Psyykkinen kipu voi olla hetkellisesti niin kova, ettei ihminen löydä toivoa mistään.
Suurin osa itsemurhayrityksistä on harkitsemattomia, Surunauha ry kertoo tiedotteessaan.
Surunauha ry:n mukaan itsemurha-ajatukset ovat yleisempiä kuin luullaan.
Suurin osa itsemurhayrityksistä on järjestön mukaan harkitsemattomia, mutta niitä voidaan tehokkaasti estää keskustelulla.
Suomessa tehtiin 789 itsemurhaa vuonna 2014. Yrityksiä on arvioitu olevan noin 10-30 kertainen määrä.
Suomessa tehtiin 789 itsemurhaa vuonna 2014. Yrityksiä on arvioitu olevan noin 10-30 kertainen määrä, Surunauha ry kertoo tiistaina. Yhdistyksen mukaan itsemurha-ajatukset ovat yleisempiä kuin luullaan, eikä synkkien ajatusten taustalla ole välttämättä isoa, ulospäin näkyvää kriisiä.
Monta pientä vastoinkäymistä voi tuntua yhtä raskaalta kuin yksi suurempi kriisi, tiedotteessa kerrotaan. Suurin osa itsemurhayrityksistä onkin harkitsemattomia, kun epätoivo on hetkellisesti syventynyt niin pahaksi, että tilanne tuntuu umpikujalta.
— Itsemurhaa ajatteleva haluaisi kyllä elää, mutta hän ei löydä muita keinoja psyykkisen kivun lievittämiseen ja ongelmien ratkaisemiseksi, Suomen Mielenterveysseuran kriisikeskustoimintojen johtaja Outi Ruishalme sanoo.
Synkistä ajatuksista kysymisellä voi estää lopullisen teon, järjestöt painottavat.
«Jos välität, et vahingoita»
Jos toisen jaksaminen huolestuttaa, on hyvä ensiksi rauhallisesti selvittää, mitä hän tuntee. Myötätuntoinen kuuntelu ja keskustelun ylläpitäminen kysymyksillä rohkaisevat toista kertomaan olostaan, tiedotteessa neuvotaan.
Jos huomaa toisen kokevan toivottomuutta, kannattaa rohkeasti kysyä mahdollisista itsemurha-ajatuksista. Kysymys on todella vaikea, mutta se voi olla se merkittävin.
— Usein pelätään, että asiasta puhuessa sanotaan vääriä asioita tai rohkaistaan vahingossa toista itsemurhaan. Puhuminen on kuitenkin aina parempi kuin puhumattomuus, Surunauha ry:n toiminnanjohtaja Viivi Suihkonen toteaa.
— Hyvänä ohjeena on, että kun välität, et vahingoita, hän sanoo.
— Itsemurhasta puhuminen antaa mahdollisuuden käsitellä tilannetta, jolloin henkilö ymmärtää, että ei oikeasti halua kuolla ja että muita vaihtoehtoja on, Outi Ruishalme kertoo. Surunauha ry on valtakunnallinen vertaistukijärjestö, jonka tavoitteena on tukea läheisen itsemurhan kokeneiden selviytymistä. Suomen Mielenterveysseura ja Surunauha ry järjestävät 10. syyskuuta Helsingissä Lapinlahden Lähteellä avoimen tapahtuman, jonka tarkoitus on muistuttaa itsemurhien ehkäisyn tärkeydestä.
Vuosi sitten pyhäinpäivänä itäsuomalainen Sari yritti itsemurhaa kolmannen kerran. Nyt hän koettaa selvittää itselleen, mitä oikein tapahtui.
En ollut nukkunut kunnolla vuoteen. Yöstä toiseen vahdin herätyskelloa. Ensin heräsin kolmelta, sitten kahdelta, lopulta tunnin yöunien jälkeen.
Sinnittelin töissä, vaikka olin kuolemanväsynyt.
Kun sain vihdoin työterveydestä unilääkereseptin, nakkasin sen roskiin ja ajattelin, että nyt on liian myöhäistä. Minä tapan itseni.
Se tapahtui pyhäinpäivänä vuosi sitten.
