”En ole huono ihminen, jos päätän syödä masennuslääkettä” – Sanni Seppä masentui ensimmäisen kerran kuusivuotiaana, ja nyt hän haluaa auttaa maalauksillaan kohtalotovereitaan
Kuvataiteilija Sanni Sepän Instagramissa jakamat arkiset kuvat ovat tuoneet monille lohtua.
”Haukun itseäni jatkuvasti. Yritän vaimentaa päästäni ääntä, joka kertoo minun olevan tyhmä ja ruma.”
Näin sanoo kuvataiteilija Sanni Seppä. Seppä sairastaa masennusta eikä peittele sitä.
Oikeastaan asia on päinvastoin: Seppä maalaa arjestaan sensuroimattomia muotokuvia ja laittaa ne kaikkien nähtäville somessa.
Maalauksissa on tavallisia arkisia asioita, kuten vessan naulassa roikkuva hiustenkuivain:
Tai masennuslääkkeitä:
Tekstikentässä lukee: #depression.
Seppä maalaa ne synkemmätkin asiat elämästään ja jakaa ne somessa, sillä avoimuus on hänen mielestään lahja.
”Olen saanut ihmisiltä yksityisviestejä, että on kiva lukea ettei ole yksin samankaltaisten tuntemusten kanssa”, Seppä kertoo.
Hänen mielestään esimerkiksi masennuskokemusten jakaminen on tärkeää vertaistukea. Hän on itse sairastanut masennusta jo hyvin nuoresta.
”Varhaisin kokemus on kuusivuotiaana, kun äiti kysyi, mikä on. Olin itkenyt, mutten osannut vastata miksi tunsin surua.”
Ensimmäisen kerran Sanni Seppä söi masennuslääkkeitä 16-vuotiaana. Pitkään hän ajatteli, että niistä on päästävä eroon. Päälle kolmikymppisenä hän kävi psykoterapiassa ja eli terveellisesti. Meditoi.
”Ahdistuin silti. Tajusin, etten ole huono ihminen, jos päätän syödä masennuslääkkeitä. Ne auttavat minua”, Sanni Seppä sanoo.
Nyt Seppä siis julkaisee omaelämänkerrallisen teossarjan kuvia Instagramissa ja blogissaan, jossa hän on myös kertonut elämästään hyvin avoimesti.
Omaelämänkerrallisissa kuvissa ei käsitellä masennusta, vaan koko elämää.
”Teen kuvia intuitiolla. Ne syntyvät tarpeesta kertoa ja näyttää joku arkinen asia”, Seppä selittää.
Hän on miettinyt paljon sitä, miten voisi olla arvokas. Mikä on elämässä tärkeää?
Tärkeimmältä hänestä tuntuu ystävien ja rakkaiden kanssa jaetut iloiset hetket. Kuunteleminen ja oppiminen. Tavalliset ja yksinkertaiset asiat. Oppia kohtelemaan itseä samanlaisella lempeydellä millä hän kohtelee ystäviäänkin.
”En pidä matkustamisesta. Olen koti-ihminen. Tässä projektissa yhdistin työn ja kodin”, hän sanoo.
Kun Seppä katsoo omia kotikuviaan, hän näkee että asiat siellä ovat kauniita ja hyvin. Kuvat näyttävät todellisen puolen arjesta.
Sanni Seppä on monesti ajatellut, ettei olisi mitään, jos ei tekisi kuvia. Silti hän pyrkii ajattelemaan, että olisi yhtä hyvä ja arvokas, vaikkei tekisi mitään.
Ihmiset ylpeilevät sillä, miten paljon tekevät töitä – Seppä pyrkii tietoisesti toiseen suuntaan.
”Tässä ajassa kuuluu tykittää ja menestyä. Ajattelen, että tärkeämpää on ihmisten ja eläinten kanssa oleminen. Yritän tehdä töitä mahdollisimman vähän”, hän sanoo.
”En halua kuulua niihin ihmisiin, jotka kuolinvuoteellaan katuvat sitä, että tekivät liikaa töitä eivätkä esimerkiksi viettäneet aikaa rakkaimpiensa kanssa.”
Nyt hän maalaa viikossa noin kolme kuvaa.
Pyysimme Sanni Seppää kertomaan seitsemän teoksensa syntytarinat:
1.
