaan esimerkillisesti.
– Jossain vaiheessa tuli vähän huonoja fiiliksiä, kun kauden alusta ei ollut mitään tietoa. Oli välillä vaikea tulla harjoituksiin, kun päämäärä tippui pois. Nyt on motivaatio taas palannut, kun on tietty kiintopiste, mihin tähdätä. Kausi alkaa keskiviikkona ja olen intoa täynnä.
Omaa loukkaantumistaan ja siitä alkanutta alakuloa Markkulan on vaikea verrata koronan aiheuttamaan sekasortoon.
– Koronassa on koko maailma mukana, ja nimenomaan joukkueena olemme SJK:ssa koronan kokeneet. En ole ollut yksin. Nyt ei ollut missään vaiheessa sellainen olo, että pää hajoaisi.
Jatkaa masennuksestaan puhumista
Markkula kertoi julkisuuteen masennuksestaan ensimmäisen kerran edellisen kauden alla keväällä 2019. Tuolloin Urheilulehdessä julkaistu artikkeli poiki valtavasti yhteydenottoja Markkulalle.
– Ainoa päämäärä oli, että halusin mahdollisimman paljon levittää sanomaani. Jos joku on samanlaisessa tilanteessa, niin haluan auttaa omalla kertomuksellani.
Viheriöllä itsevarmuudestaan tunnettu Markkula kertoo pohtineensa pitkään, että haluaako kertoa henkilökohtaisista kokemuksistaan julkisuuteen. Hän piti asiaa kuitenkin niin tärkeänä, että lopulta oli suorastaan pakko.
Vaikka masennuksesta puhuminen ei ole vieläkään helppoa, on Markkula päättänyt pitää asian tapetilla jatkossakin.
– Tämä on vieläkin sellainen stigma, varsinkin urheilussa. Välillä meidät nähdään edelleen vain urheilijoina. Koetaan, ettei meillä voi olla mitään muita ongelmia.
Silti Markkulan mielestä paljon on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana urheilijoiden mielenterveysasioiden saralla. Enää ei jokaisesta urheilijasta muovata myyttistä ja voittamatonta sankarihahmoa.
– Se voi olla, että sosiaalisen median kautta urheiljat ovat saaneet äänensä esille selkeämmin. Ehkä juuri sitä kautta myös seurat ovat heränneet yhä vahvemmin henkisen puolen tärkeyteen.
Täyttää lauantaina pyöreitä
Lauantaina 30 vuotta täyttävä Markkula haluaa, ettei kukaan jää enää ongelmiensa kanssa yksin.
– Vaikka on paskaa, niin näitä samoja fiiliksiä on kaikilla, oli laji tai ammatti mikä tahansa. Jos yksikin on hakenut puheeni takia apua ja uskaltanut lähestyä vaikka terapeuttia, niin koen, että olen tehnyt tässä hyvän työn, Markkula miettii.
– Tärkeintä on, että tämä asia on pinnalla; että jengi näkee, että tällaista tapahtuu.
Entä millaisia ajatuksia pyöreiden täyttäminen herättää?
– Koen, että vielä on nuorekas mieli, mutta kroppa ei ole enää sama. Ikä tekee tepposet. Ei ole vielä ainakaan tullut mitään ikäkriisiä, mutta ehkä sellainen tulee sitten jälkijättöisesti, Markkula naurahtaa tyynesti.