Väsymystä ja vanhaa kuormaa
Ei minusta ulospäin arvaisi mitään. Kotinikin on aina ollut viihtyisä ja siisti. Olohuoneen kirjahyllyssä on ihanan, älykkään poikani koulukuvia vuosien varrelta.
Omasta mielestäni voin jo aika hyvin. Elämässä on toivoa. Aina on toivoa, vaikka en vuosi sitten sitä ymmärtänytkään.
Se oli suunnattoman itsekäs teko. Itsemurhan yrittämisen taustalla voi olla masennus, mutta ennen kaikkea se on suurta itsekkyyttä. Vaikka mitä elämässäni tapahtuisi tulevaisuudessa, en enää koskaan yritä tappaa itseäni.
Unettomuus ei ollut syy, ei ainakaan ainut, mutta se oli viimeinen niitti. Olen melkein vuoden verran yrittänyt selvittää itselleni, miten jouduin siihen tilanteeseen. Onko päässäni jotain vikaa?
Olen viisikymppinen. Tähän ikään mennessä on ehtinyt kasaantua monenlaista kuormaa. On jatkuva paine pärjätä ja suoriutua. Sairastuin vahvuuteen.
Masennuin ja väsyin. Luultavasti olin sairastanut masennusta jo pitkään. Yritin hakea apua työterveyshuollosta, mutta siellä ei ymmärretty, miten syvissä vesissä uin.
«Keskituloinen putoaa kaikkien verkkojen läpi»
Avioliittoni päättyi seitsemän vuotta sitten. Ero ei ollut vaikea. Lähdin itse liitosta, koska se pyöri alusta alkaen liiaksi aviomiehen vakavan sairauden ympärillä. Ihmisestä tulee itsekäs, kun hän sairastuu vakavasti. Minustakin tuli myöhemmin.
Meillä oli pahoja taloudellisia ongelmia. Vammauduin töissä ja jouduin pitkäksi ajaksi pois työelämästä. Työni on vaativaa ja rankkaa.
Jos olet keskituloinen ja hoidat hommasi, ja yllättäen tapahtuu jotakin ikävää, putoat kaikista verkoista läpi. Ketään ei kiinnosta. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi ihmiset sairastuvat!
Jouduimme myymään kaiken omaisuutemme ja aloittamaan alusta.
Ja kun kymmenen avioliittovuoden jälkeen lähdin liitosta, jätin jälleen talot, autot ja tavarat taakseni ja aloitin uuden elämän.
«Minä luovutin»
Eräänä päivänä viime syksynä löysin itseni Oulun juna-asemalta. En muistanut, miten olin sinne joutunut. Satoi kaatamalla.
Minulla oli mukanani kaksi reppua ja kassi, joissa oli vaatteita ja kaikenlaisia ihmeellisiä tavaroita vessapaperista lähtien. Myöhemmin sekin nauratti.
Olin matkalla pohjoiseen, ja tarkoitukseni oli kadota lopullisesti Lapin kairaan.
Lyhyt kirkas hetki. Sen jälkeen etsin taksin ja hakeuduin sairaalaan. Pääsin heti psykiatriseen hoitoon. Seuraavana päivänä ex-mieheni haki minut takaisin kotipaikkakunnalle.
Ei se ollut hätähuuto enää. Minä olin jo luovuttanut.
Tiina Jutila / Yle
Päätin yrittää uudelleen hukuttautumalla järveen. Ensin piti kuitenkin päästä humalaan. En käytä tiukkaa viinaa, mutta silloin kävin ostamassa pullon. Juotuani sen menin ravintolaan.
En koskaan päässyt satamaan asti, sillä sammuin ravintolan vessaan. Sieltä minut vietiin käsiraudoissa sairaalaan.
Seuraava yritys olikin jo todellinen.
Suvun perintö?
Olen viime aikoina miettinyt paljon lapsuuttani ja perheeni historiaa.
Äitini on syntynyt 1930-luvun alussa Laatokan rannalla. Hän on kaksi kertaa lähtenyt sieltä evakkoon, nähnyt nälkää. Miten suuri on ollut se muutos, johon hänen on pitänyt sopeutua vuosikymmenien aikana.