”Tähän kuvaan olen teknisesti kaikkein tyytyväisin. Olen saavuttanut maalausjäljessäni kaipaamani rentouden. Se on peruskeittiönäkymä. Silti kuviin on piilotettu joku pointti. Tässä se on ekopesuaine, tiskiaineen merkkikin on valinta.”
2.
”Tämä on mies menneisyydestä. Ex-aviomies oli käymässä ja pyysin häntä panemaan hupun päähänsä. Otin kuvan.”
”Erosta on puolitoista vuotta. Kuvaan sopivat Elina Merenmiehen ja Jaakko Tuomaisen maalaukset: katkaistu pää ja puukko ovat hyviä yksityiskohtia. Silti pidän teosta kauniina. Olen kiitollinen siitä, mitä meillä oli, vaikka eroon liittyy suruakin. Kuvassa on elementeistä huolimatta onnistunut rauha.”
3.
”Tämä on selfie, kuten osa kuvista on. Nimi voisi olla Elämäni kamalin kesä. Sängyn päädyssä on varapatja rullalla.”
”Tässä kuvassa on ahdistus. Tapasin merkittävän ihmisen, jonka kanssa luulin kokevani ihanimman kesän. Jotakin outoa tapahtui emmekä enää nähneet.”
4.
”Tässä on romanialaisen katukoira Katjan kirsu. Se tuli minulle kolme ja puoli vuotta sitten rescueyhdistys Kulkureiden kautta. Siihen liittyy kiitollisuus ja nöyryys, kun se on saanut uuden elämän ja minä niin ihanan kämppiksen. Jotkut väittävät, etteivät koirat ymmärrä, mutta tiedän että se rakastaa minua. En haluaisi olla kotona ilman eläimiä, en halua asua muiden ihmisten kanssa, mutta hiljaisuus olisi kamalaa. Eläimet ovat siis hyvä kompromissi.”
”Muistan aluksi jännittäneeni, että arka löytökoira tuhoaa kaiken ja pissii joka paikkaan, mutta se oli alusta asti rauhallinen ja sisäsiisti.”
”Tässä kuvassa on myös kukkatapetti, joka toistuu monessa kuvassa. Minulla on yllä vihreä villapaita, jonka olen saanut hyvältä ystävältäni. Olen käyttänyt paitaa tosi paljon. Kuvassa seinällä olevan valokuvan on ottanut entinen aviomieheni, se vain jäi erossa siihen. Tilanne on perusilta-asetelma.”
5.
”Maalaus on alakerran makuuhuoneesta. Siinä on oranssi tuoli ja kissalelu lapsuudestani. Nallen olen saanut yhdeltä ystävältäni. Talon omistaa äitini, jolle maksan vuokraa.”
”Tuoli on ex-puolisoni. Hän ei halunnut sitä mukaansa – ei ehkä muistoja, joita siinä on. Se on tuoli, jota kissa saa raapia.”
6.
”Se olen minä. Olen lähdössä ystävän kanssa ulos, siksi päässä on pipo ja jalassa kengät. Pyysin ystävää ottamaan kännykällä kuvan. Annoin tarkat ohjeet, miten kuva rajataan.”
”Minulla on kaveri, joka on yrittänyt pitää vessakuria: ovi kiinni! Tämä on terveiseni hänelle. Tässä taas istutaan.”
”Kuva on otettu nyt joulukuussa ja siinä on tarkoituksella kirkkaita värejä ja paljon esineitä. Marraskuu oli harmaa ja seesteinen.”
7.
”Minua vähän ärsyttää, että vain lääkkeet poistavat tietyn ahdistuksen. Suututtaa, etten pärjää ilman masennuslääkkeitä. Yritin sitä kolme vuotta.”
”Silti olen myös helpottunut, että lääkkeet auttavat. Olen ymmärtänyt, etten ole huono tai heikko ihminen, jos joudun syömään masennuslääkettä. Tämän kuvan kohdalla olin juuri vaihtanut lääkettä ja minua jännitti.”
”Kuvan nimi on Morning and drugs.”
Sanni Sepän tämänhetkisessä taideprojektissa hän maalaa kuvia kodistaan. Maalaukset ovat pieniä (16 x 13 senttiä) kuvia, jotka Seppä maalaa käyttäen valokuvaa mallina. Projekti kestää vuoden ja on ensi kesänä esillä galleria Pleikussa Berliinissä ja Galleria Katariinassa Helsingissä.
www.hs.fi