Luulen, että jaksamisen pakko on perua sieltä asti.
Olen pojalleni sanonut monta kertaa, että mummo ei anna periksi missään asiassa. Ei pätkääkään. Hän asuu yksin omakotitalossa ja on hirveän itsenäinen ihminen.
Meillä leivottiin, siivottiin ja kaikki oli aina tiptop. Sitähän minäkin olen tehnyt – siivonnut elämääni pois. Kulissit ovat aina olleet kunnossa.
Isä kuoli, kun olin seitsemän. Äiti jäi lasten kanssa yksin. Sinnikkyys ja pärjääminen korostuivat entisestään, ja hyvinhän me pärjättiinkin. Paljon paremmin kuin isän aikana. Isä oli alkoholisti ja löi äitiä.
En kuitenkaan syytä tapahtuneesta vanhempiani enkä edes yhteiskuntaa, vaikka sitä monissa asioissa kovin sanoin arvostelenkin. Ihminen on vastuussa itsestään, mutta kun hän putoaa, jonkun pitää tulla apuun.
Arvelen kuitenkin, että melankolia on minulle verenperintöä.
Kolmas kerta toden sanoo?
Viime pyhäinpäivänä hyppäsin bussiin ja lähdin Mikkeliin tappamaan itseni – se oli kolmas yritys. Kiertelin kauppakeskuksessa, kävin syömässä ja oluella. Joku yritti jutella minulle, mutta en viitsinyt enää vastata. Kohta menisin hotellihuoneeseen ja ottaisin lääkkeitä. Sen pituinen se.
Kaikkein kauheinta on nyt muistella, miten hyvä olo sen ajattelemisesta tuli.
Tiina jutila / Yle
Minua heräteltiin, räpsyteltiin poskille. Aukaisin silmäni ja katsoin ympärilleni teho-osastolla.
Ei v**, mä olen hengissä.
Siivooja oli löytänyt minut hotellin sängystä. Minut oli pumpattu eloon. En ollut siitä kovin iloinen.
Ensimmäiset toivon pilkahdukset koin, kun hyvä ystäväni tuli tapaamaan minua. Pääsin suljettujen ovien takaa pihalle kävelemään. Oli aurinkoinen päivä.
Kiersimme ympäri sairaalan pihamaata. Ei siinä tilanteessa olisi tarvinnut edes sanoja. Tärkeintä oli, että hän tuli.
Myös poikani kävi isänsä kanssa minua katsomassa. Hänen ilmeensä saa minut edelleen kyyneliin. Kun ex-mieheni oli kertonut hänelle, että äiti on sairaalassa, poika oli heti arvannut miksi.
Säilöön ja hoitoon
Minut säilöttiin neljäksi päiväksi sairaalaan. Siltä minusta tuntui. Yksi ainoa työntekijä kävi kysymässä, mitä minulle kuului. Olin akuutissa tilassa ja ihan sekaisin – toivoin, että minuun olisi kiinnitetty vähän enemmän huomiota.
Mitä helvettiä minä täällä teen, ajattelin. Kukaan ei välitä minusta!
Pääsin kotiin ja tehostettuun avohoitoon. Kävin siellä kaksi–kolme kertaa viikossa. Alkuun luulin, että en tulisi toimeen työntekijän kanssa. Päätin, että tuolle en sano yhtään mitään. Lopulta tajusin, miten loistava, mieletön ihminen hän oli. Ajattelen häntä edelleen lämpimästi.
Kun tehohoito oli ohi, työntekijät vaihtuivat tiuhaan. Minun mielestäni olisi tärkeää, että henkilö pysyisi samana. Ja ennen kaikkea, että hänen kanssaan tulisi hyvin toimeen. Ei siitä hoidosta ole muuten mitään apua.
Olin puoli vuotta sairauslomalla. Söin alkuun masennuslääkkeitä, mutta jätin ne mahdollisimman pian pois. Olen lääkekielteinen ihminen.
Apua on tarjolla paljon
Pääsin mukaan Suomen mielenterveysseuran loistavaan Linity-projektiin. Se on lyhytinterventio itsemurhaa yrittäneille. Kerroin tarinani vapaamuotoisesti kriisityöntekijälle ja se videoitiin.
Voiko olla mitään raadollisempaa kuin nähdä itsensä kertomassa omasta itsemurhayrityksestään ja siitä, mikä siihen johti! Olet siinä ihan rikkirevittynä.
Työntekijän kanssa kävimme videota läpi ja keskustelimme. Sain joitakin tehtäviä.
Välillä nauroimme yhdessä, välillä minä itkin. Toisinaan keskeytimme katsomisen ja palasimme takaisin päin.
Projektikriisityöntekijä Juha Metelinen auttoi Saria Kuopion kriisikeskuksessa. Linity-menetelmä on käytössä myös Helsingissä ja Seinäjoella. Tiina Jutila / Yle
Ja mikä tärkeintä, palaverit eivät kestäneet tasan 45:ää minuuttia, vaan se vei sen ajan, jonka se tarvitsi. Työntekijällä ei ollut kiire mihinkään.
Näin videolta oman epävarmuuteni ja sen, miten pihalla oikeasti olin. Siitä oppi paljon sellaista, mitä en aiemmin ymmärtänyt. Sanoinko minä oikeasti noin?
Se oli mielenkiintoista ja tervehdyttävää. Se tuli niin iholle. Kamera unohtui, kun antauduin puhumaan. Annoin kaiken tulla enkä hävennyt yhtään.
Vasta nyt myöhemmin olen tajunnut, kuinka paljon apua on tarjolla, jos sitä vain suostuu ottamaan vastaan.
«Lapsellani on hätä»
Jotta elämä ei olisi liian helppoa, lapsenikin sairastui. Senkin kanssa on nyt elettävä. Hänellä on huono olla.
Isot jutut on meneillään samaan aikaan: oma kuntoutuminen ja pojan sairaus. Yritän nyt pitää itsestäni hyvää huolta, jotta pystyn pitämään huolta hänestä.
Herranjumala, jos olisin kuollut! Miten minun lapselleni olisi käynyt? Olen enemmän kuin tyytyväinen, että olen hengissä.
Kun poika on ollut hoidettavana sairaalassa, minut on usein ohitettu ja soitettu lapsen isälle. Minähän olen se itsemurhaa yrittänyt äiti. Epävakaa ihminen.
Pojalla on ollut sairaalassa samoja kokemuksia kuin minulla aikaisemmin: hän kaipaa huomiota ja juttuseuraa. Olen joutunut antamaan ärhäkkää palautetta, että jutelkaa sille pennulle siellä! Se voi huonosti. Minä olen se itsemurhaa yrittänyt äiti, mutta minun lapsellani on nyt hätä.
En syytä pojan sairaudesta itseäni, koska niin monet asiat vaikuttavat pojankin elämään. Itsesyytökseni eivät auttaisi häntä yhtään.
Tulevaisuuden suunnitelmia
Nukun nykyisin hyvin, kiitos kysymästä. Minulla on unilääkkeitä töiden vuoksi, mutta en käytä niitä säännöllisesti.
Tiina jutila / Yle
Aion pitää huolta pojasta ja itsestäni. Käyn töissä ja tuon ruokaa pöytään.
Olen oppinut, että imuroinnin, siivoamisen ja pärjäämisen voi jättää vähemmälle. Elämässä on muutakin. Pitää olla armollinen itseään kohtaan – niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.
Itsemurhayrityksen vuosipäivä lähestyy. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei se yhtään pelota. En ole kuitenkaan huolissani. Tiedän, etten koskaan enää tule olemaan yhtä itsekäs kuin vuosi sitten. Tiedän myös, mihin ottaa yhteyttä, jos tilanne muuttuu huonoksi.
Minulla on lompakossani aina turvakortti. Siinä on lueteltu niitä varoitusmerkkejä, joista minun pitäisi huolestua.
Minulla on tulevaisuuden suunnitelmiakin. Kun täytän 50 vuotta, haluaisin lähteä lomamatkalle Dominikaaniseen tasavaltaan. Haluaisin myös tulevaisuudessa tehdä vapaaehtoistyötä vanhusten parissa.
Tiina Jutila / Yle
Haluan löytää rakkauden. Ihmisen, jota minä rakastan ja joka rakastaa minua, kaikista kolhuista huolimatta. Ehkä minulla olisi vielä annettavaa.
On hyviä ja huonoja päiviä. En ole huolissani tulevasta, koska uskallan nyt olla heikko.
Haastateltavan nimi on muutettu.
10.9. on kansainvälinen itsemurhien ehkäisyn päivä. Arviolta 10 000 suomalaista yrittää vuosittain itsemurhaa. Suurimmat riskitekijät ovat vaikea masennus sekä aikaisemmat itsemurhayritykset.
Депрессия часто может проходить незамеченной и нераспознанной. Человек со скрытой депрессией, это тот человек, который борется со своими внутренними демонами и старается их никому не показывать. Такие люди могут находиться на лечении, или не лечиться, они могут делиться своим состоянием с близкими, а могут и не делиться. Проблема в том, что мир становится более угрюмым, когда мы перестаем пытаться понять друг друга. Мы склонны думать, что жизненные невзгоды не скрывают и что обнаружить их так же легко, как шрам, оставшийся от битвы.
Но знайте, что душевные раны порой очень не легко рассмотреть, особенно тем, кто даже и не пытается этого сделать.
1. Они могут нарочно стараться выглядеть так, как будто у них все хорошо и даже постоянно излучать потоки счастья и быть всегда на подъеме.
Если вы думаете, что люди с депрессией – всегда унылые и угрюмые товарищи, то вы ошибаетесь. Депрессия – это не просто плохое настроение. Те, кто живет, постоянно испытывая депрессию, могут научиться управлять своими поверхностными эмоциями, и даже быть самым кажущимся тебе «счастливым» человеком из твоего окружения. Все мы разные. Довольно часто люди с глубокой депрессией контролируют себя на людях и выглядят вполне позитивно, не смотря на то, что творится в их душе. Никто не хочет расстраивать других своими проблемами, даже если ради этого приходится прятать свои истинные чувства.
2. Они могут постоянно принимать какие-то лекарства.
Есть серьезные методы лечения депрессии такие как, медикаментозные препараты и курс терапии.
Но кроме самих лекарств, есть еще и ежедневные привычки, как стиль жизнь. К примеру, определенная музыка, упражнения, прогулки, в общем, все, что помогает им выбраться из черной депрессивной дыры. Скрытая депрессия – это действительно ужасно, особенно, когда человек вынужден бороться с ней в одиночку. 3. У них могут быть большие проблемы с расставаниями.
Если вы когда-нибудь были в депрессии, то вы можете понять, что это тяжкое бремя и не только для того, кто испытывает депрессию, но и для того, кто находится рядом. Иногда, когда ты подпускаешь кого-то слишком близко и позволяешь ему увидеть твою борьбу и несчастье, то этот человек просто уходит. Конечно же, тяжело винить уходящих, но для человека с депрессией обычное расставание может вылиться в постоянное ощущение заброшенности всеми и чувство одиночества.
Поэтому они часто прячут депрессию даже от любимых. Ведь нет ничего больнее понять, что темная сторона твоей души настолько ужасна, что даже любящий человек не может на нее смотреть. 4. Они могут сочинять покрывающие их действия истории.
Это может быть что угодно от порезов на их запястье до отказа от обеда. Люди, живущие с различными видами депрессии, испытывает многие трудности, которые могут время от времени повлиять на нормальное течение их жизни. В таких случаях, они придумывают всяческие отговорки, прикрывающие результаты их душевной боли. Чаще всего они и сами не хотят признавать, что находятся на самой грани, так что они отлично знают, как скрыть свое состояние. 5. У них могут быть странные отклонения в приеме пищи или в режиме дня.
Эти признаки могут показаться незначительными, но они имеют серьезные последствия.
Тот, кто живет, стараясь скрыть свою депрессию, иногда показывает только легкие намеки на нее. Избыточный или недостаточный сон – один из самых очевидных признаков депрессии. Тоже самое и с питанием – если ваш близкий есть слишком много или слишком мало, то это тревожный звоночек. Сон и питание – самые главные элементы здоровья. И эти элементы человек способен контролировать самостоятельно. Депрессия создает такие условия, что человек взять себя под контроль. Сон – может быть единственным выходом отключить свое сознание и уйти от боли, или, наоборот, стать невозможным достижением из-за навязчивых мыслей. Так же и с едой. 6. Они могут иметь другой более серьезный взгляд на потребляемые вещества.
Человек, борющийся с депрессией, очень хорошо знает, что и как влияет на его настроение.
Они знают, что алкоголь – это депрессант, и если выпить его слишком много, то будет невозможно справиться со своим депрессивным настроением и не показать его. Они также хорошо знают, что кофеин и сахар поднимают им настроение, как и выписанные антидепрессанты. И они отлично знают, что и с чем им нельзя мешать.
Все это они знают так хорошо, потому что все вышеперечисленное меняет их настроение гораздо больше, чем у людей, не страдающих от депрессии. 7. Они могут иметь очень четкие, но сложные для понимания представления о жизни и смерти.
Не каждый человек с депрессией имеет суицидальные мысли. Однако, депрессия часто провоцирует задуматься о смысле жизни. И человек начинает судорожно искать все ответы на жизненные вопросы, понимая, что все неизбежно идет к смерти. Такие частые погружения в тяготящие раздумья могут привести к тому, что из них уже не будет возможности вынырнуть.
8. Они чаще всего талантливы и экспрессивны.
Многие из самых лучших вдохновляющих нас артистов, музыкантов и лидеров нашего мира тоже поражены этой чумой под названием «душевное заболевание». Такая глубина переживаемых ими эмоций чаще всего выливается в их творчестве. Они способны совместить в нем хорошую и плохую часть своей души и показать красоту жизни через тени тех эмоций, которые они испытывают.
9. Они часто ищут смысл чего-либо.
Каждый хочет иметь цель в жизни. Мы хотим быть уверены, что все, что мы делаем, мы делаем во благо. Быть уверенными, что движемся в правильном направление.
И люди со скрытой депрессией также хотят всего этого, но с еще большой
жаждой и большим отчаяньем. Чувства страха и неадекватности происходящего далеко не новы для тех, чьи умы и души находятся под гнетом депрессии. И очень часто такие люди хотят как-то компенсировать их внутреннюю хрупкость и уязвимость.
Поэтому они могут менять направления, в котором идут гораздо чаще и быть невероятно увлеченными поисками настоящего правдивого счастья. 10. Иногда они могут показать свою боль и дать слабый намек на то, что нуждаются в помощи.
Даже человек, который уже приспособился к своей депрессии и знает, как жить с этим бременем иногда нуждается в помощи. Но такие крики отчаяния от людей, которые всегда выглядят сильными, легко не заметить. Иногда им просто опасно быть в одиночестве, даже если они утверждают обратное. И если вдруг они смогли открыться тебе и рассказать, что с ними происходит, то знай – это один из самых важных моментов, именно такие моменты создают прочный и надежный мост в ваших отношениях, потому что невозможно постоянно мучить себя и скрывать свои истинные чувства перед лучшим другом или любимым.
11. Они ищут любовь и поддержку, как и все люди.
Не показывать миру своих душевных демонов не значит поступать нечестно.
Люди живут, скрывая свою депрессию, чтобы обрести защиту. Защиту для их сердца, и сердец людей, которые их окружают.
Мы живем в мире, который вынуждает нас прятать все, что выглядит
некрасиво и угрюмо. Но мы не обязаны так делать.
И самое лучшее, что вы можете сделать для людей с депрессией – это понять, что они нуждаются в любви и поддержке, как и каждый человек на этой земле.
Никогда не отворачивайтесь от человека, который находится в борьбе с самим собой. Плачьте, когда вам этого хочется. Протягивайте руку помощи, даже если перед вами захлопнули дверь. Откройте свою душу, несмотря на страх быть непонятым. Если мы будем продолжать не замечать плохое, то и хорошее пройдет незамеченным.
опубликовано econet.ru
